Sitähän minä tässä mietin, että kovin se on välillä vaikeaa tuo nuorten elämä.

Nimittäin nuo pelikoneet (Siis pleikkarit, Xboxit ja tietokoneet) saavat monessa teinissä aikaan näköjään melkoisen mahtipontisia tunteita. No, joidenkin teinien kohdalla mahtipontinen voi olla vieläkin liian lievästi sanottu.

Tässä vähän aikaa sitten sain seurata teiniä joka pelasi videopeliä pleikkarilla (eli PlayStationilla). Teinillä oli tietenkin tunnelma katossa. Vihdoin ja viimein pelattavana oli ihan upouusi, ja kauan toivottu seikkailupeli. Peli alkoi ja taidokas grafiikka sekä upea surround ääni täyttivät olohuoneen pimeätkin nurkat.

 "Jee, tää on niin siistii!"

kuului ihastuneen teinin suusta. Itse peli aloitettiin tietenkin ihan alkeista. Paina tästä niin ukko kääntyy, veivaa tästä niin se hyppää. Kyllähän te varmasti tiedätte miten näitä pelejä pelataan. Ajattelin että "Tämähän onkin aivan ihanan oloinen peli. Kauniita maisemia, hevosia ja rentoa käyskentelyä." Siirryinkin takavasemmalle, ja jätin teinin pelaamaan uutta peliään.

Taso tasolta peli tietenkin vaikeutui. Teini koki pelissä ensimmäinen tappion. Ukko mokoma otti ja hävisi taistelun. Bou-bou-bou. Alakuloinen musiikki ilmoitti että kuolo korjasi. Television ruutu muuttui mustaksi ja keskelle lävähti teksti

"You died!!"'

Teinin suusta kuului huokaus. Ei muuta kun uutta matoa koukkuun ja uusi yritys. Kohta olohuoneesta kuului taas pahaenteinen ääni. Bou-bou-bou. Ei tainnut sekään kerta tuottaa voittoa, vaan ukkoparka otti ja kuoli taas. "Perhana!"  Kuului jo hieman napakammin olohuoneen sohvalta.

Vielä uusi yritys. Nyt teini pääsi pelissään jo hieman pidemmälle. "Jess!! Äiti tuu kattoo."  Kun saavuin olohuoneeseen, oli pelissä tiukka paikka menossa. Ukkoparka juoksi television ruudulla henkensä edestä. Tultasyöksevä lohikäärme oli päättänyt nitistää tuon miekallaan huitovan, ja kilpensä alta epätoivoisesti suojaa etsivän päähenkilön. Sohvalla istuva teini näpytti ja rämppäsi ohjainta sen minkä ikinä sormistaan ehti. Herranjumala. En ole varmasti koskaan nähnyt niin nopeita käsiä. Sitten se tapahtui taas. Bou-bou-bou

"You died!!"

Ukko heitti lusikan nurkkaan, kuolla kupsahti, lähti enkelikuoroon. Ihan millä nimellä nyt sitä haluaakaan kutsua. Teini oli hetken hiljaa, ennenkuin lausui sujuvasti kaikki osaamansa kirosanat. Tulivat muuten todella ponnekkaasti. Kirosanojen lomassa ohjain otti myös pienen ja hyvinkin vauhdikkaan kunniakierroksen pitkin sohvatyynyjä. Tiesin, että nyt jos koskaan, minun oli parasta olla hiljaa. Hipsin varoen takaisin keittiöön, ja jäin kuuntelemaan olohuoneessa möykkäävää teiniä. 

Ukkoparka syntyi sinä iltana uudelleen monta kymmentä kertaa, ja liki yhtä monta kertaa tuo tultasyöksevä lohikäärme teki siitä selvää. Sitten hermostui teini. Selkä suorana, kantapäät lattiaa vasten kopisten teini ilmestyi keittiöön ja ilmoitti hyvin selvällä suomenkielellä

"Saakeli, perke*e, vi**u. Ihan sama. Tää on niin pas*a peli" 

Tämä samainen näytelmä toistui monena iltana. Teini hikeentyi, lohikäärme syöksi tulta ja ukkeli kuoli. Kerta toisensa jälkeen. 

Sanovat vielä että tuollainen pelien pelaaminen nollaa päätä. Rauhoittaa ja rentouttaa. Minä vähän epäilen. Enkä oikeastaan ihan vähänkään. Jos nyt sitä hopeista pilvenreunaa tästäkin etsitään, niin

ainakin tuo teini osaa kiroilla ja sanoittaa tunteensa.

Sujuvasti. Ihan kolmella kielellä.

Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Että ei se oppi ole suinkaan hukkaan mennyt.

Silti minä olen vankasti sitä mieltä, että ennen oli kaikki paremmin. Ei tarvinnut pelikorttien kanssa hermojaan menettää. Paskahousua pelatessa edes häviö ei tuntunut miltään. En sitten tiedä olisiko se tunne ollut toinen, jos joku olisi heilutellut silmieni edessä kylttiä "You died" kavereiden hyristessä taustalla bou-bou-bou. Olisihan se saattanut pidemmän päälle käydä pipoa kiristämään. Mene ja tiedä.

Vaikeaksi se on silti mennyt. Tämä teinien elämä.

 

Teinit, niistä on vaan pakko tykätä <3

 

Ps. Joko olet käynyt kurkkaamassa mun sivut Facebookista ja Instagramista? Tykkää ja seuraa niin pääset aitiopaikalle seuraamaan teinien hormoonihuuruista elämää.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

MormuskaMutsi on kultaisella -90 luvulla nuoruutensa elänyt 40 vuotias viiden tyttölapsen äiti, joka yrittää parhaansa mukaan ymmärtää nyky-nuorten hormoonihuuruista sielunelämää. Blogissani pohdin iloinen pilke silmäkulmassa näitä raivostuttavan ihania ja uskomattoman upeita otuksia nimeltä teinit. Tervetuloa mukaan

mippe_77@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram