Tällä viikolla minulla on ollut kunnia olla sekä Vauva -lehdessä että Helsingin Sanomissa netti- ja printtilehdessä kertomassa minun liikuntatottumuksista. Helsingin Sanomien jutussa käsiteltiin supersuorittamisen ja stressin vaikutuksista hormoonitoiminnalle. Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika kertoa myös omin sanoin täällä blogissa hiukan laajemmin omaa treenitaustaani. Kerron myös miten liikkuminen on nyt raskausaikana muuttunut. Kirjoittelin aikaisemmin postauksen raskausajan treeniohjelmasta. Silloin olin raskausviikolla 20.

Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä
Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä

Olen aina kilpaurheillut. En siis muista aikaa, kun en olisi kilpaillut. Minulle liikkuminen on ollut aina osa elämää. En voisi kuvitella arkea, jossa en liikkuisi. Olen kuitenkin valmentanut paljon ihmisiä, joilla tilanne ei ole sama. Pystyn hyvin ymmärtämään kuinka ison työn monet joutuvat tekemään sen kanssa, että lähtevät liikkumaan. En sanoisi, että se on helppoa aina minullekaan, mutta ymmärrän hyvin, että meillä voi olla todella eri lähtökohdat.

Aikaisemmin en osannut kuunnella itseäni. Pakotin itseni aina liikkeelle – teki mieli tai ei!

Joskus on päiviä, etten millään jaksaisi lähteä liikkumaan, ja mielummin tekisi mieli lösähtää sohvalle. Aikaisemmin vain pakotin itseni liikkeelle, en osannut tai halunnut kuunnella itseäni. Ajattelin, että tämä oma fiilis olisi vain merkki laiskuudesta. Nykyään ymmärrän, että se ei ole merkki laiskuudesta vaan merkki siitä, että olisi aika hiljentää vauhtia. Tällä hetkellä minulle sopii parhaiten liikkuminen fiilispohjalta, ei niinkään tiukkojen tavoitteiden vuoksi. En ole enää kilpaurheilija, nyt voin ottaa hieman rennommin. Jos ei millään jaksaisi lähteä liikkumaan, yritän silloin miettiä mistä tämä voisi johtua. Olenko tehnyt fyysisesti tai henkisesti raskaan päivän? Tarvitsisinko treenin sijasta rentoutumista ja palautumista?

Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä
Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä

Olen koko elämäni kilpaurheillut. Olen treenannut hyvin tavoitteellisesti parhaimmillaan 12 kertaa viikossa. Treenit ovat olleet aina melko monipuolisia. Pidän siitä, että pystyn tekemään kehollani monipuolisesti erilaisia harjoituksia ja liikkeitä. Ei ole liikuntamuotoa, josta en pitäisi. Tässä suhteessa olen kaikkiruokainen, sillä olen aina rakastanut jopa myös koululiikuntaa. Olen ollut aina myös melko tarkka ruokavaliostani. Bikini fitness aikoina söin hyvin tarkasti ja punnitsin kaikki ruokani reilu kolmen vuoden ajan. Olen ollut perfektionisti näissä asioissa. Vihdoin olen kuitenkin oppinut hellittämään. 

Liikun edelleen lähes päivittäin. Liikkumistavat ja treenit ovat vain koko ajan muuttuneet kevyemmiksi. Kasvava vatsa pakottaa ottamaan kevyemmin. En nosta enää sykettä maksimiin, jota tein vielä edellisen liikuntapostaukseni aikoihin – raskausviikolla 20. Nyt pidän sykkeet melko maltillisina. Pidän viikoittain huolen siitä, että teen lihaskuntoharjoittelua kaksi kertaa viikossa. Teen sekä jalkoja että yläkroppaa kuormittavia treenejä. Haluan liikkua monipuolisesti, joten minulla on edelleen tuo aikaisemmin esittelemäni treeniohjelma käytössä.

Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä
Kuva: Helsingin Sanomat, Vesa-Matti Väärä

Lähes kaikkea liikuntaa pystyy muokkaamaan raskaana oleville sopivaksi.

Lähes kaikkea treeniä pystyy varioimaan raskaana olevalle sopivaksi. Tärkeintä on välttää sykkeiden nousua, vartalon kiertoja, hyppyjä ja vatsarutistuksia. Uskon kuitenkin hyvin vahvasti, että meidän oma keho myös kertoo mitä kannattaa tehä ja mitä ei. Tällä hetkellä lopetan liikkeiden tekemisen, jos ne tuntuvat vähänkään pahalta. Raskaana en pyri kehittämään itseäni, vaan pyrin pitämään itseni toimintakykyisenä. Silloin ei tarvitse tehdä hampaat irvessä. Välillä ei vain huvita, ja silloin saatan jättää treenin väliin tai lopettaa sen kesken. Tämä on täysin uutta puolta minusta – ja pidän siitä itsessäni!

Liikunta on minulle ennen kaikkea elämäntapa, mutta se pitää minut iloisempana ja onnellisempana. Tunnen olevani vahva niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oma vartaloni ei ole este elämässä hienojen asioiden kokemiselle. Haluan elää terveellisen elämän, joten teen liikuntaa nykyään se silmällä pitäen. 

by Susanna (rv 27)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Kadunko vuosiani fitnessurheilussa? – Mikä lajissa koukuttaa?

Millainen on minun raskausajan treeniohjelma?

8 syytä, miksi raskausaikana kannattaa liikkua?

 

Instagramissa ja täällä blogissa on menossa arvonta. Osallistu ja voita liput LAPSIMESSUILLE 12.-14.4.2019!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

ARVONTA yhteistyössä #lapsimessut2019 kanssa 💥💕 . . Kaipaisitko vähän inspistä tähän kevääseen? Kenties uusia ideoita arkeen ja kotiin? 🍀🌷Kevään inspiroivin tapahtuma Lapsimessut on kuukauden päästä 12.-14.4 Helsingin messukeskuksessa. Messuilla on hyvin monipuolista ohjelmaa myös meille raskaana oleville ja perhettä vasta perustaville! Myös mä olen mukana messuilla, joten kirjoitin blogiin parhaat tärpit tapahtumasta, käy kurkkaamassa profiilin linkistä! 🥰💕 . . Sinulla on nyt mahdollisuus voittaa lippu (1kpl) ihanille LAPSIMESSUILLE. Osallistut arvontaan, kun seuraat @susanna_mustajarvi ja tägäät tähän kuvaan kaverisi. Jokainen tägäys on yksi arpa 💕 Arvonta suoritetaan 19.3 klo 18. ONNEA ARVONTAAN! . . 💥 HOX HOX! 💥Myös blogissa on menossa oma arvonta, johon kannattaa käydä osallistumassa ja voit voittaa yhteensä KAKSI lippua messuille! 👉🏼 linkki profiilissa. 💥💯 . . Instagram ei hallitse tai sponsoroi kyseistä arvontaa. . #arvonta #lapsimessut #blogi #blogger #inspiration #voitaliput #vauvafiblogit @vauvalehti @meidanperhelehti

Henkilön Meidän Combo by Susanna (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019