”On paljon rankempaa olla vanhempi teinille, kun pienelle lapselle”

Viime viikolla kirjoitin avoimen tekstin omasta uupumuksestani. Tekstin julkaisun jälkeen sain hurjan paljon positiivista palautetta siitä, että: "Vihdoin joku uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä moni nuoren vanhempi ainakin jossain elämänsä vaiheessa kokee". Kokemus, joka voi olla kaikkea siitä yhden illan kakasta fiiliksestä, aina siihen päivästä toiseen jatkuvaan neuvottomuuteen, väsymykseen tai uupumukseen.

Nuoren vanhempana olemisen raakuus ja rankkuus oli siis yllättänyt monet. Mikä sinänsä on myös hienoa. (Sillä jos jokainen vanhemmaksi juuri tullut saisi pienen kurkistuksen tulevaisuuteen samalla kun juuri syntynyt ruttunenä tuhisee tyytyväisenä äidin paidan alla, saattaisi moni miettiä, että mihinkä soppaan sitä onkaan lusikkansa pistänyt). Kun puhutaan vanhempien tai vanhemman uupumuksesta, mielletään se usein vauva- ja/tai pikkulapsiaikaan. Kuitenkin, uupumus koskettaa myös teinien ja nuorten vanhempia.

Uupumus koskettaa myös teinien ja nuoren vanhempia

Muistan kuinka sitä itsekin tuli helposti ajatelleeksi, että kun lapsi ns. ”pääsee vaipoistaan”, vanhemmuudessa on jotenkin voiton puolella. Sitten aivan kuin puun takaa iskeekin ne kuuluisat ruuhkavuodet. Niistä selviydyttyäsi ehdit juuri ja juuri vetää keuhkot täyteen ilmaa ja huokaista syvään ennen kuin vanhemmuutta ja niitä kuuluisia kasvatusperiaatteita koetellaan uudelleen. Kaikki tämä tapahtuu viimeistään silloin, kun kunnon murkkuikä kolisuttelee ovenkarmeja oikein toden teolla.

”On paljon rankempaa olla vanhempi teinille, kun pienelle lapselle”

Näin kommentoi uupumuksestani kertovan tekstin alle eräs teini-ikäisen äiti. Näitä samoja kokemuksia oli luettavissa useista saamistani kommenteista ja palautteista. Teini-ikäisen vanhemmuus ja ennen kaikkea sen erilaisuus oli yllättänyt erilaisuudellaan monet. ”Isommat lapset, isommat murheet” taitaa kiteyttää hyvin monien vanhempien päällimmäisiä ajatuksia. Eräs kommentoija kirjoittikin: ”Kaipaan sitä aikaa, kun suurin murheeni oli se, että kumpi on lapsen kupissa ensimmäisenä. Murot vai maito. Nyt on väliä jo sillä perhanan lautasellakin”

Miksi ajoittain jopa haastavasta nuoren vanhemmuudesta ei sitten kukaan uskalla puhua?

On totta, että vanhemmuutta tuetaan paljon enemmän lasten ollessa pieniä. Neuvolakäynnit ja perhekahvilat ovatkin tuttu tukiverkosto monelle juuri lapsen saaneelle, tai pikkulapsiaikaa viettävälle. Vertaistuki, ja samassa tilanteessa elävät aikuiset kohtaavat näissä tapaamisissa luontevasti toisiaan, ja kokemukset vaihtuvat. Vertaistukea on helppoa löytää ja saada. Nämä vertaistuelliset kokemukset jäävätkin nuoren tai teinin vanhemmalta helposti kokematta. Harva aikuinen, kun puhuu avoimesti häiriökäyttäytyvästä nuorestaan, vaikka samalla viereisessä pöydässä päivitellään joskus hyvinkin avoimesti järkkyä uhmaa elävää kolmevuotiasta. Miksi ajoittain jopa haastavasta nuoren vanhemmuudesta ei sitten kukaan uskalla puhua? Missä näitä kokemuksia ja pulmatilanteita sitten vaihdetaan?

Nuoren kanssa elämisestä puhuminen ja oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kokemukset tuntuvat olevan jostain syystä jonkinlainen tabu.

Uskallan väittää, että murkkuikäisen vanhempi on ajoittain aivan yhtä hukassa, kun juuri sen punaisen ruttunenän syliinsä ensimmäisen kerran saanut tuore vanhempikin. Voisiko siis ns. nuorisoneuvolasta olla apua ja tukea niin teini-ikäiselle, kun hänen vanhemmilleenkin?

Teini-ikä kasvattaa niin nuorta, kun nuorten kanssa eläviä aikuisiakin.

Teini-ikäisen ja nuoren vanhemmuus on ajoittain rankkaa. Se oikeasti on, ihan asiaa kaunistelematta. Toki sekaan mahtuu niitä onne ja ilon hetkiä (yleensä enemmän kun niitä huonoja) Ennen kuin ehdit sanoa, niin tiedänhän minä, että lapsia ja nuoria on erilaisia -luojan kiitos. On niitä esiteinejä, teinejä ja nuoria, joiden kanssa päivät, yöt ja arki yleensäkin on joko helppoa tai vähintään sitä helpohkoa. Sitten on myös niitä nuoria ja vanhempia, joiden kanssa se arki on ihan kaikkea muuta. Erityisesti näiden ”hankalahkojen” nuorten vanhemmat ja läheiset tarvitsisivat sitä peräänkuuluttamaani tukea.

Tästä pääsen kömpelöllä aasinsillalla takaisin tekstini alkuun. Oman Teinini sairastuminen oli minulle itselleni kova paikka. Tiedän nyt, että meitä hämmentyneitä vanhempia on minun lisäkseni paljon. Mitä siis tulisi tehdä, etteivät nuorten vanhemmat kokisi jäävänsä niin yksin omien huolien, pelkojen ja ajoittain musertavaltakin tuntuvan neuvottomuuden kanssa? Ideoita otetaan vastaan, sillä minulla tähän ei yksiselkoista vastausta ole.

Olisi ihan huikeaa, jos tarjolla olisi reilusti vertaistukea tai kokemukseen perustuvaa tietotaitoa.

Aihe on tärkeä sillä nuorten vanhemmat ovat enenevissä määrin huolissaan joko omastaan tai vaihtoehtoisesti nuorensa hyvinvoinnista. Kun rakas teini-ikäinen kolisuttaa ensimmäisen kerran sanallista sapeliaan aikuisen kasvatusperiaatteista koostuvaan kilpeen, on se aivan yhtä hämmentävää molemmille osapuolille. Kun nuori kokeilee liiankin omatoimisesti itsenäistymisen siipiä, haistattaa keskisormi pystyssä ne ensimmäiset ”haista pas*at tai muuten vain kokeilee vanhemman sietokykyä, olisi ihan huikeaa, jos tarjolla olisi reilusti vertaistukea tai kokemukseen perustuvaa tietotaitoa.

Nuoren vanhemmuus on ennen kaikkea huikea matka.

Se tarjoaa eturivin paikan lapsen kasvamisen ja itsenäistymisen seuraamiseen. Siltikin olisi hienoa, ettei nuorta eikä liioin nuoren vanhempia jätettäisi yksin juuri silloin kun tämä aikuisuutta kohti kasvamisen toinen ja tärkeä vaihe käynnistyy. Sillä vanhemman nuorelle antamalla tuella on suunnattoman suuri merkitys nuoren kasvuun ja kehitykseen. Se, että aikuinen osaa ja jaksaa osallistua nuorensa elämään on aivan yhtä tärkeää. Eikä se ole rakettitiedettä. Lähinnä ne neljä kovaa K:ta riittää.

Kuuntele, kysele, kannusta ja keskustele.

 

Teinit, niistä on vaan ihan pakko tykätä <3

Ps. Ota haltuun mun somet. Facebook, Instagram, Twitter sekä Snapchat minulta tätä nykyä löytyy. Snapchatista löydät minut tunnuksella mirhebe. Tykkää niin pääset seuraamaan mun elämää, ihan aitiopaikalta.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016