Oletko syönyt yliannostuksen kaura-omenapaistosta, mutta silti on omppuja jäljellä? Tässä on sinulle uusi reseptivinkki!

Istutin kotimme pihalle viitisen vuotta sitten omenapuun, joka tänä syksynä kantoi satoa ensimmäistä kertaa - kokonaiset 16 omenaa! Vitsit sikseen, tämä vuosi on ollut erittäin hyvä omenavuosi, jota olen seurannut kateellisena naapurin omenapuita tuijotellen. Olen saanut kuitenkin lahjaksi omenaa ja tehnyt siitä vaikka mitä. Kaura-omenapaistosta, piiraita ja hilloja. Kun perinteiset omenaherkut alkoivat tulla korvista, oli keksittävä jotain uutta. Siitä syntyi idea näihin mausteisen svengaaviin ja nopeisiin paistinpannuomenoihin. Muutamalle ystävälle olen näitä kokkaillut ja heti piti laittaa resepti heillekin jakoon. Ehkä ne siis maistuvat myös teille!

Lempeän mausteiset paistinpannuomenat

4:lle

6 pienehköä omenaa

2 rkl voita

1 kanelitanko (tai 2tl kanelijauhetta)

2 tähtianista

2 rkl sokeria

0,5dl hunajaa, agaversiirappia tai siirappia

1 luomuappelsiinin kuori ja sen mehu

0,5l vaniljajäätelöä

Poista omenoista siemenkota ja lohko ne palasiksi. Jos kokkaat tätä pääasiassa lapsille, niin kannattanee myös kuoria omenat. Aikuisten kesken me taasen tykkäämme myös kuorista!

Kuumenna paistinpannu ja nakkaa siihen voi. Lisää omenat, kanelitanko ja tähtianis sekä raastettu appelsiinin kuori. Paistele varovaisesti sekoittaen noin 5 minuutin ajan, kunnes omenat tuntuvat pehmeiltä. 

Lisää sokeri ja hunaja - anna niiden karamelisoitua eli paksuuntua. Lopuksi purista mukaan luomuappelsiinin mehu. Kääntele vielä muutaman kerran ja ota pois liedeltä.

Nostele omenoita annoskulhoihin ja muista lisätä myös pannulle tekeytynyttä kastiketta. Kauho rinnalle vaniljajäätelöä. Syö heti!

Vinkki! Jos tykkäät kirpeästä, korvaa appelsiini luomusitruunalla tai limetillä. Toimii :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2015
2014