Kirjoitukset avainsanalla arvot

Rakastan kirjoittamista ja myös puhumista. Olen ihmistyyppi, joka tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja vuorovaikutusta käydäkseen asioita läpi. Jäsentelen elämäntapahtumia, ajatuksia ja haasteita yleensä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Olen niitä tyyppejä, jotka voisivat jakaa elämänsä rehellisesti kaikille. En yleensä pelkää muiden reaktioita ja pidän siitä, että voin avoimesti avata omia tunteitani muille. 

Pidän siitä, että voin avoimesti kertoa omista ajatuksistani ja tunteistani.

Kuitenkin olen yhä enemmän alkanut ymmärtämään myös tämän asian moninaisuuden. Koska elämme usein muiden ihmisten ympäröimänä, monet minun elämääni koskettavat asiat koskettavat myös muita läheisiäni. En voi yksinäni päättää mitä jaan omasta elämästäni esimerkiksi täällä blogissa tai Instagramissa. On tärkeää käydä jatkuvasti keskustelua läheisten kanssa siitä, mitä asioita samassa taloudessa asuvat eivät tahdo jakaa muille. Mistä asioista ei saa puhua tai kirjoittaa julkisesti? Mutta yhtä tärkeää on myös kuulla heitä, joille toisten kanssa vuorovaikutus on hyvinvoinnin lähtökohta. Miksi jotkut asiat vain tarvitsevat prosessointia muiden kanssa? Miksi haluat kertoa tästä asiasta julkisesti sosiaalisessa mediassa? Miksi se on sinulle tärkeää? 

Tärkeää on myös kuulla heitä, joille toisten kanssa vuorovaikutus on hyvinvoinnin lähtökohta!

Kultaisen keskitien löytäminen on haastavaa siinä kohtaa, jos perheessä asuu hyvin erilaisia ihmisiä. Osa perheenjäsenistä tarvitsee ja kaipaa nimenomaan vuorovaikutusta muiden kanssa ja toiset taas eivät missään nimessä halua puhua tai kertoa asioista muille. Tämän vuoksi omien näkemysten ja ajatusten sekä tarpeiden perustelu on yhä tärkeämmässä roolissa. 

Vuorovaikutus toisten kanssa on oikeus, joka kuuluu kaikille. Kuva: Elisa Honkasalo
Vuorovaikutus toisten kanssa on oikeus, joka kuuluu kaikille. Kuva: Elisa Honkasalo

Haastetta lisää myös se, jos perheessä on lapsia. Tänä päivänä yhä useammat jakavat hyvinkin avoimesti lapsiperhearkeaan sosiaalisessa mediassa. Vaikka se on yleistä, on sitä hyvä pohtia omalla kohdallaan tarkasti. Se, että joku asia on yleistä, ei automaattisesti tarkoita, että se olisi oikea vaihtoehto teidän kohdalla!

Nämä kysymykset olisi hyvä käydä aina ajoittain läpi yhdessä perheenjäsenten kanssa:

  1. Millaisia vaaroja tai riskejä piilee oman elämänsä avoimesti kertomisessa?
  2. Miksi jakaisimme kuvia lapsestamme?
  3. Miksi haluamme jakaa arkeamme muille? 
  4. Mitä pelkäämme sosiaalisessa mediassa?
  5. Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua?

Vaikka joku asia olisi yleistä, ei se tarkoita, että se toimisi teidän kohdalla. Kuva: Elisa Honkasalo
Vaikka joku asia olisi yleistä, ei se tarkoita, että se toimisi teidän kohdalla. Kuva: Elisa Honkasalo

Minun mielestä lapsiperheiden arkeen liittyvät asiat ovat erittäin mielenkiintoisia, ja on todella mukavaa seurailla tuttavien lasten kehitystä sosiaalisesta mediasta. Osa minun tutuista ja ystävistä asuvat kaukana, joten näkeminen ei ole mahdollista. Sosiaalinen media mahdollistaa sen, että voin kuitenkin elää ja kokea arkea yhdessä heidän kanssaan. Kaikki eivät ole samaa mieltä, ja ymmärrän myös asian toisen puolen. Jokaisen vanhemman oikeus on tehdä oma päätös, kuinka paljon omasta elämästään ja arjestaan haluaa jakaa muille! 

Sosiaalinen media mahdollistaa sen, että voin elää osana heidänkin arkea, jotka asuvat kauempana.

Sosiaalinen media on jo todella iso osa meidän arkea. Sitä emme voi kieltää. Sosiaalisen median merkitys on koko ajan suurempi. Minun mielestä aikuisina meidän velvollisuus on oppia käyttämään sitä, ja näkemään sen positiivinen potentiaali. Meidän omat lapset tulevat varmasti viettämään sosiaalisessa mediassa paljon aikaa. Mitä isommaksi möröksi se meille kasvaa, sitä vaikeampi on myös myöhemmin ymmärtää omaa lastaan.

Mitä isommaksi möröksi ja vaaraksi sosiaalinen media meille kasvaa, sitä vaikeampi on myös myöhemmin ymmärtää omaa lastaan.

Sosiaalisen median merkitys arkisessa vuorovaikutuksessa on yhä suurempi. Kuva: Elisa Honkasalo
Sosiaalisen median merkitys arkisessa vuorovaikutuksessa on yhä suurempi. Kuva: Elisa Honkasalo

Kaikessa piilee aina vaaroja, jotka toki pitää osata ottaa huomioon. Mutta itse ainakin tällä hetkellä elän hyvin ristiriitaisissa fiiliksissä. En tiedä mihin oman rajan vetäisi. Avoimuus ja aitous ovat piirteitä, joita itse arvostan. Mitä vähemmän tapaamme ihmisiä kasvotusten, sitä vähemmälle jää myös oman itsensä ja tapahtumien jakaminen muille. Ja sitä tärkeämmäksi sosiaalinen media nousee. Oman arjen jakaminen tapahtuu tänä päivänä sosiaalisessa mediassa. Se on jo todellisuutta. Se mihin sfääreihin tämä kaikki tulee menemään, on täysi arvoitus. 

Kehitys ei varmasti enää ainakaan lähde peruuttamaan. Sosiaalinen media tuskin tulee enää koskaan katoamaan. Se vain muuttaa jatkuvasti muotoaan. 

by Susanna (rv 31)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös: 

Olisiko aika keskustella perheen yhteisistä arvoista? – näin teet sen!

Vuosien takainen avioero – häpeä, joka seuraa minua yhä!

Ärsyttääkö sotku? – 4 vinkkiä välttää turhat kinastelut kotitöistä!

 

Mitä muut ovat kirjoittaneet aiheeseen liittyen? 

Isäkuukaudet: Paljonko ja mitä jakaa lapsistaan someen?

Etä-äiti: Miksi en bloggaa kaikista perheeni jäsenistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Tea and Chocolate
1/2 | 

Hei,

olen samaa mieltä, että rajan vetäminen on todella vaikeaa. Itse olen valinnut yksityisemmän linjan, mutta arvostan myös sitä, että osa ihmisistä on avoimempia. Ilman avoimuutta blogeja olisi lähes mahdoton pitää ja se olisi lukijan kannalta tylsää. Uskon, että jokainen olisi valmis jakamaan itsestään jotain somessa, kunhan sen saisi itse valita. Perheen ja etenkin pienten lasten kanssa tämä on haastavaa. Tsemppiä pähkäilyihin!

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka!

Jep, tuo on haastavaa. Itsekin ymmärrän täysin sen, että joillekin yksityisyys on todella tärkeää. Meillä minun miehen kanssa rajat ovat todella erilaiset, ja sen vuoksi meillä tämä asia on paljon keskusteluissa mukana. Meidän täytyy löytää molemmille sopiva keskitie ja kompromissi, johon molemmat sitoutuvat. Ja jatkuvasti tilannetta arvioidaan uudestaan. Kiitos! Paljon tsemppiä myös sinne!

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulla on yksi asia elämässä, josta en ole vuosiin halunnut puhua tai kirjoittaa – nimittäin avioero. Jostain syystä tunnen suurta häpeää, enkä ole halunnut asiaa tuoda esille. Koko ajatusketju erosta lähti kuitenkin liikkeelle, kun kävin Etä-äiti bloggaajan Helkan kanssa lounaalla. Vaikka olen lukenut Helkan tekstejä paljonkin, ei oma eroni ole koskaan tullut mieleeni – kunnes nyt. Tuntuu kuin olisin blokannut täysin tuon erovaiheen elämästäni. Aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Tämä tapaaminen todella avasi silmiäni. 

Aivan kuin vahingossa tulivat sanat suustani: "niin tiesithän – minäkin olen eronnut?"

Tapaamisessa tapahtui jotain, sillä erokokemukset tulivat yhtäkkiä jostain syvältä mieleeni. Aivan kuin vahingossa tulivat lauseet suustani "niin tiesithän – minäkin olen eronnut?" Tämän lauseen jälkeen aloin puhumaan. Lopulta Helka kirjoitti kokemuksistani myös blogiinsa otsikolla: Ex-missi Susanna häpesi pitkään eroaan ja pystyy nyt vasta puhumaan sen tuomista vaikeista tunteistaOlin sisimmässäni hyvin ylpeä siitä, että olin uskaltanut vihdoin ottaa asian esille. 

Avioeroon liittyy paljon häpeää. Kuva: Elisa Honkasalo
Avioeroon liittyy paljon häpeää. Kuva: Elisa Honkasalo

Miksi häpeän avioeroa? 

Pelkään erityisesti sitä, että minut leimattaisiin eronneeksi. Pelkään vähättelyä minun kyvyistä sitoutua. Koen olevani todella luotettava ja sitoutuva, sillä olenhan suurimman osan elämästäni viettänyt yhdessä ja samassa parisuhteessa. Usein kysynkin itseltäni; miksi muut ovat voineet seurustella ja asua yhdessä eri ihmisten kanssa, ja myös erota monet kerrat elämässään tuntematta mitään syyllisyyttä tai häpeää. Minä kun tein avioeron kerran, häpeän sitä edelleen. Onko naimisiin meno todellakin niin ratkaisevaa, että muuttaa tuota yhtälöä noin paljon? 

En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään ole sitä kertaakaan katunut.

Stereotypinen kuva avioeronneista ihmisistä minulle tarkoittaa hurmoksen hakuisuutta, sitoutumiskammoisuutta ja kevytkenkäisyyttä. En tiedä ovatko nämä ennakkoluulot ja asenteet vain minulla, mutta pelkään, että minut luokiteltaisiin tuollaiseksi. Häpeän ja piilottelen taustaani. En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään ole sitä kertaakaan katunut. Ero on ollut yksi kasvattavimmista kokemuksista, josta olen oppinut paljon. Siksi en haluaisi hävetä sitä. Haluaisin uskaltaa puhua siitä avoimemmin. Joku kuitenkin sisälläni haluaa sitä edelleen peitellä. Kannan hartioillani häpeän viittaa, josta haluaisin päästä eroon. 

En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään kadu sitä! Kuva: Elisa Honkasalo
En ole ylpeä erostani, mutta en myöskään kadu sitä! Kuva: Elisa Honkasalo

Avioeron ansiosta osaan olla nyt parempi puoliso!

Avioerossa, niinkuin kaikissa menneissä elämäntapahtumissa, on myös hyviä puolia. Olen tällä hetkellä huomattavasti parempi puoliso. Ilman näitä kokemuksia, en olisi oppinut omia heikkouksiani. Osaan myös asennoitua elämään eri tavalla. Myös minulla on lupa epäonnistua. Muiden ihmisten tukea ja apua en pidä itsestäänselvyytenä, vaan olen oppinut pärjäämään myös yksin.

Ymmärsin vihdoin, että myös minulla on lupa epäonnistua!

Ero toi myös uskoa omaan tekemiseen. Minä tiedän mitä haluan elämältäni ja saavutan sen. Tärkeintä on uskaltaa tehdä omia ja itselle tärkeitä päätöksiä. Uskallan nyt myös sanoa, että haluan aidosti vakiintua. Minun ei tarvitse todistella sitä kenellekään. Riittää, että minä itse tiedän sen. Olen oppinut näkemään, millainen ihminen on minulle hyväksi. Tiedän nyt millainen ihminen sytyttää minut, ja pitää liekin palamassa. Sitä en olisi tiennyt, jos en olisi uskaltanut erota. 

Miksi en osannut itse kertoa kuinka paljon ero minuun sattuu? Kuva: Elisa Honkasalo
Miksi en osannut itse kertoa kuinka paljon ero minuun sattuu? Kuva: Elisa Honkasalo

Miksi kukaan ei ymmärtänyt minua? 

Isoin asia erossa oli se, että kukaan ei oikeastaan ymmärtänyt minua. Jäin yksin asian kanssa. Ainoa ihminen, joka minua tuki oli ex-mieheni. Vaikka eropäätös olikin lähtöisin minusta ja teimme päätöksen yhdessä, ei ero ole koskaan helppo. Se sattuu – ja paljon! Ero jättää aina jälkensä. Miksi sitä ei kukaan osannut nähdä? Miksi en itse osannut kertoa kuinka paljon minuun sattuu? 

Ero jättää aina syvät jäljet, vaikka päätös olisikin oma.

Erosta puhuminen pelottaa!

Pelkään satuttavani lähimmäisiäni, jos puhun erosta. En halua, että kukaan ymmärtäisi minua väärin. Tämän vuoksi erosta puhuminen pelottaa edelleen. Haluaisin puhua erosta, jotta voisin peilata omia kokemuksia muiden kokemuksiin. Ero ei ole koskaan helppo ja siitä puhuminen auttaa. En haluaisi hävetä menneitä. Ne ovat osa minua – halusin sitä tai en. Minulle on tärkeää ymmärtää millaisia jälkiä ero on minuun jättänyt. Haluan myös osata itse päättää, kuinka paljon annan jälkien vaikuttaa minun elämääni tässä hetkessä. Vain käymällä asioita rehellisesti läpi, voin näihin asioihin oikeasti vaikuttaa. 

En ole kenellekään velkaa. Myös minulla on oikeus onneen. Kuva: Elisa Honkasalo
En ole kenellekään velkaa. Myös minulla on oikeus onneen. Kuva: Elisa Honkasalo

Tärkeintä on ollut ymmärtää, etten ole yhtään sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan. Avioero ei leimaa minua sellaiseksi, jonka ei enää koskaan kannattaisi mennä naimisiin. Olen edelleen ansainnut onneni. En ole myöskään kenellekään velkaa. Kaiken tämän jälkeen myös minulla on vielä oikeus saada uusi mahdollisuus. Myös minulla on vielä joskus oikeus saada kokea onnistumista avioliitossa, vaikka ensimmäisellä kerralla se ei onnistunutkaan. 

Tärkeintä on, että olen antanut itselleni anteeksi. 

by Susanna (rv 30)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

Ex-missi Susanna häpeää eroaan, ja pystyy vasta nyt puhumaan sen tuomista vaikeistakin tunteista

Elänkö jokaisen päivän kanssasi niinkuin se olisi viimeinen?

Olisiko aika keskustella perheen yhteisistä arvoista? – näin teet sen!

Kommentit (2)

AnnaAnna
1/2 | 

Hei Susanna!
Kiitos tästä rohkeasta postauksesta, avioero on vaikea, mutta tärkeä aihe josta ei tosiaankaan puhuta tarpeeksi. Olen itsekin kokenut häpeää eron takia, enkä uskaltanut puhua siitä, ennen kuin tuin ystävääni vaikeassa erossa, jossa oli asianajotoimistokin vahvasti mukana. Olen samaa mieltä, että erosta puhuminen oli todella pelottavaa, mutta vaikeiden kokemusten jakaminen auttaa niin itseä, kuin muitakin selviytymään.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Moikka! Kiva kun laitoit kommentin. :) Se on kyllä valitettavasti juuri näin. Puhuminen kyllä usein auttaa, ja sen tiedostaa itsekin, mutta pelko voi olla välillä niin suuri että mielummin käpertyy omaan kuoreensa. 

Olen tosi pahoillani ystäväsi puolesta. Toivottavasti kaikki menee lopulta hyvin! 
Tsemppiä sinne ja ihanaa vappua! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yleisesti riidat kotona puolison kanssa liittyvät joko seksiin, rahaan tai kotitöihin. Tänään otetaan syyniin nuo kotityöt. Uskon, että meillä kaikilla on jonkinlaista kokemusta tämän aiheen tiimoilta olevista kinasteluista. Etenkin riitoja syntyy silloin, jos kotityöt eivät jakaudu tasaisesti, ja siitä kokee paljon stressiä. Usein perheessä se siistimpi osapuoli pitää huolta kodin siisteydestä, kun taas keittiössä paremmin viihtyvä tekee ruoan. Mitä jos puoliso ei olekaan kiinnostunut kummastakaan? Jääkö silloin kaikki hommat toisen harteille? 

Kevät ja aurinko tuovat kotona esille kaiken pölyn ja lian. Onko tässä syy kevätväsymykselle ja turhille riidoille?

Vaikka kevät on oikein ihanaa aikaa, on siinä myös yksi varjopuoli. Kun kevätaurinko alkaa paistaa ikkunasta sisälle, tulee kotona esille kaikki pimeydessä piilossa olleet tahrat ja pölyt. Tuntuu, kuin yhtäkkiä ympärillämme leijuisi hirveä määrä pölyä, jota ei olisi ollut talvella. Siivottavaa olisi vaikka muille jakaa. Ikkunat tulisi pestä, ja tahroja sekä pölyä on ihan kaikkialla - ovissa, seinissä ja lattioissa. Mieli alkaa muuttua epätoivoiseksi. Onko tässä syy kevätväsymykselle ja turhille riidoille? 

Yleisin riidan aihe kotona on tekemättömät kotityöt. Kuva: Elisa Honkasalo
Yleisin riidan aihe kotona on tekemättömät kotityöt. Kuva: Elisa Honkasalo

Yksi yleisimmistä arkisista ärsytyksen aiheista kotona on siis tekemättömät kotityöt. Ainakin itse voin samaistua tähän. Olen siivousfriikki, joka voi ärsyyntyä pienistäkin leivän murusista. Tiedostan tämän huonon piirteen itsessäni ja olen siitä kovasti pyrkinyt pääsemään eroon. Olenkin nyt siis listannut muutaman hyväksi koetun vinkin auttamaan arjessa, jotta pystyn olemaan ärsyyntymättä turhista asioista ja kotitöiden hoitamisesta.

  1. Olen useasti törmännyt kotityö aiheeseen ystävieni kanssa keskustellessa. Monella taitaa olla samanlaisia ongelmia. Näemme usein virheitä toisen tekemisissä tai tekemättömissä asioissa. Mistäköhän se johtuukin, että omat puutteet ja sotkut eivät ärsytä niin paljoa kuin toisen? Toisen tekemisessä näkee jatkuvasti huomautettavaa. Tämä on hyvä ottaa huomioon.
  2. On tilanne sitten kotona mikä tahansa, suosittelen ehdottomasti tekemään selkeät jaot kotitöissä. Mitä selkeämmin ne on jaettu, sitä helpompi niitä on noudattaa. Tässä piilee aina kuitenkin se riski, että joutuu antamaan toiselle myös tilaa tehdä asiat omalla tavallaan ja omassa tahdissa. Joten jos lähdette jakamaan kotitöitä, kannattaa siinä hyväksyä myös se, että me kaikki olemme hyvin erilaisia siisteydessä ja myös toiminnan nopeudessa. Toiselle voi olla ihan ok, että jotkut vaatteet lojuvat pesukoneen päällä muutamankin päivän, kun taas toiselle se ei ole ok.
  3. Itse olen myös huomannut, että oman asenteen muuttaminen auttaa paljon. Haluanko todella ärsyyntyä tällaisista asioista? Haluanko pilata omani ja toisen päivän valittamalla sotkusta? Olisiko ehkä parempi vain antaa olla, ja tottua siihen, että koti ei voi olla koko ajan tiptop?
  4. Olen myös opetellut siihen, etten valita asioista ohimennen. En halua olla se "mäkättävä" puoliso kotona, josta kavereille aina valitetaan. Otan asioita silloin tällöin rakentavasti puheeksi, jolloin keskusteluista on paljon enemmän hyötyä. Kiukkuisena ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Lisäksi näissä keskusteluissa tulee hyvin usein esille, että myös joku minun tapani ärsyttää puolisoani. Olemme molemmat todella siistejä, mutta kiinnitämme huomiota vain eri asioihin.  

Siisteydestä pidän minä huolen! Kuva: Elisa Honkasalo
Siisteydestä pidän minä huolen! Kuva: Elisa Honkasalo

Kuka teillä laittaa ruokaa? Kuva: Elisa Honkasalo
Kuka teillä laittaa ruokaa? Kuva: Elisa Honkasalo

Meillä kotityöt jakautuvat siten, että minä pidän pääosin kodin siisteydestä ja vaatehuollosta huolta. Pesen pyykit, tiskaan, imuroin, pesen vessat ja pesutilat. Toki mieheni aina auttaa, kun siltä tuntuu. Mutta tämä on minun heiniä, ja se on toiminut tosi hyvin. Minun ei tarvitse odottaa milloin mieheni ne tekisi ja voin paremmin, kun vain teen asiat itse. Tiedän ainakin, että asiat on tehty minun tavallani ja oikein. Kuulostaako tutulta? Mieheni taas pitää enemmän ruoanlaitosta, joten hänen heiniään on ruoan laittaminen. Minä myös teen ruokaa, jos aikataulullisesti se on järkevintä. 

                                                        Miten teillä kotityöt jakautuvat? Tuleeko niistä riitoja?

                                                                   Nautitaan nyt siis keväästä ja auringosta,

                                                                vaikka se tuokin esille nuo inhottavat pölypallot!

                                                                                       by Susanna (rv 29)

                                                                                IG: @susanna_mustajarvi

                                                                                   FB: @meidancombo'

Lue myös: 

Tuliko minusta kotihiiri? – Ystävät älkää unohtako minua!

Milloin kerroimme vauvauutisen? – miksi juuri silloin?

Raskaus vie minusta kaikki voimat! – raudanpuute ja järkyttävä väsymys

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Mies on se joka siivoaa useammin, koska häntä ärsyttää sotkut enemmän. Esim. miehelle 20 lelupalikkaa voisi olla jo sotku, minä reagoin ehkä vasta 40 palikkaan.
Mies on myös nopeampi siivoamaan, joten hän tekee vierassiivoamisetkin 15-30 minuutissa. Mulla kestäisi varmaan koko päivän kun alan löytämään kaikennäköisiä tahroja ja alan putsailla yksityiskohtia.
Myös lasten lelut siivoamme eri tavalla. Mies laittaa kaikki lelut vain johonkin laatikkoon, minä sitten jossain vaiheessa lajittelen ne. Onhan se helpompi taaperollekin, että hänen autonsa on siinä yhdessä laatikossa, jonka voi sitten ottaa leikittäväksi.
Kyllä sitä välillä tulee riitaa, puolin ja toisin, mutta melko hyvin ollaan miehen kanssa mukauduttu, että ollaan erilaisia siivoojia.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, just noin. Meillä kans arki on sen osoittanut, että meillä toimii oma tapa, kun taas toisilla voi toimia juuri päinvastainen. Teissä on selkeä ero. Sinä olet yksityiskohtiin keskittyvä ja sun mies kokonaisuuksiin. Se on ihan super hyvä, sillä täydennätte toisianne. Välillä tulee riitoja, mutta just tuo, että tunnistaa erilaisuudet on hyvä asia. Ainakin tietää mistä ne näkemyserot yleensä johtuu. :) 

Ihanaa kevättä sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

*Postauksen kuvat ovat viikonlopulta, jolloin tein plussatestin ja sain tietää olevani raskaana. Olimme juuri lähdössä ystävien kanssa reissuun Kuusamoon.

Milloin kannattaa kertoa julkisesti, että olet raskaana? Tämä aihe on ehkä yksi kinkkisimmistä asioista raskauden alussa. Muistan vielä elävästi sen tunteen, kun tein plussatestin ensimmäistä kertaa. Silloin elämä mullistui täysin. Yhtäkkiä kaikki ajatukset, puheet ja teot kääntyivät kohti omaa vatsaa ja siellä kasvavaa alkiota. Aloin tiedostaa vatsassa kasvavan ihmeen jatkuvasti ja kaikkialla. Aloin pohtimaan ja tekemään kaikki valinnat sen kannalta, että sisälläni olisi mahdollisimman hyvä kasvaa ja kehittyä. Heti alusta alkaen raskaus meni heittämällä prioriteeteissa ykköseksi. 

Raskaudesta olisi tehnyt mieli huutaa heti koko maailmalle, koska olin niin onnellinen!

Se oli niin erikoista aikaa. Olin hämmentynyt ja sanattoman onnellinen. En meinannut uskaltaa uskoa sitä todeksi – me olimme vihdoin onnistuttu. Minun sisällä oikeasti kasvaa ihminen, todellinen ihme. Tunteita oli laidasta laitaan. Oli iloa, surua, pelkoa, ahdistusta, jännitystä ja kaikkea näiden tunteiden väliltä. Silloin todellakin teki mieli huutaa uutinen koko maailmalle, koska olin niin onnellinen. Olin vihdoin saavuttanut sen, mitä olin pitkään haaveillut.

Monet pitkittävät raskaudesta kertomista hyvin pitkään ja ymmärrän sen todella hyvin. Raskauteen liittyy paljon riskejä, ja joillekin tuntuu helpommalta käsitellä vastoinkäymisiä pienen porukan kesken, kuin että ne pitäisi kertoa koko maailmalle. Ymmärrän kuitenkin myös heitä, jotka kertovat raskaudestaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Miettikää nyt tuota tunnemyllerrystä ja kaikkea mitä alkuraskaudessa tapahtuu! Miksi se pitäisi piilotella muilta? Se on elämää. Miksi me emme voi olla avoimia? Vai onko kyse edes avoimuudesta? Onko kyse itsensä suojelusta? Eihän raskaudesta kertominen poista sitä tosiasiaa, että kaikki ympärillä tietävät myös ne riskit ja pelot menettämisestä.

On täysin luonnollista, että raskauden kertomisen ajankohtaa pohtivat monet hyvin tarkasti.

Uskon, että raskauden kertomisen ajankohtaa pohtivat monet todella tarkasti. Minun mielestä ajankohta on jokaisen oma päätös. Kun vanhemmat ovat tehneet sen päätöksen, ei kenelläkään ulkopuolisella pitäisi olla siihen mitään kritisoitavaa. Miksi kuitenkin aina kauhistellaan heitä, jotka kertovat raskaudesta aikaisessa vaiheessa? Ei ole olemassa sääntöä, joka kertoisi, milloin on oikea aika kertoa raskaudesta. Miksi siis yritämme sellaista ajatusta viljellä ympärillemme? 

Päätös raskauden kertomisesta on luonnollisesti molempien tulevien vanhempien yhteinen päätös – jos lapsella on siis kaksi vanhempaa. Toinen ei voi itsekseen päättää, milloin asiasta kertoo. Tämä kuvastaa hyvin tulevan vanhemmuuden tuomaa kumppanuutta. Jatkossa kaikki asiat, jotka liittyvät lapseen tulee tehdä yhteistuumin toisen vanhemman kanssa. Me päädyimme kertomaan lähes tulkoon heti plussatestin tehtyämme raskaudesta omalle perheelle. Uutinen oli niin mullistava, että emme halunneet pitää sitä vain sisällämme. Halusimme, että myös muut saivat nauttia ja iloita tästä asiasta meidän kanssamme. 

Ystäville kerroimme raskaudesta ensimmäisen ultran jälkeen.

Lähimmille ystäville kerroimme raskaudesta ensimmäisen ultran jälkeen viikolla 12. Halusimme odottaa siihen asti, että tiedämme varmasti alkion kasvavan oikeassa paikassa ja kuulimme sykkeen. Olimme käyneet jo varhaisultrassakin viikolla 8. Olin puhunut lapsettomuudesta ja lapsen odottamisesta niin paljon, että monet olivat eläneet mukana minun fiiliksissä, joten he osasivat myös kysyä meiltä tilanteesta. Varhaisultran jälkeen päädyimme kertomaan raskaudesta, jos joku ystävä siitä kysyi. Emme siinä kohtaa enää halunneet pitää tuota onnea vain itsellämme, vaan kerroimme siitä mielellämme. Sosiaalisessa mediassa asian kerroin vasta siinä vaiheessa, kun perustin tämän blogin. Silloin taidettiin olla raskausviikolla 19.

En kuitenkaan näe, että tuo meidän tapa olisi ollut mitenkään oikea tapa. Meille se tuntui sopivalta, ja molemmille vanhemmille se oli hyvä tahti. Uskon, että myös vanhempien oma kasvu ja kehitys tulevaan vanhemmuuteen vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti haluaa asiasta muille kertoa. Varsinkin ensimmäistä lasta odottaville tilanne on niin uusi, että siinä oikeasti tarvitsee aikaa sulatella uutista. Joillakin aikaa voi mennä monta kuukautta. Kaikilla vanhemmilla on myös oikeus prosessoida asioita omassa tahdissa! Toiset tarvitsevat enemmän aikaa pohtia asioita itsekseen, toiset taas eivät. Kunnioitetaan siis kaikkien omaa tapaa! Tärkeintä on aina pohtia, mikä sopii itselle ja kumppanille parhaiten. 

Kaikilla tulevilla vanhemmilla on oikeus prosessoida raskautta omassa tahdissa!

Raskaudessa voi aina tapahtua odottamattomia asioita. Aina voi tulla tilanne, että lopulta joudumme kertomaan ihmisille suru-uutisen. Sitä ei kuitenkaan kannata minun mielestä elämässä pelätä.

Ennemminkin tärkeää olisi oppia tuntemaan itsensä.

Miten sinä pystyt nauttimaan elämäsi onnen hetkistä parhaiten? Nautitko siitä mieluiten yhdessä muiden ihmisten kanssa vai yksityisesti yhdessä kumppanisi kanssa.

Kaikki vaihtoehdot ovat yhtä hyväksyttäviä! <3

by Susanna (rv 29)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Raskaus vie minusta kaikki voimat! – raudanpuute ja järkyttävä väsymys

En ole aina halunnut lasta! – syynä entiset työt lastensuojelussa

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

 

Kommentit (4)

Hennik
2/4 | 

Me kerroimme molemmista vauvoista perheelle nt-ultran jälkeen ja muille (esim. töissä) rv 15-16, kun raskaus alkoi näkyä niin selvästi. Somessa en julkaise kovin aktiivisesti mitään, joten kerroin siellä vasta synnytyksen jälkeen.

Minä olen aika varovainen näissä asioissa ja olisin mieluiten varmaan kertonut muille kuin perheelle ja lähimmille ystäville vasta syntymän jälkeen. Eli jos jotain pahaa tapahtuisi niin sitä ei tarvitsisi käsitellä kuin lähimpien kanssa. En silti mitenkään jatkuvasti pelännyt, että jotain tapahtuu, mutta kuitenkin sellainen tietty varovaisuus oli, että voin huokaista vasta sitten, kun vauva on sylissä asti.

Jokainen päättää milloin on oikea hetki kertoa. En itse ole muutenkaan sellainen, että hehkuttaisin näkyvästi onnea kaikille niin tämä oli meidän tapamme.

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Jep, just noin! Kaikilla on niin erilaiset tavat tehdä asioita, eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Musta on hienoa, jos jokainen uskaltaisi tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, ilman että kuuntelee hirveästi muiden mielipiteitä asiasta. :) <3 Tuo pelko siitä, että jos jotain tapahtuu on varmasti kaikilla jollakin tasolla. Sen vuoksi varmasti yleensä he, jotka mielellään käsittelevät asioita vain lähipiirin kanssa haluavat pitää myös uutisen hyvin pienenä. Sellaiset taas, jotka tarvitsevat asioiden käsittelyyn paljon puhetta, ja voivat käydä keskustelua vaikka vain somessakin, heille sopii hyvin se, että uutisen voi kertoa jo varhaisessa vaiheessa laajastikin. Onneksi me kaikki olemme erilaisia. Olisihan se tylsää, jos kaikki toimisi aina samalla tavalla! <3 Ihanaa sunnuntaita sinne! <3

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo by Susanna

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Miten Susannasta – entisestä missistä ja fitnessurheilijasta – kasvaa esikoiselleen tasapainoinen ja elämää vähemmän suorittava äiti?

Blogi kertoo, kuinka Susanna on löytänyt itsensä kerta toisensa jälkeen suorittamasta arkea ja havittelemasta super-ihmisyyttä jopa uupumukseen saakka, olematta kuitenkaan läsnä ja onnellinen. Tervetuloa blogin pariin, joka käsittelee äitiyttä ja naiseutta inhimillisesti sekä rehellisesti.

Instagram

Facebook

Yhteydenotot ja yhteistyöt Susanna Mustajärvi:

info@susannamustajarvi.com

 

Blogiarkisto

2019