Oman poikani nimiäiset olivat ensimmäiset nimiäiset, joissa olen koskaan ollut. Kaikki nimiäisiin liittyvä oli siis täysin uutta minulle. Lähdin heti vauvan syntymän jälkeen ideoimaan, mitä kaikkea voisimme juhlissa tehdä. Halusin juhlista juuri meidän perheen näköiset – ja sellaiset niistä lopulta tulikin!

Oli ihana juhlistaa tärkeää päivää tärkeässä paikassa.

Juhlat järjestimme vanhempieni mökillä, joka on merkityksellinen paikka perheelleni. Oli ihana juhlistaa tärkeää päivää tärkeässä paikassa. Ja koska juhlat pidimme kesällä, halusin järjestää ne ulkona. Juhlapäivänä oli reilu 30 astetta lämmintä. Lämpötila toi omat haasteensa järjestelyihin, mutta onneksi kaikki meni kuitenkin todella hyvin. 

Juhlat järjestimme ulkona. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House.
Juhlat järjestimme ulkona. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House.

Nimiäiset ovat siitä mukavat juhlat, että niiden järjestämiseen ei ole mitään tiettyä kaavaa tai ohjetta. Sen vuoksi niistä voi tehdä juuri sellaiset kuin itse haluaa. Toisaalta tämä vapaus tuo myös haasteen, sillä ohjelma tulee kehitellä itse. Automaattisesti juhlaan ei myöskään kuulu ketään virallista puhujaa. Meillä juhlissa ei ollut ketään ulkopuolista puhumassa vaan minä itse toimin seremoniamestarina. 

Nimiäisten järjestämiseen ei ole mitään tiettyä kaavaa tai ohjetta – niistä voi tehdä juuri sellaiset kuin itse haluaa. 

Juhlat aloitimme kilistelemällä alkoholitonta kuplivaa. Skoolasimme Peetun kunniaksi ja toivotimme kaikki vieraamme tervetulleiksi. Olemme perhe kahden kaupungin välillä, joten osa vieraista oli ajanut helteisessä kelissä muutaman tunnin ajomatkan. Halusin huomioida heidät ja heidän panostuksen sekä kiittää kaikkia, että ovat saapuneet paikalle. Juhlat pidimme pienenä, jonne kutsuimme vain molempien vanhemmat, sisarukset perheineen, isovanhemmat sekä minun kummit. 

Rakastan olla äiti. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House. Peetun vaate: Mea & Max Design.
Rakastan olla äiti. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House. Peetun vaate: Mea & Max Design.

Tuttinauha nimellä: Mylo.fi
Tuttinauha nimellä: Mylo.fi

Kilistelyjen jälkeen luin "Kun minusta tuli äiti" -runon, jonka olin muokannut omaan elämääni sopivaksi. Runo oli koskettava ja onnenkyyneleet valuen sain lopulta myös vieraat herkistymään. Herkistelyjen jälkeen julkistimme vauvan koko nimen. Olin hankkinut Peetulle nimellisen tuttinauhan, joka tässä kohtaa laitettiin Peetun tuttiin kiinni merkiksi, että nyt nimi on hänellä virallinen. Kerroimme myös tarinan Peetu nimen takana, joka selittää sen, miksi annoimme pojallemme nimeksi Peetu.

Kummien esittelyssä kerroimme samalla, mitä odotamme kummeilta, ja miksi valitsimme juuri heidät kummeiksi.

Nimen julkistuksen jälkeen esittelimme poikamme tulevat kummit. Kerroin mitä kummit meille merkitsee ja miksi kummien valinta on tehty hyvin tarkasti. Kummitädiksi Peetu sai minun isosiskon ja kummisedäksi mieheni pikkuveljen. Molempien kummien kohdalla kerroimme perustelut, miksi olemme juuri heidät valinneet kummeiksi. Tein kummeille kummitodistukset, joihin sormiväreillä painatimme Peetun jalan. Kummitodistuksessa oli mukana myös kummilupaus, jonka molemmat kummit lukivat ääneen. 

Kummin tehtävä on olla aikuinen ystävä lapselle, ja rakastaa sekä tukee häntä elämän kaikissa vaiheissa.
Kummin tehtävä on olla aikuinen ystävä lapselle, ja rakastaa sekä tukee häntä elämän kaikissa vaiheissa.

Halusimme antaa Peetulle jonkun muiston syntymästä ja nimiäisistä. Pohdin paljon erilaisia koruja, mutta en löytänyt mitään täydellistä kuitenkaan. Päädyimme lopulta mieheni kanssa sijoittamaan kymmenen gramman kultaharkkoon, jonka lahjoitimme juhlissa Peetulle.

