Isänpäivä lähenee ja tässäkin taloudessa se on ensimmäinen laatuaan. Lahja on jo paketissa ja korttikin ainakin ideatasolla - enää puuttuu vain päivän menu! Tai oikeastaan aamiainen, sillä minulle esitettiin jo ujo toive rustiikkisesta karjalanpaistista ja pottuvoista. Jälkiruuista parhaiten meillä menestyy suklaakakku, jota meinasin tuunata sunnuntaina lorauksella olutta. Saas nähdä, mitä tulee.

Mutta niin se aamiainen (joka tosin meillä venähtää todennäköisesti brunssiksi, koska mies ei halua syödä mitään heti herättyään). Eilen oli sopivasti luppoaikaa parin idean kokeiluun ja tällaista syntyi tällä kertaa: hieman paistetta, rapeaa pekonia ja Julia Childin täydellistä munakokkelia, aprikoosipiimää ja bagel skageneita. Ehkä joku näistä eksyy pöytään myös sunnuntaina :)

TÄYDELLINEN MUNAKOKKELI

  • munia
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • voita
  • tilkka (½-2 rkl munien määrästä riippuen) kermaa

Vatkaa munia ja mausteita kierrevatkaimella tai haarukalla kulhossa 20-30 sekuntia niin, että keltuaiset ja valkuaiset sekoittuvat.

Sulata paistinpannulla pienellä lämmöllä nokare voita. Kaada pannuun munaseos ja sekoita lakkaamatta pannun pohjaa myöten, kunnes munaseos on melkein halutun paksuista. Ota se silloin lämmöltä, sillä se jatkaa vielä sakoamistaan.

Juuri kun munaseos on sopivan sakeaa, sekoita siihen kermatilkka, joka pysäyttää kiehumisen. Mausta maun mukaan, tarjoa.

Ohje Julia Child: Ranskalaisen keittiön salaisuudet

APRIKOOSIPIIMÄ (yhdelle)

  • 1 prk vauvan aprkoosisosetta (esim. Piltti)
  • 2 dl piimää

Sekoita piimä ja aprikoosisose. Koristele juoma tuoreilla hedelmillä, jos tahdot.

Vinkki: kokeile yhdistää myös muita hedelmäsoseita piimään!

Halusin testata myös ensimmäistä kertaa elämässäni bageleiden leipomista löydettyäni simppelin kuuloisen ohjeen Kokit ja Potit -blogista. Doh, ihan missin mittoihin omat rinkulasämpyläni eivät päässeet, kuten kuvasta näkee, mutta ehkä harjoitus tekee mestari tässäkin asiassa. Bageleiden väliin laitoin klassista katkarapusalaattia Ruotsin maalta.

BAGEL SKAGEN

  • Bageleita
  • 1 keitetty kananmuna
  • 150 g ranskankermaa
  • 1 rkl Dijon-sinappia
  • 360 g (2 pussia) katkarapuja sulatettuna
  • ½ dl hienonnettua tilliä
  • ½ dl hienonnettua ruohosipulia
  • 1-2 rkl sitruunan mehua

Kuori ja hienonna kanamuna suurehkossa kulhossa. Lisää ranskankerma, sinappi, hyvin valutetut katkaravut, hienonnetut yrtit ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.

Halkaise bagelt ja jaa rapuseos bagelin puolikkaiden väliin. Koristele tuoreella tillillä.

Vinkki: jos haluat tönkönpää skagen-massaa, korvaa ranskankermasta puolet maustamattomalla majoneesilla ja puolet maustamattomalla tuorejuustolla. Bagelit voit myös korvata millä tahansa pehmeällä leivällä.

 

 Mitä teillä herkutellaan isänpäivänä? :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013