Tuttavani kysyi, miksen ole kirjoittanut "siihen beebisblogiin" vielä vauvoista ravintoloissa. Hmmm. Ehkä siksi, ettei aiheesta ole ilmaantunut oikein mitään omakohtaista kirjoitettavaa. Kaikki vauvan kanssa koetut ravintolavisiitit viimeisen seitsemän kuukauden aikana ovat sujuneet kuin oppikirjoissa (eli Vilja on joko a) nukkunut b) ollut äärettömän rauhallinen), emmekä ole saaneet raflojen henkilökunniltakaan  sellaista palvelua, jota voisi kuvailla negatiivisesti. Päinvastoin.

Hyvät ravintolakokemukset eivät kuitenkaan paljasta mitään siitä henkilökohtaisesta stressitilasta, josta kärsin varsinkin ensimmäisillä vauvan kanssa koetuilla ravitolakäynneillä, joten voisinkin kirjoittaa siitä. Muistan nimittäin kerrankin raahanneeni mukanani tuttipullon, korviketetran (puolilitraisen, tietenkin), kaksi tuttia, kolme lelua, kolme vaippaa, kahdet vaihtovaatteet, kosteuspyyhkeitä, kertakäyttöisen vaipanvaihtoalustan, harson, vauvan särkylääkkeet ja taisinpa ihan vakavissani harkita vielä sitterinkin mukaan ottamista. Luonnllisetikaan en tarvinnut mitään noista tavaroista, vaan Vilja veti sikeitä vaunuissaan onnellisen tietämättömänä päiväunipaikan sijainnista.

Nykyään vauvalle ravintolaan varattu varustus on hieman inhimillisempi. Toisin sanoen laukusta löytyy ainoastaan vaippa, korviketetra (semmonen pieni, luojan kiitos) , tuttipullo ja tutti ketjuineen. Vaihtovaatteiden mukana kantamisen olen lopettanut jo kuukausia sitten löydettyäni hoitolaukun pohjalta jonkun neljä kuukautta aiemmin pieneksi menneen ja siis kaikki nämä kuukaudet tarpeettomana mukana kulkeneen bodyn. Eikä niille leluillekaan ole tuntunut olevan tilausta, kun aina mukana kulkeva tutin värikäs puuhelmiketju tarjoaa Viljan mielestä parhaan viihteen.

Jos Viljan kärsivällisyys kutenkin loppuu varamaidosta ja ah niin mielenkiintoisesta tuttiketjusta huolimatta, toimii hätävarana aina syli / syöttötuoli / vaunujen täysin pystyyn nostettu selkänoja, josta käsin on helpompi tarkkailla ihmisiä / ravintolan katossa pyörivää tuuletinta / seinän tapettia. Olen siitä kiitollinen, että lapseni tuntuu olevan persoonaltaan enemmän rauhallinen tarkkailija kuin äänekäs adhd, joten huomion kaappaavia härveleitä ei tämänkään takia tarvita (postauksen kuva Turun Tintåsta antaa väärän käsityksen).

Toistaiseksi vauvan kanssa ravintolassa käyminen sujuu siis super-hyvin alkujännityksestä huolimatta. Jatkossa haasteita toki saattaa ilmaantua enemmän, mutta pitkällä pinnalla ja huumorillahan niistä selvitään, eikö? Peukut pystyyn!

Kommentit (6)

Vierailija

täällä yhden adhd:n äiti ja hyvin on meiänki lukuisat ravintolareissut sujunu viime kertaa lukuunottamatta kun jouduttii miehen kans vuorotellen viihdyttää/kantaa/sylittää kärsimätöntä vaahtosammutinta!

Vierailija

Minä näen päivittäin kauppakeskuksessa nuoria pullamössöäitejä vauvojensa ja naperoidensa kanssa hampurilaispaikoissa syöttämässä upporasvassa paistettuja ranskiksia lapsilleen. Siitä se lapsen lihavuuskierre alkaa.  

Vierailija

Ollaan käyty lasten kanssa aina hyvin eritasoisissa ravintoloissa lasten unien sallimissa rajoissa. En muista yhtään katastrofikäyntiä, mutta monta ihanaa kylläkin. Joka kerta ei kaikki mene putkeen, mutta eipä mene aina aikuisseurassakaan ;). Meillä on aina lapsilla piirustusvihko mukana siltä varalta että odottaminen kyllästyttää. 

Seuraa 

Blogiarkisto

2013