Tämä on omakohtainen kertomus siitä, kun viiden tyttären äiti lähtee kauppaan koko lapsikatraan, eli tuttavallisemmin "koko bändin" kanssa.

Lasten kesäloma teki sen, ettei enää tarvitse kuvitellakkaan lähtevänsä kauppaan vain nuorimpien tyttärien kanssa. Nyt mukaan on otettava kaikki, tai ei ketään.

Tiedänhän minä, että kaikkien lasten mukaan ottaminen on täysin hullua, järjetöntä ja jopa mielipuolista touhua.

Pelkästään, itse lähteminen kotoa vaatii jo organisointia. Lähteminen alkaa sillä, että tiedotan kaikkia Neitejä lähtemisestä, ja oletetusta lähtöajasta. Kun bändi on lähtökuopissa eteisessä, alkaakin itse show time. Ensin etsitään porukalla NeitiNro3:n puhelinta.

Tämä toiminto on vakio. Puhelin on aina kadoksissa. Mikäli puhelin on jo löytynyt aiemmin, etsitään kuulokkeita. Seuraavaksi otan juoksusta kiinni kolmevuotiaan ikiliikkujan numero neljä. Neloselle puen kengät, hatun ja takin, puen myös NeitiNro Viiden (ikää neljä kuukautta).

Otan turvakaukalon ja köytän Vitosen siihen. Vuorossa on leikki "Etsitään-tuttia-joka-oli-vielä-äsken-Vitosen-kädessä-muttei-ole-enää"  

Tämäkin toiminto on liki vakio. Mihin ihmeeseen tutit voivat aina vain kadota? Ei löydy, otan hoitolaukusta varatutin. Samalla ohitseni juoksee Nelonen -ilman kenkiä ja takkia. Käskytän pukemaan puuttuvat vaatteet, ei tehoa.

Turhauttavaa.

Tunnen, kuinka tuulitakin alla alkaa lämpötila nousta. Pieniä hikikarpaloita kihoaa jo otsalle. Pyyhin hikeä ja totean ettei olisi kannattanut meikata. Meikkivoide liukuu hikisillä kasvoilla rullautuen vasemmalle poskelle. Aaaaargh!! Lasken kymmeneen, ja samalla kiikutan vaseman jalan varpailla turvakaukaloa. 

Puen Nelosen uudestaan. Teinit NeitiNro1 ja 2 ovat jo autossa.(Varaamassa ne auton "parhaat paikat")

Ovi käy. 

Kolmonen tulee takaisin sisälle -vessaan. Samalla oven avauksella huudan koirat ulkoa sisälle.

Vessahommat on hoidettu ja päästään jo ulos.

Vien numerot Kolme ja Neljä autoon. Samalla -voi perhana, koirat karkaavat taas ulos.

Tässä vaiheessa tuntuu jo voitolta, että kaikki lapset ovat jo autossa -huoh! Tuuletan varovaisesti. Itse tulen vielä sisälle, juon lasillisen vettä, kuivaan talouspaperiin hikikarpalot ja nappaan laukut, vietävät roskikset ja muut tarvittavat nyssäkät mukaani, Huudan koirat taas sisälle.

Kun kävelen autolle NeitiNro3 tulee vastaan. Puhelin jäi vessaan -yllätys??

Autossa alkaa tuttu kinastelu.

Mikä kumma siinä on, että autossa on pakko nahistella? On aivan välttämätöntä tökkiä vähän vieressä istujaa tai irvistellä etupenkillä olijalle. Äkkiseltään luulisi, että on mukavampi kaikille osapuolille matkustaa sulassa sovussa, mutta ei. Pieni jähinä on saatava aikaiseksi.

Vitonen itkee. Tutti on taas kateissa. Varatuttiakaan ei ole, koska käytin sen jo lähtötilanteessa. Onneksi Vitonen nukahtaa auton hurinassa turvakaukaloonsa.

Nelosella on jano, samalla löytyy Vitosen tutti, Nelosen suusta. Ollaankin tultu jo huiman pitkä matka. Vajaa kilometri. Annan hoitolaukusta vesipullon, ja matka jatkuu.

Matkaa kaupalle on noin 30 km, joten kaikkea voi matkan aikana sattua ja tapahtua. Onneksi loppumatka menee radiota kuunnellessa, sulassa sovussa. 

Kaupan pihalla Vitoselle tulee nälkä.

Paita siis ylös ja tissi suuhun. Paahtavan kuuma. Ikkunat auki ja puhallin täysille.

Taas on hiki.

Vitonen syö kun ei olisi koskaan saanut ruokaa. Syö ja syö. Neidit numero1-4 alkavat jo käydä levottomaksi kuumassa autossa. Nyt on toimittava. Bändi ulos autosta ja suunta kauppaan. (Tämä onkin jo kokonaan oma tarinansa, siitä myöhemmin)

Ostokset ovat hihnalla, kun huomaan että laukussa jossa pidän ostoskasseja, on jotain ylimääräistä. Kotona roskikseen tarkoitettu kakkavaippapussi on tullut kauppareissulle mukaan.

Tulee hiki, taas.

Kassajonossa tuoksuu kakkavaippojen sulotuoksu. Takanani kuulen kuinka joku pikkupoika syyttää isäänsä piereskelystä. "Isi täällä haisee sun pieru!!"  

Naurattaa.

Eipä tiedä pikkupoika että hajun lähde onkin kassajonossa oleva hikinen täti. Ostokset rivakasti kassiin ja pikaisesti ulos. Nakkaan kakkavaippapussin kaupan ulkopuolella olevaan roskikseen.  Vitosella on edelleen nälkä. Bändi autoon ja sama ruljanssi. Paita ylös ja evästä Vitoselle.

On niin kuuma. 

Neidit haluavat jäätelöä. Lupaan jätskit, kunhan saan Vitosen tyytyväiseksi. Hetken kuluttua autosta nousee räjähtäneen näköinen ja hikinen äiti. Lapset jäävät autoon odottamaan jäätelöitään.

"Onpa ihanan viileää" -ajattelen. Sekunnin murto-osassa tajuan saman, minkä näen kaupan ikkunan heijastuksesta.

Paita on ruokintasession jäljiltä vieläkin korvissa, ja imetysliivien luukku lerpsottaa alhaalla.

Siinä sitä kuulkaa reteästi kävellään jätskiostoksille toinen tissi paljaana. Mitäpä siinä enää tekemään tai sanomaan? Damage has happened. Paita nopealla ranneliikkeellä alas ja hiljainen toive siitä, että tämän viuhahduksen silminäkijöitä on mahdollisimman minimaalinen joukkio.

En todellakaan jää katselemaan kuinka moni näki esitykseni. Hipsin nopeasti ostamaan jäätelöt, jaan ne autossa istuville, hikisille lapsille ja ajan suorinta tietä kotiin.

Autossa tilanne narattaa jo itseänikin. Teinejä ei naurattanut kun kerroin tapahtuneesta, Eivät kuulemma tule kanssani hetkeen samalle kauppareissulle. 

Katsotaan vaan.

Seuraavalla kerralla on koko bändi taas mukana kuitenkin. :)

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
Sisältö jatkuu mainoksen alla