Kirjoitukset avainsanalla epäröinti

Äitiyteen liittyy paljon pelkoja. Kysyin peloista Instagramissa seuraajiltani, ja nyt jaan niihin omia ajatuksiani täällä blogissa. Tänään käsittelen pelkoa, joka liittyy enemmän ensisynnyttäjiin. Lapsen syntymän tuoma elämänmuutos nähdään isona ja rankkana – halusimme sitä tai emme! 

Ensisynnyttäjillä on yksi pelko ylitse muiden, ja se on itsensä menettäminen. Äitiyttä kun markkinoidaan melko negatiivisesti arkisessa puheessa. "Odota vain kun lapsi syntyy.." on tuttu lause ensisynnyttäjälle. Lapsen syntymällä hiukan jopa peloitellaan ja siitä puhutaan isona elämänmuutoksena. Muutoksen suuruutta ei voi edes kuvitella ennen kuin vauva syntyy. Muutokset rinnastetaan siihen, ettei enää ole aikaa itselle. Lapsen jälkeen elämä pyörii lapsen ympärillä. Samalla on peloteltu univelalla ja totaalisella väsymyksellä. "Nukkua kannattaa vielä kun voit". Asioita sanotaan puoliksi vitsillä, ja puoliksi tosissaan. 

"Odota vain kun lapsi syntyy.." on tuttu lause ensisynnyttäjille.

Onko äitiys pelkkää taistelua väsymystä vastaan? Kuva: Katri Haavisto Photography
Onko äitiys pelkkää taistelua väsymystä vastaan? Kuva: Katri Haavisto Photography

Lisäksi äitiys on markkinoitu huonosti myös taloudellisesti. Äidit kertovat taloudellisista haasteista. Tukiin liittyvä keskustelu on kiivasta. "Nauti nyt vielä kun voit" on tuttu lausahdus. Mitä se kertoo meille ensisynnyttäjille?

Mitä, jos jollain vauva-arki ei olekaan rankkaa? Onko silloin tämä äiti päässyt jotenkin helpolla? Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten? Vai miksi äitiys ei saisi olla helppoa? Näistähän en itse tiedä vielä mitään. Pohdiskelen ja kummastelen vain. 

Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten?

Kirjoitan aiheesta, koska haluan tuoda näkyväksi sen, miltä tämä maailma näyttää meille, joilla ei siitä vielä ole mitään hajua. Elämänmuutos on varmasti suuri. Mutta onko sen pakko olla aina niin rankkaa? Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin. Mutta onko se todella sitä? 

Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin.

Pohdin kovasti, miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka eivät vielä ole äitejä. Kuva: Katri Haavisto Photography
Pohdin kovasti, miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka eivät vielä ole äitejä. Kuva: Katri Haavisto Photography

Miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka vasta harkitsevat perheen perustamista? Jos äitiydestä puhutaan negatiivisesti, on hyvä ymmärtää mikä vaikutus sillä oikeasti on. Mitä mahtaa pohtia itsenäinen nainen, joka on tehnyt kovasti töitä oman uransa eteen ja nauttii suuresti elämästään? Kannattaako tällaisen naisen edes harkita äitiyttä? Näin pikaisesti ajateltuna ei nuo argumentit äitiydestä ainakaan hirveän houkuttelevia ole. Ja pelko itsensä menettämisestä voi hyvinkin olla aiheellinen.

On ehkä parempi vain uskoa varoittelut ja nukkua varastoon – vielä kun voi!

Mitä voimme siis tehdä? Kannattaako meidän kuunnella varoitteluja? Onko siis järkevintä vain uskoa, että elämä tulee muuttumaan radikaalisti. Ja harvoin se kauhean mahtavaksi muuttuu. On ehkä parempi siis valmistautua väsymykseen, ja nukkua varastoon – vielä kun voi! Aivan kuin tämä olisi edes mahdollista. Pitäisikö jo odottaa tulevaa väsymystä? Koska sieltä se tulee – halusimme tai emme. 

Äitiys kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Kuva: Katri Haavisto Photography
Äitiys kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Kuva: Katri Haavisto Photography

Mikä neuvoksi? Haluan itse olla sinisilmäinen tässä asiassa niin kauan kunnes todellisuus minut musertaa. En halua luoda mieleeni kuvitelmia arjesta, joka on yhtä taistelua. En halua uskoa siihen. Onko tämä tyhmää? En tiedä. Mutta käytäntö sen sitten paljastaa.

Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan!

Entä voisiko tässäkin olla apua asenteella? Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Vedämmekö puoleemme asioita, joita haluamme nähdä ja mihin uskomme? Haluan uskoa, että rakennamme oman arkemme meidän itsemme näköiseksi. Välillä voi tulla unettomia öitä. Välillä on huonoja päiviä. Mutta lopulta hyviä päiviä on enemmän. Olisiko äitiys erinäköinen, jos puhuisimme enemmän hyvistä asioista äitiyden ympärillä? Haluan uskoa, että lapsi muuttaa elämää suuresti, mutta positiivisella tavalla. 

Ensisynnyttäjänä toivoisin enemmän keskustelua positiivisten elämänmuutosten ympärille. Jokainen äiti on joskus ollut ensisynnyttäjä.

Miltä äitiyden maailma näyttäytyi silloin sinulle?

Miten sinun elämäsi muuttui hyvällä tavalla lapsen syntymän jälkeen?

by Susanna (rv 37)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Pelot, osa 1: Raskauden tuomat muutokset vartalossa pelottavat!

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

6 vinkkiä, joiden avulla vauvaa voi auttaa nukkumaan – heti syntymästä alkaen!

Mitä muualla kirjoitetaan aiheesta: 

Voiko näin onnellinen ollakaan? 6 ihaninta asiaa, joita kukaan ei kertonut sinulle vauva-ajasta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (28)

Yhdenlainen kokemus
1/28 | 

Moikka,
Silloin kahdeksan vuotta sitten kun sain lapseni elämä todella muuttui. Se muutti minua, arkea ja parisuhdetta sekä hyvässä että pahassa. Ensimmäiset tunteet olivat onnea ja rakkautta kun se pieni ihminen makasi synnytys osastolla vieressäni. Seuraavaksi tuli tunteet siitä että pystynkö tähän. Niin pieni ja hauras lapsi josta minun olisi pidettävä huolta. Vauva ajat olivat rankkoja ja väsymys, hormoni myrskyineen oli kun sumussa olisi kulkenut. Parisuhde kävi läpi myöskin kriisin. Vaikeana pidin myöskin olla päivällä ruokkiva rinta ja illalla seksuaalinen rinta, jos ymmärrät. Oli vaikea löytää tasapaino äidin roolin ja vaimon, seksuaalisen naisen roolin välillä. Lapseni on nyt kahdeksan ja olen sitä mieltä että äitiys on yksi vaikeimmista asioista elämässä. Toisaalta olen ymmärtänyt ettei ole täydellistä äitiä, lasta, oppeja, suhdetta joten voi olla armollisempi itselleen. Kaikesta huolimatta lapsi on parasta kaikkine tunne myrskyineen, mitä voi toivoa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Ihana kuulla. Äitiydessä on niin paljon hyvää kuin on huonoakin. Niinkuin kaikessa. On kiva kuulla myös hyviä asioita <3 Voin hyvin jo kuvitella tuon ristiriidan seksuaalisen naiseuden ja äitiyden välillä. Olemme siitä jo puhuneetkin, ja siihen pitää osata varautua. Onko mitään vinkkejä siihen? 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Siiri2017
2/28 | 

Totta hemmetissä elämä muuttuu lapsen myötä,mutta eikö niitä siksi juuri hankita? Että elämä muuttuisi ;) Itselle oman kehon ja oman ajan vähentyminen ei tullut yllätyksenä, koska osasin sitä odottaa. Enemmän yllätyksenä tuli se muutos jonka lapsi toi tullessaan omaan ajatusmaailmaan. Ensi sekunneista lähtien sitä ajattelin vain ja ainoastaan tuon pienen ihmisen haluja ja tarpeita. Ja suoraan sanoen, se oli ihanaa! Huolehtia toisesta joka ei muuta voinut kuin luottaa siihen, että kyllä noi porukat tän homman osaa <3 Ja niinhän me osaltaankin. Ei ehkä täysin tyylipuhtaasti koko ajan,mutta omalla tavallamme, sellaisella joka sopii just meille.

Itse kielsin lähipiirini aisia kertomasta omista synnytyksistään ellei kyse ollut positiivisista asioista. Tämä siksi,että tiesin jokaisen synnytyksen olevan erilainen enkä halunnut sekoittaa omiin ajatuksiini kenenkään vanhoja traumoja. Halusin vain uskoa, että hyvin se menee tavalla tai toiselle. Ja kun sen aika vihdoin tuli oloni pysyi rauhallisena koko ajan :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, olen samaa mieltä. Silloin kun perhettä lähdetään perustamaan, siinä on taustalla ajatus, että haluaa mennä elämässään eteenpäin. Silloin on valmis muutoksiin. 

Ihana kun kerrot, että suurin muutos johon et osannut varautua oli se ajatusmaailma, mikä muuttui heti lapsen syntymän jälkeen. Odotan tuota todella. Se, että on elänyt reilu 30 vuotta itsekästä elämää on kasvattanut siihen, että on vihdoin todellakin valmis siihen, että elämässä on muutakin sisältöä. <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Jenni Martikainen
3/28 | 

Voi, juuri näin. Yhteiskunnassa täytyy tapahtua suuret muutokset, jotta Äitiyttä, Naiseutta, elämän jatkumista arvostettaisiin sille kuuluvalla arvolla.

Äitiys, uuden luominen ja hoivaaminen on Naisen Voima, se on vahvaa rakkaudellista Äitiyden energiaa. Ilman sitä ei ole elämää, ilman sitä ihmiset voi pahoin.

Koko Naiskulttuurin, yhteisökulttuurin pitäisi muuttua. Äidit tarvitsevat apua yhteisöltään pikkulapsi aikana talouden hoidossa. Kun kaikki tämä on unohdettu ja vielä tuotu "paine" että äidin tulisi lähteä töihin, on selvää että se voi tuntua haastelliselta. Mutta ei niin ole tarkoitettu, että ihmiset selviäisi yksin. Nykymaailma on näiltä osin todella hukassa.

Jos haluat tehdä yhteistyötä, Laita viestiä. Annan sydämeni tälle asialle, Äitiydelle. Sydämeni pohjasta kiitän jokaista, joka antaa maailmaan uutta elämää.

Satu - Tsajut
4/28 | 

Sain esikoiseni teininä. Koin silloin, että muutos oli helppo. Minulla ei ollut ollut "vapaata elämää" enkä ollut itsellinen ihminen. Olin elänyt elämää, jossa piti huomioida muu perhe ja jossa ei saanut mennä ja tulla vapaasti oman mielensä mukaan. Muutos oli helppo. Näin asia ei ehkä olisi ollut, jos olisin siirtynyt äitiyteen aikuisuuden erilaisesta maailmasta.

Näihin varoitteluihin en ole törmännyt iltatähtiämme odottaessa. Ehkä ne ovat tietyn porukan juttu tai sitten säästyin niiltä kun lähdin toiselle kierrokselle.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana, että olet selvinnyt pelotteluilta. Luulen, että siihen on varmasti osaltaan vaikuttanut se, että olit jo kokenut äiti, jolloin ehkä silloin ihmiset eivät koe tarvetta neuvoa. Tosin olen myös ihminen, joka kyselee hirveästi, joten ehkä myös osittain itse aiheutan sen, että minua helposti neuvotaan ja tässä kohtaa myös pelotellaan omilla asenteilla. :) 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Karhusola
5/28 | 

Muistan silloin, kun esikoinen syntyi vuonna 2016, että kyllähän siitä äitiydestä peloiteltiin. Mutta vielä enemmän peloiteltiin silloin, kun kerroimme saavamme toisen lapsen. "Se on niin rankkaa kahden kanssa, ei todellakaan mene siinä missä yksikin. Voit heittää hyvästit omalle ajalle" jne. Meillä on mennyt kahden lapsen kanssa oikein hyvin, toki välillä on raskasta, mutta hyvällä tukiverkolla ja apukäsillä kyllä jaksaa :)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, voin vaan kuvitella. Ehkä sulla meni liian hyvin, ja sen vuoksi koettiin, että "kyllä sinä sitten huomaat kuinka rankkaa on kahden kanssa". Luulen, että nuo asenteet on tosi syvällä. Olisi ihanaa kun kaikki vain näkisivät asiat hieman kevyemmin, jolloin se vauva-arkikin olisi varmasti hieman helpompaa ja mukavempaa. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

HappyMum
6/28 | 

Minulla on 3 lasta, olen saanut esikoisen 25-vuotiaana, keskimmäisen 28-vuotiaana ja iltatähteni syntyi ollessani 34-vuotias. Kaikista helpointa äitiys on ollut esikoisen kanssa, muutos perhe-elämään oli helppo ja en ollut väsynyt.En kaivannut omaa aikaa, vauva oli suurin haaveeni. vauvan kanssa oli helppo mennä ja tulla. Kahden pienen kanssa oli vähän kuin olisi välillä sirkuksessa ollut ja jo raskaus aikana törmäsin kommentteihin että elämä tulee muuttumaan totaalisesti kun toinen lapsi syntyy. Kolmannen lapsen raskaudessa isot lapset olivat niin mukana ja odottivat vauvaa hurjasti. Vaikeinta itselle on ollut se että kun vauva-aikaa monesti pelotellaan niin itselle jokaisen lapseni uhma-ikä on ollut haastavaa ja siitä harvemmin puhutaan tosiaan että
Monelle ensisynnyttäjelle esikoisen vauva-aika saattaa olla mahtavaa rakkaus kuplaa ja kaikki menee kivasti.
Itse olen kolmikostani äärettömän kiitollinen mutta ihanaa opettelua äitiys on 13vuoden jälkeenin. Onnellista loppu raskautta sinulle!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Ihana kuulla ja kiitos kun jaoit kokemuksesi. :) <3 Äitiys on varmasti jatkuvasti uuden oppimista ja epämukavuusalueella olemista. Valintoja pitää tehdä, vaikka ei aina tiedä mikä olisi oikein. Mutta onneksi äitinä ei tarvitse olla täydellinen. <3 Kiitos. Hoo-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy. Vielä kun ei yhtään tiedä mitä kaikkea on edessä päin. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Maarit Silta
7/28 | 

Näin hieman yli vuosi äitinä, on todettava, että raskasta on ollut. Kun tukiverkosto on olematon, on kyllä saanut omalle ajalle sanoa hyvästit. Se harmittaa ja on pakko miettiä, että hankkiiko toista lasta.

Lisäksi omat vaikeuden toi yllättävä asia - en tiennyt, että minulla on jonkin sortin trauma lapsen itkusta. Itku on edelleen ahdistavaa enkä siitä ole oikein osannut kellekään puhua. Paljon siis yllättävänkin tapahtunut, mutta kyllä se pieni tuhisija on sen arvoinen!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Voi ei, traumat voi tulla kyllä yllättävistä asioista esille. Ja uskon myös, että tukiverkolla on iso rooli vauva-arjessa. Muista, että aina ei tarvitse pärjätä yksin. On olemassa lapsiperheitä tukevia ulkopuolisia tahoja, jos alkaa tuntua liian rankalta. Mutta ihanaa, että silti ajattelet, että pieni tuhisija on kaiken tämän arvoista. <3 Se on tärkeintä. Ja sinä olet tärkeä lapsellesi, joten oma jaksaminen on tärkeää myös laittaa prioriteeteissa korkealle! Ihan super paljon tsemppiä sinne! <3 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
8/28 | 

Nyt yksi vuosi äitiyttä takana ja jotenkin voin samaistua tekstiisi "vuoden takaisena itsenäni". Muistan miten pohdin ihan noita samoja juttuja ja ärsytti se kaikki negatiivisuus äitiyden ympärillä. Näin vuoden jälkeen voin todeta, etten vain silloin yhtään ymmärtänyt koko äitiyttä, sitä elämänmuutoksen laajuutta, niitä lukemattomia tunteita, miten paljon ja miten ristiriitaisia ne voivatkaan olla keskenään. Koen ettö vauvavuosi on ollut parasta, mutta myös ehdottomasti rankinta tähän astisessa elämässä. Vuosi josta en vaihtaisi mitään pois, mutta joka on samalla ollut ajoittain eniten perseestä koskaan. Se on todella ristiriitaista ja vasta nyt sen ymmärtää, ei voi oikein verrata mihinkään muuhun elämäntapahtumaan. Jokainen kokee sen elämänmuutoksen eri tavalla ja samalla siihen on todella vaikea valmistautua pahemmin, koska siihen liittyy niin paljon tekijöitä joista ei voi etukäteen tietää. Esim itse koin elämänmuutoksen rankkana, vaikka meidän ihana neiti olikin ns helppo vauva kaikin puolin. Koen että varmasti nauttisin enemmän toisen lapsen vauva-ajasta nyt kun se elämänmuutos on jo tapahtunut. Vuoteen on kaikkiaan mahtunut niin paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella ja olen kiitollinen että olen saanut kokea jotain näin "isoa".

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kuulostaa oikein järkevältä, ja noin se varmasti meneekin. Sitä haluaa jotenkin vielä suojella itseään kaikelta muutokselta, vaikka sen hyvin tietää että ne muutokset kyllä tulevat. Ehkä ihmismieli toimii näin automaattisesti, vaikka alitajunta olisikin valmis muutokseen. Epävarmuus on myös epämukavaa ja koska nyt en voi tietää yhtään mitä oikeasti on tulossa, herättää myös se paljon tunteita. 

Mutta tiedän, että vauva on kaiken tämän arvoista. Tätä olen pitkään halunnut. Ja sen vuoksi kaikki pelottelutkin tuntuu inhottavilta, koska koen, että kukaan ei voi oikeasti tietää miten asiat lopulta menee. Sitä haluaa tavallaan suojella omaa unelmaa. :) <3 Kiva kun laitoit kommentin. Nämä auttaa paljon, sillä tulevaisuus jännittää. Ja se on täysin luonnollista tässä kohtaa. :) Ihanaa arkea sinne yksivuotiaan kanssa! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vive
9/28 | 

Ihanaahan elämä lasten kanssa on. Ei kai muuten olisi niin paljon useamman lapsen äitejä, jos se olisi kamalaa ;) Lasta suunnitellessa ja odottaessa on hyvin aikaa sopeutua muutokseen, jolloin pitääkin huolehtia lapsesta 24/7, vaikka onneksi monilla muillakin kuin minulla on tukiverkkoja, että itsellekin jää aikaa. Tietenkään ei ikinä tiedä, kuinka vaatelias vauveli syntyy ja kuinka paljon on ongelmia esim. imettämisessä, vauvan kasvussa, masuongelmissa ym, jotka varmasti väsyttävät ja stressaavat. Meillä kaikki on mennyt aina hyvin, vaikka lapset eivät ole hirveän hyviä yönukkujia olleet ja ensimmäisen kanssa huomattiin unikoulujen jälkeen, ettei yösyötöillä ollut mitään merkitystä nukkumiseen. Mutta toisaalta ei ole mitenkään harvinaista, että alle 1-vuotiaan yö on vain 5 tuntia, jonka jälkeen masu jo kurnii. Toki tuonkin heräämisen jälkeen yleensä nukahdetaan uudelleen. En kuitenkaan kokenut väsymystä esikoisen kanssa, koska silloin nukuimme yleensä yhdessä päikkäreitäkin. Nautimme vain päivittäin lapsiperheille järjestetystä toiminnasta leikkipuistoissa, seurakunnalla ja yhdistyksissä, joissa oli seuraa ja tekemistä lapselle ja vanhemmille. Toisen kanssa väsymystä oli enemmän, koska harvoin sain pojat nukkumaan samaan aikaan päikkäreitä, joten toisen kanssa en jaksanut osallistua niin paljon aktiviteetteihin silloin, kun esikoinen oli 3 kertaa viikossa päiväkodissa. Aktiivinen elo jäi monasti siis vain molempien lasten kanssa temmeltämiseen. Näin taitaa käydä kolmannenkin saapuessa kesällä, varsinkin kun olemme ryhtyneet maalaisiksi ja kaikki palvelut ovat kauempana eivätkä muutenkaan niin monipuolisia kuin Helsingissä. Mutta levollisin mielin odotan taas tulevaa, sillä perhe-elämä on parasta <3 

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos kokemustesi jakamisesta. Siitä huokui luottamus ja rauha. Ja sitä lukiessa tuli itsellekin tosi rauhallinen olo. Haluan itsekin uskoa siihen, että itsekin sopeutuu jokaiseen tilanteeseen. Yleensäkin elämässä minun on helppo sopeutua, kun vain saan aikaa. Väsymyksenkin kokeminen on jokaiselle hyvin yksilöllistä. Ja toki se, että kuinka osaa nukahtaa on sitten päivä tai yö. Onneksi olen tottunut ottamaan päiväunia, joten ehkä sekin menee helpommin, kun siihen on jo itsekin ennalta tottunut. 

Ihanaa, teille tulee siis kolmas. Oikein paljon tsemppiä viimeisiin kuukausiin. Maalla on varmasti ihanaa, vaikka palvelut ovatkin kauempana. Mukavaa viikonloppua sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Marjut
10/28 | 

Silloin, kun odotin esikoista reilu kymmenen vuotta sitten, ei juurikaan puhuttu negatiiviseen sävyyn vanhemmuudesta. Silloin itse kuulin enimmäkseen vain positiivisia asioita, mutta silloin olisin kaivannut enemmän vertaistukea myös huonompiin ja heikompiin hetkiin.  Vanhemmuus on kuitenkin elämäni suurin ja mahtavin asia. Haasteita on varmasti aina, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen kuinka paljon hyvää se elämääni on tuonut. 

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tuota myös mietin yhdessä kohtaa, että tilanne on voinut olla aikaisemmin just päinvastainen ja sen vuoksi koetaan, että halutaan tuoda realistinen kuva vauva-arjesta esille. Yleensä kun asiat menee ääripäästä toiseen. Nyt taidetaan olla sitten siellä toisessa ääripäässä. 

Odotan innolla vauva-arkea ja kaikkea siihen liittyvää! On ne sitten negatiivisia tai positiivisia, on se jotain sellaista mitä on pitkään kaivannut. Ihanaa viikonloppua sinne! Kiva kun laitoit kommenttia. Näistä on niin paljon apua, kun ei voi yhtään tietää mitä tulevaisuudessa onkaan edessä. :)

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija19
11/28 | 

Moikka, esikoiseni syntyi viime joulukuussa. Raskaana ollessani olin aika peloissani ja uskon, että tuo pelko johtui kaikesta siitä mitä "tiesin" äitiydestä etukäteen. Nyt vauvani on kohta puoli vuotias ja olen onnellisempi kuin koskaan! Väsyneitä päiviä ja öitä tulee ja parisuhde on tietysti koetuksella, mutta mielestäni oma asenne ratkaisee hyvin paljon. Tämä on siis oma kokemukseni ja eroaa aika paljon siitä mitä nuo pelot minulle kertoivat raskaana ollessani. Luulin, että kadotan itseni tämän uuden elämän myötä, mutta olen ihan se sama nainen kun ennenkin, vaikkakin itsevarmempi, rohkeampi, päättäväisempi ja vastuullisempi. Olen motivoituneempi kuin koskaan aiemmin. On mahtavaa olla äiti!

Vierailija
12/28 | 

Kaikista eniten vauvavuodessa järkytyin siitä, miten niin ihana asia kuin yhteinen lapsi voi tuoda parisuhteeseen niin paljon rumia asioita ja tunteita. Kateutta, katkeruutta, pettymystä ja raivoa. Kilpailua siitä kenen työ ja palautuminen on tärkeämpää. Jatkuvaa mielensä pahoittamista ja vaikenemista siitä, mitä oikeasti haluaisi sanoa, kun kumpikin on niin herkillä kaikelle kyseenalaistamiselle ja arvostelulle. Kun kumpikin koko ajan vain yrittää parhaansa.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tuosta olemme tosi paljon puhuneet mieheni kanssa, koska meillä on samanlaisia kokemuksia lähipiiristä. Olemme paljon pohtineet, että onkohan asiasta puhuttu ennen lapsen tuloa, että mitä tunteita se voi herättää toisessa? Onkohan molemmat olleet yhtä motivoituneita lapsen tuloon ja perheen perustamiseen? Tosi kurja kuulla, että tällaisia asioita vauva-arki on tuonut tullessaan. Toivottavasti haasteista huolimatta vielä pääsette kaiken tuon yli ja löydätte yhteisen sävelen. Ootte tiimi, joka kamppailee samassa veneessä. Sillä kuten itsekin kirjoitit, molemmat yrittää parhaansa. Ja se riittää. Tärkeää on huomata ne hyvät asiat myös toisen teoissa. Väsymys tosin varmasti tekee osansa tuossa kaikessa ja tässä kohtaa voin vain arvailla. 

Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Näistä on hyvä puhua. Jo yleensä asian ylös kirjoittaminen voi avata asiaa sen verran, että asiat alkavatkin pikku hiljaa helpottamaan. 

Ihan hirmuisesti tsemppiä sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
13/28 | 

Ei niistä turhaan puhuta, ja mielestäni pitäisi puhua enemmän. Että mitä se oikeasti on kun saat yöllä vain muutaman tunnin yöllä monta viikkoa perä jälkeen. Ja jos vauva on itkuinen, Koliikki, allergiat, refluksi mitä näitä nyt on. Ja tuo "nuku vielä kun voit" voiko hassumpaa kuulla. Eihän se auta vaikka oisit nukkunut prinsessan unta viimesen vuoden jos se vauva valvoo ihan kaikki yöt.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Kiitos kun laitoit kommenttia. On kyllä tärkeää, että asioista uskalletaan puhua realistisesti, koska ei totuuden kiillottelukaan palvele ketään. 

Oma kokemukseni kuitenkin on se, että äitiydestä puhutaan paljon vain negatiivista. Harvoin asiat ovat yksiselitteisiä. Sen vuoksi on tärkeää tuoda kaikkia näkökulmia esille. Kaikilla lapsilla ei ole kuitenkaan koliikkia. Sitä esiintyy 10% lapsista, joten on myös tuo 90%, joista olisi mukava kuulla. Koskaanhan emme tiedä millainen lapsi syntyy, mutta olisi tosi kiva saada realistinen kuva vauva-arjesta. Myös niiden positiivisten asioiden kannalta.

Ja tuo on niin totta. Unta kun ei voi nukkua varastoon. Ja uni on todella tärkeä asia meidän hyvinvoinnin kannalta, joten on ihan uskomatonta, jos menee muutamakin vuosi siihen, ettei juurikaan nuku. 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Elina // Vauhtihirmun elämää
14/28 | 

Ennen lasta en tiennyt, että voisin rakastaa jotakin niin suuresti; se on ehkä se suurin. Me kuulumme niihin, joiden vauva-aika on ollut raskasta. Toisinaan todella raskasta. Mutta hiljalleen helpottaa kun lapsella lähestyy 4 vuoden ikä :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on huomenna rakenneultra. Ihan rehellisesti sanottuna se pelottaa ja jännittää todella paljon. Olen tällä hetkellä viikoilla 21, ja huomenna alkaa raskausviikko 22. Yhtenä isona ja kutkuttavana jännityksen aiheena on tietysti se, että mitä sukupuolta meidän Papu mahdollisesti olisi. Tämä asia on luonnollisesti saanut koko lähipiirin pohtimaan ja heittelemään veikkauksiaan kumpi sieltä tulee. Myös minulta on kysytty, että onko minulla jotain aavistuksia?

Olen joka kerta kysymyksen kuultuani ollut hämilläni, pitäiskö minulla olla joku aavistus?

Rehellisesti – minulla ei ole mitään hajua kumpi sieltä voisi tulla. Mistä joku voisi sen aavistaa? Onko kyse omista haluista vai aavistaako joku sen oikeasti jostain? Toisaalta olen pelännyt myös omaa reaktioitani. Voisinko kuitenkin kokea pettymystä sillä hetkellä kun kuulemme sukupuolen? Sisällä sisimmässäni minullakin on kyllä toive. Mutta en halua pettyä, sillä molemmat vaihtoehdot ovat yhtä ihania. 

Pahoinvoinnin loppuminen toi epävarmuuden

Pelkoa tuottaa todella paljon ajatus siitä, että mitä jos ultrassa selviää jotain odottamatonta. Mitä jos Papulla ei olekaan kaikki hyvin? Mitä sitte tapahtuu? Selviänkö siitä? Kahdessa alkuraskauden ultrassa ei ole tullut esille mitään sellaista, miksi nyt tarvitsisi olla huolissaan. En siis ymmärrä, miksi huoli kuitenkin herää? 

Olen joskus lukenut siitä, että juuri tässä vaiheessa raskautta voi kokea hyvin epätodellisia fiiliksiä, koska vielä ei ole vatsa kovinkaan paljoa kasvanut, pahoinvointi voi alkaa hellittää ja vauvan liikkeitä ei välttämättä vielä tunne. Olin juuri tuossa tilanteessa vielä viime viikolla. Minun kohdalla pahoinvoinnit loppuivat vasta noin kaksi viikkoa sitten. Ne loppuivat kuin seinään. Vaikka olinkin tuosta erittäin onnellinen, koin jotenkin todella outoja tunteita. En enää ollutkaan varma olenko ollenkaan raskaana. En tuntenut vielä liikkeitä. Kuinka hassulta se kuulostaakin, aloin epäilemään kaikkea. Onneksi sain ystävältäni lainaan kotidopplerin, ja sillä aloin kuuntelemaan Papun sydänääniä, jotka löytyivät todella helposti. Onneksi näitä hetkiä varten on olemassa tuollaisia työkaluja. Pahoinvointi oli jotenkin niin konkreettista – vaikka välillä ihan kamalaa. Pahoinvointi toi minulle varmuuden, että siellä masussa oikeasti kasvaa jokin. 

Ensimmäiset potkut

Vielä viikoilla 20 en ollut juuri ollenkaan tuntenut tai osannut ainakaan tunnistaa Papun liikkeitä vatsassani. Kyselin paljon muilta kokemuksia, ja monet olivat tunteneet liikkeet jo jopa hyvin aikaisillakin viikoilla – kuten 15 tai siitä ylöspäin. Olin tosi hämilläni, että miksi itse en tunne.

Ja tässäkin asiassa aloin heti pohtimaan, miksi en osaa tunnistaa liikkeitä? Onkohan tämä raskaus jatkuvaa itsensä kritisointia?

Onneksi kuitenkin viime viikon torstaina se vihdoin tapahtui, ja me molemmat – mieheni sekä minä – tunsimme liikkeet selkeästi. Nyt viimeisten päivien aikana olen saanut nauttia näistä ihanista liikkeistä. Ja hei, vihdoin koko raskaus alkaa tuntumaan paljon konkreettisemmalta. 

Huomenna siis ultra, ja toivottavasti siellä kaikki hyvin.

by Susanna (rv 21)

 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla:

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

Kuuluuko seksi ja raskaus samaan lauseeseen? – ajatuksia raskausajan seksihaluista

Voivatko rintaimplantit olla esteenä imettämiselle? – asiantuntija vastaa

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Kyllä itselläni oli koko raskauden ajan vahva tunne siitä, että poika on tulossa ja oikeassa olin. Näin unia poikalapsesta ja jollain selittämättömällä tavalla vaan "tiesin", että poika on tulossa. Kyse ei ollut siitä, että olisin poikaa toivonut, minulle molemmat sukupuolet olisivat olleet aivan yhtä tervetulleita, mutta jotenkin vaan vaistosin odottavani poikaa. Ennen rakenneultraa totesin kaverillekin, että kyllä mä hämmästyn jos siellä mahassa ei ole poika! Selkeä poika olikin.
Jännä juttu, miten voi niin vahvasti aistia lapsen sukupuolen. Joskus luin, että asiasta on tehty ihan tieteellistä tutkimustakin ja tutkijat epäilivät, että jollain lailla hormonitoiminnan ansiosta äiti pystyisi vaistoamaan lapsensa sukupuolen.
Mutta oli miten oli, niin tytöt ja pojat on yhtä ihania ja kumman tahansa saaminen on suuri lahja - vaikka vähän pettyisikin rakenneultrassa sukupuoleen, niin kyllä se menee ohi se pettymys aivan varmasti. Kaikki tunteet on sallittuja ja varsinkin raskausaikana tunteet vasta myllertääkin, ihmisiähän tässä vaan ollaan eikä omista negatiivisista tunteistakaan kannata liikaa syyllistyä jos sellaisia tulee.
Itse kyllä yllätyin siitä tunnemyräkästä joka rakenneultrassa iski, aloin ihan hervottomasti itkemään ilosta ja helpotuksesta siinä pöydällä maatessani, kun kuulin että kaikki ok ja itselläni juuri se sukupuolen kuuleminen teki siitä kaikesta jotenkin todellisemman tuntuista.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Aika hauska! Mä olen kans kuullut, että joillakin äideillä on ollut tosi vahva tunne, että kumpi sieltä on tulossa ja yleensä tuo tunne on ollut myös oikea. Monet on myös nähnyt unia siitä. Mulla ei itselläni ole kokemusta tuollaisesta, mutta kai se on uskottava, kun kerta niin monet sitä sanoo  :) :) 

Jep, oon samaa mieltä, että kaikki tunteet on sallittuja ja niitä kyllä tulee päivittäin ihan erikoisiakin fiiliksiä. Välillä mietin, että oonko sekoamassa, kun saattaa tulla tosi outoja ajatuksia, joita en tunnista omikseni. :) <3 Mutta tätä tämä äidiksi kasvaminen on. 

Kiitos tosi paljon kommentistasi. Se antoi jälleen perspektiiviä sille, että me tosiaan ollaan vain ihmisiä, ja nämä kaikki kuuluvat osaksi meidän elämää! <3

Tsemppiä sinne arkeen pojan kanssa! - Susanna

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Vierailija
2/5 | 

Viattomille mielille tiedoksi, että vaikka ultrissa ei löytyisi mitään niin ei se silti tarkoita, että lapsi olisi terve. Mun lapsen ultrissa ei näkynyt mitään, ja lapsi tarvitsi elinsiirron mahdollisimman nopeasti. Toiset lapset syntyy "terveenä" ja etenevä kuolemaan johtava aivosairaus ilmenee taaperona. 150 lasta vuodessa saa syövän. Anteeksi. Tiedän myös, että suurin osa vanhemmista saa elää niin huolettomana, että suurin murhe ultrassa on lapsen sukupuoli.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Nuo kaikki on täysin totta, ja itse tiedostan nuo. Ja ehkä myös sen takia pelkoja on. Toki aina voi sattua mitä vain, vaikka terveenä syntyisikin. Ja sen tiedon kanssa pitää vain oppia elämään. Liian paljoa ei voi pelätä, ettei elämä mene ohi vain pelätessä pahinta.

Kiitos kommentistasi ja muistutuksesta elämän haavoittuvuudesta. Se on oikeastikin hyvä nostaa aina välillä myös esille. <3 Pitää osata olla kiitollinen näistä asioista mitä nyt on hyvin!  - Susanna 

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Kiitos että jaoit ajatuksiasi. Täällä kans on tosi kiva lukea kommentteja, joista huomaa, ettei ole yksin omien ajatustensa kanssa. Vertaistuki on erittäin tärkeää. Kiitos siitä!

Kysyit loppuuko pelko koskaan. En tiedä mutta uskon siihen, että näin isossa mittakaavassa pelko alkaa lapsen syntymän ja kasvun myötä hiipumaan. Välillä se näyttelee isompaa roolia ja toisinaan on sivuroolissa. Menettämisen pelko on varmasti ikuista ja kertoo siitä suuresta rakkaudesta mitä koemme. Pelon kanssa oppii elämään. Tärkeintä on nähdä ympärillä olevat hyvät asiat ja oppia nauttimaan hetkestä. ❤️ Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, joten nautitaan tästä hetkestä ja ollaan kiitollisia.
Toivottavasti palaat vielä kirjoittelemaan ajatuksista, kun sellainen aihr tulee vastaan. Tsemppiä oikein paljon! ❤️ -Susanna

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Miltä tuntuu kokea positiivinen raskaustesti elämänsä ensimmäistä kertaa? Jo pelkästään plussatestin tekeminen, näkeminen ja siitä toipuminen on yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistani. Se oli samalla hyvin jännittävää ja pelottavaa, mutta myös suurinta onnea mitä olen koskaan kokenut. 

Kuten olen kertonut, olin odottanut plussan näkemistä jo kauan. Olin useasti kuvitellut mielessäni miltä se hetki tuntuisi ja miten siihen reagoisin. Olin kuvitellut tilanteen euforisen suureksi onnenhetkeksi, jossa vain itken onnellisuuden määrästä. Näin siinä aluksi tapahtuikin. Itkukin tuli – meille molemmille. Ja kaikille läheisilleni, aina kun kerroimme ilouutisen. Nuo viikot ovat olleet tämän astisen elämäni onnellisimpia hetkiä. 

Muutama viikko raskaustestin teon jälkeen tuli kuitenkin hetkellisesti myös ajatuksia: Mitä ihmettä! Nyt tämä on totta! Haluanko tätä todella? 

Mistä ihmeestä nuo epäilykset yhtäkkiä tulivat? Kyllähän minun pitäisi olla täysin varma. Olinhan halunnut tätä jo muutaman vuoden. Miksi nyt en muka sitten haluaisikaan? 

Olen jutellut paljon myös muiden raskaana olevien ja äitien kanssa. Todella monet kokevat saman pelon ja epäröinnin, vaikka lapsi olisikin ollut täysin suunniteltu ja pitkään toivottu. 

Raskaus tuo mukanaan myös pelkoa ja epäröintiä. Kuva: Eevi Teittinen
Raskaus tuo mukanaan myös pelkoa ja epäröintiä. Kuva: Eevi Teittinen

Haluamme muutosta, mutta muutos pelottaa!

Monelle on hyvin tyypillistä se, että haluamme aidosti tehdä muutoksen, mutta aina muutos kuitenkin tuo mukanaan myös hiukan pelkoa. Tämä johtuu siitä, että tuttu on meille yleensä turvallisen tuntuista. 

Uskon, että raskausajan epäröinti pohjautuu osittain tähän. Pelko tuntemattomasta nostaa päätään, sillä lapsen saaminen on hyvin pysyvää. Silloin ei ole vaihtoehtoa enää palata takaisin.

Elämä tulee muuttumaan. Jotkut vanhat tavat jäävät pois, ja uusia tapoja tulee tilalle. Alkuraskaudessa meidän alitajunta käy varmasti juuri näitä asioita läpi, ja se on täysin loogista – eikö?

Kun päätös on tehty, seuraa siitä arviointi

Lähes kaikissa päätöksissä – on ne sitten negatiivisia tai positiivisia – seuraa päätöksenteon jälkeen arviointi. Silloin pohdimme vaihtoehtoja vielä kerran ja päätämme lopulta jälkiviisaana, tuliko tehtyä oikea päätös. Näin tapahtuu myös raskauden alkumetreillä. Siinä tehdään elämän isoimpia päätöksiä. Eikö olisikin jotenkin outoa, jos sitä ei lähtisi vielä kerran arvioimaan?

Monesti sanotaan, että lapsia ei tulisi tehdä ennen kuin on täysin varma. Mieleeni vain nousee kysymys: Voiko kuitenkaan olla 100%:n varma lapsesta ennen kuin sen kokee olemalla raskaana? En tarkoita, että minusta tässä kohtaa voisi vielä lähteä perääntymään. Ei – päätös tulee tehdä ennen raskautta. Mutta tarkoitan sitä, että voiko ihan oikeasti olla täysin varma ennen raskautta, vai tuleeko se viimeinen varmuus ja päätös vasta sitten raskaaksi tulemisen jälkeen?

Epäröivät ajatukset voivat synnyttää myös pelkoa tulevasta. Kuva: Eevi Teittinen
Epäröivät ajatukset voivat synnyttää myös pelkoa tulevasta. Kuva: Eevi Teittinen

 Syyllisyys nostaa päätään – miksi epäröin?

Epäröinti toi mukanaan myös omantunnon tuskat ja syyllisyyden. Olenko huono? Miksi en vain ollut pelkästään onnellinen? Minulla ei ole oikeutta tuntea näin, koska olen tätä jo niin kauan halunnut! Näin jälkeenpäin sen ymmärrän ja siksi haluankin tässä kohtaa painottaa sitä, että epäröinti kuuluu varmasti lähes jokaisen raskauteen jossain vaiheessa. En usko, että on olemassa ihmistä, joka ei koskaan pohtisi tulevaa. Aina uusi elämäntilanne hiukan pelottaa. Tai jos ei pelota, niin ainakin jännittää. Epäröinti ja sen hyväksyminen on merkki siitä, että on rehellinen itselleen.

Tuon prosessin läpikäyneenä voin todella ylpeänä sanoa: ”Kyllä, tätä minä haluan. Nyt olen valmis!” 

Epäröinti ei tarkoita, etteikö haluaisi lasta! Ollaan siis armollisia itsellemme. Me olemme ihmisiä, ja meidän elämään kuuluvat erilaiset tunteet.

Ollaan hyväksyviä, opitaan ja nautitaan jokaisesta tunteesta. Niillä on yleensä meille jotain viisasta kerrottavaa!

by Susanna

 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla:

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Miksi hakeuduin lapsettomuushoitoihin? – onneksi tein niin, sillä se kannatti!

Matka fitnessbloggaajasta äitiysbloggaajaksi 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kaikki tunteet ja ajatukset nousevat pintaan. Ne muuttuu ja vaihtelee vielä raskauden aikana. T. Toukokuussa esikoista odottava

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Blogiarkisto

2019