Jos aamulla herätessäni huomaisinkin, että minusta on tullut teini. Ei minun tarvitsisi aamulla herätä siihen herätyskellon ensimmäiseen pirinään.

Eikä siihen toiseen,

eikä välttämättä vielä kolmanteenkaan.

Voisin vetää peittoa pidemmälle korviini ja odottaa sitä viimeistä herätystä. (Tai että joku alakerrasta huutaa "Herätyyys! On jo liki puolipäivä") Mahdollisesta aikatauluista huolimatta minulla on kuitenkin vielä hyvin aikaa plärätä puhelimella kaikki omat somekanavani ja katsoa puolisen tuntia 9gag:in hauskoja videoita.

Ottaa iisii, ja herätä silleen rauhassa.

Kun vihdoin saan tuon nuoren ja notkean kroppani ylös sängystä voinkin lompsia jääkaapille ja ilmoittaa ettei siellä oo taaskaan mitään syömistä. Tai oikeammin siellä ei oo mitään ”hyvää”. Onneksi kaapissa on nuudeleita. Ne maistuu kyllä aina.

Aamupalan jälkeen on aika pukeutua.

Voin helposti vetää sellaiset pienet teiniangstit, kun huomaan ettei kukaan ei oo pessyt mun lempi hupparia eikä mun mustia pillifarkkuja. Siinä ne ovat edelleen sängyn vieressä lattialla, kolmatta päivää.

Siis haloo!!

Muistan mainita tästä tekemättömästä kotityöstä jollekin talon aikuiselle. Eihän se suinkaan mun vika oo, että niitä ei oo pesty, vai mitä?

Sit mun tarvitseekin enää meikata ennen lähtöä. Muistankin jo kokemuksesta, kuinka se on parasta aloittaa silloin, kun lähtemiseen on aikaa enää puolisen tuntia. Tämä aikamääre on nimittäin jollain tapaa maaginen. Se on tasan ”Make it, or fail it”

Useimmiten se on fail it.

Mikäli mun meikki menee pilalle, ei se oo suinkaan mun vika. Mitäs porukat herättivät mut niin myöhään etten kunnolla ehtinyt edes meikata. Sanovat vielä, että tää koko myöhästymisuttu olis jotenkin mystisesti muka mun syy. Ne jauruaa siitä, että jos olisin herännyt silloin kun se mun herätyskello ekaa kertaa soi, ei meillä olis muka nyt niin kiire.

No camoon, eihän nyt oikeesti. Minkä mä sille voin, etten mä sitä pirinää kuullu? Tää ei siis todellakaan oo mun syy.

Eihän?

Siinä se mun päivä menisi ajatellessa kaikkia näitä mun teinimäisiä juttuja ja tietysti sitäkin, että miten ihmeessä noi mun porukat ei koskaan tajuu mitään. Eikö ne siis oikeesti tajua miten tolkuttoman urpoja ne on? Koko ajan ne vaan vaatii multa kaikkee. Siis että mun pitäis tehdä omien juttujeni lisäksi vielä jotain kotihommiakin?

Kiristävät vielä kaiken lisäksi joillain kotitöillä. Sanovat etten muuten saa yhtään rahaa.

Haloo!! Ei mun kavereidenkaan tartte, mut niitten porukat onkin oikeesti tosi paljon mukavampia.

Sellaisia rentoja, kivoja ja rikkaita.

Illan hämärtyessä, siinä mun sängyllä maatessani mä sit yhtäkkiä huomaisinkin, että niille mun daijjuille vanhemmilleni on tapahtunut jotain kummalista.

Niistä onkin yhtäkkiä tullut ihan fiksuja.

Niiden suusta kuuleekin ihan kivoja juttuja ja oikeesti ihan hyviäkin elämänohjeita. Mä tiedän, että mä voin luottaa siihen, että ne tukee ja kannustaa. Oli mulla sit mikä hätä tahansa.

Illan vaihtuessa yöksi mä en enää niin välitä edes siitä, onko mun eyeliner viimeisen päälle. Likaiset vaatteet vien suoraan pyykkikoriin ja pesen ne ihan itse. Seuraavana aamuna herään herätyskellon vaimeaan pirinään ja aamupalakseni kelpuutan ihan mitä tahansa. (kunhan sen mukana tulee kupillinen kahvia).

Päivällisellä mun vanhempien tekemä makaronilaatikko ei oo koskaan maistunut niin hyvälle kun nyt, ja ruokailun jälkeen vanhempieni kanssa samalla sohvalla köllötellessä, huomaankin kuinka paljon mä oikeasti mun vanhemmista väitän.

Ja et ne onkin oikeasti ihan rentoja ja kivoja.

Sellaisia ihan tavallisia.

Tältäköhän se tuntuu silloin kun on aikuinen?

Ja arvatkaa mitä?

Mua alkaa melkein naurattaa, kun muistan kuinka mä silloin nuorena huusin kurkku suorana

”Ettei musta todellakaan tuu koskaan samanlaista, kun teistä”

Teinit, niistä on vaan pakko tykätä <3

Ps. Käy kurkkaamassa mun sivut Facebookista, Instagramista ja Twitteristä. Tykkää ja seuraa niin pääset aitiopaikalle seuraamaan teinien hormoonihuuruista elämää.

Kuva:Pixabay

Kommentit (1)

hentuh
1/1 | 

Haaveilen siitä, että perheemme löytäisi varamummon ja saisi muutenkin tukiverkkoa kasvatettua.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016