Facebookin vauva-foorumissa oli linkitettynä uutinen äidistä, jolla paloi käpy 3-vuotiaaseen lapseensa sillä seurauksella, että hän pahoinpiteli lastaan. Mä toivon, etten olis lukenut sitä. Ihan hirvee ahdistus. Kun ei ymmärrä, eikä voi samaistua. 

Mikä saa vanhemman satuttamaan omaa lastaan? Väsymys ja tukiverkon puuttuminen? Omien valmiuksien ja keinojen loppuminen? Huonot mallit omassa elämässä? Turhautuminen? Vaikka olis kaikki noi, niin siltikään mä en ymmärrä. Aina, siis AINA pitäis olla joku muu keino. Joku muu väylä, johon pahaa oloaan purkaa.

Kaikkein eniten mua tässä uutisessa ahdisti se, että tuo pieni poika oli koko pitkän ja pimeän yön joutunut olemaan yksin. Yksin kipujen kanssa. Ja ennenkaikkea yksin pelon kanssa. Kukaan ei lohduttanut, pyytänyt anteeksi, ottanut syliin, luonut turvaa, kun kaikki turva oli äidin käden kautta valutettu pitkin poikin pojan selkänahkaa. Pienelle lapselle unimaailman painajaisetkin voivat olla käsittämättömän pelottavia. Kuinka pelottavaa ja perusturvallisuuden tunteen musertavaa on se, kun painajainen onkin totta. Ja sen aiheuttaa oma äiti. Se jonka pitäisi olla se turvallinen satama, jonka syliin sulkeudutaan pois pahalta maailmalta. 

Mua itkettää ja haluaisin vaan sulkea oman tyttöni syliini ja rutistaa kovaa. Mutta en liian kovaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit. Päivämatkoja hyvinvointiin, liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon lapseperheen arjessa.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraathan jo Mirvan Menomatkoja jo Facebookissa ja Instagramissa

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla