Mieli menee vuoristorataa ja oma päänsisäinen elämä on todellista kaaosta. Pelkästään järkevän lauseen muodostaminen on vaikeaa. Ajatus katkeilee ja väsymys painaa. Kaikki mitä aloitan jää kesken. Oma vartalo ei tunnu omalta. Itseasiassa koko elämä tuntuu just nyt jonkun toisen elämältä. Olenko vain vierailemassa täällä vai hitto soikoon – onko tää sittenkin pysyvää?  

Edellä on kooste ajatuksista, joita olen viime viikkoina käynyt läpi. Kuulostaako yhtään tutulta? Vaikka kuinka omaa lastaan rakastaakin, käy omissa ajatuksissa isoja asioita läpi. Samanaikaisesti on peloissaan siitä, että tämä on lopullista ja toisaalta taas rakastaa pienokaista niin paljon, ettei enää osaa kuvitella elämää ilman häntä. Kaikki on vain niin uutta. Koko elämä muuttui kertaheitolla. 

Vaikka kuinka paljon omaa lastaan rakastaakin, käy omissa ajatuksissa isoja asioita läpi. 

Päivissä on niin paljon tehtävää, ja usein tuntuu, että tunnit loppuvat kesken. Koko elämä muuttui kertaheitolla. Kuva: Johanna Tossavainen
Päivissä on niin paljon tehtävää, ja usein tuntuu, että tunnit loppuvat kesken. Koko elämä muuttui kertaheitolla. Kuva: Johanna Tossavainen

Rakastin entistä elämääni niin paljon. Voinko alkaa rakastaa tätäkin? Ennen kuin tämä uusi elämä muuttuu rakkaudeksi ja tutuksi tarvitsen paljon tukea ympäriltäni. Kaikki uusi pitää tehdä niin monta kertaa, että lopulta ne eivät ole uusia asioita, vaan se on normaalia – sitä minun omaa elämää. Mutta jaksanko tehdä asioita? En jaksaisi yksin. Onneksi en ole yksin. Onneksi meillä on meidän combo – meidän tiimi. 

Ennen kuin tämä uusi elämä muuttuu tutuksi tarvitsen paljon tukea ympäriltäni. 

Kipua on oppinut sietämään ihan uudella tavalla. Kipua sietää vain siksi, että voin luottaa siihen, että tämä on vain väliaikaista. Synnytyksen jälkeiset vaivat onneksi alkavat päivä päivältä vähenemään. Siitä olen kiitollinen. Onneksi naisen keho on luotu synnyttämään ja vartalo palautuu pikku hiljaa.  

Tuore äiti on riippuvainen muilta saamasta tuesta ja avusta. Kuva: Johanna Tossavainen
Tuore äiti on riippuvainen muilta saamasta tuesta ja avusta. Kuva: Johanna Tossavainen

Myös omat tarpeet ovat siirtyneet sivuun. Sitä ei vain osaa kuvitella vauvan riippuvuutta minusta ja sen tuomaa tunnetta ennen kuin sen kokee itse. Siihen ei voi valmistautua. On täysin uutta, että minusta on yksi pieni ihminen täysin riippuvainen. Lisäksi uutena on tullut se, kuinka riippuvainen olen miehestäni. Minä – itsenäisestä aikuisuudesta 13 vuotta nauttinut nainen – olen yhtäkkiä riippuvainen muista. En pärjää yksin. Se on vain hyväksyttävä. Mieheni tuki on korvaamaton. Ilman häntä uupuisin. Ilman häntä kuihtuisin kasaan. En pärjäisi ilman häntä. 

Vauvan riippuvuutta minusta ja sen tuomaa tunnetta ei voi kuvitella ennen kuin sen kokee itse. Siihen ei voi valmistautua!

"Vessassa käynti vaatii suunnittelua. Milloin ehdin sinne? Toisaalta sinne on pakko päästä, sillä pian sohva lainehtii verestä. Joka paikkaan sattuu. Selkä, hartiat ja niska ovat ihan jumissa. Tisseistä tulee verta ja päätä särkee. Olen hautautunut sohvalle, sillä vastasyntynyt haluaa jatkuvasti läheisyyttä ja maitoa. Vauva nukahtaa syliini, ja aina kun yritän siirtää hänet pois sylistä hän herää välittömästi. Kumpa olisi joku ihminen kotona, joka voisi tuoda edes vettä sohvalle. Onneksi minulla on sellainen. Miten he pärjäävät, joilla ei ole?"

