Tervetuloa lukemaan blogiani. Tässä ensimmäisessä blogitekstissä aion käsitellä niitä tunteita ja ajatuksia, joita lapsen saaminen nuoressa miehessä herättää. Julkisessa keskustelussa korostetaan usein äidin tunteiden heittelyä laidasta toiseen ja isän roolia vakauttavana voimana. Monen isän tyynen pinnan alla kuitenkin välkehtivät tunteet laidasta toiseen. Suureen määrään kysymyksiä ei tulekaan vastauksia kuin vasta kärsivällisen odotuksen jälkeen, kokemuksen kautta.

Muistan sen elävästi, vaikka heräsinkin aamuyöllä unesta tokkurassa. Puolisoni kuiskasi, "Kulta, minä taidan olla raskaana". Ensimmäinen lauseeni oli unen ja epätoivon sävyttämä "Voi ei!"

Halasimme, äimistelimme ja lopulta nousin sängystä. Menimme yhdessä katsomaan raskaustestiä. Viivat kertoivat, että testi oli positiivinen. Josko ei sitten kuitenkaan? Eihän näistä voi olla täyttä varmuutta. Pikainen vilkaisu raskaustestin pakettiin: "Varmuus 99%". Aivot löivät tyhjää. Siinä me olimme: Määräaikaisessa työsuhteessa oleva nuori nainen ja opiskelijaisä. Olimmeko todella valmiita tähän?

Aiemmin syksyllä totesimme että vauva tulee jos on tullakseen. Emme kuitenkaan olleet varautuneet että se kävisi näin pian. Tunteiden kirjo oli valtava: onnellisuus, malttamattomuus (milloin voin kertoa jollekulle?), epävarmuus tulevasta. Mieleen tulvi paljon kysymyksiä, joihin ei kukaan antanut vastausta.

Myös taloudellinen toimeentulo herätti huolta. Usein kuultu klisee kuuluu "pääasia että on rakastavat vanhemmat". Sekin on totta, mutta yhteiskunnassa tuntuvat vallitsevan lapsenteollekin jotkin perusstandardit: opinnot suoritettu, vakituiset työsuhteet, omakotitalo, farmariauto. Listaa voisi jatkaa pitempäänkin. Tällaiset hiljaisesti muotoutuneet standardit siitä, että keskiluokkainen elämä on vanhemmuuden perusedellytys, ovat varmasti omiaan hillitsemään lapsentekointoa.

Taloudellinen taantuma, säästöt, leikkaukset ja pelottelut siitä että olemme Kreikan tiellä, eivät varmasti myöskään kannusta tekemään lapsia. Päättäjät ja media lietsovat kriisitietoisuutta siihen pisteeseen, että ihmiset eivät osta, investoi, eivätkä hanki lapsia.

Mutta se siitä synkistelystä ja pelottelusta! Odotusaika on jännittävä ajanjakso. Minun kohdallani se tarkoitti opintojen etenemisen huomattavaa nopeutumista. Monia asioita tapahtuu. Maha kasvaa. Kohta tuntuvat jo ensimmäiset potkut. Ultraäänessä selviää lapsen sukupuoli. Kohta asiasta uskaltaa kertoa jo ystäville. Ystävien onnittelut, sukulaisten riemu. Lämmin varmuuden tunne mielessä: hyvin tämä menee. Gradu valmistuu kahta päivää ennen synnytystä. Vauva syntyy. Itkettää, naurattaa. Olo on onnellinen. Elämä ei lopu, vaan se vasta alkaa.


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

#Noljakanfaija on nuorehko koti-isä Joensuun Noljakan lähiöstä. Ensimmäisen lapsen tulo saa arkisetkin asiat näyttäytymään uudessa valossa. Sulo-vauva kasvaa ja kehittyy. Yhdessä harrastetaan, opitaan uutta ja mietitään vanhemmuutta. Myös pilke silmäkulmassa.

Teemat

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram