Voisitko koskaan kuvitella, että alkaisit katumaan vanhemmuutta? Mitä jos äitiys ei ollutkaan sitä mitä kuvittelit ja alat tuntemaan katumuksen tunteita? Viime viikolla sähköpostiini pamahti vauva.fi artikkeli aiheesta. Olin hämilläni. Aihe synnytti minussa paljon erilaisia tunteita. 

Artikkelin mukaan maailmassa on siis myös äitejä, jotka eivät haluaisi olla äitejä. Eihän sellaista voi kukaan myöntää julkisesti. Siksi yleensä katumusta tuntevat tekevät kaikkensa, ettei kukaan saisi tietää tai huomaisi tätä. Katumusta voi siis todellakin tuntea – ja se pitäisi olla hyväksyttävää. 

Katuvat äidit ovat usein läsnäolevia ja omistautuneita äitejä.

Artikkeli kertoi, että katuvat äidit ovat usein läsnäolevia ja omistautuneita äitejä. Ehkä juuri siksi, etteivät vain paljastuisi. Mutta onko näiden tunteiden ajoittainen tunteminen yleisempää mitä voisi kuvitella? Aloin pohtimaan asiaa. Vanhemmuuteen kuuluu paljon erilaisia tunteita, miksi ei siis myös katumusta? Vaikka olisikin näin, on se liian surullista myöntää. Tulen surulliseksi sekä näiden äitien, mutta etenkin lasten takia. 

Äitiyden katuminen herätti minussa paljon ajatuksia ja tunteita. Kuva: Elisa Honkasalo
Äitiyden katuminen herätti minussa paljon ajatuksia ja tunteita. Kuva: Elisa Honkasalo

Kuvitteletko usein mitä elämä olisi ilman lapsia?

Kuinka moni pystyisi kuvittelemaan vielä elämän ilman lapsia? Tuoreena äitinä luonnollisesti elämä ilman lasta on vielä tuoreessa muistissa. Se, että pystyy kuvittelemaan tuon ajan ei tarkoita sitä, että katuisi nykyhetkeä. Jos kuitenkin sinulla on tapana kaihoisasti muistella menneitä ja nykyhetki ei tunnu hyvältä, kannattaa aina muistaa, että aika kultaa muistot jo lyhyessäkin ajassa. Jos kuitenkin muistelet menneitä, tee se realistisesti ja totuudenmukaisesti. Menneiden muistelu ei pitkässä juoksussa tuo onnellisuutta tähän hetkeen, joten sitä ei kannata liiaksi tehdä. Parempi olisi keskittyä siihen mikä on tässä hetkessä hyvin. 

Elämä ei tuntunut enää merkitykselliseltä ilman lasta.

Minun kohdalla elämä ilman lasta ei enää tuntunut merkitykselliseltä. Luen usein oman tekstini Elämäni tuskaisin vuosi – Miksi en tullut raskaaksi?, jotta muistan millaisessa tunnemyrskyssä ja ahdistuksessa elin ennen lasta. En halua unohtaa sitä tunnetta, kun en vielä tiennyt saavani lasta. Oli pelottavaa ja raastavaa, kun ei tiennyt saisiko koskaan olla äiti. Tunteet – kuten tuska, ahdistus ja orastava halu saada lapsi – unohtuvat usein arjen haasteiden alle. Kun vauva itkee ja on itse väsynyt, tuntuu välillä asiat vaikeilta. Oman entisen elämän muistelu vaaleanpunaisten silmälasien läpi ei kuitenkaan auta tuossa kohtaa. Sellaisesta tavasta kannattaa opetella pois.

Entisen elämän muistelu vaaleanpunaisten silmälasien läpi ei auta vaikeissa elämäntilanteissa.

 

Kuva: Johanna Tossavainen
Kuva: Johanna Tossavainen

Ei elämä vauvan kanssa ole pelkkää juhlaa. Ei tietenkään. Elämään kuuluu sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Se on todellista elämää. Synnytyksen jälkeiset kaksi ensimmäistä viikkoa olivat melkoista tunnemyllerrystä. Silloin kävin läpi paljon erilaisia ajatuksia. Kaikki uusi tuntuu aina aluksi pelottavalta, kunnes uusi muuttuu vanhaksi ja sitä kautta myös tutuksi. Muistan ensimmäisten viikkojen aikana pelästyneeni negatiivisia tunteita. En halunnut tuntea niitä. Enkä todellakaan uskaltanut kertoa tunteista muille. 

Äitiyteni ensimmäisten viikkojen aikana pelästyin negatiivisia tunteita.

Haluan siis tällä tekstillä vain tuoda esille sitä näkökulmaa, että elämässä tulisi osata hyväksyä kaikki tunteet. Vasta sen jälkeen pystyy nauttimaan elämästä kaikissa elämänvaiheissa. Vanhemmuus on aihe joka herättää ehkä eniten tunteita maailmassa. Jos tunteista puhuttaisiin vielä avoimemmin, ei asiat paisuisi niin isoiksi – katumukseen asti.

Toivoisin todella, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea katumusta.

Jos kyseessä on vanhemmuus – elämän ihmeellisin ja hienoin lahja – tulisi siitä osata nauttia kaikkine tunteineen! 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme sitä tai emme!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

16 tunnin synnytys – näin kaikki eteni!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019