Erilaisissa vertaistukea tarjoavissa some-ryhmissä on viime aikoina kysytty usein: Mikä on se sun juttu, jolla onnistuit laihtumaan? Mullahan ei tähän kysymykseen ole oikeastaan mitään järkevää vastausta, sillä en ole laihtunut. En vain osaa pitää suutani kiinni, kun olen omasta mielestäni keksinyt jonkun vähintäänkin yhtä arvokkaan idean kuin vauvan vaippojen pissaindikattori. Pakkohan sitä itsestäänselvyyttä on jakaa kuin mitäkin ilosanomaa.

Itsellä ongelma oli ennen, ei niinkään itse ruuassa vaan niissä annoskoissa. Pääsääntöisesti aina tuli puolivahingossa mussutettua ruokaa ihan tavan vuoksi, monta kertaa viikossa oli ähky vaikka ei edes muistanut syöneensä mitenkään erityisen paljoa tai huonosti.

Sitten sain sen kuuluisan ahaa-elämyksen. Mitäs jos... Mitäs jos ihan vaan keskityt siihen syömiseen, etkä vaan lappaa apetta kitusiin ajatukset jossain huomisessa kaaospäivässä tai toinen käsi kaukosäätimellä? Mitä jos...

Kuulin termin tietoinen syöminen ja siitä lähti pohdinta. Mitä jos tekisinkin jatkossa jotain toisin? Mitä jos minun pitäisikin muuttaa jotain, jotta jokin muuttuisi? (Teoriassa tämä on itsestäänselvyys, mutta mietipä hetki todellisuutta: kuinka usein joku haluaa muutosta, mutta haluaakin että joku muu muuttuu?)

Tässä 5 tapaa, joiden avulla pyrin syömään tietoisemmin:

 

Itse tehty ruoka

Juu, en todellakaan aina pysty tähän. Välillä ulkoistan tämän miehelle väittäen, että siitä on sovittu avioliittosopimuksessa, sillä pienellä präntillä. Eli en kokkaa itse joka päivä, mutta en myöskään joka päivä hae noutoruokaa tai syö eineksiä. Ruuan valmistus kertoo kropalle, että kohta sitä herkkua saa. Uskon, että jo ruuan laittaminen antaa aineenvaihdunnalle pienen sysäyksen. Jos vain hotkaisen pikaisesti ruuan trendikkäästi on the go, niin en kerkeä edes tiedostamaan mitä juuri söin ja alas menee helposti enemmän ja huonompia aineksia kuin, jos teen ruuan itse.  Tästä syystä en myöskään syö lounastani työpöydän ääressä. Jos teidän duunipaikalla vallitsee tällainen tapa, niin ole huolissasi. Ja ole rebel. Mene rauhassa lounaalle johonkin kivaan paikkaan. Sano, että se on jonkun bloggaajan totuus ja sinä seuraat sitä lammasmaisesti. Mitäs siihen kenelläkään on sanomista.

 

Visuaalisuus on puoli ruokaa

Hyvänä päivänä asettelen ruuan kauniisti lautaselle ja olen (tietoisesti) kiitollinen ruuasta - kaunis ruoka, hyvä mieli. Kunnioitan ruokaa, jonka lautaselleni asettelen, enkä vain mieti sitä polttoaineena. Sitten on taas niitä päiviä, jolloin vain lappaan pastaa lautaselle ja aloitan syömisen jo puolessa välissä matkaa hellalta pöytään. Kumpi sinusta kuulostaa paremmalta?

 

 

Keskity

Tätä hoen kolmivuotiaalleni kyllästymiseen saakka, kun kengät eivät millään meinaa mennä jalkaan kaikelta höpöttämiseltä. Ja tätä minun pitäisi hokea myös itselleni enemmän ruokapöydässä. Keskity syömiseen ja hidasta tahtia. Silloin pureskelet ruokasi kunnolla ja syljen entsyymit voivat aloittaa ruuan pilkkomisen jo suussa. Ruuansulatus toimii paremmin ja aivot ehtivät saada signaalin vatsalaukun täyttymisestä ennen kuin on myöhäistä ja ähky on tosiasia. Tämä on ihan basic shittiä, jota ollaan käsitelty jo koulussa. Miksi se sitten on niin vaikea muistaa? No, koska en keskity.

 

 

Tuumaustauko ennen santsausta

Oletko koskaan huomannut kuinka hyvää ruokaa tulee haettua toinenkin lautasellinen, vaikka ei ehkä ollutkaan enää nälkä? Minulla kävi ennen näin jatkuvasti. Joko olin ennen loistava kokki ja nyt ihan surkea, tai sitten vain olen tiedostavampi. (Ja hitsi oliskin hienoa olla tiedostavampi jossain maailmoja syleilevämmässä asiassa, mutta ei. Minä olen tiedostava syömisessä. To-del-la mediaseksikästä...) Nykyään mietin ennen kuin santsaan, mietin ihan hetken olenko jo täynnä vai syövätkö silmäni enemmän kuin maha jaksaa vetää. Santsilautanen on mahdollisuus, mutta myös uhka. Otan siis hetken tuumaustauon, juon vaikka lasin vettä. Ja siltikin saatan heikkona hetkenä hakea ihan vain vähän lisää. Ja useimmiten katua sitä seuraavassa hetkessä. Mutta oppia ikä kaikki, vai mitä?

 

No TV dinner

Me söimme ennen lasta AINA telkkarin ääressä. Ihan kamalaa. Hävettää myöntää. Onneks tuli toi muksu ja opetti meille tapoja. Eihän siinä koskaan edes kiinnittänyt kunnolla huomiota siihen mitä söi. Saatika siihen kuinka paljon. Pureskelu oli jotain mitä koirat teki vinkuleluille ja oma ruoka jauhettiin puolihuolimattomasti ja nielaistiin isoina köntsinä ennen seuraavaa haarukallista. Ei ihme, jos vatsa oli kipeä. Syöminen saattoi myös olla enemmän tapa kuin tarve. TV:n katseluun nyt vaan kuului se, että käsi kävi pussilla ja mussutti jotain herkkua. Aivan se ja sama oliko nälkä. Nykyään me syödään ihan oikean ruokapöydän ääressä, jonka pyrin jopa kattamaan välillä kauniisti. Odotan vain sitä päivää, kun mieheni kysyy kaiken tämän hienosäädön ja hifistelyn järkevyyttä ja tulee avanneeksi pandoran lippaan.

Kuulostaako mahdottomalta toteuttaa? Uskotteko, että tällä voisi olla vaikutusta?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit. Päivämatkoja hyvinvointiin, liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon lapseperheen arjessa.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraathan jo Mirvan Menomatkoja jo Facebookissa ja Instagramissa

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
Sisältö jatkuu mainoksen alla