Teinillä oli ns. digiärsyke-stressi. Se näkyi levottomuutena, hermostuneisuutena, kiukkuisuutena ja tietynlaisena aloitekyvyttömyytenä. Teinin oli ihan pakko saada olla puhelimella, tai sitten edes pelata Pleikkarilla.

Välillä minusta tuntui siltä, että Teinin oli vain pakko saada täyttää ympäröivä tila erilaisilla äänillä, koska ihan pelkkä hiljaisuus, oli häiritsevän hiljaista.

Ympäröivä maailma piti nähtävästi voida kuulla.

Teinin arjessa videopelien värikkäät maailmat ja kämmeniä hikoiluttavat tilanteet nostavat helposti sydämensykkeen taivaisiin. Pelit koukuttavat ja tekevät pikkuhiljaa jollain tasolla riippuvaiseksi. Peliäänien räjähtelyt ja pauke, pelikavereiden tsemppaukset ja siinä samalla vieressä olevan puhelimen piippaus ihan selvästi stressasi tuota ärsyketulvassa istuvaa teiniä. 

Enkä ole ollenkaan yllättynyt.

Televisiosta kuuluva puheen pulina ja kaikki muu hälinä on oikeasti aika ahdistava cocktail. En voinut olla ajattelematta, että osaakohan tuo Teini ollenkaan nauttia hiljaisuudesta?

Teinin on pakko saada pelata, snäpätä tai viestitellä. Pitää olla jatkuvasti tatsilla, ja tietää että mikä kenelläkin on pössis. Pitää siis olla koko ajan tavoitettavissa.

Vai pitääkö muka?

Ihan oikeasti?

"Digiärsyke-stressi on tila, jossa muu maailma tulee liian lähelle"

Kun ennen maailma tuli tasan niin liki kun sen halusit päästää, sanoo maailma sinulle nykyään aamulla ensimmäisenä huomenta, ja illalla viimeisenä hyvää yötä. Siinä se on, ihan kätesi ulottuvilla.

Vaikkapa puhelimen muodossa.

Maailma vaatii jatkuvasti huomiota. Se piippaa ja tuuttaa. Se saapuu sähköpostina, viestinä ja pelikutsuna. Se pirisee ja hurisee. Vaatii saada yhteyden sinuun nyt, tai heti kun vain suinkin ehdit. Se tunkeutuu liki ja lähelle. Tulee sormenpäihisi ja korvanlehdellesi. Yötä päivää.

Eikä ole hiljaa, ellet pakota.

Nuori joka haluaa olla jatkuvassa kytköksessä ympäröivään maailmaan, väsyy helposti. Siksi uskonkin,

että teinitkin tarvitsevat hiljaisuutta.

Tai oikeammin, nuori tulisi opettaa arvostamaan myös sitä hiljaisuutta. Nuoren tulisi oppia ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa, läsnä ja saatavilla.

Teinille oli todella, todella vaikeaa kytkeä itsensä irti tuosta jatkuvasta saatavilla olosta. Se ei ole nuorelle (jos aikuisellekaan)  ihan helppoa. Kun Teinin maailma on tähän saakka koostunut enimmäkseen jonkin tason digiärsykkeistä, oli ihan tavallinen hiljaisuus yllättävän ahdistavaa.

Vaatikin oman aikansa ja lukuisia pieniä hetkiä kunnes Teini alkoi kuunnella hiljaisuutta.

Nykyään Teini nautti selvästi siitä, että päivässä on hetkiä, jolloin ympärillä olevat äänet ovat hiljaisia ja rauhallisia. Sellaisia jotka eivät vaadi yhtään mitään.

"Äiti, täällä on ihanan hiljaista"

Yllättäen hiljaisuudella olikin paljon annettavaa.

Rauhallisuutta, levollisuutta ja tietoisuutta siitä, ettei se maailma sieltä mihinkään katoa.

Ei, vaikka sen ensimmäiseen piippauskutsuun ei heti vastaisikaan.

Teinit, niistä on vaan pakko tykätä <3

Ps. Käy kurkkaamassa mun sivut Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Tykkää ja seuraa niin pääset seuraamaan teinien hormoonihuuruista elämää, ihan aitiopaikalle.

Kuva:Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla