Kirjoitukset avainsanalla pihalla

Sain eilen kuningasidean: menen kuntosalille, mutta valitsenkin saman ketjun toisen toimipisteen lähempänä työpaikkaani, niin voin jumpata viiden ruuhkan ohi ja ajaa posotella sitten tyhjää baanaa kotiin asti. (Oikeasti idea oli mieheni ja itse olin jo luovuttamassa rankan työpäivän jälkeen ja valitsemassa sohva-jäätelö kombon, mutta oletettavasti mieheni ajattelee mun parasta ja kovin selkeästi ilmaisi, että salin kautta tai ee oo kotiin tulemista. Peppu pieneks vaikka pakottamalla.)

Jos remppamiehet olisivat olleet maagisesti etuajassa, niin olisin mennyt Sellon Elixiaan, mutta maailman kahdeksas ihme eli etuajassa valmistuva remontti antaa vielä odottaa itseään. Päädyin siis tien toiselle puolelle Leppävaaran Elixiaan. Ajattelin, että sehän voi olla ihan virkistävää mennä uudelle salille. Vähän niinku luvaton syrjähyppy (niinku nyt muunlaisia olis), uutuuden viehätystä ja eksoottista erilaisuutta.

Kuten eksoottinen erilaisuuskin saattaa joskus päättyä pahaan oloon, hämmennykseen ja vannomiseen "ei koskaan enää" niin vähän samanlaiset fiilikset jäi tästäkin keikasta.

Kaikki alkoi siitä, kun navigaattorin ohjeistamana päädyin oikeaan kortteliin, osittaiselle työmaalle, jossa kunnon opastukset ovat lähinnä jotain Kylli-tädin piirustuksia (eli satua) ja perille pääsee vain, jos osaa tulkita hieroglyfeja ja heikkoja signaaleja. Yritin nettisivuilta etsiä infoa parkkeerauksesta, mutta "Parkkitilaa, arki-iltaisin ja viikonloppuisin myös lämmin parkkihalli käytössäsi" ei ihan kertonut minulle sitä, mistä kolosta sinne pirun halliin pitäisi ajaa.

Soitin respaan ja sain ihan hyvät ohjeet. Ilman niitä en toki olisi tiennyt myöskään sitä, että minun piti painaa nappia, jonka viereisessä kuluneessa lappusessa lukee ehkä Elixia. Puomi kuitenkin aukesi ja kaasutin (maltillisesti, tottakai) alas rampille. Pienestä A4-kokoisesta kyltistä osasin suunnistaa Minotauroksen labyrinttia muistuttaneessa parkkihallissa kohti oikeaa sisäänkäyntiä. Hetkellisesti luulin epähuomiossa ajaneeni kiellettyyn ajosuuntaan, kun minua vastaan ajoi toinen auto yhden kaistan levyisestä oviaukosta. Hän oli kohtelias ja peruutteli ja mä puolestani hehkuin punaisena noloudesta.

Parkkihallin aulassa oli kolme hissiä. Hyppäsin siihen, joka sanoi bling ja painoin 1. kerroksen nappulaa, sillä olin hissien edessä nähnyt kyltin: "Elixia 1.krs." Hissin ovet avautuivat toimistotalon ala-aulaan, mutta missään ei lukenut mitään Elixiaan viittaavaa. Pyörin hämmentyneenä ympäri ja kun olin melkein murtautunut "pukuhuone"-tekstillä varustetusta ovesta sisään kysyin ulko-ovesta tulleelta mieheltä apua (ja taas nolostuin). Hän neuvoi, että ainoastaan keskimmäisellä hissillä pääsee Elixiaan. Haaste on kuitenkin siinä, että hissien automatiikka lähettää paikalle lähimmän hissin, joka tässä tapauksessa ei tietenkään ollut se keskimmäinen. Oletettavasti kuitenkin Elixialle riittää, että keskimäärin 33% heidän asiakkaistaan pääsee perille asti. Onkohan ne rekrynnyt kaikki vanhat VR:läiset?

Voi kun voisin sanoa, että loppusalireissu meni hyvin. Mutta ei. En voi sanoa. Mutta voin sano että "eikä siinä vielä kaikki!" Sama täydellisen hämmentävä ratkaisujen epäloogisuuteen pohjaava maailma jatkui myös kuntosalin pohjaratkaisun kohdalla. Alakerrassa sijaitsee osa aerobisista laitteista ja mielettömän trendikkäiden ja jonkun lahjakkaan graafisen suunnittelijan (kyllä, saatat havaita rivien välissä hitusen sarkasmia ja häivähdyksen turhautumista) luomien "havainnollisten" kuvakkeiden mukaan, kuntosalilaitteet sijaitsevat yläkerrassa. Sinne siis.

Hämmennyin jälleen. Kuntosali näytti ensisilmäyksellä koostuvan noin viidestä bodausvehkeestä. Öö, tota, mitä ihmettä mä noilla härpättimillä osaisin tehdä? Aikani haahuiltua eksyin puolivahingossa kulman taakse, jonka takaa paljastui (taas erittäin suuri ja huomiotaherättävä) A4-kokoinen info: "Kuntosali". Seurasin nuolta ja päädyin väliovista omituiseen käytävään. Olin aivan varma, että sen päässä olisi jotain toimistoja ja että kohta perässäni olisi toimistotalon vahtimestari ja vähintään pari dobermannia ja saisin sittenkin lämmiteltyä tehokkaasti pelkohormonin jyllätessä kropassani kilpaa sydämen sykkeen kanssa.

Mutta ei. Käytävän päästä paljastuikin "se oikea kuntosali". Suuri huone täynnä trendikkäisiin kuviotrikoisiin (sovin hyvin joukkoon. Mottoni treenihousujen osalta on: mitä rumemmat, sen paremmat.) pukeutuneita naisia ja teknisiin t-paitoihin pukeutuneita miehiä. Täältä salaisesta takahuoneesta löytyi muodikkaat tuskan köydet, tuskan TRX-nauhat ja tuskan hiki. Fiilis oli kuin olis törmännyt salakapakkaan. Oliks mulla lupa olla täällä?

Ja jotta nöyr(yyttäv)ä asenne säilyisi loppuun asti niin kerrotaan vielä miten se parkkihallista ulos ajaminen sujui. Kun asiakas rankan treenin uuvuttamana suuntaa hissille, niin Elixiassa odotetaan hänen myös aktiivisesti havainnoivan ympäristöään ja huomaavan kyltin, jossa lukee koodi (ihan totta, tää on ku jostain Dan Brownin kirjasta) jolla pääsee ulos parkkihallista. Oletettavasti en ollut treenannut tarpeeksi kovaa, kun huomasin kyltin. Ajattelin että millä hitolla mä tonkin numerosarjan muistan joten mumisin sitä kuin mantraa hokien koko matkan alas autolle.

Ala-aulassa huomasin jälleen lisää ohjeistusta: liikennevalojen seuraamisen lisäksi minun pitäisi kiskoa katosta roikkuvaa narua joka kerta, vaikka valot olisivatkin vihreät. Onks tää hei nyt joku piilokamera? Kiltisti silti kiskoin siitä narusta, odotin vihreää ja lähdin pitkin yksikaistaista luiskaa ylös ja ulos hallista. Paitsi etten lähtenytkään, koska sieltä tulikin vastaan auto! Siis ihan oikeesti! Kuka rakentaa parkkihallin, jossa on sisään ja ulos ajamista varten yksi kaista? Yksi! Ei varmaan yllätä, että kirosin ääneen ja (jos mahdollista) vaikutin entistäkin hullummalta. Naama punaisena ja tukka pystyssä. Ihan selvää crazy cat lady-ainesta.

Saanen tässä välissä huomauttaa, että Elixian asiakaspalvelijat olivat koko ajan ystävällisiä, kärsivällisiä ja auttavaisia (vaikkakin ehkä hieman hämmentyneitä kommenteistani, mutta se taisikin olla teemana täällä). Ei se heidän vikansa ole, että joku arkkitehti on ehkä purkanut oman eksistentialismi-kriisinsä ja tunteensa oman uransa kapeista mahdollisuuksista niin kovin konkreettisella tavalla parkkihallin seinäratkaisuihin ja kuntosalin pohjapiirustukseen.

Ei voi kuitenkaan olla minkään asiakaspalvelulla tuloksensa tekevän firman toiminnan kannalta järkevää muotoilla palveluitansa niin, että loppukäyttäjä armotta tuntee itsensä tyhmäksi. Koska tyhmä olo mulle tästä seikkailusta tuli. Jos tämä olis ollut mun ensimmäinen käyntini Elixialla, niin olis jäänyt myös viimeiseksi. Eiks kuntosalien pitäis madaltaa sitä kynnystä, jotta kaikki kokisivat että se liikkuminen on hyvä ja hauska juttu. Ei ahdistava ja omaa älykkyyttä kyseenalaistava. Vähän sama ku tupakoitsija haluis lopettaa polttamisen ja menis apteekkiin etsimään nikotiinipurkkaa. Ne löytääkseen hänen pitäis ratkaista oikean oven arvoitus, löytää tiensä siitä ovesta takahuoneeseen, osata salainen kättely (JA olla nolostumatta siitä kuinka urpolta näyttää) ja sit vielä maksaa siitä ilosta, että joku apteekkari saa tuntemaan itsensä huonoks sen takia että kesti niin kauan löytää perille.

Että josko nuo tyypit, jotka näitä palveluja ja niiden fasiliteetteja rakentavat, voisivat tutustua sellaiseen termiin kuin palvelumuotoilu. Ei olis pahitteeks.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram