Lihattoman lokakuun raportointi on nyt vähän jäänyt johtuen omasta rajoittuneesta muististani  (Mitä hemmettiä me muka syötiin viikko sitten, kun en muista edes eilisiä pöperöitä?), mutta takataskussa olisi vielä pari hyvää koko perheen vegeruokaa. Esimerkiksi tämä soijamakaronilaatikko, jota rohkenen tituleerata maailman parhaimmaksi.

Soijarouheen ja muiden kuivien soijatuotteiden terveellisyydestä ja ekologisuudesta on olemassa voimakkaita vastalauseita, mutta minulle ne ovat aina edustaneet sitä halpaa ja helppoa proteiinia. Tartun niihin samasta syystä, kuin sekasyöjä nakkipakettiin tai hunajamarinoituun broileriin -- siitä saa nopeasti ja helposti proteiinirikasta ruokaa ilman tuntien haudutteluja tai kokemusta pihvin oikeaoppisesta paistosta. Soijarouhetta olen tosin hieman vältellyt viime vuosina ihan puhtaan kyllästymisen takia. Tuntuu, että opiskeluaikoina söin sitä budjettisyistä ainakin parin soijapellollisen verran.

Soijarouheen valmistuksessa mielestäni tärkeintä on, ettei tottele pussin kyljessä usein nähtyä ohjetta, vaan turvottaa soijauheen pannulla. Ohje siihen löytyy täältä.

SOIJAMAKARONILAATIKKO

  • 400 g tummia makaroneja
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulikynttä
  • Öljyä paistamiseen
  • 1½ dl tummaa soijarouhetta
  • 3 dl vahvaa kasvislientä (3 dl vettä + kasvisliemikuutio)
  • 3-4 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1 rl paprikajauhetta
  • 1 ps Koskenlaskijamuruja

Munamaito:

  • 5 dl maitoa
  • 2 munaa

Pinnalle:

  • Tuoretta tomaattia ja basilikaa
  • Mozzarellajuustoraastetta

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipulisilppu. Kuullota minuutti tai pari. Lisää pannulle soijarouhe ja sekoita sen verran, että soija imee itseensä öljyn ja maut. Lisää kasvisliemi pikkuhiljaa parissa erässä samalla koko ajan hämmentäen. Viimeistele tomaattipyreellä ja mausteilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Valmista munamaito. Vatkaa munat rikki ja sekoita ne samaan kulhoon maidon kanssa.

Yhdistä keitetyt makaronit, soijarouheseos ja Koskenlaskijamurut voidellussa uunivuoassa. Lisää munamaito ja painele pinta tasaiseksi haarukalla.  Viimeistele pinta viipaloiduilla tomaateilla, basilikalla ja juustoraasteella.

Paista makaronilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunti.

 

 

Kommentit (3)

Vierailija

Todella hyvä ohje. Hyvää tuli ilman koskenlaskijaakin, laitoin vain n. 1 dl tavallista juustoa raastettuna. :-)

Vierailija

Oli tosi hyvää. Aina ennen ajattelin ettei soijarouheruuista saa mitenkään yhtä hyvän makuisia kuin jauhelihalla tehdyistä mutta tämä oli oikeasti ihan saman makuista kuin jauhelihamakaronilaatikko, ainoastaan koostumus oli vähän erilainen.

Seuraa 

Blogiarkisto

2013