Se pitää vain itse kokea, kuinka paljon vastasyntyneen hoitaminen vaatii.

Mieheni usein toteaa, että jokaisen miehen pitäisi jäädä kotiin hoitamaan vauvaa. Se pitää vain itse kokea, kuinka paljon vastasyntyneen hoitaminen vaatii. Se on kokopäiväinen työ, joka vaatii helposti kahden aikuisen panostuksen. 

Meidän Combo on vahva. Onneksi mieheni on tukenani! Kuva: Johanna Tossavainen
Meidän Combo on vahva. Onneksi mieheni on tukenani! Kuva: Johanna Tossavainen

Muiden tuki ja ymmärrys on todella tärkeää. Vauva-arki vie energiaa. Silloin ei ehdi tai pysty asettamaan sovittuja aikatauluja. Silloin ei ehdi kuuntelemaan muiden huolia. Silloin on vain keskityttävä siihen, että selviää päivästä toiseen. Vastasyntyneen äiti tarvitsee ymmärrystä siitä, miltä oikeasti tuntuu olla sidottuna vauvaan. Mitä se vaatii naiselta? Mistä kaikesta pitää osata luopua hetkellisesti? Oma vapaus on rajoitettua. Pystynkö hyväksymään sen? En ole vapaa tekemään mitä itse haluan. En voi mennä nukkumaan silloin kun väsyttää tai syödä silloin kun tulee nälkä. En saa olla rauhassa tai yksin. Kaikki tämä vaatii erityisjärjestelyjä. Niiden eteen pitää tehdä töitä, ja siltikään ne eivät välttämättä onnistu.

Vastasyntyneen äiti tarvitse ymmärrystä siitä, miltä oikeasti tuntuu olla sidottuna vauvaan. 

Oman puolison, äidin, ystävän tai tukihenkilön tuki on niin tärkeä, että sitä ei voi mitenkään mitata. Puhuminen usein auttaa. On tärkeää, että on luotettavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä kenelle puhua. Vertaistuki ja asioiden normalisointi auttaa myös. Lukemalla muiden kokemuksia huomaa, että tämä on ihan normaalia – muutkin kokevat samoja asioita. 

Kyselin jokin aika sitten instagramissa seuraajiltani, mistä he toivoisivat avoimempaa keskustelua liittyen synnytyksen jälkeisiin ikäviin vaivoihin. Asiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja intiimejä. Vastauksista olen nyt koostanut yhdessä äitiysasiantuntijan Johanna Tossavaisen kanssa postaussarjan, johon pääset tutustumaan pian. 

Äitiysasiantuntija ja ystäväni Johanna Tossavainen on ollut tukena oman ammattitaitonsa ansiosta.
Äitiysasiantuntija ja ystäväni Johanna Tossavainen on ollut tukena oman ammattitaitonsa ansiosta.

Synnytyksen jälkeinen aika tuo mukanaan paljon pelottaviakin tunteita ja ajatuksia. Oman mielen lisäksi myös oma vartalo kamppailee erilaisten vaivojen kanssa. Vaikka näistä vaivoista ei helposti juttele edes omalle puolisolle tai parhaalle ystävälle, on minusta hyvä tuoda näitä asioita esille. Tärkeintä on muistaa, ettemme ole yksin ajatustemme tai vaivojemme kanssa. 

Vaikka mieli tekee kuperkeikkaa ja paikkoja särkee, joka kerta kun katson omaa lastani kaikki väsymys ja pelko häviää. Rakastan häntä niin paljon.

Vihdoin elämälläni on tarkoitus!

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Somevauva vai some ilman vauvaa? – syy miksi en jaa lapseni kasvokuvia julkisesti

Erkauma, miten siltä voi välttyä? – fysioterapeutti vastaa

16 tunnin synnytys – miten kaikki eteni?

