Meidän perhe kokeili Sannan Ruokakassi-konseptia kahtena eri viikkona. Maanantai-iltana kotiovelle toimitettiin 3 illallisen tarvikkeet resepteineen eikä itse tarvinnut kaupasta raahata kuin ne perustuotteet. Eli maidot. Ja leivät. Ja Iltapalat. Ja... No, ne nyt saa lähikaupastakin. Olin kyllä salaa vähän innoissani tästä konseptista, odotin uusia tapoja tehdä ruokaa vanhoista raaka-aineista (ei siis vanhentuneista vaan tutuista. toim.huom.). Odotin myös uusia tuttavuuksia ja ehkä jopa uusia lemppareita kaupan hyllyltä ostoskärryyn päätyväksi. 

Valitettavasti haaveet ja odotukset eivät aina täyty. Nyt kävi näin. Tämän experimentin perusteella valmis kauppakassi-konsepti ei toimi meillä: Kahden aikuisen ja yhden taaperon perheessä annoskoot olivat vääriä. Ruokaa jäi aina paljon yli ja kun seuraava tehtävä ruoka huusi jo kaapissa, niin paljon meni ruokaa roskiin. Kolmen päivän ateriat olikin kait suunniteltu neljälle illalle. Sinänsä hyvä idea, ei tarvitse joka ilta alkaa hädissään keksimään ruokaa nälästä huutavan taaperon nenän eteen. Ongelma oli vain se, että kun kaikki tuotteet toimitettiin jo maanataina niin perjantain kynnyksellä osa tuoretuotteista näytti, noh, ei niin tuoreelta.

Kahden viikon aikana saimme käsiimme kuusi reseptiä. Niistä ehkä kaksi oli sellaisia joita voisin harkita tekeväni uudestaan, mutta valitettavasti mitään suurta valaistusta en kokenut. Molemmilla viikoilla resepteihin kuului mm. parsakaalia, joka on mieheni inhokki. Eikä ne reseptit aina innostaneet tuota meidän nakeroa, vaikka se pääsääntöisesti syökin lähes kaikkea. Tosin pasta upposi aina. Myös se valkoinen kuviopasta, sillä kukahan ei rakastaisi syödä auton ja lentokoneen muotoista ruokaa? (Ja tämä oli sentään luomuakin, vaikkakin valkoista.)

Ruokakassin sisällön valitsijalla ei kyllä ole mikään helppo homma. Makuja ja mieltymyksiä on yhtä monta kuin on hiekkaa uimapuvun kankaan sisällä (täysin käsittämätön ilmiö muuten) ja pakostakin reseptien kehittelijän omat mieltymykset vaikuttavat valikoimaan päätyviin ainesosiin. Itse olisin toivonut kassien syövereihin enemmän täysjyväpastaa ja vähemmän kuohukermaa. Enemmän kalaa ja kasvisruokia ja vähemmän lihaa. Vieläkin enemmän luomua ja uusia mausteita. Vähemmän tavaraa kerralla tai enemmän pakastettavia ruokia. 

Voisin ehkä harkita kokeilevani vielä kolmannen viikon, jos jatkossa saisi valita jostain listasta viikon ruuat ja jos saisi määritellä ruokakunnan koon paremmin. Nyt hintakin on sen verran kallis että kyllä mä siellä kaupassa käyn jatkossa ihan itse. Ja onhan se periaatteessa hauska ohjelmanumero illan virikkeeksi. Ihan ilmaiseksi saa juosta kakaran perässä pitkin poikin kaupan käytäviä ja siinä samalla yrittää pitää mielessä, että tuliko se pestopurkki jo haettua ja missäs välissä ne kanamunat taas olikaan. Pysyy mutsi vireessä.

Onko teidän perhe kokeillut ruokakassi-palvelua? Mitä fiiliksiä kokemuksesta jäi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit. Päivämatkoja hyvinvointiin, liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon lapseperheen arjessa.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraathan jo Mirvan Menomatkoja jo Facebookissa ja Instagramissa

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
Sisältö jatkuu mainoksen alla