Virallisen osuuden lopuksi oli aika antaa ääni vieraille, jolloin he saivat sanoa tai kertoa halutessaan jotain. Isäni toivotti pojan tervetulleeksi sukuun ja minun mummuni piti suvun vanhimpana tunteikkaan puheen suvun nuorimmalle. Myös Peetun kymmenvuotias serkku oli kirjoittanut puheen, jonka luki kaikkien edessä. 

Virallisen osuuden lopuksi oli aika antaa ääni vieraille – saimme kuulla vieraiden toimesta ihania ja koskettavia puheita!

Tämän jälkeen siirryimme kahvittelemaan. Tarjolla oli kakkua, donitseja sekä suolainen piirakka. Lisäksi oli karkkia ja makeita poppareita. Olin teettänyt valmiiksi valokuva-albumiin raskausajan sekä Peetun ensimmäisen kuukauden kuvia. Näitä vieraat saivat katsella, kun nauttivat tarjottavista. Olin lisäksi kirjoittanut Peetun vauvakirjaa, joten vieraat saivat lukea sitä kahvin juonnin lomassa. Vauvakirja toimi myös vieraskirjana, ja kaikki vieraat saivat kirjoittaa post it -lapulle jonkun tervehdyksen Peetulle. Tervehdykset säilyvät vauvakirjassa, ja myöhemmin Peetun kasvaessa voimme niitä lukea yhdessä Peetun kanssa. Näin saimme kivoja muistoja talteen juhlista.

Tarjolla oli kakku, suolainen piirakka ja donitseja. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House.
Tarjolla oli kakku, suolainen piirakka ja donitseja. Koristeet saatu yhteistyössä Decora House.

Kakun tilasin tuttavaltani ja donitsit ostimme Lidlistä. Donitsiseinä ja timanttikoristeet saatu yhteistyössä Decora House.
Kakun tilasin tuttavaltani ja donitsit ostimme Lidlistä. Donitsiseinä ja timanttikoristeet saatu yhteistyössä Decora House.

Juhlien loppupuolella yhtenä ohjelmanumerona oli vielä Peetulle nimetyn puun istutus. Meidän suvussa on ollut tapana istuttaa puu syntyneelle lapselle, joten myös Peetu sai oman puun. Peetun isä ja isoisä yhdessä istuttivat puun muiden vieraiden katsellessa uurastusta. 

Parasta juhlissa oli se, että siellä ei ollut tiukkaa aikataulua. Peetulla tuli heti alussa kakat niin, että sitä oli myös kummitädin mekolla. Välillä siis käytiin pyykkäämässä vaatteita ja taas jatkettiin juhlimista. 

Päivä oli unohtumattoman tunteikas. Mitään en näin jälkikäteen olisi tehnyt toisin. 

Juhlat todella olivat meidän näköiset – juuri sopivan epätäydellisen täydelliset! 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Unelmakummia etsimässä – Millaisen kummin toivoisin lapselleni?

Somevauva vai some ilman vauvaa? – syy miksi en jaa lapseni kasvokuvia julkisesti!

En pärjää yksin! – Tarvitsen muiden tukea ja apua päivittäin

Onko juhlia tulossa? Instagramissa on menossa arvonta, josta voit voittaa Decora House juhlakoristeita itsellesi. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

🍭ARVONTA🍭 Eilen vietimme poikamme PEETUN nimiäisiä ulkona unohtumattomassa helteessä. 🍬💕 . . Luonnon kauniit värit ja @decorahouse koristeet toivat tilaisuuteen juhlallisuutta ja tunnelmallisuutta 🌈🍭 . . Arvon nyt yhteistyössä @decorahouse kanssa koristesetin, johon kuuluu ruusukultaiset BABY foliopallot + ruusukultaiset confettia ilmapallot + metallinhohto valkoiset ilmapallot 🎈(tuotteet löytyvät kuvista)🎊🎉 . . Alla ohjeet osallistumiseen: 1. Seuraa @decorahouse sekä @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuvat tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! 💕 . ONNEA ARVONTAAN! 🎊🍭 Arvonta päättyy maanantaina 5.8 klo 23. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. #arvonta #giveaway #yhteistyö @decorahouse #koristeet #juhlat #nimiäiset #vauva2019 #juhlakoristeet Peetun juhlavaate @meaandmax 💕

Henkilön Susanna | Äitien ajanhallinta (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019