Kirjoitukset avainsanalla nukkuminen

Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään, saatatte muistaa erinäiset vaiheet, joita meillä on ollut näiden nukkumishommien kanssa. Välillä ollaan nukahdettu ihan itsekseen, välillä on saanut itse nukahtaa lattialle lapsen sängyn viereen kakaran yhä valvoessa. Välillä ollaan nukuttu kiltisti omassa sängyssä ja välillä vain äidin kainalossa isossa sängyssä.

Noh, nyt on ollut pidempään sellainen hyvä kausi. Tyyppi on nukahtanut jopa päiväunille itsekseen ja ihan sinne omaan punkkaansa. Olishan se pitänyt arvata, että tyyntä myrskyn edellä. Tai ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tai jotain muuta aivan yhtä älytöntä ja asiaan lopulta sopimatonta sananlaskua.

Pääsiäinen ja ehkä myös perjantain treffipäivän (siitä myöhemmin lisää, teki niiiiiiiin hyvää parisuhteelle) aiheuttama ikävä sai minut lankeamaan tyhmimpään ansaan ja nukkumaan lauantaina päikkärit Sipu kainalossa. Tiedän! FAIL! Mutta kun oli niin ihana saada se tuhisija siihen kainaloon. Sipuhan huomasi heti tilaisuutensa koittaneen ja vaati myös sunnuntaina ja tietenkin myös tänään maanantaina päästä isoon sänkyyn. Ja koska olen välillä täysin selkärangaton äiti mitä tulee läheisyyteen tuon tärpästikkelini kanssa, niin minähän sanoin että joo, tottakai.

Voi sitä stand up shown määrää! Suuri osa tosin toteutettiin makuultaan, joten pitäiskö sitä sittenkin kutsua lay down showksi. Mä leikin nukkuvaa ja hautasin päätäni peiton alle, purin poskiani ja yritin kyyneleet silmissä olla nauramatta ääneen. S lauloi "paljon onnea vaan" ehkä viis kertaa (en vieläkään tosin tiedä kenelle), luetteli pitkät pätkät "Hyvän yön höyryjuna"-kirjastaan ulkoa, laski tarmokkaasti (ja hieman hyppelehtien) ainakin seitsemään, luetteli kaikki tietämänsä värit, nauroi, kikatti, puhui siansaksaa ja häsläsi. Peitto pois, peitto takaisin, isin peitto, minun peitto, peittopeittopeitto.

Kun se tyyppi vihdoin sammui siihen viereeni, pitäen kaulastani hennolla kuristusotteella varmistaen etten varmasti pääsisi huomaamatta karkaamaan (voi harmi, oli pakko ottaa kans päikkärit), niin kummastelin omaa reagoimistani. Miten joskus ne ihan samat pelleilyt saavat minut raivon valtaan ja olen ihan epätoivoinen että "eikö toi perhanan kakara IKINÄ nuku!" ja sitten toisella kertaa, niinkuin tänään, nauran katketakseni sen jutuille. Miten ohut voikaan olla se veteen piirretty viiva, jossa oma jaksaminen heilauttaa mielialaa ja joustamisvaraa suuntaan tai toiseen. Kummallista tämä äitiys. Niin ihanan kummallista.

Kommentit (2)

Annika P. Hullabaloota

Tosi hauska kirjoitus! Tunnistan ihan itseni tuosta " Eikö tuo perhanan kakara ikinä nuku." lauseesta. Välillä lapsen temppuiluja jaksaa paremmin, ja kun itse on oikein väsynyt, ei sitä jaksaisi sitten millään. Toivotaan että teillä jatkossakin nukuttaisiin hyvin!

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Jos minulla olis valta, muuttaisin sanonnan että uni vanhin voitehista. Kun on itse saanut nukkua niin kummasti jaksaa enemmän. Huojentavaa kuulla, että meitä kakaroitaan välillä kiroavia äitejä on enemmänkin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Siitä on nyt melkein 2 viikkoa, kun Sipun tutit koki kovan kohtalon, saivat vielä yhden halin ja päätyivät viimeiseen leposijaansa. Eli roskikseen. Ajattelin jakaa kanssanne tämän hetkisen tilanteen. Ellen mistään muusta syystä, niin edes siitä että: MEILLÄ NUKUTTIIN TÄNÄÄN SEITSEMÄÄN! Wuut Wuut! #kreisibailut

Ei mitään hajua onko tähän, jo kahtena perättäisenä aamuna tapahtuneeseen maailman kahdeksanteen ihmeeseen syynä tutittomuus vai kevätväsymys, mutta otan sen vastaan syli auki.

Jotta ei menis ihan hehkutukseks, niin voin olla rehellinen: ei se nukuttaminen vieläkään ihan hetkessä tapahdu. Pahimmillaan oon ollut siellä makkarissa 1,5 tuntia, josta tosin jonkin osan taisin itsekin ihan vähän torkahtaa siihen lattialle. Mutta aika moni nukutus on ollut aavistuksen levotonta. Ei mitään itkuhommia, vaan sellaista väsynyttä kikattamista, jota yleensä esiintyy teini-ikäisten tyttöjen pyjamabileissä. Kun kaikki naurattaa vaikka mikään ei oikeasti ole hauskaa. Kun äiti käy ehkä sata kertaa sanomassa, että nyt tytöt pitää nukkua, koska huomenna on koulua. Kun tytöt sitten vastaavat että joo ja kun ovi menee kiinni, menee kaks sekuntia ja kuuluu kauhea tukahtunut tirskahdus joka leviää hysteeriseksi nauruksi ja jonkun mahaan sattuu ja joku ei kestä.

Oon koittanut lähteä huoneesta, mutta ilman roudarin teippiä se lapsi ei pysy siellä sängyssänsä ja kuulemma omatekemien lepositeiden puuhastelu saatettaisiin katsoa lasun arvoiseksi. Oon mennyt kauemmaksi sängystä, kääntänyt selkää, mennyt jopa sohvalle oven viereen lukemaan. Nämä toimivat toisinaan, mutta eivät varmasti enää toisella kerralla. Olen siis kuin Kelju K Kojootti, joka aina vaan tilaa Acmelta uusia keinoja, kun vanhat ei tepsi. Kyllä mä vielä joskus sen maantiekiitäjän saan sinne sänkyyn jäämään.

Ja sitten on tietenkin isi. Se tyyppi, joka mm. eilen oli hetken aikaa katsellut sitä pelleilyä, peitellyt tytön ja pussannut hyvät yöt ja lähtenyt. Tyttö oli kerran (siis KERRAN!) huutanut äitiä (sentäs edes!) ja sitten jäänyt sinne sänkyyn. Isi tilaa keinonsa vissiin paremmasta verkkokaupasta ku äiti.

Toisaalta isin onnistumiset antaa äidillekin toivoa: se on siis mahdolllista. Että jonain päivänä (toivottavasti ennen 16-vuotispäivää) Sipun voi vaan viedä sänkyyn, lukea iltasadun ja toivottaa hyvää yötä.

Mutta siis tutittomuus tuottaa jo hedelmää. Meillä nukutaan paremmin, aika usein koko yö putkeen ja jos herätään niin nukahtaa helposti uudestaan. Ja nyt näyttäis että myös aamuisin nukkuis pidempään. Tosin Sipun kohdalla edes muutama kymmenen peräkkäistä toistoa ei takaa mitään. Ja nyt ihan varmasti kun kirjoitan tämän, niin se alkaa taas ravaamaan yöllä meidän sänkyyn ja heräämään viideltä. Mutta nautin tästä niin kauan kuin sitä kestää.

Tai nauttisin, jos itsekin vielä nukkuisin aamulla. #heräsintänään345 #eimitäänsyytä #eimitäänjärkeä #arvaaväsyttääkö

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Perjantaina meillä sattui omituinen episodi, kun pahaa aavistamattomat tutit joutuivat raivoisien saksien yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Nips naps ja päät olivat kadonneet. Sipu "löysi" tutit ja oikeinkin näppäränä tyttönä huomasi että rikkihän ne pirulaiset olivat. (Onneksi ei ole vielä niin näppärä että olis tajunnut äidin syyllisen ilmeen ja mystisen rikkoutumisen yhteyden.) Kysyin Sipulta, että mitäs niille tuteille nyt sitten pitäis tehdä. Kuulemma antaa hali. Ja sitten hän kiikutti ne roskiin.

Tää oli se helppo vaihe. Seuraava episodi oli sitten se nukkumaanmenovaihe. Se jossa heti ensimmäiseks kysyttiin tutteja. Eikä todellakaan muistettu että oltiin ne ihan omin pikku kätösin heitetty roskiin. Mä poistuin tässä vaiheessa alakertaan kuuntelemaan vaatimuksia jättäen miehen omituisia kiljahduksia päästävän lapsen kanssa yläkertaan. Lupasin olla vahdinvaihtovalmiudessa heti kun edes pienet mustat savumerkit ilmaisisivat konklaavin epäonnistuneen yhteisymmärrykseen pääsemisessä.

Mutta sieltähän se mies itseensä tyytyväinen (tosin ansaittu) virne naamallaan köpötteli raput alas ja kertoi että tutti gate käsiteltiin jo heti aluksi, muuhun rauhoittumiseen meni enemmän aikaa. Että tällaiseen savuverhoon oli se ensimmäinen onnistuminen verhottu.

Savuverho haihtui salamana kun melkein tasan 3 tunnin yöunien kohdalla (siis lapsella, meillä ehkä just siinä kohdassa kun oli lipunut siihen syvimpään uneen) S alkoi todella epätyypilliseen tapaan itkeä lohduttomasti. Äiti, äiti, äiti! Ei auttanut vaikka äiti oli vieressä. Noin 20 minuutin itkun jälkeen saatiin tyttö rauhoittumaan viereen ja edessä oli kohtalaisen rauhaton yö pikku pyöriäisen ja sen kantapäiden kanssa. Eli ei sitä ekaa yötä ehkä ihan voitoksi vois kutsua.

Seuraava koettelemus oli päikkärit. Turjakehan on päiväkodissa nukkunut ilman tuttia jo syyskuusta asti, mutta kotona se on ollut tiukasti suussa. Ajateltiin, että kyllähän se siis kotonakin pitäis onnistua. Oltiin sitten jotenkin itse ihan kierroksilla ja (jälkiviisaana) yritettiin laittaa tyyppiä aivan liian aikaisin nukkumaan. Sehän johti siihen että tyttö piti meitä ihan pilkkanansa noin tunnin verran ja menetytti isin (okei, myönnän, myös äidin) mielenterveyden. Voiko olla raivostuttavampaa kuin taapero joka vaan naureskelee vaikka itse olet valmis aloittamaan kolmannen (ja ehkä neljännenkin samaan syssyyn) maailman sodan. Argh ja pari sellaista sarjakuva-kirosanaa. Lopulta nukutus onnistui ensin sylissä unilaulua laulaen ja vieressä kainalossa nukuttaen. Ei ehkä se tavoitteen mukainen keino, mutta nukahtipas lopulta. Myönnän, tän jälkeen otin itsekin päikkärit.

Näiden koettelemusten jälkeen täytyy myöntää, etten odottanut toiselta yöltä mitään kovin suurta menestystarinaa. Mutta sen minkä tein, hengitin syvään ja otin asenteen että lehmän hermoilla mennään ja kesti minkä kesti. Käytiin iltapesulla (niinku aina) ja luettiin kirjaa ihan pitkän kaavan kautta. Tavoitteena oli sekä saada tyttö rauhoittumaan mahdollisimman hyvin ennen kuin laitan valot pois sekä vahvistamaan toisenlaista unirituaalia, kun nyt se tutti puuttui. Meillä on tuttiin liittynyt niin vahva uniassosiaatio että siitä irti pääseminen vaatii varmasti jonkin toisen korvaavan assosiaation. Ihmisen kun on helpompi päällekirjoittaa vanhan tavan päälle uuden tavan avulla kuin vain oppia pois joku tapa. Näin ne psykoloogit on haastellut.

Kyllähän siinä normaalia kauemmin meni, kun ei ollut sitä tuttia äänenvaimentimena. Kirkkaalla ja selkeällä äänellä lausuttiin ehkä sata kertaa että Äiti? ja Äiti kato! Muutaman (kymmenen) kertaa nostettiin peitto takas päälle, kun se ei jotenkin kummasti ollenkaan meinannut pysyä levottomien jalkojen päällä. Tällä kertaa ei huijattu janolla tai vessahädällä (el classicot) mutta erinäisiä uusia tapoja kehiteltiin kyllä urakalla. Mutta sitten SE HILJENI! Ihan kummallista! Hiivin makkarista kuin mikäkin sarjakuvan murtovaras ja menin alakertaan odottelemaan, että koska se herää.

Aamu valkeni (tai no melkein, koska meillä se alkaa klo 6) ja heräsin siihen ettei tyyppi ollut kivunnut kainaloon eikä mieskään ollut raahautunut Sipun huoneen lattialle nukutushommiin. S nukkui koko yön omassa sängyssä ilman tuttia! Se on siis mahdollista! Voi olla että ens yönä otetaan taas takapakkia, sillä onhan se nyt herkullisempaa pitää vanhempia yöllä hereillä kun tietää, että seuraavana aamuna on pakko nousta töihin, mutta se ei haittaa just nyt. Just nyt mä oon vaan niin tyytyväinen. We did it!

P.S. Sunnuntain päikkärinukutukset oli sarjassaan horror ja iltanukutukset meni samalla papupata-kaavalla. Ehkä tää tästä. Pikkuhiljaa.

Kommentit (6)

Tuttimaakari

Mahtavaa. Mä olen viikko kerrallaan siirtänyt nyt 2v5kk tutista vierottamista eteenpäin. Tänään piti tutista luopua, mutta nyt on korvatulehdus päällä, eikä kipeänä vierottaminen tietenkään tunnu järkevältä. Ehkä ensi maanantaina. Tai sitten sitä seuraavana. Tai viimeistään kesällä. Tai ainakin jouluun mennessä :D :D :D

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Laastaritekniikka! Repäise tarpeeks nopeasti niin ei ehkä satu ihan niin kauaa. Mä itse lykkäsin kanssa muutaman kuukauden eteenpäin, mutta sit mietin vaan ettei täydellistä hetkee tuu koskaan. Mutta ei ehkä kipeenä kannata lisää stressaa koko perhettä. Eli tsemppiä ja kannustuksia täältä. Kyllä sä pystyt siihen! :)

Vierailija

Työskentelen päiväkodissa alle 3 vuotiaiden ryhmässä ja mä todella toivon, että moni pienen lapsen vanhempi kävisi lukemassa tän tekstisi. =)

Itselläkin kaksi pientä lasta  ja tutista vierottaminen selkeästi edelleen mielessä. Meillä ei kumpikaan lapsista juurikaan koskaan kaivanneet unilelua, vaikka niitä sängyssä oli ja niitä heille tarjosin ennen kuin luopuivat tutista. Kun tuli se ensimmäinen ilta, että tuttia ei enään ollut niin molemmat saivat valita unikaverin jonka kanssa haluavat nukkua. Niistä silloin valituista unikavereista on tullut todella tärkeitä, toki ilman niitäkin osaavat nukkua. Liikkistä ja helppoa oli meillä tutin vieroitus.

Tutista molemmat luopuivat alle 2 vuotiaana ja ensiksi jätettiin päiväunitutti ja lopulta myös yötutti. Meillä siis lapset käyttäneet tuttia vain unilla siitä lähtien kun täyttivät 1 vuotta. Joten päivisin, tätä ongelmaa ei edes ollut.

Kiitos mukavasta bolgistasi, lueskelen usein tekstejäsi ja nauran vedet silmissä.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Ai että toivoa on? 😂
Mä oon muuten kans alussa ollut ihmeissäni kun Sipulla ei ole oikein ollut mitään supertärkeää pehmoa tai unilelua kun aina kuvittelin että kaikki lapset valitsee just sen yhden lelun joka on tärkeämpi kuin elämä ja joka varmasti jää bussiin ja jota sitten jäljitetään kissojen ja naapurin mummojen kanssa. Mutta ei. Ehkä nyt sitten jostain tulee tärkeämpi kuin toisesta. Tällä hetkellä niitä hahmoja roudataan sänkyyn niin ettei sekaan meinaa mahtua.
Meilläkään ei tuttia ollut päivällä käytössä sitten vauva-ajan. Siltikin huomas lopussa että tuli väärällä tavalla tärkeämmäksi koko ajan. Oli hyvä että luovuttiin vaikka kirpaskin.
Ja ole hyvä! Ihanaa jos saa kylvää vähän naurua tähän kyynisyyteen hukkuvaan maailmaan ❤

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kirpaisee mutta ajallisen perspektiivin kautta se viikko tuskaa on vaan pienen pieni hetki. Ei auta yhtään tuskan keskellä, mutta kuulostaa kauhean seesteiseltä ohjeelta. Että sori vaan. Tsemppiä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joku turjake meni mulle sanomaan, että kun nää kääpiöt täyttää vuoden, niin ne alkaa ihan sillain muina muksuina nukkuun kokonaisia öitä ja sitten aikuisilla on niinku sitä omaa aikaa ja nekin saa nukkua silmäpussinsa kirpparille. No, arvatkaas menikö ihan noin meillä? No, ei menny ei.

Yks vuotis päivä oli ja meni ja yhä herättiin vähintään sen kerran perustelemaan neidille, miks sen pitäis vielä nukkua. Jostain syytä "kello on vielä niin vähän eli kaks yöllä" tai "kun äitiäkin väsyttää" eivät olleet lainkaan valideja perusteluja hänen ylhäisyytensä mielestä.

Jossain, tai oikeastaan aika monessa vaiheessa luultiin, että nyt, NYT ollaan siinä tilanteessa että ne kokonaiset yöt on todellisuutta eikä vain tapahtumarikkaan Tunteita ja Tuoksuja -jakson nimi, mutta oltiin väärässä. Hyvä vaihe nukkumisissa tuntui vaan ennustavan omituisempaa vaihetta ja muutaman yön kaava ei tarkoittanut mitään vakavaa sitoutumista lopuksi iäksi. Vaihe seurasi toistaan täydellisen epärationaalisesti ja omasta toiminnasta riippumatta. Tuntui kuin olis ollut joku marionetti-nukke, joka yrittää epätoivoisesti toteuttaa ohjaajansa visioita ja toimia niinkuin ne narut yrittää kertoa. Sotkeutuakseen joka ilta omaan näppäryyteensä.

Välillä Sipu nukahti melkein itsekseen ja välillä sitä piti silitellä, jotta rauhottui sänkyynsä. Välillä oli kausi, jolloin hän nukkui aamuun asti omassa sängyssä ja välillä tepsuttelevat tassutukset herättivät meidät ennen imaginaarisen kukon laulua joka yö. Välillä tepasteltiin itse meidän sänkyyn ja välillä "äiti nappaa tästä"-henkinen huuto kuului sängystä kun omien jalkojen funktionaalisuus oli vissiin täysin kadoksissa. Välillä riitti että yöllä nosti tutin suuhun tai laittoi peiton päälle, välillä lattialle piti jäädä nukkumaan niin pitkäksi aikaa, että virallinen tarkastus äidin läsnäolosta oltiin ehditty tehdä ainakin kolmesti.

Olen yrittänyt nukuttamistraditioissa kaikkea kuun ja NASAn löytämien maan kaltaisten planeettojen väliltä: Olen silitellyt ja ollut toisella puolella huonetta selkä Sipuun päin. Olen lukenut, laulanut ja ollut ihan hiljaa reagoimatta hänen lisääntyviin vaatimuksiinsa, jotka yleensä ovat muotoa: Äiti kato! Olen pääsääntöisesti pitänyt kiinni traditioista kuten iltarutiineista ja mutta välillä tehnyt epätieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä tapahtuu jos kaikkie ei menekään totuttuun tapaan. Ainoa säännönmukaisuus, jonka olen huomannut on se, että hyvin suurella todennäköisyydellä se, mikä toimi viimeksi, ei toimi enää seuraavalla kerralla. Eli sellainen klassinen "ainoa varma asia on epävarmuus ja ainoa asia mikä ei muutu on se että kaikki muuttuu" -tilanne. 

Katkeruutta tihkuvalla äänellä minun pitää myös myöntää, että jostain syystä mies on yleensä parempi näissä nukuttamishommissa ku minä. En tajua. Oli kausi jolloin Juhiksen nukuttama Sipu nukkui poikkeuksetta aamuun asti ja mun nukuttama versio heräs aina kello neljä. Jos syy tähän on se, että lapseni reklamoi tapaani käyttää häntä ihmistutkimuksen ilmaisena koekaniinina siinä missä isänsä vaan rennon letkeesti käy heivaamassa kakaran sänkyynsä, niin onhan se nyt väärin! Mähän yritän kaikkeni, jotta löytäisin sen oikean tavan. Yrittääkö tuo mukula kertoa ettei mitään tapaa ole? (Onneks Juhiskin joutuu joskus kokemaan sen, ettei isin magic touch toimikaan niin pääsen tuulahtamaan paikalle. Tekis silloin mieli huutaa "mama to the rescue!, mutta se saatettaisiin tulkita hieman negatiivisesti siinä mielentilassa ja aikavyöhykkeessä.)

Tällä hetkellä nukkumisen yliopiston kurssitarjonnasta on nukahtaminen ilman äidin/isin hengailua käden ulottuvilla. Olen kerran (wuut wuut!) saanut Sipun jäämään omaan sänkyynsä itsekseen nukahtamaan kun olen siirtynyt ulos huoneesta puuhastelemaan omiani. Olen mm. pessyt meikit pois ja vaihtanut yökkärit päälle kolistelee ja ravistellen sillä ajatuksella että lapsi kuulee minun olevan ihan lähellä. Tämä menestystarinani tosin päättyi sitten jo kymmenen aikaan illalla kun S heräsi vatsakipuun ja könysi meidän viereen nukkumaan. Mutta se nukahti itsekseen! Oikeesti! 

Jännittävintä tässä on se, että me tehdään täällä  kaikkemme ja sitten ihan sata varmasti tulee mummi, jonka kanssa se sammuu ku seinälyhty ja sitten ne saa kahdestaan nauraa meille: ai vitsi noi on pöhköjä. Mutta niinhän me ollaan. Ihan pöhköjä rakkaudesta.

Kommentit (8)

Laura, Tehtävänimikkeenä Laura...

meidän neiti 1v 8 kk ei nuku vieläkään IKINÄ kokonaista yötä. Äidin silmäpussit kasvaa mutta toivosta en luovu, ehkä vielä joksus :D esikoinen oli niiiin hyvä nukkuja, aloitti kokonaiset yöt 2kk iässä joten ehkä me nyt sitten saadaan valvoa nekin valvomiset ;)

Äityliini

Meillä esikoinen 2v 3 kk ei ole ikinä nukkunut kokonaista yötä ja tähän kun lisätään 7 kk vanha kuopus niin silmäpussit on melkoiset eikä äidin yöunista ole tietoakaan kun herrathan heräilevät eri aikoihin totta kai! Mut jospa tämä joskus iloksi muuttuu, nyt yritetään vaan selvitä päivästä toiseen jotenkin...

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Auts! Meillä on sentään joitain hyviäkin kausia tässä nukun-en nuku -kilpailussa takana. Toivotan sinne tsemppiä, isoja kahvikuppeja ja toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin Nukku Matin unihiekkatoimitusta. Isoa sellaista!

Siitäkin selvittiin

Meillä lapsi nukkui 1-vuotiaaksi yöt läpi ja siihen se sitten loppui. Poskihampaat vaivasivat kamalasti, ja sitten tuli korvavaivaa ja muuta. Usein ihan ilman syytäkin hilluttiin. Meillä auttoi lopulta päiväunien napakka rajaaminen yhteen 1,5 tunnin session pian puolenpäivän jälkeen.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

Kaikista eniten Mä tykkään tosta sun nimimerkistä! ❤ kaikkea omituista nää tyypit keksii ja aina on joku vaihe. Mutta toivoa antaa se että joskus ne kaikki ikävät jutut väistyy ja tulee taas se kiva vaihe. Meilläkin jossain vaiheessa nukuttiin KOLME kertaa yli seitsemään. Se voi siis olla mahdollista toistekin! 😂

Vierailija

Lapset on erilaisia. Meillä yksi nukkui jo 2kk koko yön ja toinen 3v ja ei vieläkään koko yötä nuku. Melatomiiniä ehdotettu avuksi, vielä en vaan ole halunnut mitään lääkettä näin pienelle käyttää.

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

No, ehkä joo tuntuu hieman liioittelulta ainakaan ihan ensimmäisenä turvautua lääkkeisiin. Mutta tunnen luissani tuskasi. Nim. viimeyönä nukuin 1,5 tuntia lattialla ja ylös noustessa tuntui kuin olis halvaantunut.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram