Vauvan unirytmi on yksi äitien arjen puhutuimpia aiheita. ”Miten teillä on nukuttu?” tarkoittaa äitien maailmassa samaa kuin kysymys ”mitä sinulle kuuluu?” Vauvan uni siis kiinnostaa, ei pelkästään vanhempia vaan myös ympärillä eläviä ihmisiä. 

Lupasin taannoin seuraajilleni, että tulen avaamaan täällä blogissa hieman enemmän meidän pojan unista. Tulen myös kertomaan perusteluja miksi olemme päätyneet nukkumaan perhepedissä. Olen paljon pohtinut uneen liittyviä asioita, ja tuntuu, että uni aiheena aiheuttaa ajoittain jo harmaita hiuksia. Se on niin tärkeää, mutta vauvaa kun ei voi kuitenkaan pakottaa nukahtamaan. 

Uni aiheena aiheuttaa ajoittain jo harmaita hiuksia.  

Kuva: Mirjami Liimatainen
Kuva: Mirjami Liimatainen

Miten meillä siis nukutaan? 

Vaihtelevasti – kiitos kysymystä! Nukkuminen ja uni ovat olleet aina minulle todella tärkeitä. Kilpaurheillessa pidin unista kiinni kynsin ja hampain kehityksen ja terveyden vuoksi. Väsymystä en juurikaan ole ennen kokenut – kunnes minusta tuli äiti. 

Väsymystä en ole juurikaan ennen kokenut - kunnes minusta tuli äiti.

Jo ennen kuin Peetu oli syntynyt otin selvää uneen liittyvistä asioista. Halusin varmistaa, että tekisin vauvan kanssa asioita, jotka tukevat hänen untaan. Vaikka on erilaisia suosituksia, on luonnollista, että kaikki keinot ei toimi kaikilla. Tämän vuoksi olenkin tässä viimeisten kuukausien aikana päättänyt, että tärkeintä on löytää meidän perheelle toimivat tavat. Tärkeintä on, että meidän perhe nukkuu. Ei ole väliä, miten se sitten lopulta tapahtuu. 

Aluksi koin todella huonoa omaatuntoa ja epäonnistumista, sillä en pystynytkään järjestämään nukkumisia Peetun kanssa juuri niin kuin olin alkujaan ajatellut. Perhepeti ajatuksena oli mulle suuri nou nou. Ajattelin, että perhepedissä nukkuvat vain läheisriippuvaiset ja laiskat ihmiset. Käytäntö ja kokemus kuitenkin näytti aivan jotain muuta, ja olemme hyvin tyytyväisinä nukkuneet perhepedissä. 

Aluksi koin epäonnistumista, koska en ollut pystynyt järjestämään Peetun nukkumisia niin kuin olin alkujaan ajatellut.

Kuva: Mirjami Liimatainen
Kuva: Mirjami Liimatainen

Miksi perhepeti toimii meillä? 

Usein iltaisin nukutan Peetun omaan sänkyyn tai meidän sänkyyn, josta nostan hänet sitten omaan sänkyyn mennessäni itse nukkumaan. Peetun oma sänky on meidän sängyssä kiinni. Yöllä kuitenkin kynnys nostaa Peetu takaisin omaan sänkyyn imetyksen jälkeen on osoittautunut liian isoksi. Me nukumme erittäin hyvin perhepedissä. On myös ihanaa olla oman vauvan lähellä. Lisäksi olen myös lukenut, että perhepeti auttaa maidon nousussa. Perhepedin ansiosta en juurikaan herää Peetun syöttöihin, vaan ne menee horroksessa. 

Millaisia unijaksoja Peetu nukkuu? 

Minulta on kysytty useasti millaisia unijaksoja Peetu nukkuu. Joka kerta totean, että se mikä toimi eilen ei enää toimi tänään. Eli meillä unet menee vielä hyvin vaihtelevasti. Peetu on nyt siis reilu kaksi kuukautta vanha. Vaikka mitään vakiintuneita rutiineja ei ole – harvoin tässä iässä vielä on – on joitakin raameja meidänkin arkeen muodostunut.

Joitakin raameja on meidänkin arkeen muodostunut, vaikka vakiintuneita rutiineja ei vielä ole.

Peetu heräilee usein kuuden seiskan aikoihin aamulla, ja nukahtaa ensimmäisille päiväunille yhdeksän aikaan. Nämä päiväunet Peetu nukkuu lähes aina vaunuissa, jolloin itse käyn samalla lenkillä. Päiväsaikaan Peetu usein nukkuu vain 30 minuuttia kerrallaan, joten niitä pätkiä tulee siellä täällä. Välillä vaunuissa ja välillä sylissä. Toisinaan taas omassa sängyssä.

Illalla Peetu alkaa väsymään jo seitsemän aikoihin, ja saattaa nukahtaa, mutta herää vielä ainakin kerran syömään ennen yöunia. Yöunille hän usein nukahtaa yhdeksän aikoihin. Yöllä heräämme kerran tai kaksi syömään. Vaippoja emme enää ole muutamiin viikkoihin vaihtanut yöllä, joten yöt ovat helpottuneet huomattavasti. 

Kuva: Mirjami Liimatainen
Kuva: Mirjami Liimatainen

Elämä todellakin pyörii tällä hetkellä nukkumisen ja imettämisen ympärillä. Vaikka Peetu ei juuri nuku päivisin, en kuitenkaan valita. Olen kiitollinen siitä, että hän nukkuu öisin. Uskon, että nämä kaikki on vain erilaisia vaiheita. Jokaisen vaiheen jälkeen haasteet vaihtuvat. Tärkeintä on löytää jokaiseen vaiheeseen sopivat toimintatavat, jotta meidän perhe voi hyvin.

Kuulisin mielelläni, miten teillä nukutaan?

Mitä mieltä olet perhepedistä ja mitkä toimet ovat teillä parhaiten toimineet?

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

6 vinkkiä, joiden avulla vauvaa voi auttaa nukkumaan – heti syntymästä alkaen!

Selkä, niska ja hartiat jumissa? – vinkkejä vauva-arjen ergonomiaan

Täysimetys – rakennanko häkkiä ympärilleni?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Anna-Maria K
1/10 | 

Voi että kuulostaa ihanalta, että saat nukkua yöllä noin hyvin ja imetyskin menee horroksessa❤️ Meillä on sen verran vatsavaivaa että mun pitää imetysten välillä röyhtäyttää, ja siitäkin huolimatta aamuyöllä alkaa vääntö ja itku ennen kuin pierut tulee ulos. Meillä pian parin kuukauden ikäinen syö 45min tai maksimissaan 2h välein. Päivällä samaan tapaan kuin teilläkin, puoli tuntia yleensä. Meillä myös perhepeti, koska en jaksa hypätä niin usein peiton alta.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Meneekö yösyötötkin 45min-2h välein? 

Meillä oli myös vatsavaivoja aikaisemmin ja röyhtäytin kans öisin. Enää sitä ei ole tarvinnut tehdä. 

Mutta onneksi perhepeti auttaa siinä, ettei tarvitse nousta ihan täysin pois sängystä. <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
2/10 | 

Meillä nukuttiin ensin niin, että vauva nukkui omassa sängyssään. Heräili 1-2 tunnin välein yöllä syömään. Otin vauvan viereen nukkumaan, jotta minun yöni ei olisi pelkkää sänkyjen välissä juoksemista. Sit nukuttiin pari viikkoa hyvin, kunnes oikein kumpikaan ei osannut nukkua toisen vieressä. Siirsin vauvan takasin omaan sänkyyn. Meillä heräiltiin parhaillaan öisin puolen tunnin välein, nukuttiin Max 2,5h-3h kerralla. Nyt kun aloitimme kiinteät, on herätyksiä enää öisin kaksi.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Se on just noin. Eri vaiheissa toimii eri toimintamallit. Tuo on ollut varmasti rankkaa, kun vauva on heräillyt yölläkin 30min välein. Onneksi nyt tilanne on korjaantunut ja enää kaksi herätystä <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Loviisa123
3/10 | 

Tärkeintä on että jokainen perhe toimii itselleen parhaalla tavalla👍🏻 Mä en ennen esikoista edes ajatellut koko nukkumista, mutta kun heti synnytyksen jälkeen hän joutui osastolle ilman minua ja oltiin se yksi yö erossa, niin en kyllä sen jälkeen olisi kyennyt häntä kainalostani päästämään mihinkään kauemmas😅 ja hän heräili koko vauvavuoden tiheään joten imetykset oli helppo hoitaa puoliunessa perhepedissä. Edelleen hän nyt 3-vuotiaana tulee joka yö viereen ja se on ok, siinä on hänellä turvallinen olo. Pikkuveli sen sijaan nukkui mun mahan päällä tai vieressä n. 9kk ikään asti refluksioireiden vuoksi, mutta niiden helpotuttua huomattiin että hän nukkuu paremmin yksin. Nyt 1-vuotiaana hän nukkuu omassa pinniksessä omassa huoneessa yön läpi. Lapset on niin erilaisia näissä. Musta perhepeti on ihana, lapset on pieniä vaan hetken eikä ikuisesti halua viereen. Mutta ymmärrän että kaikille se ei sovi, ei kaikille lapsille eikä kaikille aikuisille😊

Unipuu
4/10 | 

Kuulostaa tutulta. Meillä kanssa vauva nukkuu pinnasängyssä joka on vanhempien pedissä kiinni. Välillä aamuyöstä nukkuu myös meidän sängyssä. Pari kk vanhana veteli kunnon unia ja syötettiin pari kolme kertaa yössä. Aika hyvin meni pitkään, mutta yhtäkkiä äidin läsnäolo ja tuoksu sai vauvan virkoamaan yöllä jopa tunnin välein. Sitten imetettiin uneen silmät ristissä tsiljoona kertaa yössä. 6 kk tuli täyteen ja äidille totaaliuupumus. Piti vähän hakea apuja ja pari perhetyöntekijää kävi antamassa neuvoja, miten äidin unta saisi lisättyä. Illalla puuroa (kunhan sai syömään, eka vaan puhalteli lusikkaan 😂) tai jollakin muulla kun maidolla maha täyteen. Äiti siirtyi sohvalle korvatulpat korvissa ja isä otti univastuun. Kiikutti tissille syömään tarvittaessa, joka oli enää 1-2krt yössä!?! (mitä siinä puurossa on?). Nyt malttaa nukkua monta tuntia putkeen ja äitikin saa unta 😌 Vaivana nyt toki aamuiset pallotissit 😀 Toivottavasti blogin kirjoittajalla jatkuu yöunet niin että tuntee olonsa levänneeksi. Kuitenkin unitottumusten muuttuessa ja varsinkin unen vähentyessä, ottakaa kärppänä yhteyttä vaikka neuvolaan. Älkää odottako totaalistoppia? Tai jos sinne asti menee niin sittenkin hakekaa apua. Niillä on ihmeen hyviä neuvoja. Ne taitaa tietää mitä tekevät? Hyviä unia kaikille äideille ja vauvoille ❤️

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tosi hyviä pointteja. Oon täysin samaa mieltä, että apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä. Meillä nukutaan oikein hyvin, joten tämä järjestely sopii meille tällä hetkellä oikein hyvin. Ja jos jossain kohtaa alkaisi tuntumaan, että enää unet eivät ole palauttavia, tulisi käytäntöihin sitten vain tehdä muutosta. 

Luulen, että nukun hyvin juurikin perhepedin ansiosta. Tämä on siis tämän hetken pelastus. Sitten kun Peetu alkaa liikkumaan enemmän ja syö yöllä vähemmän, uskon, että oma sänky voi siinä tapauksessa olla parempi. Olen myös lukenut, että yli 6kk vauva ei enää tarvitsisi yösyöttöjä, joten siinä kohtaa ainakin voisi alkaa pohtimaan omaa sänkyä. Olemme myös jo nyt välillä tehneet niin, että isä nukuttaa, jotta nukuttaminen ei täysin kaatuisi minun harteille. :) <3 Kiitos kun jätit kommenttia!  

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Zuila
5/10 | 

Minulla on kaksi poikaa, vanhempi vajaa 3 vuotta ja nuorempi 6kk. Molempien kanssa yritimme nukkua aluksi perhepedissä, mutta huomasin ettemme nukkuneet hyvin kun olimme liian lähekkäin. Esikoinen heräsi aina 2h välein aina 8kk ikään asti, kunnes kävimme läpi tassuttelu unikoulun. Se helpotti meillä tosi paljon! Vanhin lapsi nukkuu nyt kanssamme samassa huoneessa omassa juniorisängyssä, eikä edes halua tulla isoon sänkyyn. Nyt nuorimmainen on siirtymässä kiinteisiin, mikä ei ole toistaiseksi vaikuttanut yöuniin. Tissille herätään myös hänen kanssaan parin tunnin välein. Emme nuku perhepedissä, vaan pinnasänky on vuoteemme vieressä sivuvaununa. Lapsi ei myös oikein pidä makuulla syöttämisestä, joten istun ja syötän, joskus saatan jopa torkahtaa istuen! Onneksi syötöt hoituu pääsääntöisesti nopeasti joten kauaa ei tarvitse olla kerrallaan hereillä. Lapsi ei taida ehtiä herätä ollenkaan, joten syönnin jälkeen uni jatkuu hyvin. Katsotaan kauanko tätä jaksaa ja joudunko tämänkin herran kanssa käymään unikoulun, kun sellainen tissimaakari on!

Vierailija
6/10 | 

Perhepeti ollut esikoisesta lähtien. Ja kyllä, olen sen verran laiska äiti etten olisi jaksanut nousta syöttämään pitkin yötä 😊 Esikoinen söi aika useasti ja puolet syötöistä menikin puoliunessa. Monesti heräsi itsekin ja ihmetteli miksi vauva nukkuu tissi suussa 😄 Tosin meillä on alusta asti ollut pinnis sivuvaununa ja vauvan on saanut sinne kieritettyä. Esikoinen nyt 3,5 v ja pikkusisarus 1 v ja 3 kk. Pienempi ollut parempi nukkumaan mutta nukkuu silti sivuvaunussa. Ja esikoinen runkopatjasängyllä toisella puolella 😀 Omaa huonetta on esitetty ja siellä kävikin omasta aloitteestaan pari kertaa nukkumassa mutta kuitenkin aamuyöllä viimeistään piti päästä viereen. Joten laiskuus jatkukoon, nukutaan samassa huoneessa ilman ramppailuja ☺️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019