Ajattelin jakaa pitkästä aikaa isojen ihmisten reseptin, kaikkien lukuisien vauvanmössöjen jälkeen. Tätä meillä syötiin siis eilen!

 SUPPILOVAHVEROPIHVIT

  • 1 dl korppujauhoja
  • ½ dl ruokakermaa
  • 1 luomumuna
  • 1 sipuli
  • 1 l tuoreita suppilovahveroita
  • 1 rkl öljyä
  • ½-1 kasvisliemikuutiota
  • 2 keitettyä perunaa (eli n. 2 dl raastettuna)
  • 1 rkl vehnäjahoja
  • 1 tl kuivattua basilikaa (tai pari rkl tuoretta)

Kuori ja hienonna sipuli. Puhdista sienet ja hienonna kevyesti. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut niistä. Lisää öljy, sipuli ja murennettu kasvisliemikuutio ja jatka paistamista. Kun sipulit ovat kuullottuneet, nosta pannu liedeltä ja anna seoksen jäähtyä käsin käsiteltäväksi.

Sekoita keskenään korppujauho, kerma ja muna. Anna turvota 5 minuuttia.

Raasta keitetyt perunat. Yhdistä korppujauhoseos ja sieni-sipuliseos, perunaraaste, jauhot ja basilika. Sekoita (käsin).

Muotoile taikinasta palloja ja litistä ne sen jälkeen pihvin muotoon. Paista pihvit öljyssä kullan ruskeiksi molemmilta puolilta.

Vinkki! Korvaa pihvimassan peruna esikeitetyillä ja kevyesti (esim. perunanuijalla tai haarukalla) survotuilla valkopavuilla, niin saat pihveistä proteiinirikkaampia.

UUNISSA PAAHDETUT PORKKANAT

  • 500 g porkkanoita
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • ½ dl tuoreita tai 2 tl kuivattuja yrttejä (esim. rakuunaa, timjamia ja persiljaa)

Kuori porkkanat. Halkaise paksuimmat porkkanat pituussuunnassa ja nosta ne vuokaan lomittain. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja ripottele päälle mausteeksi suolaa, rouhittua mustapippuria sekä yrttejä. Sekoita käsin.

Kypsennä porkkanoita 225 asteessa noin 30 minuuttia. Kääntele välillä ja sivele valuneella öljyllä.

YRTTIRAEJUUSTO

  • 200 g raejuustoa
  • 75 g ranskankermaa
  • 1 tl sitruunamehua
  • ½ tl mustapippuria myllystä
  • 1 dl tuoreita yrttejä hienonnetuna (esim. basilikaa ja persiljaa)
  • ripaus suolaa

Sekoita aineket keskenään.

Vinkki: Jos tätä jää yli, lusikoi sitä ruisleivän päälle ja nauti!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013