Kirjoitukset avainsanalla pelot

Laskettuun päivään on enää viikko jäljellä. Nämä viimeiset viikot ovat muistuttaneet hyvin paljon raskauden ensimmäisiä viikkoja. Paljon odottelua ja epävarmuutta. Myös mieli heittelee laidasta laitaan. Toisena päivänä on hyvin malttamaton ja haluaisi vauvan jo syntyvän. Toisena päivänä iskee pakokauhu ja pelko – onko minusta sittenkään tähän?

Siitä hetkestä, kun olemme ehkäisyn jättäneet pois, on nyt kulunut jo kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Olen siitä asti unelmoinut päivittäin olevani äiti. Muistan kuinka vauvakuume iski nopeasti ja hyvin vahvasti. Se oli menoa. Tuohon reilu kahteen vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Olen ollut ajoittain hyvin epätoivoinen ja varma siitä, etten tule koskaan saamaan lasta. Toisinaan olen taas ollut onneni kukkuloilla. Unelmani on koko ajan lähempänä toteutumista. 

Mitä lähempänä synnytys on, sitä enemmän olen alkanut kokemaan epävarmuutta.

Mitä lähemmäksi synnytys tulee, sitä enemmän olen alkanut kokemaan myös epävarmuutta. Mitä jos minusta ei olekaan äidiksi? Mitä jos se onkin niin raskasta, kuin siitä välillä annetaan ymmärtää? Ja mitä jos en vain jaksakaan? Meidän Combo on vahva – mutta onko se tarpeeksi vahva kestämään väsymyksen ja muutoksen mikä meitä odottaa? Samalla kun epäröin kasvaa sisälläni kovaa vauhtia tunne siitä, että me jos ketkä olemme valmiita ja tarpeeksi vahvoja. Meidän vahvuus on olla avoimia toisillemme ja tämä on meidän yhteinen juttu. En voisi onnekkaampi olla!

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Minun elämä on ollut tähän asti erittäin ihanaa. Minä ja puolisoni olemme molemmat urheilullisia ja terveitä. Liikumme paljon ja teemme asioita yhdessä. Meillä on päivittäin mahdollisuus päättää millaiseksi päivämme teemme. Jossain kohtaa tämä alkoi kuitenkin tuntumaan tyhjältä. Jotain puuttui. Koin, että tarvitsisin isomman merkityksen elämälleni. Halusin lapsen. Mutta mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Jo pelkästään tuon kirjoittaminen tuntuu tosi pahalta. Miten voin edes ajatella noin? Ja enhän minä oikeasti niin ajattele. Tämä on jotain pelon aiheuttamaa tajunnanvirtaa. Miksi epäilen omia kykyjäni vanhempana?

Mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Miten voin edes ajatella noin?

Pelko tulevasta on suuri, mutta samalla odotan sitä enemmän kuin mitään muuta. Odotan malttamattomana, että saan oman lapsen syliini. Odotan, että saisin alkaa tutustua häneen. Haluaisin, että synnytys olisi jo ohi, ja kaikki olisi mennyt hyvin. Tämä odottaminen on välillä henkisesti tosi rankasta. Fyysisesti minulla on kaikki koko ajan paremmin kuin hyvin. Voin todella hyvin. 

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Onneksi pian odottaminen on ohi ja saamme meidän ihanan palkinnon. Samalla nämä kaikki epävarmuuden tuomat pelot ovat tipotiessään. En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen. Olenhan pian ÄITI. Se on jotain mitä olen pitkään toivonut ja vihdoin se on pian totta!

En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen – olenhan pian äiti!

Halusin kirjoittaa näistä fiiliksistä ja ajatuksista, vaikka näiden ääneen sanominen on tosi pelottavaa. Nämä ajatukset ovat pelottavia. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä on normaalia tässä vaiheessa raskautta. Etenkin kun on kyse esikoisesta.  

Millaisia sinun raskauden viimeiset viikot ovat olleet?

Oletko kokenut samanlaista epävarmuutta juuri ennen synnytystä? 

by Susanna (rv 39)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme sitä tai emme!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

H30
1/12 | 

Kyllä!Yritin monta vuotta tulla raskaaksi ja olin jo luopunut ajatuksesta että minusta ei koskaan tule äitiä.Sitten saimmekin iloisia uutisia.Aivan ihanaa!Nyt rv 37 ja kohta synnytys lähenee.Raskauden aikana en ole ollut itkuinen tms.mutta nyt itken joka asialle,nyt olen alkanut myös pelätä että olenko oikeasti valmis tähän,pystynkö tähän,entä jos en osaa,tuleeko minusta hyvä äiti,entä jos en jaksa,haluanko tätä jne.Välillä sitten olen että tulis jo vauva että pääsisin vihdoin pitämään häntä sylissäni.Kai ne ajatukset käy sitten joillakin laidasta laitaan.Ehkä se on sitten vaan jännitystä kun kumminkin esikoinen tulossa ja ihan uusi asia,äitiys.Olen paljon lukenut tälläisiä juttuja ja muut ovat kirjoittaneet että nämä kaikki huonot ajatukset jää kokonaan pois kun tapaat lapsesi.Tsemppiä sinne ja hyvää loppuraskautta 🙂

Ilona32
2/12 | 

Ihan normaalia tuntea noin!
Iso muutos kyseessä. Eihän siihen kevyesti voikaan suhtautua.

Rv 38
3/12 | 

Voin samaistua kyllä kaikkeen tässä tekstissä! Mutta varmasti pian se aika näyttää mitä tuleman pitää. Tsemppiä sinne loppumetreille.

Mietteitä
4/12 | 

Hei!varmasti normaaleja tunteita mitä lähes kaikki ensi kertaa äidiksi tulevat miettivät.en halua "pelotella"mutta tiedän muutaman pariskunnan joilla on ollut haasteita lapsen saamisessa ja sitten kun vihdoin se haave toteutuu niin tulee henkinen romahdus(varsinkin äidillä) ,oon miettiny monesti mistä se johtuu mutta ehkä se on se kun odotukset korkealla ja jos kaikki ei menekkään kuin oli "suunnitellu" esim lapsi on sairas,oma jaksaminen pettää tai pettymys puolison toimintaan lapsen synnyttyä.teidän perheelle toivon kaikkea hyvää ja kuuntele itseäsi,neuvoja(arvosteluja) tulee varmasti niin vauvan hoidosta,imetyksestä kuin äitiydestä mutta tee asiat niinkuin hyvältä sinusta tuntuu.toki myös hyviä neuvoja tulee mihin kannattaa tarttua.tulipa sekava teksti mutta sanoma oli se että elä luo liian ruusuisia kuvia tulevaisuudesta asioihin joihin ei pysty itse vaikuttamaan(esim koliikkivauva) ja luota itseesi. Olen saanut kokea äitinä sekä itkuisen sairaan sekä super helpon vauvan ja molemmat heistä on opettanut mulle jotain sekä ovat ihan yhtä rakkaita.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Olipas hyvät neuvot. Kiitos. Se menee varmasti just noin, että jos ei ole yhtään varautunut siihen, että lapsi voi olla myös hyvin itkuisa, tai puolison kanssa ei menekään niin jouhevasti kuin kuvitteli. Voi siinä tulla melkoinen löyly niskaan, jos todellisuus onkin ihan toinen. Itsellä mielikuvitus on tosi vilkas, ja olen jo kaikenlaisia kauhukuvia ehtinyt maalaamaan. Toivon, ettei edes puoletkaan niistä toteudu. Kiitos tsempeistä. Nämä muiden ajatukset ja kommentit on mulle ja varmasti muillekin lukijoille tärkeitä ja hyödyllisiä. Aina voi oppia uusia näkökulmia muiden kokemuksista ja ajatuksista. Ihanaa kesän jatkoa!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

SusannaT
Liittynyt14.2.2019
5/12 | 

Täällä eletään 41. viikkoa toisen lapsen odotusta, ja mut on päässyt yllättämään täysin, että synnytyksen lähestyessä epävarmuus iski taas :D Vähän eri ajatukset kuin esikoista odottaessa, mutta toisaalta niin tutut. Tiedän Onneksi tällä kertaa, että epäröinti lakkaa tasan siihen hetkeen, kun saan vauvan syliini.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Uusi lapsi on aina myös uusi tilanne ja elämänmuutos. Ja selvästi siis tuo tullessaan myös uudet ajatukset ja pelot. Ja epätietoisuus tulevasta varmasti osittain aiheuttaa epävarmuutta. On kyl huojentavaa, että on muitakin, jotka kokevat samoja juttuja. 

Oikein paljon tsemppiä synnytykseen ja tuleviin viikkoihin! <3 Ihanaa, saat pian hänet syliisi. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vuodenäitinä
6/12 | 

Muista, että ei kannata säikähtää sitä hormonimylläkkää mikä saattaa lyödä vasten kasvojen ekojen viikkojen aikana. Se yllätti ja pelästytti ainakin minut. Tsemii ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äitiyteen liittyy paljon pelkoja. Kysyin peloista Instagramissa seuraajiltani, ja nyt jaan niihin omia ajatuksiani täällä blogissa. Tänään käsittelen pelkoa, joka liittyy enemmän ensisynnyttäjiin. Lapsen syntymän tuoma elämänmuutos nähdään isona ja rankkana – halusimme sitä tai emme! 

Ensisynnyttäjillä on yksi pelko ylitse muiden, ja se on itsensä menettäminen. Äitiyttä kun markkinoidaan melko negatiivisesti arkisessa puheessa. "Odota vain kun lapsi syntyy.." on tuttu lause ensisynnyttäjälle. Lapsen syntymällä hiukan jopa peloitellaan ja siitä puhutaan isona elämänmuutoksena. Muutoksen suuruutta ei voi edes kuvitella ennen kuin vauva syntyy. Muutokset rinnastetaan siihen, ettei enää ole aikaa itselle. Lapsen jälkeen elämä pyörii lapsen ympärillä. Samalla on peloteltu univelalla ja totaalisella väsymyksellä. "Nukkua kannattaa vielä kun voit". Asioita sanotaan puoliksi vitsillä, ja puoliksi tosissaan. 

"Odota vain kun lapsi syntyy.." on tuttu lause ensisynnyttäjille.

Onko äitiys pelkkää taistelua väsymystä vastaan? Kuva: Katri Haavisto Photography
Onko äitiys pelkkää taistelua väsymystä vastaan? Kuva: Katri Haavisto Photography

Lisäksi äitiys on markkinoitu huonosti myös taloudellisesti. Äidit kertovat taloudellisista haasteista. Tukiin liittyvä keskustelu on kiivasta. "Nauti nyt vielä kun voit" on tuttu lausahdus. Mitä se kertoo meille ensisynnyttäjille?

Mitä, jos jollain vauva-arki ei olekaan rankkaa? Onko silloin tämä äiti päässyt jotenkin helpolla? Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten? Vai miksi äitiys ei saisi olla helppoa? Näistähän en itse tiedä vielä mitään. Pohdiskelen ja kummastelen vain. 

Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten?

Kirjoitan aiheesta, koska haluan tuoda näkyväksi sen, miltä tämä maailma näyttää meille, joilla ei siitä vielä ole mitään hajua. Elämänmuutos on varmasti suuri. Mutta onko sen pakko olla aina niin rankkaa? Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin. Mutta onko se todella sitä? 

Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin.

Pohdin kovasti, miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka eivät vielä ole äitejä. Kuva: Katri Haavisto Photography
Pohdin kovasti, miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka eivät vielä ole äitejä. Kuva: Katri Haavisto Photography

Miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka vasta harkitsevat perheen perustamista? Jos äitiydestä puhutaan negatiivisesti, on hyvä ymmärtää mikä vaikutus sillä oikeasti on. Mitä mahtaa pohtia itsenäinen nainen, joka on tehnyt kovasti töitä oman uransa eteen ja nauttii suuresti elämästään? Kannattaako tällaisen naisen edes harkita äitiyttä? Näin pikaisesti ajateltuna ei nuo argumentit äitiydestä ainakaan hirveän houkuttelevia ole. Ja pelko itsensä menettämisestä voi hyvinkin olla aiheellinen.

On ehkä parempi vain uskoa varoittelut ja nukkua varastoon – vielä kun voi!

Mitä voimme siis tehdä? Kannattaako meidän kuunnella varoitteluja? Onko siis järkevintä vain uskoa, että elämä tulee muuttumaan radikaalisti. Ja harvoin se kauhean mahtavaksi muuttuu. On ehkä parempi siis valmistautua väsymykseen, ja nukkua varastoon – vielä kun voi! Aivan kuin tämä olisi edes mahdollista. Pitäisikö jo odottaa tulevaa väsymystä? Koska sieltä se tulee – halusimme tai emme. 

Äitiys kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Kuva: Katri Haavisto Photography
Äitiys kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Kuva: Katri Haavisto Photography

Mikä neuvoksi? Haluan itse olla sinisilmäinen tässä asiassa niin kauan kunnes todellisuus minut musertaa. En halua luoda mieleeni kuvitelmia arjesta, joka on yhtä taistelua. En halua uskoa siihen. Onko tämä tyhmää? En tiedä. Mutta käytäntö sen sitten paljastaa.

Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan!

Entä voisiko tässäkin olla apua asenteella? Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Vedämmekö puoleemme asioita, joita haluamme nähdä ja mihin uskomme? Haluan uskoa, että rakennamme oman arkemme meidän itsemme näköiseksi. Välillä voi tulla unettomia öitä. Välillä on huonoja päiviä. Mutta lopulta hyviä päiviä on enemmän. Olisiko äitiys erinäköinen, jos puhuisimme enemmän hyvistä asioista äitiyden ympärillä? Haluan uskoa, että lapsi muuttaa elämää suuresti, mutta positiivisella tavalla. 

Ensisynnyttäjänä toivoisin enemmän keskustelua positiivisten elämänmuutosten ympärille. Jokainen äiti on joskus ollut ensisynnyttäjä.

Miltä äitiyden maailma näyttäytyi silloin sinulle?

Miten sinun elämäsi muuttui hyvällä tavalla lapsen syntymän jälkeen?

by Susanna (rv 37)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Pelot, osa 1: Raskauden tuomat muutokset vartalossa pelottavat!

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

6 vinkkiä, joiden avulla vauvaa voi auttaa nukkumaan – heti syntymästä alkaen!

Mitä muualla kirjoitetaan aiheesta: 

Voiko näin onnellinen ollakaan? 6 ihaninta asiaa, joita kukaan ei kertonut sinulle vauva-ajasta

Kommentit (28)

Yhdenlainen kokemus
1/28 | 

Moikka,
Silloin kahdeksan vuotta sitten kun sain lapseni elämä todella muuttui. Se muutti minua, arkea ja parisuhdetta sekä hyvässä että pahassa. Ensimmäiset tunteet olivat onnea ja rakkautta kun se pieni ihminen makasi synnytys osastolla vieressäni. Seuraavaksi tuli tunteet siitä että pystynkö tähän. Niin pieni ja hauras lapsi josta minun olisi pidettävä huolta. Vauva ajat olivat rankkoja ja väsymys, hormoni myrskyineen oli kun sumussa olisi kulkenut. Parisuhde kävi läpi myöskin kriisin. Vaikeana pidin myöskin olla päivällä ruokkiva rinta ja illalla seksuaalinen rinta, jos ymmärrät. Oli vaikea löytää tasapaino äidin roolin ja vaimon, seksuaalisen naisen roolin välillä. Lapseni on nyt kahdeksan ja olen sitä mieltä että äitiys on yksi vaikeimmista asioista elämässä. Toisaalta olen ymmärtänyt ettei ole täydellistä äitiä, lasta, oppeja, suhdetta joten voi olla armollisempi itselleen. Kaikesta huolimatta lapsi on parasta kaikkine tunne myrskyineen, mitä voi toivoa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Ihana kuulla. Äitiydessä on niin paljon hyvää kuin on huonoakin. Niinkuin kaikessa. On kiva kuulla myös hyviä asioita <3 Voin hyvin jo kuvitella tuon ristiriidan seksuaalisen naiseuden ja äitiyden välillä. Olemme siitä jo puhuneetkin, ja siihen pitää osata varautua. Onko mitään vinkkejä siihen? 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Siiri2017
2/28 | 

Totta hemmetissä elämä muuttuu lapsen myötä,mutta eikö niitä siksi juuri hankita? Että elämä muuttuisi ;) Itselle oman kehon ja oman ajan vähentyminen ei tullut yllätyksenä, koska osasin sitä odottaa. Enemmän yllätyksenä tuli se muutos jonka lapsi toi tullessaan omaan ajatusmaailmaan. Ensi sekunneista lähtien sitä ajattelin vain ja ainoastaan tuon pienen ihmisen haluja ja tarpeita. Ja suoraan sanoen, se oli ihanaa! Huolehtia toisesta joka ei muuta voinut kuin luottaa siihen, että kyllä noi porukat tän homman osaa <3 Ja niinhän me osaltaankin. Ei ehkä täysin tyylipuhtaasti koko ajan,mutta omalla tavallamme, sellaisella joka sopii just meille.

Itse kielsin lähipiirini aisia kertomasta omista synnytyksistään ellei kyse ollut positiivisista asioista. Tämä siksi,että tiesin jokaisen synnytyksen olevan erilainen enkä halunnut sekoittaa omiin ajatuksiini kenenkään vanhoja traumoja. Halusin vain uskoa, että hyvin se menee tavalla tai toiselle. Ja kun sen aika vihdoin tuli oloni pysyi rauhallisena koko ajan :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, olen samaa mieltä. Silloin kun perhettä lähdetään perustamaan, siinä on taustalla ajatus, että haluaa mennä elämässään eteenpäin. Silloin on valmis muutoksiin. 

Ihana kun kerrot, että suurin muutos johon et osannut varautua oli se ajatusmaailma, mikä muuttui heti lapsen syntymän jälkeen. Odotan tuota todella. Se, että on elänyt reilu 30 vuotta itsekästä elämää on kasvattanut siihen, että on vihdoin todellakin valmis siihen, että elämässä on muutakin sisältöä. <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Jenni Martikainen
3/28 | 

Voi, juuri näin. Yhteiskunnassa täytyy tapahtua suuret muutokset, jotta Äitiyttä, Naiseutta, elämän jatkumista arvostettaisiin sille kuuluvalla arvolla.

Äitiys, uuden luominen ja hoivaaminen on Naisen Voima, se on vahvaa rakkaudellista Äitiyden energiaa. Ilman sitä ei ole elämää, ilman sitä ihmiset voi pahoin.

Koko Naiskulttuurin, yhteisökulttuurin pitäisi muuttua. Äidit tarvitsevat apua yhteisöltään pikkulapsi aikana talouden hoidossa. Kun kaikki tämä on unohdettu ja vielä tuotu "paine" että äidin tulisi lähteä töihin, on selvää että se voi tuntua haastelliselta. Mutta ei niin ole tarkoitettu, että ihmiset selviäisi yksin. Nykymaailma on näiltä osin todella hukassa.

Jos haluat tehdä yhteistyötä, Laita viestiä. Annan sydämeni tälle asialle, Äitiydelle. Sydämeni pohjasta kiitän jokaista, joka antaa maailmaan uutta elämää.

Satu - Tsajut
4/28 | 

Sain esikoiseni teininä. Koin silloin, että muutos oli helppo. Minulla ei ollut ollut "vapaata elämää" enkä ollut itsellinen ihminen. Olin elänyt elämää, jossa piti huomioida muu perhe ja jossa ei saanut mennä ja tulla vapaasti oman mielensä mukaan. Muutos oli helppo. Näin asia ei ehkä olisi ollut, jos olisin siirtynyt äitiyteen aikuisuuden erilaisesta maailmasta.

Näihin varoitteluihin en ole törmännyt iltatähtiämme odottaessa. Ehkä ne ovat tietyn porukan juttu tai sitten säästyin niiltä kun lähdin toiselle kierrokselle.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana, että olet selvinnyt pelotteluilta. Luulen, että siihen on varmasti osaltaan vaikuttanut se, että olit jo kokenut äiti, jolloin ehkä silloin ihmiset eivät koe tarvetta neuvoa. Tosin olen myös ihminen, joka kyselee hirveästi, joten ehkä myös osittain itse aiheutan sen, että minua helposti neuvotaan ja tässä kohtaa myös pelotellaan omilla asenteilla. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Karhusola
5/28 | 

Muistan silloin, kun esikoinen syntyi vuonna 2016, että kyllähän siitä äitiydestä peloiteltiin. Mutta vielä enemmän peloiteltiin silloin, kun kerroimme saavamme toisen lapsen. "Se on niin rankkaa kahden kanssa, ei todellakaan mene siinä missä yksikin. Voit heittää hyvästit omalle ajalle" jne. Meillä on mennyt kahden lapsen kanssa oikein hyvin, toki välillä on raskasta, mutta hyvällä tukiverkolla ja apukäsillä kyllä jaksaa :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, voin vaan kuvitella. Ehkä sulla meni liian hyvin, ja sen vuoksi koettiin, että "kyllä sinä sitten huomaat kuinka rankkaa on kahden kanssa". Luulen, että nuo asenteet on tosi syvällä. Olisi ihanaa kun kaikki vain näkisivät asiat hieman kevyemmin, jolloin se vauva-arkikin olisi varmasti hieman helpompaa ja mukavempaa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

HappyMum
6/28 | 

Minulla on 3 lasta, olen saanut esikoisen 25-vuotiaana, keskimmäisen 28-vuotiaana ja iltatähteni syntyi ollessani 34-vuotias. Kaikista helpointa äitiys on ollut esikoisen kanssa, muutos perhe-elämään oli helppo ja en ollut väsynyt.En kaivannut omaa aikaa, vauva oli suurin haaveeni. vauvan kanssa oli helppo mennä ja tulla. Kahden pienen kanssa oli vähän kuin olisi välillä sirkuksessa ollut ja jo raskaus aikana törmäsin kommentteihin että elämä tulee muuttumaan totaalisesti kun toinen lapsi syntyy. Kolmannen lapsen raskaudessa isot lapset olivat niin mukana ja odottivat vauvaa hurjasti. Vaikeinta itselle on ollut se että kun vauva-aikaa monesti pelotellaan niin itselle jokaisen lapseni uhma-ikä on ollut haastavaa ja siitä harvemmin puhutaan tosiaan että
Monelle ensisynnyttäjelle esikoisen vauva-aika saattaa olla mahtavaa rakkaus kuplaa ja kaikki menee kivasti.
Itse olen kolmikostani äärettömän kiitollinen mutta ihanaa opettelua äitiys on 13vuoden jälkeenin. Onnellista loppu raskautta sinulle!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana kuulla ja kiitos kun jaoit kokemuksesi. :) <3 Äitiys on varmasti jatkuvasti uuden oppimista ja epämukavuusalueella olemista. Valintoja pitää tehdä, vaikka ei aina tiedä mikä olisi oikein. Mutta onneksi äitinä ei tarvitse olla täydellinen. <3 Kiitos. Hoo-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy. Vielä kun ei yhtään tiedä mitä kaikkea on edessä päin. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Maarit Silta
7/28 | 

Näin hieman yli vuosi äitinä, on todettava, että raskasta on ollut. Kun tukiverkosto on olematon, on kyllä saanut omalle ajalle sanoa hyvästit. Se harmittaa ja on pakko miettiä, että hankkiiko toista lasta.

Lisäksi omat vaikeuden toi yllättävä asia - en tiennyt, että minulla on jonkin sortin trauma lapsen itkusta. Itku on edelleen ahdistavaa enkä siitä ole oikein osannut kellekään puhua. Paljon siis yllättävänkin tapahtunut, mutta kyllä se pieni tuhisija on sen arvoinen!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Voi ei, traumat voi tulla kyllä yllättävistä asioista esille. Ja uskon myös, että tukiverkolla on iso rooli vauva-arjessa. Muista, että aina ei tarvitse pärjätä yksin. On olemassa lapsiperheitä tukevia ulkopuolisia tahoja, jos alkaa tuntua liian rankalta. Mutta ihanaa, että silti ajattelet, että pieni tuhisija on kaiken tämän arvoista. <3 Se on tärkeintä. Ja sinä olet tärkeä lapsellesi, joten oma jaksaminen on tärkeää myös laittaa prioriteeteissa korkealle! Ihan super paljon tsemppiä sinne! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
8/28 | 

Nyt yksi vuosi äitiyttä takana ja jotenkin voin samaistua tekstiisi "vuoden takaisena itsenäni". Muistan miten pohdin ihan noita samoja juttuja ja ärsytti se kaikki negatiivisuus äitiyden ympärillä. Näin vuoden jälkeen voin todeta, etten vain silloin yhtään ymmärtänyt koko äitiyttä, sitä elämänmuutoksen laajuutta, niitä lukemattomia tunteita, miten paljon ja miten ristiriitaisia ne voivatkaan olla keskenään. Koen ettö vauvavuosi on ollut parasta, mutta myös ehdottomasti rankinta tähän astisessa elämässä. Vuosi josta en vaihtaisi mitään pois, mutta joka on samalla ollut ajoittain eniten perseestä koskaan. Se on todella ristiriitaista ja vasta nyt sen ymmärtää, ei voi oikein verrata mihinkään muuhun elämäntapahtumaan. Jokainen kokee sen elämänmuutoksen eri tavalla ja samalla siihen on todella vaikea valmistautua pahemmin, koska siihen liittyy niin paljon tekijöitä joista ei voi etukäteen tietää. Esim itse koin elämänmuutoksen rankkana, vaikka meidän ihana neiti olikin ns helppo vauva kaikin puolin. Koen että varmasti nauttisin enemmän toisen lapsen vauva-ajasta nyt kun se elämänmuutos on jo tapahtunut. Vuoteen on kaikkiaan mahtunut niin paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella ja olen kiitollinen että olen saanut kokea jotain näin "isoa".

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kuulostaa oikein järkevältä, ja noin se varmasti meneekin. Sitä haluaa jotenkin vielä suojella itseään kaikelta muutokselta, vaikka sen hyvin tietää että ne muutokset kyllä tulevat. Ehkä ihmismieli toimii näin automaattisesti, vaikka alitajunta olisikin valmis muutokseen. Epävarmuus on myös epämukavaa ja koska nyt en voi tietää yhtään mitä oikeasti on tulossa, herättää myös se paljon tunteita. 

Mutta tiedän, että vauva on kaiken tämän arvoista. Tätä olen pitkään halunnut. Ja sen vuoksi kaikki pelottelutkin tuntuu inhottavilta, koska koen, että kukaan ei voi oikeasti tietää miten asiat lopulta menee. Sitä haluaa tavallaan suojella omaa unelmaa. :) <3 Kiva kun laitoit kommentin. Nämä auttaa paljon, sillä tulevaisuus jännittää. Ja se on täysin luonnollista tässä kohtaa. :) Ihanaa arkea sinne yksivuotiaan kanssa! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vive
9/28 | 

Ihanaahan elämä lasten kanssa on. Ei kai muuten olisi niin paljon useamman lapsen äitejä, jos se olisi kamalaa ;) Lasta suunnitellessa ja odottaessa on hyvin aikaa sopeutua muutokseen, jolloin pitääkin huolehtia lapsesta 24/7, vaikka onneksi monilla muillakin kuin minulla on tukiverkkoja, että itsellekin jää aikaa. Tietenkään ei ikinä tiedä, kuinka vaatelias vauveli syntyy ja kuinka paljon on ongelmia esim. imettämisessä, vauvan kasvussa, masuongelmissa ym, jotka varmasti väsyttävät ja stressaavat. Meillä kaikki on mennyt aina hyvin, vaikka lapset eivät ole hirveän hyviä yönukkujia olleet ja ensimmäisen kanssa huomattiin unikoulujen jälkeen, ettei yösyötöillä ollut mitään merkitystä nukkumiseen. Mutta toisaalta ei ole mitenkään harvinaista, että alle 1-vuotiaan yö on vain 5 tuntia, jonka jälkeen masu jo kurnii. Toki tuonkin heräämisen jälkeen yleensä nukahdetaan uudelleen. En kuitenkaan kokenut väsymystä esikoisen kanssa, koska silloin nukuimme yleensä yhdessä päikkäreitäkin. Nautimme vain päivittäin lapsiperheille järjestetystä toiminnasta leikkipuistoissa, seurakunnalla ja yhdistyksissä, joissa oli seuraa ja tekemistä lapselle ja vanhemmille. Toisen kanssa väsymystä oli enemmän, koska harvoin sain pojat nukkumaan samaan aikaan päikkäreitä, joten toisen kanssa en jaksanut osallistua niin paljon aktiviteetteihin silloin, kun esikoinen oli 3 kertaa viikossa päiväkodissa. Aktiivinen elo jäi monasti siis vain molempien lasten kanssa temmeltämiseen. Näin taitaa käydä kolmannenkin saapuessa kesällä, varsinkin kun olemme ryhtyneet maalaisiksi ja kaikki palvelut ovat kauempana eivätkä muutenkaan niin monipuolisia kuin Helsingissä. Mutta levollisin mielin odotan taas tulevaa, sillä perhe-elämä on parasta <3 

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos kokemustesi jakamisesta. Siitä huokui luottamus ja rauha. Ja sitä lukiessa tuli itsellekin tosi rauhallinen olo. Haluan itsekin uskoa siihen, että itsekin sopeutuu jokaiseen tilanteeseen. Yleensäkin elämässä minun on helppo sopeutua, kun vain saan aikaa. Väsymyksenkin kokeminen on jokaiselle hyvin yksilöllistä. Ja toki se, että kuinka osaa nukahtaa on sitten päivä tai yö. Onneksi olen tottunut ottamaan päiväunia, joten ehkä sekin menee helpommin, kun siihen on jo itsekin ennalta tottunut. 

Ihanaa, teille tulee siis kolmas. Oikein paljon tsemppiä viimeisiin kuukausiin. Maalla on varmasti ihanaa, vaikka palvelut ovatkin kauempana. Mukavaa viikonloppua sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Marjut
10/28 | 

Silloin, kun odotin esikoista reilu kymmenen vuotta sitten, ei juurikaan puhuttu negatiiviseen sävyyn vanhemmuudesta. Silloin itse kuulin enimmäkseen vain positiivisia asioita, mutta silloin olisin kaivannut enemmän vertaistukea myös huonompiin ja heikompiin hetkiin.  Vanhemmuus on kuitenkin elämäni suurin ja mahtavin asia. Haasteita on varmasti aina, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen kuinka paljon hyvää se elämääni on tuonut. 

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tuota myös mietin yhdessä kohtaa, että tilanne on voinut olla aikaisemmin just päinvastainen ja sen vuoksi koetaan, että halutaan tuoda realistinen kuva vauva-arjesta esille. Yleensä kun asiat menee ääripäästä toiseen. Nyt taidetaan olla sitten siellä toisessa ääripäässä. 

Odotan innolla vauva-arkea ja kaikkea siihen liittyvää! On ne sitten negatiivisia tai positiivisia, on se jotain sellaista mitä on pitkään kaivannut. Ihanaa viikonloppua sinne! Kiva kun laitoit kommenttia. Näistä on niin paljon apua, kun ei voi yhtään tietää mitä tulevaisuudessa onkaan edessä. :)

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija19
11/28 | 

Moikka, esikoiseni syntyi viime joulukuussa. Raskaana ollessani olin aika peloissani ja uskon, että tuo pelko johtui kaikesta siitä mitä "tiesin" äitiydestä etukäteen. Nyt vauvani on kohta puoli vuotias ja olen onnellisempi kuin koskaan! Väsyneitä päiviä ja öitä tulee ja parisuhde on tietysti koetuksella, mutta mielestäni oma asenne ratkaisee hyvin paljon. Tämä on siis oma kokemukseni ja eroaa aika paljon siitä mitä nuo pelot minulle kertoivat raskaana ollessani. Luulin, että kadotan itseni tämän uuden elämän myötä, mutta olen ihan se sama nainen kun ennenkin, vaikkakin itsevarmempi, rohkeampi, päättäväisempi ja vastuullisempi. Olen motivoituneempi kuin koskaan aiemmin. On mahtavaa olla äiti!

Vierailija
12/28 | 

Kaikista eniten vauvavuodessa järkytyin siitä, miten niin ihana asia kuin yhteinen lapsi voi tuoda parisuhteeseen niin paljon rumia asioita ja tunteita. Kateutta, katkeruutta, pettymystä ja raivoa. Kilpailua siitä kenen työ ja palautuminen on tärkeämpää. Jatkuvaa mielensä pahoittamista ja vaikenemista siitä, mitä oikeasti haluaisi sanoa, kun kumpikin on niin herkillä kaikelle kyseenalaistamiselle ja arvostelulle. Kun kumpikin koko ajan vain yrittää parhaansa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tuosta olemme tosi paljon puhuneet mieheni kanssa, koska meillä on samanlaisia kokemuksia lähipiiristä. Olemme paljon pohtineet, että onkohan asiasta puhuttu ennen lapsen tuloa, että mitä tunteita se voi herättää toisessa? Onkohan molemmat olleet yhtä motivoituneita lapsen tuloon ja perheen perustamiseen? Tosi kurja kuulla, että tällaisia asioita vauva-arki on tuonut tullessaan. Toivottavasti haasteista huolimatta vielä pääsette kaiken tuon yli ja löydätte yhteisen sävelen. Ootte tiimi, joka kamppailee samassa veneessä. Sillä kuten itsekin kirjoitit, molemmat yrittää parhaansa. Ja se riittää. Tärkeää on huomata ne hyvät asiat myös toisen teoissa. Väsymys tosin varmasti tekee osansa tuossa kaikessa ja tässä kohtaa voin vain arvailla. 

Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Näistä on hyvä puhua. Jo yleensä asian ylös kirjoittaminen voi avata asiaa sen verran, että asiat alkavatkin pikku hiljaa helpottamaan. 

Ihan hirmuisesti tsemppiä sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
13/28 | 

Ei niistä turhaan puhuta, ja mielestäni pitäisi puhua enemmän. Että mitä se oikeasti on kun saat yöllä vain muutaman tunnin yöllä monta viikkoa perä jälkeen. Ja jos vauva on itkuinen, Koliikki, allergiat, refluksi mitä näitä nyt on. Ja tuo "nuku vielä kun voit" voiko hassumpaa kuulla. Eihän se auta vaikka oisit nukkunut prinsessan unta viimesen vuoden jos se vauva valvoo ihan kaikki yöt.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos kun laitoit kommenttia. On kyllä tärkeää, että asioista uskalletaan puhua realistisesti, koska ei totuuden kiillottelukaan palvele ketään. 

Oma kokemukseni kuitenkin on se, että äitiydestä puhutaan paljon vain negatiivista. Harvoin asiat ovat yksiselitteisiä. Sen vuoksi on tärkeää tuoda kaikkia näkökulmia esille. Kaikilla lapsilla ei ole kuitenkaan koliikkia. Sitä esiintyy 10% lapsista, joten on myös tuo 90%, joista olisi mukava kuulla. Koskaanhan emme tiedä millainen lapsi syntyy, mutta olisi tosi kiva saada realistinen kuva vauva-arjesta. Myös niiden positiivisten asioiden kannalta.

Ja tuo on niin totta. Unta kun ei voi nukkua varastoon. Ja uni on todella tärkeä asia meidän hyvinvoinnin kannalta, joten on ihan uskomatonta, jos menee muutamakin vuosi siihen, ettei juurikaan nuku. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Elina // Vauhtihirmun elämää
14/28 | 

Ennen lasta en tiennyt, että voisin rakastaa jotakin niin suuresti; se on ehkä se suurin. Me kuulumme niihin, joiden vauva-aika on ollut raskasta. Toisinaan todella raskasta. Mutta hiljalleen helpottaa kun lapsella lähestyy 4 vuoden ikä :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kyselin jokin aika sitten Instagramissa naisten erilaisista peloista äitiyttä kohtaan. Sain paljon vastauksia ja ajatuksia. Haluan erityisesti rohkaista naisia puhumaan peloistaan, sillä kukaan ei näyttäisi olevan pelkojen kanssa yksin. Sen vuoksi päätinkin kirjoittaa niistä nyt blogissa ja tehdä pelkoihin liittyen postaussarjan. En vain esittele tai kerro pelkoja, vaan tarkoituksenani on myös pohtia jonkinlainen ratkaisu jokaiseen pelkoon liittyen. Tervetuloa lukemaan postaussarjan ensimmäistä osaa!

Yksi isoimmista teemoista oli pelko omasta kehosta. Tätä pelkäävät erityisesti naiset, jotka eivät ole vielä perustamassa perhettä, mutta ovat sitä joskus pohtineet. Itsellänikin tämä on nuorempana käynyt useaan kertaan mielessä. Sopiva puoliso ja oma elämäntilanne on oltava kunnossa, jotta oman kehon ”uhraaminen” on mahdollista. Tarkoitan tällä sitä, että ihan kevyin perustein eivät omaa vartaloaan suojelevat naiset lähtisi perhettä perustamaan – ei oman vartalonsa vuoksi, mutta ei muutenkaan. Tähän omaan vartaloon liittyvään pelkoon sisältyy paljon kysymyksiä, joihin pelkoa kokeva ei osaa välttämättä löytää vastauksia. On vaikea ennustaa miten asiat menee, sillä jos ei ole ollut vielä koskaan raskaana, voivat pelot olla suhteellisen suuretkin. 

Sopiva puoliso ja oma elämäntilanne on oltava kunnossa, jotta oman kehon ”uhraaminen” on mahdollista.

Palaudunko raskauden tuomista muutoksista ikinä?
Palaudunko raskauden tuomista muutoksista ikinä?

Mitä omalle vartalolle tapahtuu raskauden aikana? Palaudunko siitä ikinä?

Mitä omalle vartalolle tapahtuu raskauden aikana? Miten palaudun siitä? Olenko enää koskaan entiseni? On päivänselvää, että oma vartalo kiinnostaa. Ja niin pitäisikin. On naiivia ajatella, että tämä aihe ei kävisi monen naisen mielessä. Nyt kun sitä ajattelee, niin totta kai se käy. Jos olet koko elämäsi pitänyt itsestäsi huolta, miksi et huolehtisi nytkin? Tämä pelko ei ole pinnallinen, vaikka se ehkä voi ensimmäiseksi siltä kuulostaa. Vaikka kuinka paljon haluaisi äidiksi, ja olisi sitä toivonut, ei se tarkoita sitä, ettei haluaisi säilyttää omaa vartaloaan. Onko äitiys automaattisesti oman itsensä kadottamista? Paljon puhutaan äitiyden tuomasta identiteettikriisistä. Äidiksi tuleva käy samanlaisia kasvukipuja läpi kuin murrosikäinen nuori. Ja sen vuoksi myös nämä kaikki pelot ovat hyvinkin inhimillisiä.

Pelko oman vartalon menettämisestä ei ole pinnallinen, vaikka se ehkä voi ensimmäiseksi silta kuulostaa.   

Pelko oman vartalon menettämisestä ei ole pinnallinen, vaikka se voisi ensimmäiseksi siltä kuulostaa.
Pelko oman vartalon menettämisestä ei ole pinnallinen, vaikka se voisi ensimmäiseksi siltä kuulostaa.

Oman vartalon hyväksyminen ja siitä pitäminen on yksi osa itsevarmuutta. Sillä ei ole väliä millainen vartalo on, kunhan sen omistajalla on hyvä olla vartalossaan. Kyse ei ole siis tiettyyn muottiin pyrkimistä, vaan oman hyvinvoinnin vaalimista! Pelkoon liittyy myös itselle asettamien paineiden sietäminen ja odottamattomien asioiden kohtaaminen. Koskaan emme voi tietää, mitä oikeasti raskauden aikana meidän kehossa tapahtuu. Jokaisella kun raskauden vaikutukset ovat niin erilaiset. Monet saattavat asettaa itselleen ja vartalolleen liian suuria vaatimuksia, joita on lopulta mahdoton toteuttaa. Tämä tuottaa pettymyksiä ja ahdistusta. Miksi minä en pysty pitämään omasta vartalostani huolta raskauden aikana? Olenko jotenkin huonompi? 

Asetamme itsellemme ja vartalollemme usein myös liian korkeita  vaatimuksia, joita on lopulta mahdoton toteuttaa.

Oman vartalon hyväksyminen on yksi osa itsevarmuutta.
Oman vartalon hyväksyminen on yksi osa itsevarmuutta.

Pelkoon liittyy myös hallinnan tunteen menettämistä. Yhtäkkiä kehossamme alkaa tapahtua rytinällä muutoksia, joita emme voi hallita. Miten tuohon voi asennoitua? Miten niistä selviää? Jokainen nainen voi varmasti allekirjoittaa, että oma vartalo mietityttää aina ajoittain. Miten siis päästä tästä pelosta eroon, ja uskaltaa antautua tulevalle raskaudelle ja sen tuomille muutoksille? 

  1. Pohdi omaa asennetta muutosta kohtaan. Itselläni oli alle 30 vuotiaana vahva usko siihen, että omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan loputtomasti omaan vartaloon. Vasta lähempänä kolmeakymmentä ymmärsin, että vartalo tulee muuttumaan vuosien saatossa – tekee mitä tahansa. Toki muutoksen laatuun voi aina vaikuttaa. Ikä tuo muutoksia. Ainoa totuus on, että mikään ei ole pysyvää. 
  2. Luota omiin kykyihisi löytää hyvinvointi muutoksen keskellä. Kuten kohdassa 1 totesin, elämme jatkuvassa muutoksessa – mikään ei ole pysyvää. Joten olemme jatkuvasti läpi elämämme oppineet muokkautumaan muutosten tuomiin asioihin. Löydämme kerta toisensa jälkeen uusia tai vanhoja hyviä tapoja pitää huolta hyvinvoinnista. Ihmiskeho pyrkii kohti tasapainoa voidakseen hyvin. Tärkeintä on luottaa itseensä ja kykyihinsä löytää jokaista elämäntilannetta tukevat hyvinvoinnin elementit. Kyllä sinä tiedät mikä on sinulle hyväksi!
  3. Ajatus ”ennen kaikki oli paremmin” kannattaa heittää roskakoriin, sillä se ei pidä paikkansa. Usein aika kuultaa muistot. Yleisin ongelmamme on jäädä haikailemaan menneeseen tai kuvittelemme jo paremmasta tulevasta. Tyytyväisyys tulisi löytää tässä ja nyt. Vain sillä on merkitystä elämässä. 
  4. Löydä hallinnan tunne keskellä muutosta. Hallinnan tunne omaan elämään on yksi hyvinvoinnin osatekijöistä. Sen vuoksi jokaisessa elämäntilanteessa olisi hyvä erotella asiat niihin, mihin voi vaikuttaa ja mihin taas ei. Myös raskaudesta löytyy varmasti asioita ja tehtäviä valintoja, joiden kautta voimme tyydyttää hallinnan tunteemme janoa. Itse olen tämän ratkaissut niin, että teen päivittäin terveyttä edistäviä valintoja. Tämän vuoksi voin käsi sydämellä itselleni todeta, että kaikki muutokset joita vartalossani tapahtuu, ovat täysin luonnollisia ja sellaisia, joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Tämä ajatus pitää rauhallisena ja tyytyväisenä. 

Pelkoon liittyy usein hallinnan tunteen menettämistä.
Pelkoon liittyy usein hallinnan tunteen menettämistä.

Pelot ovat meidän mielikuvituksen ja menneiden kokemusten tuottamaa tunnetta. Sen varjoon ei kannata jäädä ja jättää sen vuoksi asioita tekemättä. Meissä jokaisessa on paljon potentiaalia voittaa omia pelkoja.

Usein me itse rakennamme häkin ympärille. Häkki pitää osata purkaa, jotta voi oikeasti kokea onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämässään. Minä haluan olla mukana näiden häkkien purkamisessa. Ole siis sinäkin.

Tuleeko sinulla mieleen vielä keinoja tai ajatuksia tämän pelon voittamiseksi? 

by Susanna (rv 36)

@susanna_mustajarvi

@meidancombo

Lue myös:

Pelkäsinkö fitnessurheilun vaikuttaneen lapsettomuuteen?

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

Raskausvatsaa saa katsoa, muttei koskea! – Miten reagoida rakentavasti ikäviin tilanteisiin?

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minulla on yksi asia elämässä, josta en ole vuosiin halunnut puhua tai kirjoittaa – nimittäin avioero. Jostain syystä tunnen suurta häpeää, enkä ole halunnut asiaa tuoda esille. Koko ajatusketju erosta lähti kuitenkin liikkeelle, kun kävin Etä-äiti bloggaajan Helkan kanssa lounaalla. Vaikka olen lukenut Helkan tekstejä paljonkin, ei oma eroni ole koskaan tullut mieleeni – kunnes nyt. Tuntuu kuin olisin blokannut täysin tuon erovaiheen elämästäni. Aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Tämä tapaaminen todella avasi silmiäni. 

Aivan kuin vahingossa tulivat sanat suustani: "niin tiesithän – minäkin olen eronnut?"

Tapaamisessa tapahtui jotain, sillä erokokemukset tulivat yhtäkkiä jostain syvältä mieleeni. Aivan kuin vahingossa tulivat lauseet suustani "niin tiesithän – minäkin olen eronnut?" Tämän lauseen jälkeen aloin puhumaan. Lopulta Helka kirjoitti kokemuksistani myös blogiinsa otsikolla: Ex-missi Susanna häpesi pitkään eroaan ja pystyy nyt vasta puhumaan sen tuomista vaikeista tunteistaOlin sisimmässäni hyvin ylpeä siitä, että olin uskaltanut vihdoin ottaa asian esille. 

Avioeroon liittyy paljon häpeää. Kuva: Elisa Honkasalo
Avioeroon liittyy paljon häpeää. Kuva: Elisa Honkasalo

Miksi häpeän avioeroa? 

Pelkään erityisesti sitä, että minut leimattaisiin eronneeksi. Pelkään vähättelyä minun kyvyistä sitoutua. Koen olevani todella luotettava ja sitoutuva, sillä olenhan suurimman osan elämästäni viettänyt yhdessä ja samassa parisuhteessa. Usein kysynkin itseltäni; miksi muut ovat voineet seurustella ja asua yhdessä eri ihmisten kanssa, ja myös erota monet kerrat elämässään tuntematta mitään syyllisyyttä tai häpeää. Minä kun tein avioeron kerran, häpeän sitä edelleen. Onko naimisiin meno todellakin niin ratkaisevaa, että muuttaa tuota yhtälöä noin paljon? 

En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään ole sitä kertaakaan katunut.

Stereotypinen kuva avioeronneista ihmisistä minulle tarkoittaa hurmoksen hakuisuutta, sitoutumiskammoisuutta ja kevytkenkäisyyttä. En tiedä ovatko nämä ennakkoluulot ja asenteet vain minulla, mutta pelkään, että minut luokiteltaisiin tuollaiseksi. Häpeän ja piilottelen taustaani. En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään ole sitä kertaakaan katunut. Ero on ollut yksi kasvattavimmista kokemuksista, josta olen oppinut paljon. Siksi en haluaisi hävetä sitä. Haluaisin uskaltaa puhua siitä avoimemmin. Joku kuitenkin sisälläni haluaa sitä edelleen peitellä. Kannan hartioillani häpeän viittaa, josta haluaisin päästä eroon. 

En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään kadu sitä! Kuva: Elisa Honkasalo
En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään kadu sitä! Kuva: Elisa Honkasalo

Avioeron ansiosta osaan olla nyt parempi puoliso!

Avioerossa, niinkuin kaikissa menneissä elämäntapahtumissa, on myös hyviä puolia. Olen tällä hetkellä huomattavasti parempi puoliso. Ilman näitä kokemuksia, en olisi oppinut omia heikkouksiani. Osaan myös asennoitua elämään eri tavalla. Myös minulla on lupa epäonnistua. Muiden ihmisten tukea ja apua en pidä itsestäänselvyytenä, vaan olen oppinut pärjäämään myös yksin.

Ymmärsin vihdoin, että myös minulla on lupa epäonnistua!

Ero toi myös uskoa omaan tekemiseen. Minä tiedän mitä haluan elämältäni ja saavutan sen. Tärkeintä on uskaltaa tehdä omia ja itselle tärkeitä päätöksiä. Uskallan nyt myös sanoa, että haluan aidosti vakiintua. Minun ei tarvitse todistella sitä kenellekään. Riittää, että minä itse tiedän sen. Olen oppinut näkemään, millainen ihminen on minulle hyväksi. Tiedän nyt millainen ihminen sytyttää minut, ja pitää liekin palamassa. Sitä en olisi tiennyt, jos en olisi uskaltanut erota. 

Miksi en osannut itse kertoa kuinka paljon ero minuun sattuu? Kuva: Elisa Honkasalo
Miksi en osannut itse kertoa kuinka paljon ero minuun sattuu? Kuva: Elisa Honkasalo

Miksi kukaan ei ymmärtänyt minua? 

Isoin asia erossa oli se, että kukaan ei oikeastaan ymmärtänyt minua. Jäin yksin asian kanssa. Ainoa ihminen, joka minua tuki oli ex-mieheni. Vaikka eropäätös olikin lähtöisin minusta ja teimme päätöksen yhdessä, ei ero ole koskaan helppo. Se sattuu – ja paljon! Ero jättää aina jälkensä. Miksi sitä ei kukaan osannut nähdä? Miksi en itse osannut kertoa kuinka paljon minuun sattuu? 

Ero jättää aina syvät jäljet, vaikka päätös olisikin oma.

Erosta puhuminen pelottaa!

Pelkään satuttavani lähimmäisiäni, jos puhun erosta. En halua, että kukaan ymmärtäisi minua väärin. Tämän vuoksi erosta puhuminen pelottaa edelleen. Haluaisin puhua erosta, jotta voisin peilata omia kokemuksia muiden kokemuksiin. Ero ei ole koskaan helppo ja siitä puhuminen auttaa. En haluaisi hävetä menneitä. Ne ovat osa minua – halusin sitä tai en. Minulle on tärkeää ymmärtää millaisia jälkiä ero on minuun jättänyt. Haluan myös osata itse päättää, kuinka paljon annan jälkien vaikuttaa minun elämääni tässä hetkessä. Vain käymällä asioita rehellisesti läpi, voin näihin asioihin oikeasti vaikuttaa. 

En ole kenellekään velkaa. Myös minulla on oikeus onneen. Kuva: Elisa Honkasalo
En ole kenellekään velkaa. Myös minulla on oikeus onneen. Kuva: Elisa Honkasalo

Tärkeintä on ollut ymmärtää, etten ole yhtään sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan. Avioero ei leimaa minua sellaiseksi, jonka ei enää koskaan kannattaisi mennä naimisiin. Olen edelleen ansainnut onneni. En ole myöskään kenellekään velkaa. Kaiken tämän jälkeen myös minulla on vielä oikeus saada uusi mahdollisuus. Myös minulla on vielä joskus oikeus saada kokea onnistumista avioliitossa, vaikka ensimmäisellä kerralla se ei onnistunutkaan. 

Tärkeintä on, että olen antanut itselleni anteeksi. 

by Susanna (rv 30)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

Ex-missi Susanna häpeää eroaan, ja pystyy vasta nyt puhumaan sen tuomista vaikeistakin tunteista

Elänkö jokaisen päivän kanssasi niinkuin se olisi viimeinen?

Olisiko aika keskustella perheen yhteisistä arvoista? – näin teet sen!

Kommentit (2)

AnnaAnna
1/2 | 

Hei Susanna!
Kiitos tästä rohkeasta postauksesta, avioero on vaikea, mutta tärkeä aihe josta ei tosiaankaan puhuta tarpeeksi. Olen itsekin kokenut häpeää eron takia, enkä uskaltanut puhua siitä, ennen kuin tuin ystävääni vaikeassa erossa, jossa oli asianajotoimistokin vahvasti mukana. Olen samaa mieltä, että erosta puhuminen oli todella pelottavaa, mutta vaikeiden kokemusten jakaminen auttaa niin itseä, kuin muitakin selviytymään.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Kiva kun laitoit kommentin. :) Se on kyllä valitettavasti juuri näin. Puhuminen kyllä usein auttaa, ja sen tiedostaa itsekin, mutta pelko voi olla välillä niin suuri että mielummin käpertyy omaan kuoreensa. 

Olen tosi pahoillani ystäväsi puolesta. Toivottavasti kaikki menee lopulta hyvin! 
Tsemppiä sinne ja ihanaa vappua! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Blogiarkisto

2019