Kirjoitukset avainsanalla unikoulu

Ihan yks kaks yllättäen tajuttiin miehen kanssa, että typykkä oli oppinut huonoille tavoille. Se oli kietonut meidät molemmat pikkurillinsä ympärille ja kiikututti itsensä joka yö meidän väliin nukkumaan. Ja me syvässä unihorroksessa lastenhuoneeseen raahautuvat ihmiszombiethan teimme mitä tahansa, jotta yöunet olis mahdollisimman nopeesti jatkuneet. Edes hetken. Eli kun tytön sisäinen herätyskello pirisi siinä aamuyön tunteina niin ei tarvittu kuin pikkuinen tyytymättömyyttä osoittava vinkaisu niin palvelija kantoi prinsessan jatkamaan uniaan. Tämähän ei itsessään olis lainkaan huono juttu, jos se olis ollut vaan näin yksinkertaista. Unet lapsi kainalossa on yks maailman parhaista asioista. Paitsi silloin kun a) se lapsi ei nuku, b) sä et nuku, koska sulla on joko varpaat suussa tai pää naaman päällä tai c) molemmat edellä mainitut skenaariot. Meillä alkoi mennä niin vahvasti tohon c kategoriaan että alkoi huumori ehtymään. Sitten vielä kun "aamuyö" oli enää 101-bändin laulu (Ai et oo ikinä kuullutkaan? Ei ollut meidän tyttökään.) ja siirtymäriitit hoidettiin parhaimmillaan jo ennen vuorokauden vaihtumista, niin mulle riitti. Sanoin että nyt alkaa unikoulu!

Ei kyllä ollut yhtään mitään käryä siitä, mitä se tarkoittaa. Yritin epätoivoisesti lukea ohjeita netistä (mm. MLL:n sivuilla on muutamia vaihtoehtoja), mutta mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan meille. Meillä kun ei ollut ongelmana yösyöpöttely (ei ainakaan tytön sellainen) eikä itse nukkumaan menokaan, niin moni ohje tuntui melko absurdilta. Huudatusunikouluun taas ei tämän äidin hermot eikä sydän olis pystynyt. Sitten luin sellaisesta unikoulusta, jossa herätetään lapsi jonkin aikaa ennen kuin hän itse herää. Mitenköhän tän sit olis toteuttanut, kun lapsi saattoi herätä ihan milloin tahansa kello 23 ja 5 välillä? Mikään noista ei oikein tuntunut natsaavan meidän tilanteeseen.

No, sit mä mietin että oonhan mä ennenkin tehnyt ite (ja säästänyt) joten koitetaan nyt ihan maalaisjärjellä. Yritin ennen ensimmäistä yötä käydä läpi kaikki mahdolliset skenaariot (toiveajattelua) ja päättää etukäteen miten sitten fiksuna äitinä toimin. En näet todellakaan luottanut väsyneeseen itseeni ja siihen logiikkaan jota aamuyö tarjoaisi. Päätin, että kävi mitä kävi, meidän sänkyyn tyttöä en kanna. Kun typy herää, käyn laskemassa takaisin makuulleen, pidän kättä selän, mahan tai minkä tahansa ruumiin osan päällä maksimoidakseni mahdollisuuden että lapsi myös jäisi makuulleen. Jos (tai ollakseni realisti, kun) itku oikeen yltyy, niin hetken rauhottelen sylissä ja sitten taas yritän laskea omaan sänkyynsä. Ja alussa, jos on tarvis, niin nukun sitten vaikka itse siinä lastenhuoneen sohvalla ettei tule mitään traumoja hylätyksi tulemisesta. Tämä varotoimi oli kyllä ehkä enempi äidille kuin lapselle.

Ensimmäinen yö oli ihan kauhee. Voin kuule kertoa, että yöllä se lapsen itku on jotenkin todella kovaäänistä. Oon ihan varma, että sen kuuli kaikki kilometrin säteellä ja mietti, et eikö se perhana saa lastaan hiljaseks. Toinen puskee ylös eikä halua nukkua omassa sängyssä ja äiti vaan pakottaa takas pitkälleen. Lopulta en ees jaksanut juosta omasta sängystä hyssyttelemään vaan otin peittoni ja jäin sohvalle. Tässä kohtaa muuten oli hyötyä siitä, että oli etukäteen päättänyt taktiikan. Kävin meinaan itseni kanssa melko vilkkaan dialogin siitä pitäisikö lapsi sittenkin ottaa sängystä viereen nukkuun. EI. Edes siihen sohvalle. EI. No edes tohon lattialle maton päälle. Usko nyt jo että EI! Ja kyllähän se lopulta sinne sänkyynsä jäi, kun ei se sieltä vielä itse poiskaan pääse. Aamulla oltiin kyllä molemmat väsyneitä.

Nyt me ollaan toimittu tällä mallilla viikko. Jokainen yö on ollut helpompi kuin edellinen. En oo nukkunut sohvalla enää ollenkaan vaan mut on päästetty takas omaan sänkyyn. Varsinkin noi miehen vahtivuoron yöt menee kauheen lepposasti. Jostain kumman syystä mies ei joudu nousemaan läheskään niin monta kertaa yössä kuin minä. Ja edellisyön tyttö nukkui putkeen 20:30-6:00! Nyt kun vielä saatais se nukkumaan ihan vähän pidempään aamuisin, edes seiskaan. Ah, sehän olis luksusta!

Kommentit (2)

Vierailija

Minkä ikäinen lapsi kyseessä? Mietin, että kokeillaanko samaa tyyliä meidän taloudessa..

Mirvan Menomatkat
Liittynyt4.2.2016

S on nyt reilun vuoden eli 13kk. Nukkui ensin sivuvaunussa meidän makkarissa kunnes siirrettiin omaan huoneeseen noin 10-11kk iässä. En ees enää muista koska. Mutta nyt sitten annettiin porttikielto meidän sänkyyn kokonaan ja on ollut hyvä päätös. Loppuviimein mennyt melko kivuttomasti. Paitsi se eka yö...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Vauvan kanssa eläminen on yhtä uuden opettelua. Koko ajan. Jatkuvasti. Niin, että se joka sanoo ettei perhevapailla olosta ole mitään hyötyä esim. työelämää ajatellen, ei vaan tajua. Mistään mitään. Samanlaista lastentarhatouhua ja omien virheiden kanssa elämistä sekin on. Joku asia, mikä eilen toimi, ei toimi enää. Eli vähän niinku ne hienot uudet kopio-skannaus-printterikoneet. Ei toimi tänään. Ainakaan samalla tavalla ku eilen.

Ennen kuin tuo tyttö saapui maailmaan sekottamaan pakkaa, luulin että voisi olla joku ohjekirja, joka kertoisi miten tää tyyppi kannattaa ohjelmoida. Että jos teet näin, niin tapahtuu tätä. Joo, olisinkohan voinut enempää väärässä olla. Kyllä tää on enemmän Deweyn Learning by doing-pedagogian mukaista toimintaa. Ainoa ero on se, että kun olet yhden toimivan tavan oppinut, niin se on jo vanhaa tietoa. Koska vaiheet.

 

Otetaanpa hassun hauskaksi esimerkiksi tuo nukkuminen. Tai nukkumattomuus. Alkuvaiheessahan S oli aivan erinomainen nukkuja. Päiväunet maistuivat vaunuissa ja jouduin jopa kärsimään tyhjän sylin syndroomasta kun toinen posotti menemään kolme tuntia putkeen. Piti käydä vähän tönimässä että hengittääkö se edes. Oli myös vaihe, kun tytön pystyi laittamaan iltaunilleen ihan hereillä. Siis laskemaan omaan sänkyyn, toivottamaan hyvää yötä ja lähtemään heti itse pois, nauttimaan siitä vapaa-ajasta. (Eli katsomaan telkkaria ja syömään. Jälkikäteen ajateltuna, olis sen ajan voinut järkevämminkin käyttää.) 

Sitten tuli vaihe: "hei mähän osaan seistä". (Kyllä, tämä on ihan tutkijoidenkin käyttämä virallinen termi.) Ei nukuta enää, ei. Ainakaan silloin kun pitäis. Yöllä tuo kääpiö punkee pystyyn vaikka on ihan unissaan eikä jalat kanna. Mutta kun voi! Vähintäänkin konttausasentoon pitää punkee ennen kuin silmät on ees auki. Koska se on niin kivaa ja makaaminen on niin last season. Muistoissa, vaikkakin haaleissa, on ne ajat kun ensimmäinen unijakso kesti vähintään puoli yhdeksästä kolmeen. Nykyään herätään (tai muuten vaan mekkaloidaan) muutaman tunnin välein. Koko yö. Vieläkin haaleammissa, lähes haihtuneissa muistoissa on se aika kun aamu-unet kestivät sinne kymmeneen ja ylikin. Nykyään kun saa taistella, jotta ei tarvitsisi herätä ennen kuutta. 

 

Ja mihin jäi se vaihe, jossa nää tyypit haluaa, että aina on sama rytmi? Se vaihe ei kai koskaan oikein meille asti rantautunut. Just kun luulin, että nyt meillä nukutaan kolmet päikkärit, niin toinen valvoo lounaaseen asti ja nukkuu sitten 3,5 tuntia. Mummin vieressä! Pikkasen laittaa mietityttään miks mun vieressä nukkuu vaan sen puoli tuntia. Ja sitten kun yritän pitää sitä hereillä, jotta saatais jostain järkevästä rytmistä kiinni, niin nukahtaa ihan mihin vaan valosta ja metelistä huolimatta. Yritä siinä sitten järkevästi suunnitella päivää. Ei ihan oo mennyt kaikki suunnitelmat putkeen, kun olet laskenut menot sen mukaan, että lapsi nukkuu sen puoli tuntia minkä aina ennenkin, niin just sillon se päättääkin nukkua kaks tuntia. Ainakin. 

Ja mikä tää juttu on, että oma sänky on ihan saatanasta? Aiemmin riittänyt yöllä kun on vähän tuttia nostanut suuhun tai ehkä hieman hipsuttanut mahaa. Sinne omaan kopperoonsa on jäänyt tyytyväisenä tuhisemaan. Nyt ei pysy aloillaan vaan se nuppi nousee jatkuvasti reunan yli tapittamaan äitiä. Sen katseen tuntis nahoissaan vaikka pilkkopimeässä mutta silti sitä pitää tehostaa pikku kitinällä. Eikä auta sylissä heijaaminenkaan. Tuolla oliolla kun tuntuu olevan joku kuudes aisti joka kertoo kun äiti edes ajattelee omaan sänkyyn siirtämistä ja pop! silmät on auki. Ainoa paikka missä kelpaa nukkua on äidin puoli sängystä. Mieluummin vähän äidin päällä. Siinä sitten jännität lihaksiasi koko yön ettet tömähtäisi lattialle. Ja vielä aamulla ihmettelet miks paikat on jumissa. 

 

 Ystäväni lupasi että tää on vaan vaihe ja menee ohi. Mua on kuitenkin vähän alkanut jännittään et mikä se seuraava vaihe on?

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mirvan Menomatkat 500mg
Käytetään säännöllisesti matkakuumeen aiheuttamiin oireisiin. Vaikuttava aine: vinkit lapsen kanssa matkustamiseen. Sis. parhaat kohteet, kokemukset ja katasrofit.
Saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä lomasuunnitteluun, vakavaa haaveilua sekä yliaktiivista pakkausintoa.
Oireiden pitkittyessä lue lisää ja varaa matka.

Seuraavaksi helteinen postaussarja Kroatian saarilta. Tulossa myös Torrevieja ja Kööpenhamina. Stay tuned!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram