Laskettuun päivään on enää viikko jäljellä. Nämä viimeiset viikot ovat muistuttaneet hyvin paljon raskauden ensimmäisiä viikkoja. Paljon odottelua ja epävarmuutta. Myös mieli heittelee laidasta laitaan. Toisena päivänä on hyvin malttamaton ja haluaisi vauvan jo syntyvän. Toisena päivänä iskee pakokauhu ja pelko – onko minusta sittenkään tähän?

Siitä hetkestä, kun olemme ehkäisyn jättäneet pois, on nyt kulunut jo kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Olen siitä asti unelmoinut päivittäin olevani äiti. Muistan kuinka vauvakuume iski nopeasti ja hyvin vahvasti. Se oli menoa. Tuohon reilu kahteen vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Olen ollut ajoittain hyvin epätoivoinen ja varma siitä, etten tule koskaan saamaan lasta. Toisinaan olen taas ollut onneni kukkuloilla. Unelmani on koko ajan lähempänä toteutumista. 

Mitä lähempänä synnytys on, sitä enemmän olen alkanut kokemaan epävarmuutta.

Mitä lähemmäksi synnytys tulee, sitä enemmän olen alkanut kokemaan myös epävarmuutta. Mitä jos minusta ei olekaan äidiksi? Mitä jos se onkin niin raskasta, kuin siitä välillä annetaan ymmärtää? Ja mitä jos en vain jaksakaan? Meidän Combo on vahva – mutta onko se tarpeeksi vahva kestämään väsymyksen ja muutoksen mikä meitä odottaa? Samalla kun epäröin kasvaa sisälläni kovaa vauhtia tunne siitä, että me jos ketkä olemme valmiita ja tarpeeksi vahvoja. Meidän vahvuus on olla avoimia toisillemme ja tämä on meidän yhteinen juttu. En voisi onnekkaampi olla!

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Minun elämä on ollut tähän asti erittäin ihanaa. Minä ja puolisoni olemme molemmat urheilullisia ja terveitä. Liikumme paljon ja teemme asioita yhdessä. Meillä on päivittäin mahdollisuus päättää millaiseksi päivämme teemme. Jossain kohtaa tämä alkoi kuitenkin tuntumaan tyhjältä. Jotain puuttui. Koin, että tarvitsisin isomman merkityksen elämälleni. Halusin lapsen. Mutta mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Jo pelkästään tuon kirjoittaminen tuntuu tosi pahalta. Miten voin edes ajatella noin? Ja enhän minä oikeasti niin ajattele. Tämä on jotain pelon aiheuttamaa tajunnanvirtaa. Miksi epäilen omia kykyjäni vanhempana?

Mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Miten voin edes ajatella noin?

Pelko tulevasta on suuri, mutta samalla odotan sitä enemmän kuin mitään muuta. Odotan malttamattomana, että saan oman lapsen syliini. Odotan, että saisin alkaa tutustua häneen. Haluaisin, että synnytys olisi jo ohi, ja kaikki olisi mennyt hyvin. Tämä odottaminen on välillä henkisesti tosi rankasta. Fyysisesti minulla on kaikki koko ajan paremmin kuin hyvin. Voin todella hyvin. 

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Onneksi pian odottaminen on ohi ja saamme meidän ihanan palkinnon. Samalla nämä kaikki epävarmuuden tuomat pelot ovat tipotiessään. En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen. Olenhan pian ÄITI. Se on jotain mitä olen pitkään toivonut ja vihdoin se on pian totta!

En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen – olenhan pian äiti!

Halusin kirjoittaa näistä fiiliksistä ja ajatuksista, vaikka näiden ääneen sanominen on tosi pelottavaa. Nämä ajatukset ovat pelottavia. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä on normaalia tässä vaiheessa raskautta. Etenkin kun on kyse esikoisesta.  

Millaisia sinun raskauden viimeiset viikot ovat olleet?

Oletko kokenut samanlaista epävarmuutta juuri ennen synnytystä? 

by Susanna (rv 39)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme sitä tai emme!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

H30
1/12 | 

Kyllä!Yritin monta vuotta tulla raskaaksi ja olin jo luopunut ajatuksesta että minusta ei koskaan tule äitiä.Sitten saimmekin iloisia uutisia.Aivan ihanaa!Nyt rv 37 ja kohta synnytys lähenee.Raskauden aikana en ole ollut itkuinen tms.mutta nyt itken joka asialle,nyt olen alkanut myös pelätä että olenko oikeasti valmis tähän,pystynkö tähän,entä jos en osaa,tuleeko minusta hyvä äiti,entä jos en jaksa,haluanko tätä jne.Välillä sitten olen että tulis jo vauva että pääsisin vihdoin pitämään häntä sylissäni.Kai ne ajatukset käy sitten joillakin laidasta laitaan.Ehkä se on sitten vaan jännitystä kun kumminkin esikoinen tulossa ja ihan uusi asia,äitiys.Olen paljon lukenut tälläisiä juttuja ja muut ovat kirjoittaneet että nämä kaikki huonot ajatukset jää kokonaan pois kun tapaat lapsesi.Tsemppiä sinne ja hyvää loppuraskautta 🙂

Ilona32
2/12 | 

Ihan normaalia tuntea noin!
Iso muutos kyseessä. Eihän siihen kevyesti voikaan suhtautua.

Rv 38
3/12 | 

Voin samaistua kyllä kaikkeen tässä tekstissä! Mutta varmasti pian se aika näyttää mitä tuleman pitää. Tsemppiä sinne loppumetreille.

Mietteitä
4/12 | 

Hei!varmasti normaaleja tunteita mitä lähes kaikki ensi kertaa äidiksi tulevat miettivät.en halua "pelotella"mutta tiedän muutaman pariskunnan joilla on ollut haasteita lapsen saamisessa ja sitten kun vihdoin se haave toteutuu niin tulee henkinen romahdus(varsinkin äidillä) ,oon miettiny monesti mistä se johtuu mutta ehkä se on se kun odotukset korkealla ja jos kaikki ei menekkään kuin oli "suunnitellu" esim lapsi on sairas,oma jaksaminen pettää tai pettymys puolison toimintaan lapsen synnyttyä.teidän perheelle toivon kaikkea hyvää ja kuuntele itseäsi,neuvoja(arvosteluja) tulee varmasti niin vauvan hoidosta,imetyksestä kuin äitiydestä mutta tee asiat niinkuin hyvältä sinusta tuntuu.toki myös hyviä neuvoja tulee mihin kannattaa tarttua.tulipa sekava teksti mutta sanoma oli se että elä luo liian ruusuisia kuvia tulevaisuudesta asioihin joihin ei pysty itse vaikuttamaan(esim koliikkivauva) ja luota itseesi. Olen saanut kokea äitinä sekä itkuisen sairaan sekä super helpon vauvan ja molemmat heistä on opettanut mulle jotain sekä ovat ihan yhtä rakkaita.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Olipas hyvät neuvot. Kiitos. Se menee varmasti just noin, että jos ei ole yhtään varautunut siihen, että lapsi voi olla myös hyvin itkuisa, tai puolison kanssa ei menekään niin jouhevasti kuin kuvitteli. Voi siinä tulla melkoinen löyly niskaan, jos todellisuus onkin ihan toinen. Itsellä mielikuvitus on tosi vilkas, ja olen jo kaikenlaisia kauhukuvia ehtinyt maalaamaan. Toivon, ettei edes puoletkaan niistä toteudu. Kiitos tsempeistä. Nämä muiden ajatukset ja kommentit on mulle ja varmasti muillekin lukijoille tärkeitä ja hyödyllisiä. Aina voi oppia uusia näkökulmia muiden kokemuksista ja ajatuksista. Ihanaa kesän jatkoa!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

SusannaT
Liittynyt14.2.2019
5/12 | 

Täällä eletään 41. viikkoa toisen lapsen odotusta, ja mut on päässyt yllättämään täysin, että synnytyksen lähestyessä epävarmuus iski taas :D Vähän eri ajatukset kuin esikoista odottaessa, mutta toisaalta niin tutut. Tiedän Onneksi tällä kertaa, että epäröinti lakkaa tasan siihen hetkeen, kun saan vauvan syliini.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Uusi lapsi on aina myös uusi tilanne ja elämänmuutos. Ja selvästi siis tuo tullessaan myös uudet ajatukset ja pelot. Ja epätietoisuus tulevasta varmasti osittain aiheuttaa epävarmuutta. On kyl huojentavaa, että on muitakin, jotka kokevat samoja juttuja. 

Oikein paljon tsemppiä synnytykseen ja tuleviin viikkoihin! <3 Ihanaa, saat pian hänet syliisi. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vuodenäitinä
6/12 | 

Muista, että ei kannata säikähtää sitä hormonimylläkkää mikä saattaa lyödä vasten kasvojen ekojen viikkojen aikana. Se yllätti ja pelästytti ainakin minut. Tsemii ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019