Jos minulta oltaisiin puoli vuotta sitten kysytty, miten meillä sujuu ruokailu kymmenkuisena, olisin luultavasti vetänyt Power Point -kalvosulkeiset sormiruokailun hienoudesta. "Siis tottakai Vilja syö itse heti, kun vain fyysisesti siihen kykenee!", julistin.

Paitsi että ei se syö. Saatan höystää ehkä yhtä päivän ateriaa pienellä keolla juuresraastetta, mutta muuten meillä mennään yhä lusikalla syöttäen.  Ongelman ydin on nimittäin tämä: lapseni ei halua koskea ruokaansa käsin. Tai tahtoo, jos kyse on maissinaksusta, riisikakusta, (sushi)riisistä tai makaronista. Mutta mehukkaat hedelmät ja muut kosteat popsittavat ovat ihan totally turn off -kamaa. Hyi en koske! Kuvissa näkyvä banaaniin kajoaminenkin oli muuten suoranainen ihme -- tosin ei sekään päätynyt missään vaiheessa suuhun.

Tähän asti pahin ruokapainajainen on Viljan mielestä ollut kurkkuviipale, joten en todellakaan kuulu niihin äiteihin, joiden jälkikasvu pöllii leivänpäälliset heti, kun silmä välttää. Toiseksi karmein lautaselle päätynyt asia on ollut viipale kuorittua luumua. Kyllä sitä nyt vähemmästäkin puistatuttaa.

Pakko todeta, että onhan tämä nyt aika absurdia. Lapsi, joka tässä iässä imuroi kaiken maasta löytämänsä ensin suuhun ja rakastaa nokkamukista tippuvan veden lotraamista joka paikkaan, ei tahdo kajota mihinkään kosteaan ruokaan! Ymmärrän toki, että tyttärelläni on hyvin harkitseva luonne, mutta tämä käytös yllätti silti. Olen näyttänyt esimerkkiä, antanut aikaa tutustua ruokaan ja jopa leikkiä sillä, mutta ainakin vielä toistaiseksi meillä siis mennään näin. Ehkä meillä syödään sitten itse, kun omat haarukat ja lusikat astuvat kuvioihin?

Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?

 Siis mitä tällä kuuluisi tehdä?

Ps. Kuvista näkyy, kumpaan ruokailualustaan me lopulta päädyimme. Kiitos vain mielipiteistänne. Stokken Table Top osoittautui lopulta meille tarjotinta paremmaksi ratkaisuksi, sillä muutamme alkuvuodesta uuteen kotiin, jossa keittiö, olohuone ja ruokailutila ovat yhtä avonaista tilaa. Siellä lasta ei tarvitse kiikuttaa syöttötuolissaan huoneesta toiseen pystyäkseen pitämään itsenäistä ruokailijaa silmällä muiden kotiaskareiden ohella. Tai näin ainakin kuvittelisin. Olettaen tietysti, että meillä syötäisiin edes siinä vaiheessa itse!

Banaanin lopullinen kohtalo.

 

Kommentit (20)

Vierailija

Voi, miten suloinen tukka neidillä on!

Meillä ei myöskään suostuttu mihinkään märkään tai limaiseen koskemaan. Kun muksu sai oman lusikan käteen homma alkoi kiinnostamaan.

Vierailija

Lapsi on kuin koira...syö sitä mitä annetaan kun on tarpeeksi nälkä.

 

Ei mikään ihme että maailma on täynnä näitä minä-minä ihmisiä jotka valittavat joka asiasta!

Vierailija

Lapset ovat niin erilaisia! Minulla on tismalleen saman ikäinen tytär, joka syö sormin ihan kaikkea, jopa joka ikisen lattialle pudonneen murusen. Esikoinen taas innostui syömään itse vasta kun sai lusikan käteensä suunnilleen kymmenkuisena.

Vierailija

Kokeile ihmeessä lusikkaa. Vaikka ruoka ei menisikään suoraan suuhun, niin ainakin sen kanssa paukuttaminen on kivaa. Ja voihan olla, että se itse syöminen alkaakin sitten siitä.

Vierailija

Pääasia, että ruoka maistuu, tavalla tai toisella. Minulla oli ekan kanssa kamala stressi, kun hänelle ei ikinä soseet maistuneet. Jossain vaiheessa tajusin onneksi luovuttaa ja siirryttiin sormiruokailuun. Tämän kakkosen kanssa taas ajattelin kokeilla toisinpäin, aloitamme sormiruokailulla ja katsotaan miten käy. Samaan stressaukseen en enää kuitenkaan ala :)

Vierailija

Tällä anonyymillä (16.01) ei taida olla omia lapsia :) Meillä nälkäisillä vain huuto yltyy jos edessä on sellaista ruokaa mikä ei oikein omaan makuun sovi, sitä ei todellakaan syödä vain sen takia että on nälkä...

 

Kiitos että kerroit myös tästä sormiruokailun 'toimimattomuudesta', tämä on eräänlaista vertaistukea, vaikkei meillä tätä nimenomaista ongelmaa olekaan.

 

Oma neuvoni ilman kokemusta olisi tosin silti se, että odottaa, ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Ainakin meillä on monta asiaa opittu ihan itsekseen silloin kun lapsi on ollut siihen valmis.

Vierailija

Liian steriiliä menoa ja "paineita" lapselle.. "Kato nyt se ottaa sen käteen"!! Relax. Laita tarjolle useampaa eri juttua ja jätä lapsi puuhailemaan, anna sotkea.

Vierailija

Seiska jatkaa: syö itse ehkä vieressä, mutta älä patista maistelemaan. Jos mitään ei mene suuhun, ehkä ensi kerralla. Älä kommentoi suuntaan tai toiseen. Kyllä se siitä! Tosiaan lusikkakin siihen tarjolle, voi sillä paukuttaa.

Vierailija

Koita antaa sille lapselle haarukka. Se on lusikkaa helpompi kun ruokapalat pysyvät kyydissä. Keihästää vaikka alkuun ne ruuat itse ja antaa haarukan ruokineen lapselle. Edellyttää toki paloja eikä soseita.

Vierailija

vauvan lusikkaja haarukka pitää antaa vauvan käyttöön heti kun siirtyy kiinteisiin. Sama potalla käynti pitää aloittaa heti kin vauva vähänkin pystyy istumaan istuinpotalla eikä tarvitse roikottaa lavuaarin tai pytyn päällä. Kun vauvana oppii jonkin muun tavan niin siitä on vaikea opettaa eroon ja taas uutta tapaa 

Vierailija

Värikylpyily vois edesauttaa hommia. Vaikka eipä tuossa itsenäisessä ruokailussa nyt mikään kiire vielä ookkaan. :) 

 

 

Vierailija
Vierailija

vauvan lusikkaja haarukka pitää antaa vauvan käyttöön heti kun siirtyy kiinteisiin. Sama potalla käynti pitää aloittaa heti kin vauva vähänkin pystyy istumaan istuinpotalla eikä tarvitse roikottaa lavuaarin tai pytyn päällä. Kun vauvana oppii jonkin muun tavan niin siitä on vaikea opettaa eroon ja taas uutta tapaa 

 

Tähän on pakko kommentoida, että uskoin näin itsekin, kun lapseni oli oma vauva. Lapseni pääsi heti potalle istumaan vaipanvaihtojen väleissä, kun siinä pysyi ja tuotoksia tuli tasaisesti. Kun hän oppi kävelemään, potalla istuminen loppui kuin seinään ja potalle opettelusta ei tullut mitään ennen kahta ikävuotta. Lapseni oli alle 1-vuotiaana ennakkoluuloton sormiruokailija. Maistoi kaikkea ja söi hyvin. Nirsoilut ja ruokaennakkoluulot alkoivat yhden ikävuoden jälkeen pikkuhiljaa. Nykyään vajaa kolmevuotiaani saattaa tyrmätä ruuan maistamatta tai edes näkemättä pelkästään sen nimen kuullessa: "yök, en tykkää".

 

Vierailija

Anna lapsen läärätä. Kiinnitä huomiota siihen, miten usein olet itse kosteuspyyhe tanassa pyyhkimässä lapsen käsiä ja miten puhut lapsen "likaisista" käsistä, sillä jos lapsi on tottunut siihen että pieninkin möhnä siivotaan heti, ei hän tavallaan osaa olla kädet "likaisina", siis esim. märkä kurkku voi olla kammotus. Toki ihan oikeasti likaiset kädet kannattaa pestä, mutta niistäkään ei tarvitse tehdä isoa numeroa,  vaan ihan vain pestä ja kuivata. Vaikka sotku ei sinua haittaa, niin pohdi kuitenkin miten suhtaudut sotkun siivoamiseen. :)

 

Ikeasta saa vauvaosastolta halvalla hyviä pitkähihaisia essuja, jotka ovat ihan ykkösparhaita sormiruokailuvaatteita. Tuo kettuhaalari on nätti, mutta itse olisin koko ajan rätti tanassa tsekkaamassa, onko banaania kainalossa tai mustikkaa kauluksessa. Kun on sopiva läträysvaatetus, saa lapsi ihan rauhassa tutustua ruokaan, eikä vanhempi edes vahingossa mieti vaatteiden varjelemista.

 

Jos kosteiden ja tahmeiden ruokien kanssa toimiminen on lapselle vaikeata, kannattaa kotiin hankkia vaikka sormivärejä tai vesivärejä ja maalata sormin. Myös soseet sopivat maalaamiseen ja jos ei jaksa sotkua olkkarissa, niin ei muuta kuin pariin muovikuppiin mustikkasosetta ja kylppärin seiniä maalaamaan! Mamma mukaan ja molemmille nenään sosetta, kyllä se siitä lähtee. :)

 

Myös ruualla saa leikkiä, eli voi tehdä erilaisia paloja ja tikkuja ja antaa lapsen rakennella niillä ruokapöydässä. Tarjolle voi laittaa valikoiman erilaisia juttuja, niin lapsi voi itse valita mitä ottaa ja samalla tottua esim. kuivan maissinaksun vieressä lepäävään kurkunpalaseen. Lapsen voi myös ottaa mukaan keittiöön valmistelemaan ruokia, esim. pilkkoo kurkun leikkuulaudalla, napsii itse ohimennen paloja suuhunsa ja lopuksi laitetaan yhdessä lapsen kanssa kurkut kippoon ja viedään se ruokapöytään. Äiti saa syödä kurkut, tärkeintä on että lapsi on koskenut vieraaksi kokemaansa ruoka-aineeseen.

Vierailija

Kiva että on muitakin sormiruokailun vierastajia :D Meidän 10,5kk tyttö ei myöskään laita ruokaa suuhunsa, koskettelee ja pyörittelee kylläkin paloja mutta ei vahingossakaan suuhun. Lusikka on annettu käteen, ei vaikutusta, sillä on vaan mukava kutitella ikeniä. Muutenkaan ei helposti ota käteensä mitään ellei ensin tutki tarkasti mikä asia on kyseessä. No ehkäpä sitte kouluiässä jo syödään itse omalla lusikalla :D

Vierailija

Ja vielä erillinen vinkki banaanille: puolita banaani mutta jätä kuoret. Leikkaa pois kuori muutaman sentin matkalta ja anna lapselle. Ensinnäkin lapsen ei tarvitse koskea "ällöön banaaniin" ja toiseksi se ei mene muussiksi jos sitä puristetaan. Kun esillä oleva osa on syöty niin veitsellä pois muutama sentti kuorta taas.

 

Vierailija

Tämä nyt ei millään liity kirjoittamasi jutun sisältöön, mutta en voinut olla nauramatta katsottuani juttusi kuvia. Aivan kuin omaa tytärtä olisi katsonut: samanlaiset hiukset ja muutenkin suht' samanlaiset kasvonpiirteet, samanlainen Mini Rodinin kettu-onesie, sama kuva Table Topissa, sama syöttötuoli ja samat pehmusteet. Voi hitsi :-D

Vierailija

Hei! Meillä on ollut ja on osittain vieläkin sama juttu: poika ei halua koskea käsillään ruokaan. Ensimmäiset sormiruokailut onnistui 2 v ja 8 kk iässä! Nyt on vieläkin paaaaljon ruokia, joihin ei halua edes koskea, saatikka että ne menisi suuhun..

Vierailija

Meillä ei ole ollut tuollaista ongelmaa sormiruokailun kanssa, mutta itsenäisestä syömisestä kommentoisin sen verran, että ainakin meillä tyttö oppi lusikan käyttelyn tosi nopeasti. N. 1v iästä asti syönyt lähes pelkästään itse, ei siis avannut suutaan jos yritti syöttää :D Nyt 2v ja joskus harvoin saattaa huvikseen pyytää syöttämään.

 

Lusikka ja haarukka siis tarjolle, aluksi voi tehdä myös niin, että lastaa siihen sen ruoan valmiiksi ja lapsi vaan työntää suuhunsa.

 

Vierailija

Laittoi vähän huvittamaan nämä neuvovat äiti ihmiset. Ihmettelet lapsesi inhoa koskea tiettyihin ruokiin niin saat kauhean määrän opastusta, nuhteita ja neuvoja. Tosi suloinen Vilja sinulla :)

Vierailija

No jaa, jos otsikko on "sormiruokailu vaikeudesta", niin lienee lukijalla täysi oikeus olettaa, että asia on pohdituttanut kirjoittajaa. Eihän kukaan nuhdellut, vaan tarjottiin vinkkejä ja näkökulmia. Varsinainen keskustelu näin blogitekstin ja kommenttilaatikkojen välillä on vaikeata, joten jokainen kirjoittaa ja tulkitsee parhaansa mukaan.

Seuraa 

Blogiarkisto

2013