Miten sinä suhtaudut pelaamiseen? Missä kulkee liiallisen pelamisen raja?

Muutama päivä sitten pläräsin Facebookia ja silmiini osui uutinen yhdeksän vuotiaasta tytöstä, jolle videopelien pelaaminen oli kaikki kaikessa.

Tämä yhdeksän vuotias tyttö oli uponnut niin syvälle pelaamisen maailmaan, ettei hän enää juurikaan malttanut nukkua, eikä liiemmälti edes syödä. Tyttö pelasi päivät, ja pelasi yöt. Pelaamisesta oli tullut hänelle kaikki kaikessa. Vanhemmat yrittivät kontrolloida tytön pelaamista, mutta saivat tytöltä osakseen vain kiukuttelua ja hirviömäistä käytöstä.

Tytöstä oli tullut peliriippuvainen.

Tytön vanhemmat olivat havahtuneet tilanteen vakavuuteen vasta siinä vaiheessa, kun tyttö oli pissannut alleen. Edes siis kova pissahätä ei ollut saanut tuota peliin koukuttunutta tyttöä poistumaan välkkyvän näytön edestä. Luin kyseisen jutun muutamaan kertaan. Siinä lukiessani en voinut olla miettimättä, että missähän oli niin sanotusti mennyt pieleen? Missä kohtaa, olisi hälytyskellojen pitänyt soida? Vai tapahtuuko tuollainen koukuttuminen täysin huomaamattomasti?

Älkää nyt saako minusta sellaista mielikuvaa, että paasaan täällä teille sormi pystyssä, ja sanon "Soo-soo" jokaiselle pelaavan lapsen tai nuoren vanhemmalle. Ei, en suinkaan tuomitse video- tai tietokonepelejä, enkä niitä pelaavia. Itseasiassa meilläkin pelataan. On Sims: iä ja Overwatchia. On Fortnite:ia ja muutamia muitakin pelejä. Kivoja pelejä kaikki, silloin kun niitä pelataan kohtuudella. Siihen kohtuuden ylläpitoon ainakin meillä tarvitaan aikuista.

”Vielä yks peli. No, vielä yks. Mä lopetan tän jälkeen, ihan saletisti”

Teinit ovat meillä niitä, kenellä pelaaminen tai pelaamisen lopettaminen menee helposti tunteisiin. Mikäli teinit saisivat itse päättää, ei meillä olisi peliaikoja tai mitään muutakaan järkeä pelaamisen suhteen. Pleikkari olisi luultavasti päällä aamun sarastuksesta pitkälle aamuyöhön. Meidän aikuisten tehtävänä onkin olla niitä ilkeitä pelinatseja, jotka ilmoittavat kylmän viileästi että

”Kahden pelin jälkeen pelit pois ja pihalle”

Melkein joka kerta kuulen samat lauseet (jotka osaan melko hyvin jo lipsync: ata) ”Vielä yks peli? Jooko pliis? Mä lopetan tän jälkeen. Ihan saletisti”

Pelaaminen kun on siitä jännä juttu, että aivot saavat siitä kicksejä. Pelit kun tarjoavat aina jonkinlaista jännitystä, sydämentykytyksiä tai vähintään hikoilevia käsiä. Adrenaliini virtaa ja aivot käyvät kierroksilla. Voi vain kuvitella, millainen on teinin olo, kun pelit on laitettu pois ja ohjaimet hyllylle. Aikuiset tietävät miltä tuntuu, kun mukavan ravintolaillan jälkeen tanssilattialle syttyvätkin disco valojen sijasta siivousvalot. Musiikki on vaihtunut hiljaiseen puheen sorinaan ja illan taika on rauennut kuin taikaiskusta. Teinistä voi pelaamisen loputtua tuntua samalta.

Tavallinen elämä sängyn petaamisineen ja roskapussin viemisineen ei taida paljoa kicksejä aiheuttaa (valitettavasti).

Missä sitten kulkee raja? Toiselle riittävä peliaika on tunti, ja toiselle kolme. Toiset nuoret eivät saa pelata ollenkaan siinä, kun toiset saavat pelata päivät pitkät. Joku nuori pelaa vain ajanvietteeksi, samalla joku toinen haluaa saada siitä joskus ihan oikean ammatin.

On hyviä ja on huonoja pelejä.

On hyviä ja on huonoja pelejä. Pelejä, jotka oikeasti kehittävät vaikkapa sisustus-silmää tai abstraktia hahmotuskykyä. On myös pelejä, joita pelataan pääsääntöisesti tiimeissä. Silloin on opeteltava olemaan sosiaalinen -jopa sillä vieraalla kielellä. Oli asia niin tai näin, loppupeleissä jokainen voi itse määritellä pelaamisen rajat ja sen, mikä on liikaa, tai mikä on liian vähän.

Mutta yhden jutun minä tiedän.

Jos meillä alkaa pissa valua pitkin lahkeita pelkän pelaamisen takia, niin silloin kyseinen pelikone löytyy hyvinkin nopeasti naftaliinista. Ja jollei sekään auta, niin naapuri kyllä kaivaa kaivinkoneellaan sellaisen kuopan tuohon pihamaahan, ettei sitä rakkinetta sieltä ihan heti käsin ylös kaiveta.

 

Teinit, niistä on vaan pakko tykätä <3

Terkuin Ninni kirjoittaa ruutuajasta nasevan osuvasti. Kuinka helppoa tai vaikeaa onkaan -ihan oikeasti, vahtia sitä lasten ruutuaikaa? Helpommin sanottu kuin tehty? Ruutuajat paukkuu yli – Kekseliäät pirulaiset vai välinpitämätön äiti? teksti tarjoaa hyvän näkökulman ruutuaikaan.

Jyllannin Suomineito on kirjoittanut tekstin "Nuoret tykkäävät tulla meille, sillä täällä ei nalkuteta pelaamisesta – miksi meillä saa pelata?"  Käy lukemassa miten heillä suhtaudutaan pelaamiseen.

Mainio Isäkuukaudet bloggari on tarttunut myös samaan aiheeseen. Teksti  "Kiukkuaako lapsi tablettipelin jälkeen? Kuusivuotias neuvoi välttämään tilanteen sopimalla jatkon etukäteen" sisältää hienon oivalluksen. Toimisikohan se näillä isommillakin lapsilla ?

Mikä on sinun suhtautumisesi pelaamiseen? Onko teillä käytössä peli-ajat? Mikä on mielestäsi liikaa tai liian vähän pelaamista? Kerro mielipiteesi alhaalla olevaan kommenttiboksiin.

Ps. Käy kurkkaamassa mun sivut Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Tykkää niin pääset seuraamaan teinien hormoonihuuruista elämää ihan aitiopaikalta.

Kuva: Pixabay

Kommentit (3)

Merimiehen vaimo

Meillä kolmesta lapsesta yhdellä on peliajat käytössä, koska hänellä menee helposti yli koko homma. Hän itsekin tietää asian ja on hyväksynyt peliajan. Hän lopettaa nätisti kun asiasta sanotaan. Ennen peliaikaa hän olisi vain ja ainoastaan pelannut, aamusta iltaan. Jos hän ei pelannut, hän puhui peleistä tai piirsi peleihin liittyviä kuvia. Nyt peliajan jälkeen lähtee esimerkiksi kavereiden kanssa ulos. Jännä, että toinen tarvitsee tiukat rajat tässäkin ja toisella voi olla huomattavasti löysempää ilman ongelmia. Meillä myöskin kiinnitetään huomiota itse peliin, ei vain peliaikaan. Koululainen osaa jo itsekin ladata pelejä ja tarkastamme jokaisen pelin ennen pelaamista, että onko sopiva hänelle.

MormuskaMutsi
Liittynyt28.4.2016

Tuo onkin hyvä pointti, että kiinnitetään huomiota myös itse peliin eikä vain itse peliaikaan. Se että vanhemmat valvovat mitä pelataan ja milloin, tuo varmasti lapselle/nuorelle tietyt raamit pelaamiseen. Eikä se tosiaan ole huono juttu ollenkaan, jos sitä aikaa jää pelaamisen lisäksi vähän muuhunkin. <3

Kolmenäiti

Meillä pelaaminen tapahtuu pääasiassa älypuhelimella jolloin rajoittaminen vaikeutuu..yöksi on sitten nuoremmilta otettu puhelin pois. Kyllä se välillä itsellä räyhäämiseksi menee, hävettää myöntää. Onkohan kaikki vielä hyvin kun kotityöt tulee tehtyä ja ulkona liikutaan...Ei meilläkään vielä olla alle kasteltu..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

 

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016