Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Mieli menee vuoristorataa ja oma päänsisäinen elämä on todellista kaaosta. Pelkästään järkevän lauseen muodostaminen on vaikeaa. Ajatus katkeilee ja väsymys painaa. Kaikki mitä aloitan jää kesken. Oma vartalo ei tunnu omalta. Itseasiassa koko elämä tuntuu just nyt jonkun toisen elämältä. Olenko vain vierailemassa täällä vai hitto soikoon – onko tää sittenkin pysyvää?  

Edellä on kooste ajatuksista, joita olen viime viikkoina käynyt läpi. Kuulostaako yhtään tutulta? Vaikka kuinka omaa lastaan rakastaakin, käy omissa ajatuksissa isoja asioita läpi. Samanaikaisesti on peloissaan siitä, että tämä on lopullista ja toisaalta taas rakastaa pienokaista niin paljon, ettei enää osaa kuvitella elämää ilman häntä. Kaikki on vain niin uutta. Koko elämä muuttui kertaheitolla. 

Vaikka kuinka paljon omaa lastaan rakastaakin, käy omissa ajatuksissa isoja asioita läpi. 

Päivissä on niin paljon tehtävää, ja usein tuntuu, että tunnit loppuvat kesken. Koko elämä muuttui kertaheitolla. Kuva: Johanna Tossavainen
Päivissä on niin paljon tehtävää, ja usein tuntuu, että tunnit loppuvat kesken. Koko elämä muuttui kertaheitolla. Kuva: Johanna Tossavainen

Rakastin entistä elämääni niin paljon. Voinko alkaa rakastaa tätäkin? Ennen kuin tämä uusi elämä muuttuu rakkaudeksi ja tutuksi tarvitsen paljon tukea ympäriltäni. Kaikki uusi pitää tehdä niin monta kertaa, että lopulta ne eivät ole uusia asioita, vaan se on normaalia – sitä minun omaa elämää. Mutta jaksanko tehdä asioita? En jaksaisi yksin. Onneksi en ole yksin. Onneksi meillä on meidän combo – meidän tiimi. 

Ennen kuin tämä uusi elämä muuttuu tutuksi tarvitsen paljon tukea ympäriltäni. 

Kipua on oppinut sietämään ihan uudella tavalla. Kipua sietää vain siksi, että voin luottaa siihen, että tämä on vain väliaikaista. Synnytyksen jälkeiset vaivat onneksi alkavat päivä päivältä vähenemään. Siitä olen kiitollinen. Onneksi naisen keho on luotu synnyttämään ja vartalo palautuu pikku hiljaa.  

Tuore äiti on riippuvainen muilta saamasta tuesta ja avusta. Kuva: Johanna Tossavainen
Tuore äiti on riippuvainen muilta saamasta tuesta ja avusta. Kuva: Johanna Tossavainen

Myös omat tarpeet ovat siirtyneet sivuun. Sitä ei vain osaa kuvitella vauvan riippuvuutta minusta ja sen tuomaa tunnetta ennen kuin sen kokee itse. Siihen ei voi valmistautua. On täysin uutta, että minusta on yksi pieni ihminen täysin riippuvainen. Lisäksi uutena on tullut se, kuinka riippuvainen olen miehestäni. Minä – itsenäisestä aikuisuudesta 13 vuotta nauttinut nainen – olen yhtäkkiä riippuvainen muista. En pärjää yksin. Se on vain hyväksyttävä. Mieheni tuki on korvaamaton. Ilman häntä uupuisin. Ilman häntä kuihtuisin kasaan. En pärjäisi ilman häntä. 

Vauvan riippuvuutta minusta ja sen tuomaa tunnetta ei voi kuvitella ennen kuin sen kokee itse. Siihen ei voi valmistautua!

"Vessassa käynti vaatii suunnittelua. Milloin ehdin sinne? Toisaalta sinne on pakko päästä, sillä pian sohva lainehtii verestä. Joka paikkaan sattuu. Selkä, hartiat ja niska ovat ihan jumissa. Tisseistä tulee verta ja päätä särkee. Olen hautautunut sohvalle, sillä vastasyntynyt haluaa jatkuvasti läheisyyttä ja maitoa. Vauva nukahtaa syliini, ja aina kun yritän siirtää hänet pois sylistä hän herää välittömästi. Kumpa olisi joku ihminen kotona, joka voisi tuoda edes vettä sohvalle. Onneksi minulla on sellainen. Miten he pärjäävät, joilla ei ole?"

Se pitää vain itse kokea, kuinka paljon vastasyntyneen hoitaminen vaatii.

Mieheni usein toteaa, että jokaisen miehen pitäisi jäädä kotiin hoitamaan vauvaa. Se pitää vain itse kokea, kuinka paljon vastasyntyneen hoitaminen vaatii. Se on kokopäiväinen työ, joka vaatii helposti kahden aikuisen panostuksen. 

Meidän Combo on vahva. Onneksi mieheni on tukenani! Kuva: Johanna Tossavainen
Meidän Combo on vahva. Onneksi mieheni on tukenani! Kuva: Johanna Tossavainen

Muiden tuki ja ymmärrys on todella tärkeää. Vauva-arki vie energiaa. Silloin ei ehdi tai pysty asettamaan sovittuja aikatauluja. Silloin ei ehdi kuuntelemaan muiden huolia. Silloin on vain keskityttävä siihen, että selviää päivästä toiseen. Vastasyntyneen äiti tarvitsee ymmärrystä siitä, miltä oikeasti tuntuu olla sidottuna vauvaan. Mitä se vaatii naiselta? Mistä kaikesta pitää osata luopua hetkellisesti? Oma vapaus on rajoitettua. Pystynkö hyväksymään sen? En ole vapaa tekemään mitä itse haluan. En voi mennä nukkumaan silloin kun väsyttää tai syödä silloin kun tulee nälkä. En saa olla rauhassa tai yksin. Kaikki tämä vaatii erityisjärjestelyjä. Niiden eteen pitää tehdä töitä, ja siltikään ne eivät välttämättä onnistu.

Vastasyntyneen äiti tarvitse ymmärrystä siitä, miltä oikeasti tuntuu olla sidottuna vauvaan. 

Oman puolison, äidin, ystävän tai tukihenkilön tuki on niin tärkeä, että sitä ei voi mitenkään mitata. Puhuminen usein auttaa. On tärkeää, että on luotettavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä kenelle puhua. Vertaistuki ja asioiden normalisointi auttaa myös. Lukemalla muiden kokemuksia huomaa, että tämä on ihan normaalia – muutkin kokevat samoja asioita. 

Kyselin jokin aika sitten instagramissa seuraajiltani, mistä he toivoisivat avoimempaa keskustelua liittyen synnytyksen jälkeisiin ikäviin vaivoihin. Asiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja intiimejä. Vastauksista olen nyt koostanut yhdessä äitiysasiantuntijan Johanna Tossavaisen kanssa postaussarjan, johon pääset tutustumaan pian. 

Äitiysasiantuntija ja ystäväni Johanna Tossavainen on ollut tukena oman ammattitaitonsa ansiosta.
Äitiysasiantuntija ja ystäväni Johanna Tossavainen on ollut tukena oman ammattitaitonsa ansiosta.

Synnytyksen jälkeinen aika tuo mukanaan paljon pelottaviakin tunteita ja ajatuksia. Oman mielen lisäksi myös oma vartalo kamppailee erilaisten vaivojen kanssa. Vaikka näistä vaivoista ei helposti juttele edes omalle puolisolle tai parhaalle ystävälle, on minusta hyvä tuoda näitä asioita esille. Tärkeintä on muistaa, ettemme ole yksin ajatustemme tai vaivojemme kanssa. 

Vaikka mieli tekee kuperkeikkaa ja paikkoja särkee, joka kerta kun katson omaa lastani kaikki väsymys ja pelko häviää. Rakastan häntä niin paljon.

Vihdoin elämälläni on tarkoitus!

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Somevauva vai some ilman vauvaa? – syy miksi en jaa lapseni kasvokuvia julkisesti

Erkauma, miten siltä voi välttyä? – fysioterapeutti vastaa

16 tunnin synnytys – miten kaikki eteni?

Susanna Mustajärvi piti päiväkirjaa ensimmäisestä viikosta äitinä: "en osannut arvata, miten iso muutos tämä on"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (28)

Mommy87
1/28 | 

Ensimmäiset 4kk itkin muuttunutta elämääni. Sen jälkeen voin vasta sanoa yietäneeni mitä on äidinrakkaus. Mieli heitti niin ylös ja alas. Muutos oli valtava!
Onneksi oli mies. Ne on ihmeolentoja.

Ja ps. Jos tisseistä vuotaa verta, kannattaa käydä ammattilaisella näyttämässä kieli- ja huulijänteet. Kummasti loppui imetyskivut sen jälkeen :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Muutoksen kokonaisvaltaisuus ja kaikki tunnemyrskyt tulee varmasti monelle isona shokkina. Ja kuten kirjoitit, onneksi siinä kohtaa on puolisot ja tukihenkilöt, joiden ansiosta jaksaa. <3 

Kiitos vinkistä. :) Sain onneksi haavat paranemaan Mamilan voiteella, joka tuli äitiyspakkauksessa mukana. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
2/28 | 

Hei Susanna!Hienoa että kirjotat rehellisesti miltä sinusta tuntuu(aina välillä)niin hyvät kuin huonot asiat!olet hyvä esikuva muille juuri äideiksi tulleille,kumpa olisin 8 vuotta sitten saanut tämän sinun tekstin käsiin😂ihmettelin aina niitä äitejä jotka vain hehkutti miten IHANAA KAIKKI ON!nyt kun oon ite samanlainen kolmen lapsen äiti en enää ihmettele!eli se on vain murros vaihe jonka jokainen käy varmasti läpi.nyt meillä on miehen kanssa jopa pientä (leikkimielistä)riitaa kunpi saa hoitaa vauvaa ihan yksin ja kunpi touhuaa isompien kanssa!edelliseen instagram kuvaasi olisin halunnu sanoa että usein hoikilla ihmisillä paino nopeasti putoaa lähtölukemiin mutta pienen vihjeen haluan antaa jos sulla on täysimetys mielessä niin ole tosi tarkka oman syömisen kanssa(terveellistä ja PALJON!) ettei käy niin että huomaat vauvan ollessa 3-4 kk vanha että maito ei enää riitäkkään ja äiti painaa -10 kg lähtöpainosta.surullisen paljon on myös niitä tarinoita.ja vaikka maito riittäisikin tuskin yksikään äiti haluaa näyttää anemiselta ja kuihtuneelta.tästä puhutaan tosi vähän vaikka on aika yleinen "ongelma".

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Ja kiitos kun laitoit viestiä. Oli mukava kuulla sun ajatuksia ja tosi hyviä pointteja. Ollaan miehen kanssa jonkin verran puhuttu, että halutaanko enää koskaan toista lasta. Ja tuo oli kiva kuulla. Ollaan pohdittu, ettei oltaisi valmiita tähän samaan rumpaan välttämättä uudestaan. Toki aika kultaa muistot ja kuten sanoit, ekan kanssa se on murrosvaihe joka pistää koville. Tässä tulee niin paljon uutta, ja elämä mullistuu. Seuraavien lasten kanssa se oma elämäntyyli ei enää niinkään muutu. 

Ja hei tuo oli hyvä kommentti siitä mun aikaisemmasta kuvasta. Olen tosi paljon kiinnittänyt huomiota, että syön tarpeeksi, jotta juuri noin ei pääsisi käymään. Ja olen myös kuullut, että palautuminen ekan kohdalla on usein nopeaa, mutta seuraavien lasten kohdalle ei olisikaan enää niin helppoa. Tämän mulle muun muassa kertoi neuvolantäti jo ennen synnytystä. :) Hän halusi vain kertoa, että nyt kannattaa nauttia. :) Tuosta muuten puhutaan tosi vähän. Yleinen kauhu/pelko/ennakkoluulo on se, että äitiys lihottaa, mutta voi hyvinkin käydä juuri päin vastoin. Eikä sekään ole hyväksi terveydelle. Hyviä pointteja, ja kiitos kun otit asian esille. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Rilla
3/28 | 

Viikon vanhan esikoistytön äitinä samaistun täysin kirjoittamaasi. Olen miehelle ihmetellyt miten kukaan selviää tästä yksin. Vauva oli odotettu ja toivottu ja sitten tuntee epävarmuutta, että oliko tämä entisen elämän uhraamisen arvoista. Onneksi sen verran etukäteen tuli tutkittua asiaa ja tiedän, että nämä tuntemukset on ihan normaalia ja saan tuntea näin. Nyt päivä kerrallaan ja pienistä asioista iloiten, kuten siitä, että ehtii vartiksi iltapalan syömään ilta-aurinkoon terassille :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana, juuri samoja asioita! Ja se ei tee meistä yhtään sen huonompia, että uskalletaan todeta nämä asiat ääneen. Se ei myöskään pois sulje sitä, ettenkö olisi onnellinen. En vaihtaisi mitään, ja tämä on juuri sitä mitä haluan. Mutta nämä epäröinnit kuuluu tähän vaiheeseen. Viisautta on uskaltaa kohdata elämä kaikkine tunteineen. Tsemppiä sinne arkeen vauvan kanssa! <3 Nautitaan hei niistä pienistä asioista. Ja on ihanaa, ettei olla yksin näiden asioiden kanssa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija32
4/28 | 

Musta tuntuu että nyt kun meidän eka lapsi on vuoden ikäinen, niin alkaakin yllättäen uusi vauvakuume nostaa päätääm vaikka vuosi sitten vakavasti pohdittiin ettei ikinä enää. Se koko alku pienen vauvan kanssa ja täysin uudessa elämäntilanteessa on lopulta niin lyhyt aika ja sitä huomaamattaan kasvaa siihen uuteen elämäntilanteeseen. Arki myös helpottuu koko ajan lapsen kasvaessa ja niitä ihania hetkiä oman lapsen kanssa tulee koko ajan lisää. Niitä ihania hetkiä ei rehellisesti ai ainakaan itsellä ollut kovin montaa ekojen kuukausien aikana vaikka lapsi niin kovin rakas onkin. Se alku oli niin rankkaa juurikin sen ison elämänmuutoksen myötä, nyt tuntuu että osaisi eri tavalla ottaa ja nauttiakin siitä vauva-ajasta toisen lapsen kohdalla

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mä olen juuri miettinyt tota samaa. Muutama kuukausi meidän elämässä lopulta on tosi lyhyt. Se vain tuntuu nyt pitkältä, mutta kyllä sen itsekin tiedostaa, että myöhemmin kun asiaa pohtii tuntuu aika lyhyeltä ja menneen nopeasti. Ja se, kun on kerran jo käynyt vauva-arjen läpi tuo varmasti varmuutta, jos saa lisää lapsia. Ainakin se tieto, että tämä menee nopeasti ohi auttaa. Ja silloin siitä osaa kunnolla nauttiakin. Mulla pelkästään tämä, että olen saanut lukea teidän kommentteja, on auttanut siihen, että osaan nauttia hetkistä eri tavalla. Avoimesti keskustelu on aina hyvä asia. <3 Tsemppiä sinne vauvakuumeeseen <3 Elämä on kyllä niin ihanaa ja ihmeellistä!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Itsellinen äiti
5/28 | 

Itsellinen äiti nousee sieltä sohvalta, laittaa vauvan hoitoalustalle/sitteriin ja käy vessassa samalla kovaäänisesti laulaen, ahmaisee roiskeläpän ja täyttää pari litran vesipulloa ja tyhjentää toisen. Ja palaa imettämään. Ja kun itsellisellä äidillä on useampi lapsi, hän ruokkii ne välissä, vaihtaa parit vaipat ja siivoaa joka välissä. Toimii ja tekee koko ajan, eikä ehdi miettiä ettei MITENKÄÄN selviäisi ilman avustajaa. Totaaliyksinhuoltajien ja itsellisten äitien keskusteluryhmät eivät ole mitään taistelukertomuksia ja voivottelua, ne ovat ihan tavallista elämää. Mutta niissä paistaa poissaolollaan tällainen voivottelu.

Perheeseeni kuuluvat 3-vuotias, 13-viikkoinen ja kaksi koiraa ja minä. Ulkoilemme kaksi parin tunnin pätkää päivässä, syömme kotiruokaa ja elämme tavallista elämää. Olen tavallinen terve nainen ja hyvin onnistuu. Ja onnistuisi lähes kaikilta muiltakin, niin uskon.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tämä itseellinen nainen terminä on mulle täysin vieras ja uusi. Todella mielenkiintoinen näkökulma asioihin!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
6/28 | 

No tilannehan on hyvä, jos ehtii someen kirjoitella. Ja on mies apuna.
Ekan lapsen syntymä on iso muutos. Kaikki vaatii opettelua ja juuri tuo totaalinen itsemääräämisoikeuden näennäinen menetys on iso juttu.
Useimmat meistä osaavat ennakoida muutosta mielessään vimeistään raskausaikana niin ei tule yllätyksenä.
Kuten kirjoitit, naisen keho on luotu synnyttämään ja palautumaan. Siksi monet suhtautuvat vaivoihin normijuttuna, mistä ei vieraammille huudella.
Isoäitimme palasivat usein raskaisiin maataloustöihin heti synnytettyään. Vaikea kuvitella, että isäntä olisi kantanut vesilasia sohvalle.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mun omalla kohdalla kävi ainakin niin, että vaikka olin kuinka paljon valmistautunut ja yrittänyt kuvitella tuota vauvan riippuvuutta ja sen tuomia omia tunteita, silti se yllätti. Sitä en ainakaan minä osannut kuvitella oikein ennen kuin itse sen koin. Uskon, että kaikkeen voi valmistautua, mutta se kuinka paljon se lopulta auttaa on yksilöllistä. Kaikkea kun ei voi ennustaa etukäteen, eikä tarvitsekaan. Olen itse myös sellainen joka kaipaa keskustelua rehellisesti omista tunteista ja ajatuksista. Sen vuoksi haluan tuoda myös asioita esille. Monet ovat kanssani samaa mieltä, ja saamme toisiltamme vertaistukea. Siksi asioista on hyvä puhua ja kirjoittaa, koska on paljon ihmisiä, jotka sitä kaipaavat. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Äiti myös
7/28 | 

Tuntuu niin tutulta ja silti niin kaukaiselta kun oma vauva on jo vuoden ja elämä kahden touhukkaan lapsen kanssa niin eri maailmasta kun varsinkin esikoisen kanssa vauva-aikana. Olin aivan sekaisin ja vastuu ja vauvassa kiinnioleminen vyöryi päälle järkyttävällä voimalla. Tunteet menivät ylös ja alas, silloin pääasiassa alas vaikka rakkaus oli jotain järisyttävän voimakasta. Silti mietti pilasiko oman elämänsä... Pikkuhiljaa sitä kasvaa vanhemmaksi ja perheen äidiksi joka rakastaa olla lasten palvelija :D. Älä vielä edes mieti seuraavia lapsia. Jälkikäteen olen miettinyt että jos elän vaikka 80 vuotiaaksi ja lapset siitä kotona noin 20 vuotta niin se on aika lyhyt aika saati ne muutamat vaikeat kuukaudet vauvan kanssa. Jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä miksi se eka vuosi olikin muka niin vaikea ja pitkä. Mutta kun sitä elää niin se tuntuu loputtomlta. Mutta kyllä se palkitsee ja kuka nyt helppoa elämää haluaisi :) Hurjasti tsemppiä vanhemmuuden opetteluun!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos paljon! Se menee just noin. Asiat alkaa pikku hiljaa normalisoitumaan, ja tulemaan tutuiksi. Nyt tämä aika on vielä opettelua äitiyteen. Kiva kun kommentoit. <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Elina From
8/28 | 

Kuopukseni ollessa 2 kk vanha oma äitini kuoli yllättäen. Järjestin kaikki kuolinpesän asiat yksin, vauva mukana ja 3vuotias Mummia sureva lapsi mukana. Enpä tuolloin ehtinyt ajattelemaan laisinkaan omaa jaksamistani taikka ulkonäköä. Isäni on jo kuollut ollessani lapsi eikä minulla ole sisaruksia, tästä johtuen hoidin kaiken yksin.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Uskon, että sitä pärjää jos on pakko. Toivottavasti olet kaiken tuon jälkeen myös saanut aikaa hengähtää. Oot kyllä super nainen <3 Tsemppiä sinne!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Mietteliäänä
9/28 | 

Hassua, kun ennen omaa äitiyttäni luki näitä samantyyppisiä kokemuksia, mutta itse en ole kokenut oikein mitään näistä: Elämä ei oikein muuttunut, tai siltä se siis tuntuu. Vastasyntyneen kanssa oleminen ei ole oikein mitenkään tuntunut työltä tai työläältä; yllättävän leppoisaa ja tuntuu todelliselta lomalta töiden jälkeen. Lisäksi oma mies on paljon töissä, joten yksin olen hoitanut käytännössä. Silti, kun ottaa vauvan vain mukaan, niin en ole joutunut tinkimään jumppa-, kahvittelu- tai urheiluvuoroistanikaan. Rinnat pursuaa maitoa eikä imetys ole sattunut missään vaiheessa. Olen saanut nukuttua hyvin öisin enkä ole tarvinnutkaan päikkäreitä, mitä oletin, että vauvavuosi on yhtä univelkaa. Vauvan hoitamisesta voisi ehkä myös puhua, miten äitiys on joillekin pelkkää positiivista ja miten äidit voi hoitaa vauvoja pitkään ja lomailla valtion piikkiin, mikä on kyllä luksusta Suomessa!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Sulla on loistava asenne. Ja noinhan se menee, ei se kaikille olekaan työlästä. Ja vauvan hoitaminenhan on todellakin positiivista. MUTTA elämään saa ja kuuluu kaikki tunteet, eikä negatiiviset tunteet pois sulje positiivisia. Kukaan ei elä pelkästään positiivisia tunteita. Kaikkien elämään kuuluu myös negatiivisia tunteita (tämä on muuten huonosti sanottu, koska eivät ne ole negatiivisia vaan ihan yhtä hyviä kuin positiivisetkin). Itse koen elämän elämisen arvoiseksi, kun sitä saa ihmetellä rehellisesti ja avoimesti juuri niinkuin se on. Vaikka elämään kuuluu paljon tunteita laidasta laitaan, ei silti niihin tarvitse jäädä jumiin. Viisautta on osata kohdata tunteet ja käsitellä ne, ja elää elämää positiivisella asenteella siitä huolimatta vaikka elämään kuuluu myös negatiivisia asioita. Niitä ei tarvitse poistaa vaan ne voi hyväksyä. Näin mä ajattelen. :) Kiitos kun kommentoit. Kivaa pohdintaa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
10/28 | 

Pakko kommentoida. Ihan superhyvin oot saanut kuvattua noita tuntoja ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen! Neljä vuotta sitten olin samassa tilanteessa, ja nämä ajatukset on kuin suoraan mun mielestä sillon. Se totaalinen elämänmuutos tuli lopulta niin järkyttävänä shokkina. Omien tarpeiden täydellinen toissijaisuus kirpaisi ja tietyllä tavalla kirpasee edelleen aika ajoin. Toisaalta en osaisi enää kuvitella elämää ilman lasta, mitä mä edes tekisin sillä kaikella ajalla mitä mulla olis käytettävissä!? Mietittiin myös mieheni kanssa melko pitkään, halutaanko ikinä toista lasta, mutta kummasti ajatukset vuosien kuluessa kypsyi siihen, että halutaan ehdottomasti toinen ja nyt on pari viikkoa laskettuun aikaan. Uskoisin, että tällä kerralla kaikki menee henkisesti kivuttomammin, koska lapsentahtiseen elämään on jo tottunut, siitä on tullut uus normaali.
Ei tässä kommentissa oikeestaan ollut päätä eikä häntää, mutta halusin vaan sanoa sen, että on helpottavaa kuulla tämmöisiä ajatuksia toisenkin äidin suusta. Ja toisekseen tsempata, että siihen uuteen elämään kyllä tottuu ja rakastuu! Ja muutenkin elämä helpottuu jatkuvasti ja joiltain osin jopa palailee entisiin uomiin kun lapsi kasvaa :) <3

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

ihanaa kun kommentoit. Kiitos siitä <3 Ja useammalle varmasti käy just noin. Lopulta aika kuultaa muistot ja se vauva-arki on lopulta niin lyhyt. Itsekin joskus olen myös sanonut ääneen, että miten joku voi tehdä vaikka viisikin lasta. Mutta ymmärrän kyllä, että kun tottuu elämään lapsentahtista elämää, ei se muutos henkisesti ole enää niin suuri. Jännä nähä miten omat ajatukset muokkautuu. 

Kiitos ihan super paljon tsempeistä! <3 Mä uskon sua! Tähän elämään varmasti rakastuu ihan yhtä palavasti kuin entiseenkin. Elämä on just hienoa kaikkine tunteineen. Ihana ihmetellä elämää yhdessä muiden kanssa. <3 Kiitos! 

Ihan mielettömästi tsemppiä viimeisiin viikkoihin ja synnytykseen! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Po-diskeleva
11/28 | 

Hieno rehellinen kirjoitus. Ensimmäisen vauvan kanssa voi olla yllättävän rajujakin tunteita. Itse olin jonkinlaisessa shokkitilassa 5 viikkoa ja itkeskelin vain. Sitten kaikki loppui kun seinään ja rakastuin vauvaani. Pärjäsimme sen jälkeen hyvin, mies tietysti tukena. Toisen lapsen kanssa oli helpompaa vaikka silloin stressasin myös jonkun verran.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Oi, kiitos kommentista. Tämä teksti on herättänyt ihan mielettömästi ajatuksia, ja on kiva huomata, että monet ovat käyneet samoja asioita läpi. Se on elämää, ja on kiva saada jutella/kirjoitella asioista muiden kanssa. Ihana kuulla, että muutos tapahtui ja rakastuit. Se on parasta! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
12/28 | 

Hyvä ja rehellinen kuvaus! Muistan, kuinka esikoinen kärsi alkuun koliikista ja itki päivät ja yöt. Kun mies palasi töihin, olin vauvan kanssa kotona ja välillä väsytti hurjasti. Mutta pikkuhiljaa vaivat helpottivat, ja vauva kasvoi. Lapsen kanssa liikkuminen olikin jo kivaa. Toinen lapsi oli heti helpompi mutta toki kahden pienen kanssa oli taas omat haasteensa. Mies on saanut tietysti luvan auttaa arjessa, aina kun voi, sillä äitikin tarvitsee lepoa :) Mitään pellonlaitajuttuja en ole jaksanut kuunnella puolella korvalla, eihän ne edes ole totta.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos! Ja haluan heti sanoa, että viime viikot on kyllä nostanut suuren arvostuksen teitä vanhempia kohtaan, joiden vauvalla on ollut koliikki. En voi edes täysin kuvitella millaista se on ollut, mutta lohdullista on se, että kaikesta kuitenkin lopulta selviää. Minusta parasta on se, kun elämässä ei tarvitse pärjätä yksin. Muiden tuki ja apu on osa elämää ja luo sidettä ihmisten välille. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
13/28 | 

Olen lukenut blogiasi nyt muutaman viikon ja on ollut mukava nähdä rehellisiä kirjoituksia raskausajasta, synnytyksestä ja elämästä vastasyntyneen kanssa. Meillä esikoinen tulossa ja ei ollut suunniteltu raskaus. Toki ikääkin on jo 33 vuotta, mutta tässä on halunnut pitkittää ja pitkittää ”oman itsenäisen elämänsä pilaamista” mahdollisimman pitkään kunnes kohtalo puuttui peliin. Uskon, että itselleni tulee samanlaisia tunteita, ehkä jopa hieman enemmänkin kielteisiä sillä olen jo nyt itkenyt entisen elämäntyylini perään sekä murehtinut muuttunutta vartaloa vaikka mikään muu ei ole kasvanut paitsi tuo vatsa. Siltikään en osaa suhtautua muuttuneeseen vartaloon oikealla tavalla vaan välttelen peiliin katsomista vaikka kyllähän 7 kuulla raskaana olevana sen on jo jossain näyttävä. Vauvan potkuihinkaan en osaa suhtautua oikealla tavalla, ne lähinnä ärsyttävät koska yölliset potkut pilaavat yöuneni ja vessassa on juostava. Näitä tunteita on vaikea sanoa ääneen edes parhaimmalle ystävälleen. Kirjoituksesi oli hyvä sillä todella vähän kerrotaan elämästä synnytyksen jälkeen luukuunottamatta vaaleanpunaisten lasien läpi kirjoitettuja hehkutuksia. Kaikilla se ei sitä ole, ei vaikka lapsi olisikin toivottu. Toivon että itse pystyn suhtautumaan hyvin äitiyteen ja toisaalta tämä kirjoitus toi lohtua siihen, että vaikka tunteet eivät välttämättä heti herääkään ja olo olisi itkuinen, ei se tarkoita sitä että tilanne jatkuisi niin. Vuoden päästä voi olla ihan eri fiilikset äitiydestä!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana kuulla! <3 Ja kiva kun luet mun blogia. :) Mulle on tärkeää kirjoittaa asioista niinkuin ne on. Se antaa myös itselle paljon, kun saa vertaistukea tämän blogin kautta. 

Kiitos kun jaoit sun ajatuksia. Se on rohkeaa myöntää itselleen nuo ajatukset ja tunteet. Mulle käy usein niin, että kun hyväksyn itsessäni virheitä ja puutteita ja sellaisiakin tunteita mitä en millään haluaisi myöntää. Hyväksymisen jälkeen yleensä tilanne alkaa jollakin tavalla muuttumaan parempaan suuntaan. Kaikella on yleensä tarkoituksensa, ja niin myös meidän pään sisäisillä prosesseilla. Mä uskon, että niiden tehtävä on vain valmistella meitä tulevaan. Lapsen saaminen on iso muutos, ja totta kai se herättää mielessä kaikenlaista pohdintaa ja kipuilua. Mä uskon, että kaikki kamppailevat jollakin tasolla näiden samojen asioiden kanssa. Osa uskaltaa vain puhua niistä avoimemmin. Aina ei myöskään tarvitse puhua jos ei halua. Tärkeintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja ihmetellä elämää. Kaikki elämän tuomat mutkat ovat elämisen arvoisia. Ihanaa, mutta samalla ihan kamalaa. Kohtalo – niinkuin kirjoitit. Pian elämässä käännät uuden sivun, ja se tulee olemaan varmasti yksi parhaimmista sivuista. Kun vain hyväksyt asiat niinkuin ne ovat. 

Kiva kun oot täällä mukana näissä myrskyissä ja auringon paahteessa. Elämä. <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
14/28 | 

Sulla on niin samanlaiset ajatukset, kun mulla oli alkuvuodesta. Esikoisemme siis tällähetkellä 7kk ja alku oli kaikkea muuta kuin ”ihanaa”. Mietin silloin juuri, että miksi meninkään pilaamaan meidän hyvän elämän. Oliko tämä sen arvoista. Alkuvaikeudet: mielialanvaihtelut, todella paljon univelkaa, vauvan itkuisuus, oman elämän hetkellinen syrjäytyminen..ne oli vaikeita käsitellä kerralla. Minä kuitenkin tartuin jokaisen positiiviseen kokemukseen ja toivoin että joskus helpottaa. Ja helpotti, 3kk iästä alkaen. Ja siitä eteenpäin yhä enemmän helpottaa. On vaiheita joo...mutta tietyllä tavalla koko ajan kevenee. Ja rakkaus kasvaa. Uusi elämä alkaakin olla parempaa kuin edellinen. Edessä on varmasti vielä haasteita, mutta just nyt on hyvä näin. <3 Tsemppiä ja muista pyytää apua niin paljon kun sitä on saatavilla! Tulee aika, jolloin huomaat että et enää niin tarvitsekkaan apua. Huomaat, että kaikki onkin nyt hyvin ja hallinnassa. :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Oi, ihanasti kirjoitettu. Kiitos! <3 Äitiys on tuonut myös sen, että herkistyn paljon useammin kuin aikaisemmin. Tämä sun kommentti sai silmät kostumaan. Ihanaa tietää, että koko ajan elämä vain paranee. Se on ihanaa! 

Kiitos, että jaoit sun kokemuksia ja ajatuksia! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sama elämäntilanne yhdistää ihmisiä. Sen olen saanut huomata viime aikoina. Kahden raskaana olevan naisen ystävyys voi alkaa sattumalta ja syventyä hyvinkin nopeasti. Olen saanut myös itse kokea, kuinka äitinä nainen toiselle naiselle ei olekaan susi. Raskaudessa toisen naisen tukeminen on parhaimmillaan sanatonta ymmärrystä. Se on myös korvaamaton vertaistuki ihmiseltä, joka painii samojen tunteiden, ajatusten ja haasteiden kanssa.

Oli helmikuinen ilta, kun sain facebookissa yksityisviestillä yhteydenoton tuntemattomalta naiselta. Nainen kirjoitti suurin piirtein näin: "Moikka! Bongasin sinut odottajien ryhmästä. Ajattelin rohkeasti heittää suoraan viestiä, kun ei ole vielä mammakavereita Turussa. Tämähän on vähän kun treffeille pyytäisi, mutta lähdetkö lounaalle joku päivä?" Viestin lähettäjä oli Bettina, jonka kanssa lopulta ystävystyin, ja nyt jaamme lähes päivittäin raskauskuulumisia.

"Tämähän on vähän kun treffeille pyytäisi, mutta lähdetkö lounaalle joku päivä?"

Viestin saatuani olin ihan innoissani. Olen itsekin ottanut samalla tavalla yhteyttä instagramin kautta erääseen nykyiseen ystävääni, joten tämä tuntui mahtavalta saada itse tällainen viesti. Oli vain niin hienoa huomata, että maailmassa on toinen samanlainen ihminen, joka ei häpeä laittaa viestiä tuntemattomalle ja kysyä treffeille. Ajattelin silloin, että hänen on pakko olla hyvä tyyppi. Ja ensivaikutelma ei pettänyt! 

Jaetaan raskauden tuomat ilot ja surut.
Jaetaan raskauden tuomat ilot ja surut.

Tavattiin pian viestin jälkeen Bettinan kanssa lounaan merkeissä. Juttu alkoi luistamaan heti. Meitä yhdistää raskaus mutta myös muutto muualta Turkuun. Odotamme molemmat esikoisiamme. Lisäksi olemme molemmat yrittäjiä ja vielä saman ikäisiä. Molemmat olemme myös urheilullisia, joten jaamme todella paljon samanlaisia ajatuksia ja arvoja. En olisi ikinä uskonut, että näin voisi oikeasti käydä ihan oikeassa elämässä. On helpottavaa saada jakaa arjen asioita ihmiselle, joka elää samaa elämänvaihetta kuin minäkin. Hän elää ja kokee niitä samoja pelkoja, epävarmuutta, onnea ja iloa. Välillä tilanteet voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta ymmärrys säilyy, ja se on tärkeintä. 

En olisi ikinä uskonut, että näin voisi ystävystyä oikeassa elämässä!

Bettina ei kuitenkaan jää ainoaksi. Olen ystävystynyt raskauden myötä moniin tuleviin ja jo oleviin äiteihin. Paljon puhutaan siitä, että äitien tulisi olla kannustavampia ja armollisempia toisilleen. Arvostelua ja muiden äitien syyllistämistä on varmasti paljon. Mutta näen myös, että muiden auttamista ja omien kokemusten jakamista on vielä enemmän. Erityisesti sosiaalinen media on osoittautunut minulle erittäin hyväksi väyläksi saada jakaa omia ajatuksia ja pohdintoja tulevasta äitiydestä. Sadat äidit ovat auttaneet ja ohjeistaneet minua omien kokemustensa kautta. Tämä on minun mielestä ihan mielettömän hienoa! Olen positiivisesti yllättynyt kuinka hienoja äitejä meillä täällä Suomessa oikein onkaan. Olen kiitollinen jokaisesta teistä, jotka olette minua tämän matkan varrella auttaneet ja tukeneet. 

Meillä on ihan mielettömän avuliaita ja ihania äitejä täällä Suomessa.

Oman vatsan ja kasvavan lapsen ihailua on ihana jakaa toisen kanssa!
Oman vatsan ja kasvavan lapsen ihailua on ihana jakaa toisen kanssa!

Minä olen raskausviikoilla 32 ja Bettinalla on laskettuaika ensi viikolla.
Minä olen raskausviikoilla 32 ja Bettinalla on laskettuaika ensi viikolla.

Olen kirjoittanut aikaisemmin siitä, kuinka raskaus voi tuoda mukanaan myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys voi yllättää siinä kohtaa, jos muut ympärillä olevat ystävät eivät olekaan perustamassa perhettä. Todellinen ystävyys ei kuitenkaan lopu, vaikka koko ajan ei näkisikään. Oikeat ystävät pysyvät, vaikka elämäntilanteet hetkellisesti menisivätkin kauemmaksi toisistaan. Yksinäisyyttä voi kuitenkin kokea, vaikka ympärillä olisikin paljon ihmisiä. Minä koen ajoittain yksinäisyyttä, vaikka olenkin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Se mistä yksinäisyyden tunne tulee, on vielä ainakin itselleni hieman mysteeri. Me jokainen koemme yksinäisyyden niin erilaisena, joten sitä ei kannata koskaan myöskään vähätellä. 

Uudet elämäntilanteet voivat huomaamattaan "pakottaa" hakeutumaan kohti uusia tuttavuuksia!

Aina elämäntilanteet eivät vain kohtaa vanhojen ystävien ja tuttavien kanssa. Tilanteet voivat joskus "pakottaa" hakeutumaan kohti uusia tuttavuuksia. Kaikille se ei ole luontaista tai helppoa. Parhaimmillaan ystävyys on kuitenkin silloin, kun molemmilla on samanlainen tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Molemmilla on tarve ja halu aidosti tutustua. Ystävyys ei voi olla velvoite tai rasite. Usein aikuisena voi ajatella, että oma ystäväpiiri on täynnä eikä kaipaa välttämättä uusia ihmisiä elämäänsä. Jos tämä kuulostaa tutulta, kannattaa ehkä vielä pohtia kriittisesti omaa asennettaan. 

Raskaus yhdisti meidät.
Raskaus yhdisti meidät.

Koet sitten yksinäisyyttä tai et, kannustan kaikkia heittäytymään avoimesti uusiin tilanteisiin. Koskaan ei voi tietää mitä kaikkea hienoa sitä voikaan kokea, jos vain uskaltaa olla utelias. Erityisesti kannustan kaikkia ottamaan rohkeasti yhteyttä ihmiseen, jonka kanssa haluaisi tutustua. Uskon, että minun ja Bettinan kaltaisia ihmisiä on muitakin. Mitään et ainakaan siinä voi hävitä. Korkeintaan joku toinen voi ihmetellä, että olipas tuo rohkea ja ehkä vähän myös outo. Mutta hei, mitä sen väliä? Outoja me kaikki täällä ollaan. Ja kaiken lisäksi se kannattaa ottaa vain kohteliaisuutena.

Ja jos joku uskaltautuu laittamaan sinulle viestiä, lähde ihmeessä kahville.

Se voi olla alku jollekin ainutlaatuiselle!

by Susanna (rv 32)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

6 vinkkiä ajanhallintaan ja itsensä johtamiseen – Miten saan asioita tehdyksi väsyneenäkin?

Päätös vanhempainpäivärahasta – kuka tällaisella rahalla pärjää?

Tuliko minusta kotihiiri? – Ystävät, älkää unohtako minua!

 

Mitä muut ovat aiheesta kirjoittaneet: 

Äitiryhmäni apu ja tuki pelastivat minun ja lapseni joulun

Naisetko susia toisilleen? Ei vaan pelastajia, ymmärtäjiä ja tsemppajia

Keskoslapsen äitiys – malliesimerkki vertaistuen voimasta

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päätös äitiys- ja vanhempainpäivärahasta kolahti jokin aika sitten postiluukkuuni. Olin onnellinen, sillä en ole koskaan saanut minkäänlaisia tukia – en edes opiskeluaikana! Tuntuu hienolta, että nyt voin jäädä kotiin lapsen kanssa, ja saan siitä korvausta. Mutta samanaikaisesti heräsi huoli. Miten tällaisella rahalla oikeasti kukaan pärjää?

Raha puhututtaa tällä hetkellä melkoisesti – etenki lapsiperheiden osalta. En normaalisti tykkää puhua rahasta, koska raha ei koskaan ole ollut minulle mikään onnellisuuden tai menestyksen mittari. Raha on aina merkinnyt minulle vapautta tehdä niitä asioita, joita haluan ja jotka ovat tärkeitä. Raha on myös tuonut turvaa, sillä koen, että aina kannattaa olla jotain säästössä – ihan vain pahan päivän varalle. Olen ollut yrittäjä reilu kuusi vuotta. Välillä päätoimisena, mutta pääsääntöisesti olen tehnyt myös muitakin töitä. Yrittäminen ei ole helppoa, ja todellisuudessa saman rahan saa niin paljon helpommin olemalla jollakin toisella töissä. En ole koskaan tienannut mitenkään paljoa, ja sen myötä olen oppinut olemaan todella säästeliäs ja panostan aina määrän sijasta laatuun. En ostele kuukausittain tavaraa tai vaatteita. Ostan vain silloin kun oikeasti tarvitsen jotain. Yrittäjyys minun kohdalla on ollut taloudellisesti välillä todella kivikkoista, ja nyt sen saa sitten maistaa oikein kunnolla, kun jään äitiyslomalle.

Yrittäjyys on ollut ajoittain taloudellisesti hyvin kivikkoista, eikä se helpota vanhempainpäivärahankaan kohdalla.

Päätös vanhempainrahasta puhututtaa. Kuva: Elisa Honkasalo
Päätös vanhempainrahasta puhututtaa. Kuva: Elisa Honkasalo

Yrittäjänä äitiys- ja vanhempainpäiväraha perustuvat maksettuihin YEL -vakuutusmaksuihin. Pienyrittäjänä nämä ovat olleet minulla minimit. Tämän vuoksi myös äitiys- ja vanhempainpäiväraha ovat minimit. Yrittäjänä meillä on toki mahdollisuus nostaa kuusi kuukautta ennen laskettua aikaa tuota YEL -maksua ja anoa, että tuki lasketaan tuon viimeisen kuuden kuukauden mukaan. Tein kuitenkin yhdessä vakuutusmiehen kanssa laskelmat, jotka eivät olleet houkuttelevat. Jos olisin nostanut vakuutusmaksua tarvittavalle tasolle, olisivat vakuutusmaksut olleet korkeammat kuin siitä saatu hyöty äitiys- ja vanhempainrahassa. Joten sitä ei minun kohdallani kannattanut tehdä. Ainoa vaihtoehto on siis jäädä minimikorvauksella äitiys- sekä vanhempainlomalle. 

Jos olisin nostanut vakuutusmaksua tarvittavalle tasolle, olisi maksut olleet korkeammat kuin siitä saatu hyöty. 

Äitiys- ja vanhempainpäiväraha minimituloisella ei päätä huimaa. Kuva: Elisa Honkasalo
Äitiys- ja vanhempainpäiväraha minimituloisella ei päätä huimaa. Kuva: Elisa Honkasalo

Minimissään äitiys- ja vanhempainpäiväraha on 696 euroa kuukaudessa, ja siitä pidätetään 20% veroa. Käteen siitä jää 557 euroa kuukaudessa. Siitä sitten pitäisi maksaa asumiskulut ja ruoat sekä muita pakollisia tarvittavia menoja. Voin sanoa, ettei onnistuisi. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta kuka oikeasti tuollaisella summalla pärjäisi, jos esimerkiksi ei olisi miestä kuka voisi ottaa vastuun perheen taloudesta? Onneksi sunnuntaisin saa tehdä töitä, jotka siis mahdollistavat sen, että tuloa voi tehdä tuon tuen rinnalla.

Minimi äitiys- ja vanhempainpäiväraha on 696 euroa, ja siitä pidetetään veroa 20%. Kuka oikeasti tuollaisella summalla pärjää elääkseen?

Kuitenkaan kukaan ei voi koskaan olla varma, millainen lapsi syntyy ja pystyykö töitä oikeasti tekemään. Muutenkin työn tekeminen tuo aina omat haasteensa ja stressinsä, joten sitä kannattaa kyllä miettiä tarkkaan. Tärkeintä pienen lapsen kanssa olisi olla läsnä. Ja siihen pitäisi olla kaikilla mahdollisuus. Taloudelliset huolet olisi hyvä saada pois mielestä, vaikka ymmärrän hyvin kaikkia, jotka siihen eivät pysty. 

Tärkeintä pienen lapsen kanssa olisi olla läsnä eikä stressata rahasta.

Miten lapsiperheet oikeasti pärjäävät taloudellisesti? Kuva: Elisa Honkasalo
Miten lapsiperheet oikeasti pärjäävät taloudellisesti? Kuva: Elisa Honkasalo

Olen aina ajatellut, että meidän jokaisen on itse tehtävä rahamme, ja en ole koskaan ajatellut, että yhteiskunta olisi minulle mitenkään velkaa. Koko opiskeluajankin tein töitä, sillä minulla oli jo silloin asuntolainaa maksettavana, joten en saanut tukea edes asumiseen. Mutta mietin kovasti sitä, miten oikeasti jotkut äidit pärjäävät tällaisella summalla? Osasin odottaa omalla kohdallani, että tuki ei tule olemaan kovinkaan suuri, joten olen tehnyt sen varalle jo kauan aikaa sitten erilaisia suunnitelmia. Huolettaa kuitenkin ajatus siitä, että mitä jos tällaisia varasuunnitelmia ei olisi? Miten tällaisessa tilanteessa oikeasti pärjäisi? Etä-äiti kirjoitti jokin aika sitten oman tarinansa velkakierteestä. Taloudellinen ahdinko on varmasti yleistä muissakin lapsiperheissä. Olisiko se jopa yksi syy laskeneelle syntyvyydelle? 

Onko vanhemmuuden myötä tuleva taloudellisen tason lasku syy laskeneelle syntyvyydelle?

Vaikka tuki ei ole huima, aion kuitenkin nauttia siitä. Onhan tämä ainutlaatuista ja hienoa, että tällainen tuki on edes olemassa. Kaikkialla sellaista ei ole. Koen siis suurta ristiriitaa näiden kahden ajatuksen välillä. Samanaikaisesti olen kiitollinen saamastani tuesta, ja toisaalta taas se tekee mietteliääksi olemalla niin olematon. Mitä ajatuksia sinulla on?

by Susanna (rv 31)

IG: @susanna_mustajarvi 

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

Sosiaalinen media yhä tärkeämpi osa vuorovaikutusta – Missä menee yksityisyytesi rajat?

Synnytysvalmennus – ennaltaehkäisyä pelkotiloille ja traumoille!

Vuosien takainen avioero – häpeä, joka seuraa minua yhä!

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 | 

Onhan tuo tuki paljon parempi työssä käyvällä. En taida yltää keskituloiseksi edes vajaa 30t vuosituloilla. Käteen jää tuota vanhempainrahaa mulla noin 1250e. Keskituloisella netto varmaan keskimäärin 1600e käteen. Onhan tuossa iso ero minimiin.

Vierailija
2/38 | 

Mä taas en oo oikein ikinä ymmärtänyt miten sillä rahalla ei voisi tulla toimeen vaikka toki pieni onkin! Itse sain minimituen ja taidetaan muutenkin olla köyhiä tilastojen mukaan mutta mistään ei oo ikinä ollut puutetta ja aina voitu ostaa mitä tarvitaan. Säästöjäkään ei oo. Mut kai se riippuu niin siitäkin millaiseen elämäntyyliin on tottunut. :D

Vieno K
3/38 | 

Kukahan tuolla pärjää? Monikin, jolla ei ole ollut hyviä tuloja joista rahaa lasketaan. Pienelläkin rahalla oppii pärjäämään - tekisi itseasiassa hyvää kaikille vähän sinnitellä niin tietäisi ettei kaikilla ole rahaa millä mällätä 😉 Hoitovapaallakin saa pärjätä paljon pienemmällä, eikä kaikilla ole miestä jonka tuloilla voi elää ja jos tilillä sattuu olemaan rahaa ei sossustakaan mitään extraa saa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mä uskon, että kaikkeen tottuu. Mulla itsellä ei ole koskaan ollut mitkään hyvät tulot, mutta en ole myöskään koskaan kokenut jääväni mistään paitsi. Mutta silti tuo minimi tuntuu todella pieneltä, jo pelkästään siksi, että asumiskustannukset ovat jo usein suuremmat kuin tuo. Tosin jos asuisi vuokralla, niin tuohon lisäksi voi saada myös asumistukea ilmeisestikin. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Helmi
4/38 | 

Itsellä jää käteen verojen jälkeen joku 1586e. Vuositulot on päälle 30 000e. Tuntuu että enemmän jää käteen kuin työssäkäyvänä, silloin menee esim asuntolainan lyhennys, kun nyt on lyhennysvapaa vuosi. Esikoisen hoitomaksu on myös pienempi tällä hetkellä kun ei ole täyspäiväisesti hoidossa. Enemmän pelottaa miten pärjätään ku meen takaisin töihin 😄

Helmi
Liittynyt17.4.2019

Sehän menee tulojen mukaan mutta esim se yli 40h/vko eli maksimi, maksaa 280e/kk enimmillään. Nyt kun hoitoaika on 27,5h/vko, hinta on 170e/kk. Kahdesta lapsesta ilmeisesti saa jotain alennusta ettei tartte tuplasti maksaa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

OK. Jotain tota luokkaa sen ajattelinkin olevan. Kiitos, kun jaksoit vastata. :) Ihanaa pääsiäisen aikaa sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

joopu
5/38 | 

Tiesitkö, että Kelan maksamasta tuesta voidaan periä pienempi ennakkovero? Vero.fi:n laskurilla voi laskea todellisen veroprosentin, joka voi siis olla vaikka 2 %, jonka Kela sitten maksamastaan tuesta perii. Se on automaattisesti tuo 20 %, mutta toimittamalla muutosverokortin Kelalle (onnistuu suoraan vero.fi:stä) sitä voi pienentää reippaastikin. Toki laksuriin kannattaa syöttää kaikki muutkin vuoden tulot, jotta se on totuudenmukainen. 

Ja mitä tulee tuolla rahalla pärjäämiseen, minulle se minimiraha (joka oli pari vuotta sitten 80 € pienempi) tuntui opintotuen jälkeen suurelta. Myös mieheni opiskeli, ja vuokralla asuttiin. Lapsen syntymän jälkeen päästiin onneksi yleisen asumistuen piiriin, niin se vähän helpotti. Kaikkeen totuu, ja menot pitää vaan sovittaa tuloihin. Edelleen olen ylpeä siitä, että meidän ei tarvinnut nostaa lainkaan opintolainaa. 

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

En tiennyt. Täytyykin selvittää tuota vielä lisää. Toki kaiken ylimääräisen veron saa kyllä aina takaisin palautusten muodossa, mutta toki useimmiten tarve olisi nyt eikä vasta puolentoista vuoden päästä. 

Ihana kuulla, että pärjäsitte hyvin eikä tarvinnut nostaa opintolainaa. Mä kans uskon, että kaikkeen tottuu, ja kun osaa ajatella asioita pitkällä tähtäimellä, ei tule myöskään ostettua mitään turhaa. 

Minulle on aina ollut tärkeää, että rahaa olisi pahan päivän varalle myös. Eli eniten jännittää se, että jos säästöt eivät riitäkään. Ja sen vuoksi suunnitelmissa olisi tehdä töitä, jotta rahaa jäisi myös omiin tarpeisiin, mutta sitä lapsiperheen todellisuutta kun ei voi tietää. Vasta sitten kun lapsi syntyy, tietää mitä todellisuus on. :)  Voihan hyvin olla, ettei töihin vain yksinkertaisesti pysty menemään. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
6/38 | 

Kyllä lastenhoito pitää jakaa TASAN isän ja äidin kesken, jotta taloudellinen tasa-arvo voi koskaan toteutua. Kuka yrittäjämies suostuisi jäämään naisensa elätiksi tuollaiselle rahalle? Ei kukaan! Miksi jäisi siis naisetkaan? Miksi juuri sinun pitää luopua työstä, ja hoivata lasta kotona köyhyysrajan alapuolella? Miksi miehesti ei voi tehdä sitä vaikka heti synnytyksestä fyysisen toipumisen jälkeen? Saisiko miehesi korkeampaa tukea?

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, olen kyllä samaa mieltä. Toisaalta, jos miehellä on huomattavasti paremmat tulot, ymmärrän hyvin, että perheen talouden kannalta on järkevämpää, että nainen jää kotiin. Nämä on hankalia kysymyksiä. Minun mies on myös yrittäjä, ja meillä on sillä tavalla hyvä tilanne, että pystyn hyvin tekemään töitä sen verran mitä vain jaksan. Yrittäjänä on vain hankalaa se, että asiakkaat ei jää odottelemaan, että jaksanko vai enkö ja kuinka paljon jaksan. Sitä kun ei voi ennustaa, että kuinka rankkaa sit lopulta se ihan pienen vauvan kanssa eläminen onkaan. Toki kotonakin olisi kiva olla, koska lapsi ei ole kuin hetken pieni, ja niitä hetkiä ei saa koskaan takaisin.  Valitettavasti vain tuo tuki on niin pieni, että se pakottaa tekemään töitä, jos vähänkään haluaa omaa rahaa. Jostakin pitää luopua, ja sen ymmärtäminen on tässä ehkä se kaikkein tärkein asia. :) <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
7/38 | 

Hauska kuulla tämmöinen tarina. Itse mietin paljon näitä juttuja nuorempana kun lapset ja perheen perustaminen eivät vielä olleet ajankohtaisia.

Mä oon kuitenkin ollut aina tosi laskelmoiva tälläisissä asioissa. Työskentelen itsekin liikunnan alalla ja tehnyt töitä siihen asti pienyrittäjänä kunnes lasten saanti tuli ajankohtaiseksi. Sen jälkeen menin palkkatöihin toiselle edelleen toki liikunnan parissa ja voin sanoa että omalla kohdalla kannatti, sillä tosiaan kohtalo olis ollut sama kuin sinulla pienyrittäjänä, mutta nyt voi nauttia reilusta 2000e käteen kuussa.

2vuoden 3 kk:n Hoitovapaan rahaongelman ratkaisin puolestaan sillä, että aloin opiskella etänä AMK:ssa ja sain aikuiskoulutustukea, eli nautin suurinpiirtein samoista tuloista kuin vanhempainvapaan aikana. Eikä ollut minulta tai lapselta pois, kun eipä se aivan hirveästi vaadi jos tekee vasemmalla kädellä opinnot ja ottaa opiskelun harrastuksena ja onpahan nyt toinen ammatti niitä vuosia varten kun liikunta-alalle olen liian vanha.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep. Näitä on ihan hyvä miettiä. Itselläkin tällä hetkellä aika kiva fiilis siitä, että saa hetken aikaa hengähtää ja miettiä mitä sitä haluaisi tehdä. Valmentajan työt on niin nähty, että välillä olisi ihan kiva päästä jonnekin töihin. Mahdollisuudethan on rajattomat. Ja mahtavaa, että löysit tuollaisen opiskelumahdollisuuden. Näitä on hyvä jakaa muillekin niin voi tulla mieleen itsellekin hyviä vaihtoehtoja. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
8/38 | 

Ei ole kauheasti elämäntyylistä kiinni pärjääkö 600€:lla vai ei. Mulla tuollainen summa menee jo asuntolainan maksuun 50/50. Tai onhan se kallis elämäntyyli, kun saatiin jopa ostettua talo uudeltamaalta, jossa ei ollut kosteusvahinkoja ym homeongelmia ;). Toisena vaihtoehtona olisi tietysti ollut jäädä asumaan kerrostaloon, kolmioon tai neliöön, jonka vuokra paukkuisi jo yli 1000€...

Vierailija
9/38 | 

Sinulla on sentään ne säästöt. Sinulla on myös yrittäjä mies. Sinä et ole millään tapaa siis täysin vain tuon 500e varassa. Ja lainaa ajattelitte myös vanhempainvapaan ajalta maksaa. Teillähän on asiat todella hyvin, voisiko paremmin enää ollakaan?
Kysyisin kuitenkin ennemmin niin että miten yh pärjää 500e kk? Jos oot täysin yksin vastuussa taloudesta niin silloin ymmärtäisin järkytyksen. Epäilen että yrittäjänä toiminut yh ei saisi edes asumistukea.
Sinullahan ei oo ongelmaa, käytät ensin säästöt pois ja jos miehen tulot ja sun 500e ei riitä, otatte lyhennysvapaata. Yrittäjänä menet varmaan jo vuoden jälkeen töihin niin "taloudellisesti" tiukka aika kestää vain muutaman kuukauden. Mikä ongelma tässä nyt oli?

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kirjoitin näin: "Olen aina ajatellut, että meidän jokaisen on itse tehtävä rahamme, ja en ole koskaan ajatellut, että yhteiskunta olisi minulle mitenkään velkaa. Koko opiskeluajankin tein töitä, sillä minulla oli jo silloin asuntolainaa maksettavana, joten en saanut tukea edes asumiseen. Mutta mietin kovasti sitä, miten oikeasti jotkut äidit pärjäävät tällaisella summalla? Osasin odottaa omalla kohdallani, että tuki ei tule olemaan kovinkaan suuri, joten olen tehnyt sen varalle jo kauan aikaa sitten erilaisia suunnitelmia. Huolettaa kuitenkin ajatus siitä, että mitä jos tällaisia varasuunnitelmia ei olisi? Miten tällaisessa tilanteessa oikeasti pärjäisi?"

En näe tässä omassa tilanteessa mitään suurta ongelmaa. Pohdin ennemminkin muiden kohdalla, jotka eivät ole tehneet varasuunnitelmia. Mielestäni kuitenkaan ei ole reilua ajatella, että yrittäjä voi mennä töihin jne. Jokainenhan meistä voi alkaa tekemään töitä, mutta harva sitä oikeasti haluaa tehdä silloin kun kotona on pieni ihminen, josta lähtökohtaisesti mielummin olisi pitämässä huolta. Yrittäjällä ja tämän kokoisilla tuilla siinä ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, vaan töitä on alettava tekemään. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vive
10/38 | 

Eipä minimitulolla tule toimeen, jos pitää asumiskulut maksaa. Ensimmäiset kaksi lasta meni mukavasti, kun sain työtulojen perusteella äitiysrahat, mutta nyt käy huonommin, kun olen tippunut aikuisopintorahaltakin normiopintotuelle. Vaikka itseasiassa vuonna 2017 taisin vielä saada aikuisopintorahaa. No, saa nähdä, miten käy, kun päätös tulee. Toki äitiysraha on kuitenkin yli 2 kertaa enemmän kuin opintoraha, jota haen vielä puoleksi vuodeksi vuoden mammaloman jälkeen.

Tuo on kylläkin iso epäkohta, että yrittäjän etuudet maksetaan eläkemaksujen eikä esim. verotettavien tulojen mukaan. Se on yksi syy, miksi mieheni ei ole pitänyt ikinä isyyslomia. Tosin tärkeämpänä on se, että työt menee muille lomien aikana eikä lomien jälkeen olekaan enää niin paljoa töitä. Mutta minimituen saajat voivat toki työskennellä niin paljon kuin ehtivät, pystyvät ja haluavat. Työpäivät ma-la pitää vain ilmoittaa Kelaan, jotta osaavat laittaa sieltä tukea tulemaan sen minimimäärän ansiosidonnaisen sijaan eli minimimäärää saa työtäkin tehden. Ajattelin itsekin keikkailla joskus miehen vapaapäivinä, kunhan vauva syö jo muutakin kuin äidinmaitoa, ellei se sitten mene jo kotihoidontukikauden puolelle.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Mä oon sun kanssa samaa mieltä. 

Onneksi ahkeruudella pärjää aina. :) Mulla on samanlaiset suunnitelmat. Aion tehdä jonkin verran töitä heti vaan kun siltä tuntuu. Toki parasta olis, jos ei tarvitsisi tehdä, mutta toisaalta taas se voi olla ihan kivaakin vaihtelua omalle mielelle. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kenguruemo
11/38 | 

Kaksi keskosta synnyttäneenä jo pelkät synnytykset maksoivat yli 2000 € osastohoitoineen, lisäksi vitamiinit ja ravintolisät sekä polikäynnit päälle ja jos oma maidontuotanto ei olisi käynnistynyt tai riittänyt niin lisäksi keskosten äidinmaitokorviketta olisi pitänyt ostaa apteekista. Minimiäitiyspäiväraha ei riittäisi tällaiseen mitenkään vaan pakko olisi nostaa kädet pystyyn ja marssia sossun luukulle, eikä sieltäkään mitään saa jos toinen vanhempi töissä.

Vierailija
12/38 | 

Töitähän saa minimirahalla ollessaan tehdä myös muina päivinä kuin sunnuntaisin ilman että se vaikuttaa tukiin :) niiltä työssäkäyntipäiviltä päiväraha maksetaan minimisuuruisena, mutta jos se on minimi joka tapauksessa niin eihän se mitään vaikuta. Toki ymmärrän jos ei halua tehdä töitä vanhempainvapaalla, koska onhan se vaan ihanaa keskittyä siihen vauva-arkeen ♥️

Vierailija
13/38 | 

Minimipäivärahalla voi tehdä töitä myös muina päivinä, ei ainoastaan sunnuntaisin. Terveisin toinen yrittäjä-äiti :) 

Vierailija
14/38 | 

Parit korjaukset. Asumistukea voi saada myös omistusasunnon kustannuksiin, vastikkeeseen ja lainan korkoon. Jos laittaa lainan lyhennysvapaalle, vertautuu tilanne vuokra-asumiseen. Lainan lyhennystä, eli omaisuuden kartoitusta, ei toki voikaan julkisesti tukea.

Lisäksi töitä saa tehdä minä päivänä haluaa. Muina kuin sunnuntaisin tehdyt työt aiheuttaa sen, että siltä päivältä saa äitiyspäivärahan miniminä, mikä suurilla tuilla tekee työpäivät aika kannattamattomiksi. Mutta jos on jo valmiiksi minimituella, tulee jokainen palkkaeuro itselle päivästä riippumatta.

Verotuksen joku jo korjasikin, eli kannattaa tarkistuttaa veroprosentti.

Ykskotiäiti
15/38 | 

Saan minimi äitiysrahaa, asumistukea, lapsilisätx3 lapsesta. Hienosti pärjätään. Ruokaan menee suurinosa äippärahastani. Lapsilisät lasten hankintoihin, pyöriin, vaatteisiin yms. Välillä saadaan toimeentulotukea jos lääkäri/vesilaskuja sattuu kuukaudelle. Minulla on (neljä erilaista) viikon ruokalista jääkaapin ovessa siinä on vaihtuvat aamupalat/iltapalat joka päivälle erit lounaat, välipalat, päivälliset mitä syö yleensä 2 aikuista+3 lasta. Ikähaarukka.(0-6v)Ja tää on säästö, että ruuat valmistetaan itse ja noudatetaan listoja, sekä leivonta on edullista pullat, keksit yms. Toki herkutellaan kerta viikkoon, jolloin lapset päättää herkut, joita koko perhe syö. Meneekin noin 15e tähän kerran viikossa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos kommentistasi. On hienoa kuulla, että pärjäätte. Ja kyllähän sitä pärjää sitten kun on pakko. <3 :) 

Tuollainen elämä kuulostaa omaan korvaan niin erilaiselta, kuin oma elämä tähän asti on ollut. Jo pelkästään se, että kaikki tulisi suunnitella etukäteen tuntuu tässä kohtaa tosi kahlitsevalta, kun on tottunut aivan muuhun. Toki kaikkiin tilanteisiin varmasti tottuu. Lapsen tulo on jo itsessään iso muutos, ja  siihen lisäksi vielä nämä kaikki muut elämänmuutokset. En sinällään ihmettele, että lapsiluku on laskussa, sillä jos on elämässään elänyt 13 vuotta aikuisuutta aivan eri tyylillä, on tämä todella iso muutos kaikkineen. Kaikki eivät varmastikaan ole valmiita luopumaan siitä vanhasta tavasta elää, jos muutos olisi näin suuri. 
 

Mutta loistavaa, että on erilaisia ideoita ja toimintamalleja, miten minimituilla pärjätään. Kunnioitus teitä kaikkia kohtaan kyllä nousee, mitä enemmän kuulen erilaisia tarinoita. Ootte supernaisia ja miehiä! <3

Ja ihanaa pääsiäistä sinne <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
17/38 | 

Kannattaisi jo ihan tulevan eläkkeenkin takia nostaa sitä työtuloa sieltä minimistä.
Mielellään maksetaan minimimaksuja ja sitten eläköityessä ihmetellään, kun eläke onkin niin pieni.

Ihanhyvinpärjää
18/38 | 

Kyllä sillä pärjää. Olen totaaliyh, eli lapsen isä ei ole edes rahallisesti lapsen elämässä mukana. Mun mielestä Suomessa on todella hyvät tuet, itellä on jäänyt jopa ylimäärästä esim. kodin sisustamiseen. Sain minimirahan lisäksi asumistuen ja toimeentulotukea. Isommat hankinnat saa anottua kaupungin sosiaalitoimesta. Nyt olen työttömyystuella ja samat tuet lisäksi päälle. Ei tässä nyt varakasta elmäbtyyliä pääse elää, mutta ei tarvi pennejäkään venyttää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nyt kun olemme vihdoin saavuttaneet tuon maagisen 30. raskausviikon, on hyvä hetki pysähtyä katsomaan hieman taakse menneisiin kuukausiin. Millaisia raskausoireita minulla on menneinä kuukausina ollut?

Tämä 30. raskausviikko ei ole mikään virallinen rajapyykki, mutta monet äidit vaikuttavat odottavan näitä viikkoja. Näiden viikkojen jälkeen voi jälleen huokaista helpotuksesta. Nyt jos lapsi jostain syystä syntyisi, olisi hänellä jo hyvät mahdollisuudet selviytyä.

Monien äitien tapaan odotin 30. raskausviikkoa, jotta voin jälleen huokaista helpotuksesta. 

Aina voi tapahtua kaikenlaista, vaikka vielä synnytyksessä. Kuitenkin näiden viikkojen saavuttaminen tuntuu hyvältä. Raskauden viimeisen kymmenyksen lähtiessä käyntiin, alkaa vauvan syntymä konkretisoitua yhä enemmän. Raskaus alkaa olemaan jo loppusuoralla.  

Raskauden 30. raskausviikko –nyt voi taas huokaista helpotuksesta. Kuva: Elisa Honkasalo
Raskauden 30. raskausviikko –nyt voi taas huokaista helpotuksesta. Kuva: Elisa Honkasalo

Millainen oli minun raskauden ensimmäinen kolmannes?

Tuo aika oli melkoista tunnemyrskyä. En ole koskaan kokenut niin paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan – ja vielä samanaikaisesti. Ensimmäinen raskausoire oli pahoinvointi, joka astui kuvioihin muistaakseni viikolla 9. Siihen asti sain nauttia raskaudesta ilman minkäänlaisia raskausoireita. Pahoinvointi on pysynyt tavalla tai toisella mukana ihan tähän päivään asti. Aluksi pahoinvointi oli jatkuvaa ja kokopäiväistä. Olo oli kuin krapulaisella päivästä päivään ja koko päivän. Autolla matkustaminen oli myös haastavaa, sillä matkapahoinvointi oli tässä vaiheessa uusi tuttavuus. Kun ajoin autoa itse, ei pahoinvointi ollut niin suurta. Autossa istuminen kuitenkin aiheutti todella vahvaa kuvotusta. Myös väsymys oli suurta. En muista tästä ajasta kovinkaan paljoa. Se meni hiukan sellaisessa onnellisuuskuplassa

Raskauden toisen kolmanneksen oireeti. Kuva: Elisa Honkasalo
Raskauden toisen kolmanneksen oireeti. Kuva: Elisa Honkasalo

Raskauden toinen kolmannes

Raskauden toisella kolmanneksella pahoinvointi hieman hellitti ja se siirtyi iltoihin. Muistan kuinka pahoinvointi alkoi kuin kellon lyömällä joka ilta klo 20. Silloin oli hyvä olla kotona, koska mitään ei siinä kohtaa oikein tehnyt mieli tehdä. Tämä vaihe raskaudesta meni todella nopeasti, sillä ajoittain tuntui siltä, ettei olisi ollut ollenkaan raskaana. Vatsa ei ollut kolmanneksen alussa juurikaan kasvanut, ja pystyin tekemään asioita hyvin paljon samalla tavalla kuin aina ennenkin. Muisti ja ajatukset alkoivat jossain kohtaa hidastumaan. Mutta tämän kun otti sopivasti huumorilla, siihenkin lopulta alkoi tottumaan. Limakalvojen kuivuminen oli tässä vaiheessa raskausoire, joka oli todella inhottava. 

Kolmanneksen loppupuolella vatsan kasvaessa alkoi tulemaan iltaisin inhottavaa närästystä pahoinvoinnin lisäksi. Mitä enemmän vatsa kasvoi alkoi myös liikkuminen treeneissä rajoittumaan. Olen kuitenkin pystynyt koko ajan liikkumaan hyvin monipuolisesti. Myös matkustelu on onnistunut hienosti. Olen myös pystynyt nukkumaan hyvin. Vasta tämän kolmanneksen lopussa aloin heräilemään aamuyöstä vessaan. Joka osittain pisti väsyttämään myös aina aamuisin.

Raskauden kolmas kolmannes ja liitoskivut. Kuva: Elisa Honkasalo
Raskauden kolmas kolmannes ja liitoskivut. Kuva: Elisa Honkasalo

Raskauden kolmas kolmannes

Nyt ollaan viikon verran oltu raskauden kolmannen eli viimeisen kolmanneksen parissa. Tällä kolmanneksella huomattavin muutos on tapahtunut nukkumisessa. En nuku ollenkaan niin sikeästi kuin olen aikaisemmin nukkunut. Saatan herätä yöllä jopa niin kovaan nälkään, että välillä on pitänyt käydä hakemassa jotain pientä, kuten pähkinöitä, jotta olen pystynyt nukahtamaan uudelleen. Pari päivää sitten minulla alkoivat myös liitoskivut. Tai ainakin oireiden perusteella uskoisin niiden olevan niitä. Tunnen kipua lantiossa ja erityisesti luissa. Kipu tuntuu noustessa lattialta ylös tai kävellessä. En kuitenkaan ole joutunut kävelyä välttämään. Riittää kun hidastaa hieman tahtia. Luulen, että osittain myös itse aiheutin nämä kivut, sillä kiireessä jouduin neljä päivää sitten juoksemaan. Tämän jälkeen kivut tulivat ja ovat nyt kestäneet yhteensä kolme päivää. Toivottavasti menevät myös pian ohi. 

Raskausoireisiin kannattaa asennoitua avoimesti – kaikki on vain väliaikaista!

Raskaus on kaikinpuolin mennyt melko vaivattomasti. Olen niitä odottajia, jotka eivät uskalla tai halua valittaa raskausoireista. Koen, ettei minulla ole siihen oikeutta. Olen pyrkinyt asennoitumaan tuleviin muutoksiin avoimesti. Tätä olen pitkään halunnut, ja nyt vain haluan elää hetken kerrallaan. Muistutan itselleni jatkuvasti, että tämä on myös vain väliaikaista. Lopputulos on varmasti jokaisen raskausoireen arvoista!

Oletko sinä kirjoittanut raskausaikana päiväkirjaa? Suosittelen kyllä lämpimästi tekemään jonkinlaisen yhteenvedon menneistä raskauskuukausista. Usein asiat unohtuvat nopeasti, joten nyt viimeistään olisi hyvä kirjata ylös alkuraskauden fiiliksiä ja kokemuksia. Liikkeelle pääset esimerkiksi sillä, että kirjaat nyt ylös millaisia raskausoireita sinulla on ollut.

                                                                                   by Susanna (rv 30) 

                                                                               IG: @susanna_mustajarvi

                                                                                  FB: @meidancombo

Lue myös:

Raskaus vie minusta kaikki voimat! – raudanpuute ja järkyttävä väsymys

Miksi aivoni eivät toimi? – Voinko laittaa hajamielisyyden ja unohtelun raskauden piikkiin?

Voiko rakenneultra paljastaa meille jotain, johon emme olekaan valmiita?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Blogiarkisto

2019