Pelottelua, sekaisin mennyt arki, haasteellisia öitä ja itkua. Sitä oli elämämme kun meillä oli kotona yksivuotias pieni riiviö ja unelma toisesta lapsesta oli yritysvaiheessa. Nyt kun unelmissa on kolmas lapsi, vyöryy nämä muistot takaisin mieleen. Miten saimme arkemme rullaamaan ja millaista arki on nyt kahden lapsen kanssa?

 

Kun poikamme syntyi, oli elämän opettelu erittäin hankalaa. Puklailevan ja yönsä valvovan kakkalingon kanssa valvominen ja eläminen vei kaiken voiman ja minusta jäi jäljelle vain ihmisriekaleet. Pojan kanssa vierailimme usein isomummulassa ettei lasta tarvitsisi itse pitää sylissä tai syöttää. Myös noutoruoan mahdollisuus houkutteli, sillä ruokaa emme tehneet itse kuin ehkä kerran viikossa. Kaikki tuntui ylivoimaisen rankalta ja väsyttävältä.

Asiaan ei yhtään auttanut pojan erityisherkkyys ja taipumus refluksiin. Jokainen päivä tuntui ylitsepääsemättömältä ja iltaisin saatoin itkeä, kun edessä oli kaikista hankalin ja itkuisin aika päivästä. Olin varma, että tämmöisestä elämästä ei voi selvitä. Arki lapsen kanssa oli minusta täyttä kuraa.

 

Pelottelua

Kun aloin hiljalleen tuomaan esiin ajatusta toisesta lapsesta, oli monen suhtautuminen asiaan negatiivinen. Valitettiin, että kuinka rankkaa on vauvan ja taaperon kanssa ja peloteltiin, että jos pienempi olisi yhtä vaikea tapaus kuin esikoinen. Paljon sai kuulla myös toisten omista kokemuksista kahden lapsen kanssa ja yleensä kerrottiin vain ne huonot kokemukset.

Huonon rytmimme takia jotkut myös kehottivat meitä ajattelemaan, että mitä tulisi arkemme olemaan kahden kanssa. Menisikö elämämme vielä enemmän sekaisin? Jaksaisimmeko vieläkin huonommilla yöunilla ja täytyykö noutoruokaa tilata kaksi kertaa enemmän kuin ennen?

Jos olisin kuunnellut pelottelua, ei meillä olisi toista lasta. Päätin jättää muiden mielipiteiden kuuntelemisen sivuun ja seurasimme sitä mikä itsestä tuntui hyvältä. Niin meille syntyikin tyttö syyskuussa 2017.

 

Motivaatiota jaksamiseen rytmillä

Yhtenä päivänä päätin, että tästä lähtien tulemme pärjäämään. Päätin jatkuvan sohvan pohjalla makoilun ja valmisruoan syömisen loppua. Aloitimme sillä, että poikaa pidettiin kotona ja hoidimme häntä itse. Aika nopeasti siitä seurasi ruoanlaitto säännöllisesti ja sen ansiosta päiviimme muodostui rutiini. Päivärutiinin ja asiat saimme kuntoon juuri ennen toisen lapsen syntymää ja toinen lapsi eli täysin rutiiniemme mukaisesti jo osastolla.

 

Alussa kaikki oli hankalaa

Tietenkin aluksi kaikki oli haastavaa. Lapsia olikin kaksi ja sen myötä tehtävää oli kaksin kerroin. On kaksi syötettävää, kaksi puettavaa, kaksi pyllyä pestäväksi ja kaksi puistossa vahdittavaksi. Aluksi asioiden hoitamisen opettelu oli erittäin hämmentävää. Missä järjestyksessä esimerkiksi puet kuumat talvivaatteet lasten päälle, kun kumpikaan ei halua olla se joka joutuu odottamaan hikisenä paksut vaatteet päällä.

Nyt kun tyttäremme on lähestymässä taaperoikää, on asiat huomattavasti helpommin hoidettavissa kuin yhden lapsen kanssa. Lapset leikkivät yhdessä nätisti ja jaksavat touhuta keskenään. Päivän päätteeksi he ovat väsyttäneet toinen toisensa ja käyvät nukkumaan.

 

Miten on oman ajan laita?

Omaa aikaa minulla ei oikeastaan ole. Sen muutaman kerran viikossa saatan käydä 15 minuutin reissulla alepassa ilman kumpaakaan lasta. Ehkä kerran kuukaudessa käyn tunnin kävelyllä kera puhelimen ja kuulokkeiden.

Salaisuus miten jaksan ilman omaa aikaa on se, että en vaadi sitä. Ajattelutapa piti muuttaa sellaiseksi, että tämä on mun elämä tässä ja nyt eikä valittaminen siihen auta. Kun en saa tai vaadi omaa aikaa, ei sellaista oikeastaan jää kaipaamaan.

 

Vaikeampia vaiheita tulee ja menee, mutta niistä on aina tähänkin päivään asti selvitty.

 

Kuva: JanaPhoto

Kommentit (2)

Vierailija

Miten teidän esikoisella todettiin erityisherkkyys? Voisitko kirjottaa siitä postauksen? 😊

Nuoren äidin päiväkirja
Liittynyt20.2.2016

Tästä onkin aikaissa kirjoittaa pidempi postaus, mutta tiivistettynä:

Poika on ollut alusta asti todella herkkä esimerkiksi kosketukselle. Sylissä ei pysy, silittelyä ei pysty sietämään ja ei ole koskaan (edes vauvana) viihtynyt lähellä pitkään. Leikkii myös itsenäisesti ja komentaa siskoa usein etsimään omat lelut. Nyt onneksi keksinyt, että voi leikkiä eri leluilla yhdessä eikä siskon tarkoituksena ole viedä juuri hänen haluamia leluja.

Ruokailussa kaikki sotku käy lapsen hermoille eikä siedä syödä käsin, kun menee likaiseksi. "Oudolta" tuntuvat ja näyttävät ruuat ei mene häneltä alas.

Tunteiden kanssa menee myös laidasta laitaan, ei koskaan sen välistä. Esimerkiksi, että hän on joko erittäin rauhallinen tai erittäin villi. Tunteiden kanssa harjoittelu on varsinkin nyt pinnalla, kun herra pettyy niin herkästi ja pettymyksestä saattaa seurata jopa tunnin pituinen hermoromahduskohtaus.

Myös näitä ihan perus "paidassa on märkä läikkä joten se on sillä sekunnilla vaihdettava" oireita löytyy. Ja neuvolassa on näistä keskusteltu niin terveydenhoitajan kuin lääkärinkin kanssa.

Kirjoittelen sitten jossain vaiheessa, että miten tämä on ihan vastasyntyneestä asti edennyt siihen mitä on nyt :-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sain esikoispoikani alaikäisenä ja päätin kirjoittaa blogia aikuiseksi kasvamisesta ja vauva-arjen haasteista. Nyt esikoinen on melkein 3-vuotias ja lapsia on jo kaksi, sekä toiveissa ainakin yksi lisää. Blogissa puidaan kaikkea maan, taivaan ja äitiyden välillä.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017