Susanna Mustajärvi piti päiväkirjaa ensimmäisestä viikosta äitinä: "en osannut arvata, miten iso muutos tämä on"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (28)

Mommy87
1/28 | 

Ensimmäiset 4kk itkin muuttunutta elämääni. Sen jälkeen voin vasta sanoa yietäneeni mitä on äidinrakkaus. Mieli heitti niin ylös ja alas. Muutos oli valtava!
Onneksi oli mies. Ne on ihmeolentoja.

Ja ps. Jos tisseistä vuotaa verta, kannattaa käydä ammattilaisella näyttämässä kieli- ja huulijänteet. Kummasti loppui imetyskivut sen jälkeen :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Muutoksen kokonaisvaltaisuus ja kaikki tunnemyrskyt tulee varmasti monelle isona shokkina. Ja kuten kirjoitit, onneksi siinä kohtaa on puolisot ja tukihenkilöt, joiden ansiosta jaksaa. <3 

Kiitos vinkistä. :) Sain onneksi haavat paranemaan Mamilan voiteella, joka tuli äitiyspakkauksessa mukana. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
2/28 | 

Hei Susanna!Hienoa että kirjotat rehellisesti miltä sinusta tuntuu(aina välillä)niin hyvät kuin huonot asiat!olet hyvä esikuva muille juuri äideiksi tulleille,kumpa olisin 8 vuotta sitten saanut tämän sinun tekstin käsiin😂ihmettelin aina niitä äitejä jotka vain hehkutti miten IHANAA KAIKKI ON!nyt kun oon ite samanlainen kolmen lapsen äiti en enää ihmettele!eli se on vain murros vaihe jonka jokainen käy varmasti läpi.nyt meillä on miehen kanssa jopa pientä (leikkimielistä)riitaa kunpi saa hoitaa vauvaa ihan yksin ja kunpi touhuaa isompien kanssa!edelliseen instagram kuvaasi olisin halunnu sanoa että usein hoikilla ihmisillä paino nopeasti putoaa lähtölukemiin mutta pienen vihjeen haluan antaa jos sulla on täysimetys mielessä niin ole tosi tarkka oman syömisen kanssa(terveellistä ja PALJON!) ettei käy niin että huomaat vauvan ollessa 3-4 kk vanha että maito ei enää riitäkkään ja äiti painaa -10 kg lähtöpainosta.surullisen paljon on myös niitä tarinoita.ja vaikka maito riittäisikin tuskin yksikään äiti haluaa näyttää anemiselta ja kuihtuneelta.tästä puhutaan tosi vähän vaikka on aika yleinen "ongelma".

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Ja kiitos kun laitoit viestiä. Oli mukava kuulla sun ajatuksia ja tosi hyviä pointteja. Ollaan miehen kanssa jonkin verran puhuttu, että halutaanko enää koskaan toista lasta. Ja tuo oli kiva kuulla. Ollaan pohdittu, ettei oltaisi valmiita tähän samaan rumpaan välttämättä uudestaan. Toki aika kultaa muistot ja kuten sanoit, ekan kanssa se on murrosvaihe joka pistää koville. Tässä tulee niin paljon uutta, ja elämä mullistuu. Seuraavien lasten kanssa se oma elämäntyyli ei enää niinkään muutu. 

Ja hei tuo oli hyvä kommentti siitä mun aikaisemmasta kuvasta. Olen tosi paljon kiinnittänyt huomiota, että syön tarpeeksi, jotta juuri noin ei pääsisi käymään. Ja olen myös kuullut, että palautuminen ekan kohdalla on usein nopeaa, mutta seuraavien lasten kohdalle ei olisikaan enää niin helppoa. Tämän mulle muun muassa kertoi neuvolantäti jo ennen synnytystä. :) Hän halusi vain kertoa, että nyt kannattaa nauttia. :) Tuosta muuten puhutaan tosi vähän. Yleinen kauhu/pelko/ennakkoluulo on se, että äitiys lihottaa, mutta voi hyvinkin käydä juuri päin vastoin. Eikä sekään ole hyväksi terveydelle. Hyviä pointteja, ja kiitos kun otit asian esille. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Rilla
3/28 | 

