Kirjoitukset avainsanalla Raskaus

Raskaus lähenee loppuaan. Uusien elämäntilanteiden kynnyksellä minulle on usein luontaista pysähtyä ja pohtia mennyttä. Tästä syystä olen nyt viime aikoina pysähtynyt useasti miettimään raskausaikaa oman puolisoni näkökulmasta. Millainen olen ollut? Olenko ollut hyvä puoliso? Mitä olisin voinut tehdä paremmin?

Parisuhde ei voi olla koskaan lomalla. Siitä minun kanssani samaa mieltä on myös vauva.fi bloggaaja Herkkämies, joka kirjoitti aiheesta postauksen muutama viikko sitten. Raskaus on yksi vaihe elämässä, joka helposti laittaa parisuhteen lomalle. Raskaana on niin syvällä omissa tuntemuksissaan, ja niin – raskaudessa. Raskaus tuo mukanaan paljon uutta ja ihmeellistä. Raskaus vie voimia, ja se kääntää omaa mieltä jatkuvasti enemmän ja enemmän sisään päin. Raskaus usein myös muuttaa ihmistä. Mutta siltikään me emme saisi unohtaa parisuhdetta. Se on, ja tulee olemaan, perheen tärkein tukipilari. Näin minä ainakin ajattelen. 

Parisuhde on perheen tärkein tukipilari!

Parisuhteessa kumpikaan ei voi olla yksin pääroolissa.
Parisuhteessa kumpikaan ei voi olla yksin pääroolissa.

Miten siis pitää huolta parisuhteesta raskaanakin? Minä uskon vahvasti, että meillä kaikilla on aina jotain parannettavaa. Itsestäni ainakin löytyy niin heikkouksia kuin vahvuuksia parisuhderintamalla. Listasin hieman ideoita siihen, miten parisuhde pysyy virkeänä kaikkina aikoina ja kaikissa elämäntilanteissa – myös siis raskaana. Tärkeintä on muistaa, että aina voi – ja kannattaa –panostaa puolisoon. Se on paras sijoitus oman hyvinvoinnin jälkeen!

  1. Mitä sinulle kuuluu? Yksinkertainen kysymys, joka välillä unohtuu. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Raskaus on välillä hyvin raskasta, ja aina ei jaksaisi olla kiinnostunut muista – sen olen itsekin huomannut oman raskauden aikana. On kuitenkin erittäin tärkeää nähdä, miltä maailma näyttäytyy toisen silmin. Mitä ajatuksia oma puoliso käy läpi? Tuleeko vauva ja raskaus jutut välillä korvista ulos? Ajoittain on hyvä keskustella myös muista kuin vauvajutuista. Tiedän – se on vaikeaa, silloin kun omassa päässä pyörii jatkuvasti raskaus, vauva ja synnytykseen liittyvät asiat. 
  2. Rakastan sinua, olet minulle tärkeä! Tärkeitä sanoja, joita ei voi koskaan sanoa liikaa ääneen. Muistathan sanoa nämä sanat päivittäin ja mielellään useasti päivässä? Toista ei kannata missään nimessä pitää itsestäänselvyytenä. Ja kukaan ei ole myöskään ajatustenlukija. Oikotietä ei ole – nämä sanat pitää sanoa ääneen!
  3. Mitä pientä voisit tehdä puolisosi hyväksi? Raskaana usein saa hiukan erikoiskohtelua, joka on oikein ja luonnollista. Voimia pitää säästellä ja ihan kaikkea ei tarvitse jaksaa samaan malliin kuin ennen raskautta. Raskaus ei kuitenkaan ole sairaus, joka veisi meiltä kaikkia voimia ja kykyjä. Jokainen ihminen on ansainnut silloin tällöin erikoiskohtelua. Myös ne puolisot, joiden kotona on raskaana oleva nainen. Miten siis sinä voisit tehdä puolison olosta mukavan? Tai voisitko jotenkin yllättää hänet?
  4. Yhteinen tekeminen yhdistää ja vahvistaa liimaa pariskuntien välillä. Onko teillä ollut jotain yhteistä tekemistä ennen raskautta? Jos on – pitäkää siitä kynsin ja hampain kiinni myös raskaana. Jos ei – nyt viimeistään kannattaa toden teolla pohtia, mitä se voisi olla. Lapsen syntymän jälkeen on varmasti vielä haasteellisempaa saada yhteistä ja molemmille mielekestä tekemistä järjestymään. Sen vuoksi niitä yhteisiä asioita kannattaa vaalia ihan jokaisessa elämänvaiheessa. Mikä teitä yhdistää? Mikä on teille molemmille mielekästä puuhaa? Tehkää sitä! Se vahvistaa suhdetta jatkossakin.

Kuva: Katri Haavisto Photography
Kuva: Katri Haavisto Photography

Mitkä ovat mielestäsi keinot ennaltaehkäistä tilanteita, joissa on kasvettu erilleen tai todetaan puolison pitävän itsestäänselvyytenä? Jep, kyllä ne ovat nämä yllä mainitut yksinkertaiset keinot. Näihin siis kannattaa panostaa joka päivä ja joka viikko. Et varmasti tule katumaan! 

Minulle parisuhde on aina ollut yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Se on ihmissuhde, jonka vuoksi olen valmis uhrautumaan. Hän on ihminen, jonka vuoksi olisin valmis kuolemaan! Hän on tärkeintä maailmassa. Siksi haluan olla hyvä puoliso. Ja sen vuoksi ajoittain myös pysähdyn pohtimaan, olenko todella ollut sitä?

by Susanna (rv 41)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vuosien takainen avioero – häpeä, joka seuraa minua yhä!

Euforisia onnenhetkiä – saisinko jäädä raskauskuplaani ikuisesti?

6 syytä, miksi synnytykseen kannattaa valmistautua

Mitä muut kirjoittavat aiheesta: 

Puolison rooli raskaudessa

Tule sinäkin mukaan #sometonjuhannus haasteeseen, ja vietetään tämä juhannus olemalla läsnä ja hetkestä nauttien!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (13)

Taaperon äiti
1/13 | 

Omasta kokemuksestani raskausaika oli ihan parasta parisuhdeaikaa, vaikka hormonit heittelivätkin ja tunteet olivat pinnassa. Vauva-aika olikin sitten toinen juttu; parisuhteelle ei kertakaikkiaan ole mahdollista laittaa paukkuja ainakaan ihan alussa ja se piti vain hyväksyä. En yhtään ihmettele, miksi monet eroaa kun lapset ovat pieniä, vaikka me pariskuntana ollaankin ns selvitty vauva-ajasta suht hyvin. Se vauvan kanssa olemisen intensiivisyys yllättää, sen kyllä tiesi mutta käytännössä ei kuitenkaan tiennyt. Olennaista on omasta mielestä, että kasvaa parina uudestaan niin, että siinä onkin nyt kolmas henkilö mukana. Lisäksi antaa sille kasvulle aikaa ja ymmärrystä, joustoa puolin ja toisin.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Sitä ei varmasti pysty etukäteen ymmärtämään miten kaikki muuttuu, kun vauva astuu kuvioihin. Musta tuntuu ainakin, ettei itsellä ole mitään käryä miltä se sitten tuntuu ja mitä kaikkea on edessä. Ja että mitä kaikkea se tekee parisuhteelle. Haastaa varmasti tosi paljon, ja eri suunnista. 

Mutta ehkä tärkeintä on oma asenne ja se, että mielessä on jatkuvasti ajatus siitä, että tämä on vaihe, joka ylitetään yhdessä. <3 Myös parisuhteen hyvät ajat auttavat jaksamaan ja taistelemaan parisuhteen puolesta. 

Hyvin kirjoitettu tuo, että kasvaa parina uudestaan. Siihen kiteytyy varmasti kaikki mitä vauva-arki lopulta vaatii. Tsemppiä sinne! <3 

Ja ihanaa juhannusta! 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Anna-Maria K
2/13 | 

Mä ajattelen myös että raskausaikana, niin kuin kaikkina aikoina, parisuhteeseen täytyy panostaa. Ei se itsestään pysy kasassa. Meillä on mennyt tähän saakka tosi hyvin (ollaan rv 33) ja pyritään että menee jatkossakin. Kunoa pystyisimmectekemään tarvittavat asiat myls sitten kun beibi on syntynyt ❤️ Kun hän syntyy, me juhlimme 10 vuotta yhdessä oloa. Aika kiva huipennus 🙂

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Oon sun kanssa täysin samaa mieltä. Hei vau, ja onnea! Tuo on jo tosi hieno juttu, että ootte olleet noin kauan yhdessä. Kyllä parisuhteen eteen pitää ja kannattaa nähdä vaivaa! 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Se on varmasti vaikeaa. Elämään tulee niin paljon muutoksia, että ei oo ihmekään. Lisäksi tulee paljon velvollisuuksia, ja yhteinen aika on kortilla. <3 Mutta aina kannattaa taistella yhteisen hyvän puolesta. <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laskettuun päivään on enää viikko jäljellä. Nämä viimeiset viikot ovat muistuttaneet hyvin paljon raskauden ensimmäisiä viikkoja. Paljon odottelua ja epävarmuutta. Myös mieli heittelee laidasta laitaan. Toisena päivänä on hyvin malttamaton ja haluaisi vauvan jo syntyvän. Toisena päivänä iskee pakokauhu ja pelko – onko minusta sittenkään tähän?

Siitä hetkestä, kun olemme ehkäisyn jättäneet pois, on nyt kulunut jo kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Olen siitä asti unelmoinut päivittäin olevani äiti. Muistan kuinka vauvakuume iski nopeasti ja hyvin vahvasti. Se oli menoa. Tuohon reilu kahteen vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Olen ollut ajoittain hyvin epätoivoinen ja varma siitä, etten tule koskaan saamaan lasta. Toisinaan olen taas ollut onneni kukkuloilla. Unelmani on koko ajan lähempänä toteutumista. 

Mitä lähempänä synnytys on, sitä enemmän olen alkanut kokemaan epävarmuutta.

Mitä lähemmäksi synnytys tulee, sitä enemmän olen alkanut kokemaan myös epävarmuutta. Mitä jos minusta ei olekaan äidiksi? Mitä jos se onkin niin raskasta, kuin siitä välillä annetaan ymmärtää? Ja mitä jos en vain jaksakaan? Meidän Combo on vahva – mutta onko se tarpeeksi vahva kestämään väsymyksen ja muutoksen mikä meitä odottaa? Samalla kun epäröin kasvaa sisälläni kovaa vauhtia tunne siitä, että me jos ketkä olemme valmiita ja tarpeeksi vahvoja. Meidän vahvuus on olla avoimia toisillemme ja tämä on meidän yhteinen juttu. En voisi onnekkaampi olla!

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Minun elämä on ollut tähän asti erittäin ihanaa. Minä ja puolisoni olemme molemmat urheilullisia ja terveitä. Liikumme paljon ja teemme asioita yhdessä. Meillä on päivittäin mahdollisuus päättää millaiseksi päivämme teemme. Jossain kohtaa tämä alkoi kuitenkin tuntumaan tyhjältä. Jotain puuttui. Koin, että tarvitsisin isomman merkityksen elämälleni. Halusin lapsen. Mutta mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Jo pelkästään tuon kirjoittaminen tuntuu tosi pahalta. Miten voin edes ajatella noin? Ja enhän minä oikeasti niin ajattele. Tämä on jotain pelon aiheuttamaa tajunnanvirtaa. Miksi epäilen omia kykyjäni vanhempana?

Mitä jos tämä olikin elämäni suurin virhe? Miten voin edes ajatella noin?

Pelko tulevasta on suuri, mutta samalla odotan sitä enemmän kuin mitään muuta. Odotan malttamattomana, että saan oman lapsen syliini. Odotan, että saisin alkaa tutustua häneen. Haluaisin, että synnytys olisi jo ohi, ja kaikki olisi mennyt hyvin. Tämä odottaminen on välillä henkisesti tosi rankasta. Fyysisesti minulla on kaikki koko ajan paremmin kuin hyvin. Voin todella hyvin. 

Kuva: Minttu Saarni
Kuva: Minttu Saarni

Onneksi pian odottaminen on ohi ja saamme meidän ihanan palkinnon. Samalla nämä kaikki epävarmuuden tuomat pelot ovat tipotiessään. En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen. Olenhan pian ÄITI. Se on jotain mitä olen pitkään toivonut ja vihdoin se on pian totta!

En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hetkeä toiseen – olenhan pian äiti!

Halusin kirjoittaa näistä fiiliksistä ja ajatuksista, vaikka näiden ääneen sanominen on tosi pelottavaa. Nämä ajatukset ovat pelottavia. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä on normaalia tässä vaiheessa raskautta. Etenkin kun on kyse esikoisesta.  

Millaisia sinun raskauden viimeiset viikot ovat olleet?

Oletko kokenut samanlaista epävarmuutta juuri ennen synnytystä? 

by Susanna (rv 39)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme sitä tai emme!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

 

Kommentit (12)

H30
1/12 | 

Kyllä!Yritin monta vuotta tulla raskaaksi ja olin jo luopunut ajatuksesta että minusta ei koskaan tule äitiä.Sitten saimmekin iloisia uutisia.Aivan ihanaa!Nyt rv 37 ja kohta synnytys lähenee.Raskauden aikana en ole ollut itkuinen tms.mutta nyt itken joka asialle,nyt olen alkanut myös pelätä että olenko oikeasti valmis tähän,pystynkö tähän,entä jos en osaa,tuleeko minusta hyvä äiti,entä jos en jaksa,haluanko tätä jne.Välillä sitten olen että tulis jo vauva että pääsisin vihdoin pitämään häntä sylissäni.Kai ne ajatukset käy sitten joillakin laidasta laitaan.Ehkä se on sitten vaan jännitystä kun kumminkin esikoinen tulossa ja ihan uusi asia,äitiys.Olen paljon lukenut tälläisiä juttuja ja muut ovat kirjoittaneet että nämä kaikki huonot ajatukset jää kokonaan pois kun tapaat lapsesi.Tsemppiä sinne ja hyvää loppuraskautta 🙂

Ilona32
2/12 | 

Ihan normaalia tuntea noin!
Iso muutos kyseessä. Eihän siihen kevyesti voikaan suhtautua.

Rv 38
3/12 | 

Voin samaistua kyllä kaikkeen tässä tekstissä! Mutta varmasti pian se aika näyttää mitä tuleman pitää. Tsemppiä sinne loppumetreille.

Mietteitä
4/12 | 

Hei!varmasti normaaleja tunteita mitä lähes kaikki ensi kertaa äidiksi tulevat miettivät.en halua "pelotella"mutta tiedän muutaman pariskunnan joilla on ollut haasteita lapsen saamisessa ja sitten kun vihdoin se haave toteutuu niin tulee henkinen romahdus(varsinkin äidillä) ,oon miettiny monesti mistä se johtuu mutta ehkä se on se kun odotukset korkealla ja jos kaikki ei menekkään kuin oli "suunnitellu" esim lapsi on sairas,oma jaksaminen pettää tai pettymys puolison toimintaan lapsen synnyttyä.teidän perheelle toivon kaikkea hyvää ja kuuntele itseäsi,neuvoja(arvosteluja) tulee varmasti niin vauvan hoidosta,imetyksestä kuin äitiydestä mutta tee asiat niinkuin hyvältä sinusta tuntuu.toki myös hyviä neuvoja tulee mihin kannattaa tarttua.tulipa sekava teksti mutta sanoma oli se että elä luo liian ruusuisia kuvia tulevaisuudesta asioihin joihin ei pysty itse vaikuttamaan(esim koliikkivauva) ja luota itseesi. Olen saanut kokea äitinä sekä itkuisen sairaan sekä super helpon vauvan ja molemmat heistä on opettanut mulle jotain sekä ovat ihan yhtä rakkaita.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Olipas hyvät neuvot. Kiitos. Se menee varmasti just noin, että jos ei ole yhtään varautunut siihen, että lapsi voi olla myös hyvin itkuisa, tai puolison kanssa ei menekään niin jouhevasti kuin kuvitteli. Voi siinä tulla melkoinen löyly niskaan, jos todellisuus onkin ihan toinen. Itsellä mielikuvitus on tosi vilkas, ja olen jo kaikenlaisia kauhukuvia ehtinyt maalaamaan. Toivon, ettei edes puoletkaan niistä toteudu. Kiitos tsempeistä. Nämä muiden ajatukset ja kommentit on mulle ja varmasti muillekin lukijoille tärkeitä ja hyödyllisiä. Aina voi oppia uusia näkökulmia muiden kokemuksista ja ajatuksista. Ihanaa kesän jatkoa!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

SusannaT
Liittynyt14.2.2019
5/12 | 

Täällä eletään 41. viikkoa toisen lapsen odotusta, ja mut on päässyt yllättämään täysin, että synnytyksen lähestyessä epävarmuus iski taas :D Vähän eri ajatukset kuin esikoista odottaessa, mutta toisaalta niin tutut. Tiedän Onneksi tällä kertaa, että epäröinti lakkaa tasan siihen hetkeen, kun saan vauvan syliini.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Uusi lapsi on aina myös uusi tilanne ja elämänmuutos. Ja selvästi siis tuo tullessaan myös uudet ajatukset ja pelot. Ja epätietoisuus tulevasta varmasti osittain aiheuttaa epävarmuutta. On kyl huojentavaa, että on muitakin, jotka kokevat samoja juttuja. 

Oikein paljon tsemppiä synnytykseen ja tuleviin viikkoihin! <3 Ihanaa, saat pian hänet syliisi. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vuodenäitinä
6/12 | 

Muista, että ei kannata säikähtää sitä hormonimylläkkää mikä saattaa lyödä vasten kasvojen ekojen viikkojen aikana. Se yllätti ja pelästytti ainakin minut. Tsemii ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Synnytys on ainutkertainen elämäntapahtuma, johon valmistautuminen etukäteen – niin henkisesti kuin fyysisesti – on tärkeää.

Henkiseen valmistautumiseen liittyy vahvasti oman kehon kuuntelu ja kokonaisvaltaisen rentoutumisen opettelu. Fyysistä valmistautumista on muun muassa lantiota avaavien harjoitteiden tekeminen.

Minä myös synnyttäjänä -kampanjan myötä synnytyskokemuksista on nyt puhuttu aiempaa avoimemmin. Sosiaalinen media on myös avoimuudellaan vaikuttanut siihen, että me naiset olemme entistä tietoisempia synnytykseen liittyvistä riskeistä, mutta myös hyvistä synnytyskokemuksista. Samanaikaisesti meistä on tullut aktiivisempia, ja halu vaikuttaa omaan synnytyskokemukseen on jatkuvasti yleisempää. 

Miten voisin itse vaikuttaa omaan synnytyskokemukseeni ja tehdä siitä minulle paras mahdollinen?

Parasta mitä tässä kohtaa voimme tehdä, on pohtia asiaa oman toiminnan kautta. Miten itse voisin valmistella omaa kehoani kohti synnytystä? Voisinko jotenkin itse vaikuttaa omaan synnytyskokemukseeni tekemällä siitä minulle paras mahdollinen? Konsultoin äitiysfysioterapiaan erikoistuvaa fysioterapeuttia Johanna Tossavaista. Nyt kerron siis mitä ohjeita sain, ja miten itse olen konkreettisesti valmistautunut tulevaan koitokseen.

  1. Opettele tunnistamaan lantionpohjan lihakset. Lantionpohjan lihakset ovat tärkeimmät lihakset raskautta ja synnytystä ajatellen. Ne vaikuttavat koko keskivartalon hyvinvointiin ja ryhtiin. Tähän löydät konkreettisia ohjeita Johannan omasta instablogista: sormi- ja peilitesti tai mielikuvaharjoitteiden avulla toteutettava tunnistustesti.
  2. Opettele oikeaoppinen hengitystekniikka synnytystä ajatellen. Tarkoitus on löytää rauhoittava rytmi hengitykseen, joka synnytyksen ja supistusten alkaessa helpottaa selviytymään supistusten ja synnytyskivun yli. Kun kipua on paljon, hengityksen pidättäminen on luontainen reaktio. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Hengitystekniikkaa voi siis harjoitella. Itse olen soveltanut rentoutusvalmentajana opittuja menetelmiä sekä harjoitellut keholle luonnollisen ja taloudellisimman tavan hengittää.
  3. Opettele rentouttamaan mielesi. Rentoutuminen on yksi tärkeä osa synnytykseen valmistautumista. Olen viimeisten viikkojen aikana keskittynyt tähän erityisesti. Voit yksinkertaisimmillaan hakea youtubesta sinulle sopivia rentoutusharjoituksia, ja tehdä niitä. Voit käyttää apunasi myös musiikkia. Tuttu musiikki, jonka avulla olet harjoitellut rentoutumista jo raskaana ollessa voi helpottaa myös synnytyksessä rentoutumista. Rentoutumisessa tärkeintä on löytää mielentila, jossa voit vapaasti antaa mieltä painavien asioiden mennä. Tärkeintä on keskittyä hengitykseen ja vain olla.  
  4. Opettele, miten rentoutat lantionpohjan lihakset synnytyksessä eri ponnistusasennoissa. Ajattele rentoutta lantioon, välilihaan, lonkkiin, reisiin, pohkeisiin ja varpaisiin. Kiinnitä huomio ovatko kämmenesi avoinna, leukasi rento sekä otsa ja kulmat sileinä. Yksinkertaisimmillaan rentouttamalla kasvojen lihaksia ja leukaperät, lantionpohja rentoutuu automaattisesti.
  5. Ota lantiota avaavat liikkuvuusharjoitteet osaksi arkea ennen synnytystä. Luota itseesi ja kehoosi.⁣ On tärkeä muistaa, että naisen keho on luotu synnytystä varten. Ennen synnytystä on kuitenkin hyvä avata lantiota muutaman liikkeen avulla. Voit tehdä harjoitteita missä ja milloin vain, vaikka päivittäin.

Lantiota avaavat liikkuvuusharjoitteet: 

Kaikki kuvat on otettu yhdessä fysioterapeutti Johannan kanssa.

1. Lantiota avaavat keinuttelut pallolla. Keinuta lantiota rennosti eteen-taakse, sivulta-sivulle tai tee salmiakkikuviota, ympyrää, kahdeksikkoa.

Lantio taakse..
Lantio taakse..
.. ja eteen (teen tässä lantion pyöristystä eteen, vaikka selkä näyttääkin ihan suoralta vatsan vuoksi)
.. ja eteen (teen tässä lantion pyöristystä eteen, vaikka selkä näyttääkin ihan suoralta vatsan vuoksi)

2. Lonkan avaukset jumppapallolla.

Lähtöasento
Lähtöasento
Paino siirretään vuorotellen puolelta toiselle. Lonkka venyy hellästi.
Paino siirretään vuorotellen puolelta toiselle. Lonkka venyy hellästi.

3. Lonkan sisäkierto- ja ulkokierto puoli-istuvassa asennossa.

Lähtöasento
Lähtöasento
Hitaasti hengityksen mukana ensiksi toiselle puolelle..
Hitaasti hengityksen mukana ensiksi toiselle puolelle..
-- ja sitten toiselle. Tärkeää pitää molemmat pakarat kiinni lattiassa.
-- ja sitten toiselle. Tärkeää pitää molemmat pakarat kiinni lattiassa.

4. Lantion avaus syväkyykyssä.

Syväkyykky
Syväkyykky
Ja avaus työntämällä polvia kyynärpäillä.
Ja avaus työntämällä polvia kyynärpäillä.

Näitä harjoitteita voi siis tehdä päivittäin. Liiikkeet tekee ihan super hyvää – vetreyttää ja tekee oloa vähemmän tukalaksi vatsan kanssa. Tärkeintä on saada lantio liikkuvaksi ja auki synnytystä varten.

Kaupanpäälliseksi saat myös paremman olon!

by Susanna (rv 38)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vinkki: Miten valmistautua tulevaan synnytykseen? – bonuksena myös seksi alkaa tuntua paremmalta

Synnytysvalmennus – ennaltaehkäisyä pelkotiloille ja traumoille!

Mitä pakata sairaalakassiin?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Raskaus on ollut siitä erikoista aikaa, että oman pään sisäinen maailma on heitellyt laidasta laitaan. Välillä olen saattanut reagoida asioihin hyvin erikoisellakin tavalla. Ajoittain en ole itsekään pysynyt perillä siitä, mitä mieltä milloinkin olen. Mieli on saattanut ailahdella melkoisesti. Kenties hormonit tämän aiheuttavat?

Tämä kaikki kuuluu raskauteen – näin minulle on vakuuteltu. Toivon todella, että näin on. Vai olenko sittenkin vain muuttunut ihmisenä ailahtelevaksi ja kummalliseksi? Raskausaika on myös tehnyt sen, että olen ollut hyvin herkkä ympäristölle. Aina ei näe sitä toisen näkökulmaa, vaikka kuinka yrittäisi. Saatan tulkita asioita väärin. Toisaalta taas sitä on tullut käperryttyä yhä syvemmälle itseensä. On alkanut suojelemaan itseään negatiivisilta asioilta. 

Olenko muuttunut ihmisenä ailahtelevaksi ja kummalliseksi?

Raskaushormonien vaikutus mielialaan. Kuva: Katri Haavisto Photography
Raskaushormonien vaikutus mielialaan. Kuva: Katri Haavisto Photography

Yleensä toisen näkökulman näkee vasta sitten kun tilanne on ohi. Jälkiviisaus on tässäkin hyvin yleistä. Ainakin omalla kohdallani on näin. Me usein eletään siinä oman elämän kuplassa, joten meitä kiinnostaa oman elämänvaiheen asiat muita asioita enemmän. Tämä raskaus on konkretisoinut tämän seikan hyvin selkeästi. Hyvä esimerkki on se, että olen miettinyt kateutta ja siihen liittyviä asioita. Ja vasta jälkeen päin saattanut ymmärtää, ettei kyseessä olekaan välttämättä kateus, vaan elämäntilanteet ovat vain hyvin erilaiset. Ja tämän vuoksi olen tulkinnut toisen signaalit väärin. 

Me usein eletään siinä oman elämän kuplassa, joten meitä kiinnostaa oman elämänvaiheen asiat muita enemmän.

Viime perjantaina vauva.fi bloggaajien tapaamisessa havahduin myös omien kokemusteni kautta siihen, että nyt raskaana olen enemmän ollut kiinnostunut tähän hetkeen ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Menneet asiat eivät niinkään herätä enää kiinnostusta. Huomaan hyvin esimerkiksi tätä blogia kirjoittaessa, että on todella vaikeaa saada jälkikäteen jostain aikaisemmasta raskauden vaiheesta mitään hyvää tekstiä aikaiseksi. Se ei vain jostain syystä kiinnosta enää niin paljoa, että pystyisin siitä kirjoittamaan. Toivottavasti tämä on väliaikaista. 

Hormonit aiheuttavat paljon myllerrystä omassa päässä. Kuva: Katri Haavisto Photography
Hormonit aiheuttavat paljon myllerrystä omassa päässä. Kuva: Katri Haavisto Photography

Erityisesti raskaana on ollut vaikea kiinnostua elämänvaiheista, jotka ovat mennyttä omassa elämässä.

Tämän ilmiön ymmärrettyäni voin paremmin ymmärtää myös muita. Ei kannata siis loukkaantua, jos oma elämäntilanne ei aina kiinnosta ympärillä olevia. Se on ihan normaalia. Meitä lopulta kiinnostaa ne asiat, joiden parissa meidän elämä pyörii. Emme voi vaatia muilta täyttä kiinnostusta meidän asioista, jos elämä on hyvin erilaisessa vaiheessa. Lopulta meidän jutut kiinnostavat vain heitä kenellä on sama elämäntilanne menossa. 

Koskaan ei pitäisi asettaa itseään muiden yläpuolelle!

Tärkein oppi raskausajasta on ollut se, että koskaan ei pitäisi asettaa itseään muiden yläpuolelle. Aina kaikkeen on niin paljon erilaisia näkökulmia. Aina voi ymmärtää toista, jos vain tarpeeksi niin haluaa. Ehkä vielä palaudun omaksi itsekseni, kun nämä höyryt päässäni laskeutuvat. Uskon myös siihen, että äidiksi tuleminen on prosessi, joka vaatii nämä kaikki pohdinnat. Tämä blogi on minulle väylä puhua asioista yleisellä tasolla, vaikka osittain nämä aina jotenkin koskettaa myös minun omaa elämää. Jostainhan nämä ajatukset kumpuavat! 

Nyt on aika keskittyä vain siihen, että itsellä on hyvä olla! Kuva: Katri Haavisto Photography
Nyt on aika keskittyä vain siihen, että itsellä on hyvä olla! Kuva: Katri Haavisto Photography

Tänään viimeisessä synnytysvalmennuksessa kätilö muistutti, että nyt on hetki, jolloin on hyvin tärkeää pysähtyä pohtimaan vain omaa oloa. On tärkeää, ettei kuormita itseään stressillä. Nyt voi valita ja tehdä vain niitä asioita, jotka tuntuvat mukavilta. Tällä hetkellä tärkeintä on saada oksitosiinia omaan kehoon. 

Näillä ohjeilla siis seuraaviin tuleviin viikkoihin.

Huomenna raskaus onkin täysiaikainen, joten vauva saa tulla heti kun on vain siihen valmis.

Me olemme valmiita!

by Susanna (rv 37)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Kateus ja katkeruus – Pystytkö sinä olemaan onnellinen toisen puolesta?

Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme tai emme!

Lapsilisät säästöön? – hyvä tapa kerryttää lapselle pesämuna aikuisuuteen

Instagramissa on menossa ARVONTA. Käyhän osallistumassa!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

🐾ARVONTA!!🐾 .. .. 🐰J o s e p h B u n n y 🐰 Yhteistyössä @raskauskeiju.fi kanssa arvon yhdelle onnekkaalle Joseph pupuvalaisimen 😘 .. .. Tämä ihana Joseph valaisin sulostuttaa jo monissa lastenhuoneissa ✨ Valaisin on kätevä siirtää ja pupun saa istumaan sängyn, yöpöydän tai hyllyn reunalle. Joseph antaa kauniin hehkuvan valon ympärilleen. ✨ Tämän suloisempaa ei vaan voi enää olla! 🐰✨ Joseph on loistava lahja ystävälle tai itselle. ✨ Tsemppiä kaikille arvontaan! 💕Alla ohjeet osallistumiseen: . . 1. Seuraa @raskauskeiju.fi sekä @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuvat tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! . . Arvonta päättyy maanantaina 3.6 klo 23. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . . #arvonta #yhteistyössä #raskauskeiju #josephbunnylamp #josephbunny #joseph #pupuvalo #kidsroominspo #nightlight #yövalo #sisustus #lapselle #decor 💕

Henkilön Susanna | Äitien ajanhallinta (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Kommentit (8)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Blogiarkisto

2019