Viikon vanhan esikoistytön äitinä samaistun täysin kirjoittamaasi. Olen miehelle ihmetellyt miten kukaan selviää tästä yksin. Vauva oli odotettu ja toivottu ja sitten tuntee epävarmuutta, että oliko tämä entisen elämän uhraamisen arvoista. Onneksi sen verran etukäteen tuli tutkittua asiaa ja tiedän, että nämä tuntemukset on ihan normaalia ja saan tuntea näin. Nyt päivä kerrallaan ja pienistä asioista iloiten, kuten siitä, että ehtii vartiksi iltapalan syömään ilta-aurinkoon terassille :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana, juuri samoja asioita! Ja se ei tee meistä yhtään sen huonompia, että uskalletaan todeta nämä asiat ääneen. Se ei myöskään pois sulje sitä, ettenkö olisi onnellinen. En vaihtaisi mitään, ja tämä on juuri sitä mitä haluan. Mutta nämä epäröinnit kuuluu tähän vaiheeseen. Viisautta on uskaltaa kohdata elämä kaikkine tunteineen. Tsemppiä sinne arkeen vauvan kanssa! <3 Nautitaan hei niistä pienistä asioista. Ja on ihanaa, ettei olla yksin näiden asioiden kanssa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija32
4/28 | 

Musta tuntuu että nyt kun meidän eka lapsi on vuoden ikäinen, niin alkaakin yllättäen uusi vauvakuume nostaa päätääm vaikka vuosi sitten vakavasti pohdittiin ettei ikinä enää. Se koko alku pienen vauvan kanssa ja täysin uudessa elämäntilanteessa on lopulta niin lyhyt aika ja sitä huomaamattaan kasvaa siihen uuteen elämäntilanteeseen. Arki myös helpottuu koko ajan lapsen kasvaessa ja niitä ihania hetkiä oman lapsen kanssa tulee koko ajan lisää. Niitä ihania hetkiä ei rehellisesti ai ainakaan itsellä ollut kovin montaa ekojen kuukausien aikana vaikka lapsi niin kovin rakas onkin. Se alku oli niin rankkaa juurikin sen ison elämänmuutoksen myötä, nyt tuntuu että osaisi eri tavalla ottaa ja nauttiakin siitä vauva-ajasta toisen lapsen kohdalla

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mä olen juuri miettinyt tota samaa. Muutama kuukausi meidän elämässä lopulta on tosi lyhyt. Se vain tuntuu nyt pitkältä, mutta kyllä sen itsekin tiedostaa, että myöhemmin kun asiaa pohtii tuntuu aika lyhyeltä ja menneen nopeasti. Ja se, kun on kerran jo käynyt vauva-arjen läpi tuo varmasti varmuutta, jos saa lisää lapsia. Ainakin se tieto, että tämä menee nopeasti ohi auttaa. Ja silloin siitä osaa kunnolla nauttiakin. Mulla pelkästään tämä, että olen saanut lukea teidän kommentteja, on auttanut siihen, että osaan nauttia hetkistä eri tavalla. Avoimesti keskustelu on aina hyvä asia. <3 Tsemppiä sinne vauvakuumeeseen <3 Elämä on kyllä niin ihanaa ja ihmeellistä!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Itsellinen äiti
5/28 | 

Itsellinen äiti nousee sieltä sohvalta, laittaa vauvan hoitoalustalle/sitteriin ja käy vessassa samalla kovaäänisesti laulaen, ahmaisee roiskeläpän ja täyttää pari litran vesipulloa ja tyhjentää toisen. Ja palaa imettämään. Ja kun itsellisellä äidillä on useampi lapsi, hän ruokkii ne välissä, vaihtaa parit vaipat ja siivoaa joka välissä. Toimii ja tekee koko ajan, eikä ehdi miettiä ettei MITENKÄÄN selviäisi ilman avustajaa. Totaaliyksinhuoltajien ja itsellisten äitien keskusteluryhmät eivät ole mitään taistelukertomuksia ja voivottelua, ne ovat ihan tavallista elämää. Mutta niissä paistaa poissaolollaan tällainen voivottelu.

Perheeseeni kuuluvat 3-vuotias, 13-viikkoinen ja kaksi koiraa ja minä. Ulkoilemme kaksi parin tunnin pätkää päivässä, syömme kotiruokaa ja elämme tavallista elämää. Olen tavallinen terve nainen ja hyvin onnistuu. Ja onnistuisi lähes kaikilta muiltakin, niin uskon.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tämä itseellinen nainen terminä on mulle täysin vieras ja uusi. Todella mielenkiintoinen näkökulma asioihin!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
6/28 | 

No tilannehan on hyvä, jos ehtii someen kirjoitella. Ja on mies apuna.
Ekan lapsen syntymä on iso muutos. Kaikki vaatii opettelua ja juuri tuo totaalinen itsemääräämisoikeuden näennäinen menetys on iso juttu.
Useimmat meistä osaavat ennakoida muutosta mielessään vimeistään raskausaikana niin ei tule yllätyksenä.
Kuten kirjoitit, naisen keho on luotu synnyttämään ja palautumaan. Siksi monet suhtautuvat vaivoihin normijuttuna, mistä ei vieraammille huudella.
Isoäitimme palasivat usein raskaisiin maataloustöihin heti synnytettyään. Vaikea kuvitella, että isäntä olisi kantanut vesilasia sohvalle.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mun omalla kohdalla kävi ainakin niin, että vaikka olin kuinka paljon valmistautunut ja yrittänyt kuvitella tuota vauvan riippuvuutta ja sen tuomia omia tunteita, silti se yllätti. Sitä en ainakaan minä osannut kuvitella oikein ennen kuin itse sen koin. Uskon, että kaikkeen voi valmistautua, mutta se kuinka paljon se lopulta auttaa on yksilöllistä. Kaikkea kun ei voi ennustaa etukäteen, eikä tarvitsekaan. Olen itse myös sellainen joka kaipaa keskustelua rehellisesti omista tunteista ja ajatuksista. Sen vuoksi haluan tuoda myös asioita esille. Monet ovat kanssani samaa mieltä, ja saamme toisiltamme vertaistukea. Siksi asioista on hyvä puhua ja kirjoittaa, koska on paljon ihmisiä, jotka sitä kaipaavat. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Äiti myös
7/28 | 

Tuntuu niin tutulta ja silti niin kaukaiselta kun oma vauva on jo vuoden ja elämä kahden touhukkaan lapsen kanssa niin eri maailmasta kun varsinkin esikoisen kanssa vauva-aikana. Olin aivan sekaisin ja vastuu ja vauvassa kiinnioleminen vyöryi päälle järkyttävällä voimalla. Tunteet menivät ylös ja alas, silloin pääasiassa alas vaikka rakkaus oli jotain järisyttävän voimakasta. Silti mietti pilasiko oman elämänsä... Pikkuhiljaa sitä kasvaa vanhemmaksi ja perheen äidiksi joka rakastaa olla lasten palvelija :D. Älä vielä edes mieti seuraavia lapsia. Jälkikäteen olen miettinyt että jos elän vaikka 80 vuotiaaksi ja lapset siitä kotona noin 20 vuotta niin se on aika lyhyt aika saati ne muutamat vaikeat kuukaudet vauvan kanssa. Jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä miksi se eka vuosi olikin muka niin vaikea ja pitkä. Mutta kun sitä elää niin se tuntuu loputtomlta. Mutta kyllä se palkitsee ja kuka nyt helppoa elämää haluaisi :) Hurjasti tsemppiä vanhemmuuden opetteluun!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos paljon! Se menee just noin. Asiat alkaa pikku hiljaa normalisoitumaan, ja tulemaan tutuiksi. Nyt tämä aika on vielä opettelua äitiyteen. Kiva kun kommentoit. <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Elina From
8/28 | 

Kuopukseni ollessa 2 kk vanha oma äitini kuoli yllättäen. Järjestin kaikki kuolinpesän asiat yksin, vauva mukana ja 3vuotias Mummia sureva lapsi mukana. Enpä tuolloin ehtinyt ajattelemaan laisinkaan omaa jaksamistani taikka ulkonäköä. Isäni on jo kuollut ollessani lapsi eikä minulla ole sisaruksia, tästä johtuen hoidin kaiken yksin.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Uskon, että sitä pärjää jos on pakko. Toivottavasti olet kaiken tuon jälkeen myös saanut aikaa hengähtää. Oot kyllä super nainen <3 Tsemppiä sinne!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Mietteliäänä
9/28 | 

Hassua, kun ennen omaa äitiyttäni luki näitä samantyyppisiä kokemuksia, mutta itse en ole kokenut oikein mitään näistä: Elämä ei oikein muuttunut, tai siltä se siis tuntuu. Vastasyntyneen kanssa oleminen ei ole oikein mitenkään tuntunut työltä tai työläältä; yllättävän leppoisaa ja tuntuu todelliselta lomalta töiden jälkeen. Lisäksi oma mies on paljon töissä, joten yksin olen hoitanut käytännössä. Silti, kun ottaa vauvan vain mukaan, niin en ole joutunut tinkimään jumppa-, kahvittelu- tai urheiluvuoroistanikaan. Rinnat pursuaa maitoa eikä imetys ole sattunut missään vaiheessa. Olen saanut nukuttua hyvin öisin enkä ole tarvinnutkaan päikkäreitä, mitä oletin, että vauvavuosi on yhtä univelkaa. Vauvan hoitamisesta voisi ehkä myös puhua, miten äitiys on joillekin pelkkää positiivista ja miten äidit voi hoitaa vauvoja pitkään ja lomailla valtion piikkiin, mikä on kyllä luksusta Suomessa!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Sulla on loistava asenne. Ja noinhan se menee, ei se kaikille olekaan työlästä. Ja vauvan hoitaminenhan on todellakin positiivista. MUTTA elämään saa ja kuuluu kaikki tunteet, eikä negatiiviset tunteet pois sulje positiivisia. Kukaan ei elä pelkästään positiivisia tunteita. Kaikkien elämään kuuluu myös negatiivisia tunteita (tämä on muuten huonosti sanottu, koska eivät ne ole negatiivisia vaan ihan yhtä hyviä kuin positiivisetkin). Itse koen elämän elämisen arvoiseksi, kun sitä saa ihmetellä rehellisesti ja avoimesti juuri niinkuin se on. Vaikka elämään kuuluu paljon tunteita laidasta laitaan, ei silti niihin tarvitse jäädä jumiin. Viisautta on osata kohdata tunteet ja käsitellä ne, ja elää elämää positiivisella asenteella siitä huolimatta vaikka elämään kuuluu myös negatiivisia asioita. Niitä ei tarvitse poistaa vaan ne voi hyväksyä. Näin mä ajattelen. :) Kiitos kun kommentoit. Kivaa pohdintaa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
10/28 | 

Pakko kommentoida. Ihan superhyvin oot saanut kuvattua noita tuntoja ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen! Neljä vuotta sitten olin samassa tilanteessa, ja nämä ajatukset on kuin suoraan mun mielestä sillon. Se totaalinen elämänmuutos tuli lopulta niin järkyttävänä shokkina. Omien tarpeiden täydellinen toissijaisuus kirpaisi ja tietyllä tavalla kirpasee edelleen aika ajoin. Toisaalta en osaisi enää kuvitella elämää ilman lasta, mitä mä edes tekisin sillä kaikella ajalla mitä mulla olis käytettävissä!? Mietittiin myös mieheni kanssa melko pitkään, halutaanko ikinä toista lasta, mutta kummasti ajatukset vuosien kuluessa kypsyi siihen, että halutaan ehdottomasti toinen ja nyt on pari viikkoa laskettuun aikaan. Uskoisin, että tällä kerralla kaikki menee henkisesti kivuttomammin, koska lapsentahtiseen elämään on jo tottunut, siitä on tullut uus normaali.
Ei tässä kommentissa oikeestaan ollut päätä eikä häntää, mutta halusin vaan sanoa sen, että on helpottavaa kuulla tämmöisiä ajatuksia toisenkin äidin suusta. Ja toisekseen tsempata, että siihen uuteen elämään kyllä tottuu ja rakastuu! Ja muutenkin elämä helpottuu jatkuvasti ja joiltain osin jopa palailee entisiin uomiin kun lapsi kasvaa :) <3

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

ihanaa kun kommentoit. Kiitos siitä <3 Ja useammalle varmasti käy just noin. Lopulta aika kuultaa muistot ja se vauva-arki on lopulta niin lyhyt. Itsekin joskus olen myös sanonut ääneen, että miten joku voi tehdä vaikka viisikin lasta. Mutta ymmärrän kyllä, että kun tottuu elämään lapsentahtista elämää, ei se muutos henkisesti ole enää niin suuri. Jännä nähä miten omat ajatukset muokkautuu. 

Kiitos ihan super paljon tsempeistä! <3 Mä uskon sua! Tähän elämään varmasti rakastuu ihan yhtä palavasti kuin entiseenkin. Elämä on just hienoa kaikkine tunteineen. Ihana ihmetellä elämää yhdessä muiden kanssa. <3 Kiitos! 

Ihan mielettömästi tsemppiä viimeisiin viikkoihin ja synnytykseen! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Po-diskeleva
11/28 | 

Hieno rehellinen kirjoitus. Ensimmäisen vauvan kanssa voi olla yllättävän rajujakin tunteita. Itse olin jonkinlaisessa shokkitilassa 5 viikkoa ja itkeskelin vain. Sitten kaikki loppui kun seinään ja rakastuin vauvaani. Pärjäsimme sen jälkeen hyvin, mies tietysti tukena. Toisen lapsen kanssa oli helpompaa vaikka silloin stressasin myös jonkun verran.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Oi, kiitos kommentista. Tämä teksti on herättänyt ihan mielettömästi ajatuksia, ja on kiva huomata, että monet ovat käyneet samoja asioita läpi. Se on elämää, ja on kiva saada jutella/kirjoitella asioista muiden kanssa. Ihana kuulla, että muutos tapahtui ja rakastuit. Se on parasta! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
12/28 | 

Hyvä ja rehellinen kuvaus! Muistan, kuinka esikoinen kärsi alkuun koliikista ja itki päivät ja yöt. Kun mies palasi töihin, olin vauvan kanssa kotona ja välillä väsytti hurjasti. Mutta pikkuhiljaa vaivat helpottivat, ja vauva kasvoi. Lapsen kanssa liikkuminen olikin jo kivaa. Toinen lapsi oli heti helpompi mutta toki kahden pienen kanssa oli taas omat haasteensa. Mies on saanut tietysti luvan auttaa arjessa, aina kun voi, sillä äitikin tarvitsee lepoa :) Mitään pellonlaitajuttuja en ole jaksanut kuunnella puolella korvalla, eihän ne edes ole totta.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos! Ja haluan heti sanoa, että viime viikot on kyllä nostanut suuren arvostuksen teitä vanhempia kohtaan, joiden vauvalla on ollut koliikki. En voi edes täysin kuvitella millaista se on ollut, mutta lohdullista on se, että kaikesta kuitenkin lopulta selviää. Minusta parasta on se, kun elämässä ei tarvitse pärjätä yksin. Muiden tuki ja apu on osa elämää ja luo sidettä ihmisten välille. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
13/28 | 

Olen lukenut blogiasi nyt muutaman viikon ja on ollut mukava nähdä rehellisiä kirjoituksia raskausajasta, synnytyksestä ja elämästä vastasyntyneen kanssa. Meillä esikoinen tulossa ja ei ollut suunniteltu raskaus. Toki ikääkin on jo 33 vuotta, mutta tässä on halunnut pitkittää ja pitkittää ”oman itsenäisen elämänsä pilaamista” mahdollisimman pitkään kunnes kohtalo puuttui peliin. Uskon, että itselleni tulee samanlaisia tunteita, ehkä jopa hieman enemmänkin kielteisiä sillä olen jo nyt itkenyt entisen elämäntyylini perään sekä murehtinut muuttunutta vartaloa vaikka mikään muu ei ole kasvanut paitsi tuo vatsa. Siltikään en osaa suhtautua muuttuneeseen vartaloon oikealla tavalla vaan välttelen peiliin katsomista vaikka kyllähän 7 kuulla raskaana olevana sen on jo jossain näyttävä. Vauvan potkuihinkaan en osaa suhtautua oikealla tavalla, ne lähinnä ärsyttävät koska yölliset potkut pilaavat yöuneni ja vessassa on juostava. Näitä tunteita on vaikea sanoa ääneen edes parhaimmalle ystävälleen. Kirjoituksesi oli hyvä sillä todella vähän kerrotaan elämästä synnytyksen jälkeen luukuunottamatta vaaleanpunaisten lasien läpi kirjoitettuja hehkutuksia. Kaikilla se ei sitä ole, ei vaikka lapsi olisikin toivottu. Toivon että itse pystyn suhtautumaan hyvin äitiyteen ja toisaalta tämä kirjoitus toi lohtua siihen, että vaikka tunteet eivät välttämättä heti herääkään ja olo olisi itkuinen, ei se tarkoita sitä että tilanne jatkuisi niin. Vuoden päästä voi olla ihan eri fiilikset äitiydestä!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana kuulla! <3 Ja kiva kun luet mun blogia. :) Mulle on tärkeää kirjoittaa asioista niinkuin ne on. Se antaa myös itselle paljon, kun saa vertaistukea tämän blogin kautta. 

Kiitos kun jaoit sun ajatuksia. Se on rohkeaa myöntää itselleen nuo ajatukset ja tunteet. Mulle käy usein niin, että kun hyväksyn itsessäni virheitä ja puutteita ja sellaisiakin tunteita mitä en millään haluaisi myöntää. Hyväksymisen jälkeen yleensä tilanne alkaa jollakin tavalla muuttumaan parempaan suuntaan. Kaikella on yleensä tarkoituksensa, ja niin myös meidän pään sisäisillä prosesseilla. Mä uskon, että niiden tehtävä on vain valmistella meitä tulevaan. Lapsen saaminen on iso muutos, ja totta kai se herättää mielessä kaikenlaista pohdintaa ja kipuilua. Mä uskon, että kaikki kamppailevat jollakin tasolla näiden samojen asioiden kanssa. Osa uskaltaa vain puhua niistä avoimemmin. Aina ei myöskään tarvitse puhua jos ei halua. Tärkeintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja ihmetellä elämää. Kaikki elämän tuomat mutkat ovat elämisen arvoisia. Ihanaa, mutta samalla ihan kamalaa. Kohtalo – niinkuin kirjoitit. Pian elämässä käännät uuden sivun, ja se tulee olemaan varmasti yksi parhaimmista sivuista. Kun vain hyväksyt asiat niinkuin ne ovat. 

Kiva kun oot täällä mukana näissä myrskyissä ja auringon paahteessa. Elämä. <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
14/28 | 

Sulla on niin samanlaiset ajatukset, kun mulla oli alkuvuodesta. Esikoisemme siis tällähetkellä 7kk ja alku oli kaikkea muuta kuin ”ihanaa”. Mietin silloin juuri, että miksi meninkään pilaamaan meidän hyvän elämän. Oliko tämä sen arvoista. Alkuvaikeudet: mielialanvaihtelut, todella paljon univelkaa, vauvan itkuisuus, oman elämän hetkellinen syrjäytyminen..ne oli vaikeita käsitellä kerralla. Minä kuitenkin tartuin jokaisen positiiviseen kokemukseen ja toivoin että joskus helpottaa. Ja helpotti, 3kk iästä alkaen. Ja siitä eteenpäin yhä enemmän helpottaa. On vaiheita joo...mutta tietyllä tavalla koko ajan kevenee. Ja rakkaus kasvaa. Uusi elämä alkaakin olla parempaa kuin edellinen. Edessä on varmasti vielä haasteita, mutta just nyt on hyvä näin. <3 Tsemppiä ja muista pyytää apua niin paljon kun sitä on saatavilla! Tulee aika, jolloin huomaat että et enää niin tarvitsekkaan apua. Huomaat, että kaikki onkin nyt hyvin ja hallinnassa. :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Oi, ihanasti kirjoitettu. Kiitos! <3 Äitiys on tuonut myös sen, että herkistyn paljon useammin kuin aikaisemmin. Tämä sun kommentti sai silmät kostumaan. Ihanaa tietää, että koko ajan elämä vain paranee. Se on ihanaa! 

Kiitos, että jaoit sun kokemuksia ja ajatuksia! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019