Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

KirjaPrinsessa Rämäpään talvitaika 

Teksti: Elina Hirvonen

Kuvitus: Mervi Lindeman

Kustantaja: Tammi 2017

Jännitys: 1/5 "Jos sinulla ei ole ulkovaatteet päällä kun Onni on valmis, vien kaikki prinsessamekkosi kellariin, äiti huutaa."

Kikatus: 4/5 "Onni. Mennään Keijupoukamaan! - Mennään pierupaukamaan, Onni hihkuu."

Liikutuksen kyyneleet: 2/5 "Saanko anteeksi? äiti kysyy. - No... saat, vastaan hiljaa. Jostain syystä minua itkettää taas, mutta nyt itku saa tulla."

***

Olen ollut niin omistautunut Finlandia-lähettilään rooliini tällä viikolla, että aivan unohdin Viikon kirja -postauksen tiistaina! Tämän viikon kirjaksi valikoitui saman tien lasten suosioon singahtanut Prinsessa Rämäpään talvitaika. Sain kirjan arvostelukappaleena Tammelta ja ensiksi ajattelin säästää kirjan joululahjaksi. Mutta enhän minä sitten malttanut, sen verran hauskan ensivaikutelman kirja antoi, kun sitä ensin itsekseni selailin. Luin kirjan tytöille ensimmäisen kerran viime viikolla iltasaduksi ja sainkin lukea sen heti kaksi kertaa peräkkäin, sen verran riemukkaan vastaanoton se sai.

Elina Hirvonen, joka on kirjoittanut muun muassa upean ja ajatuksia herättävän Kun aika loppuu -romaanin, on julkaissut jo kaksi lastenkirjaa. Ensimmäinen lastenkirja, Näkymätön, on herkkä ja koskettava kirja leikki-ikäisen lapsen surusta, kun häntä ei oteta päiväkodissa leikkiin mukaan. Tämä nyt Viikon kirjana oleva Prinsessa Rämäpään talvitaika puolestaan on hauska ja terävänäköinen kuvaus tuikitavallisesta arkisesta hetkestä - pukemisesta ja pihalle menosta. Uskallan väittää, että kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät, että lasten saaminen ulkovaatteisiin voi joskus olla työn ja tuskan takana. Aina ei jaksa turvautua kikkakolmosiin tai lähestyä asiaa rauhallisesti positiivisen kautta, joskus olisi vain kiva saada lapset haalareihin än yy tee NYT. 

Tämän viikon kirjassa lähtöasetelma on hyvin tyypillinen: äiti on pukemassa Onni-taaperoa ulkovaatteisiin pulkkamäkeen lähtöä varten ja pyytää isosisko Rämäpäätä laittamaan itsensä valmiiksi. Rämäpää ei kuitenkaan pidä kiirettä, vaan tutkii erilaisia kruunujaan. Niitä on vähän joka lähtöön, on Tärkeiden Ajatusten kruunua, Hauskojen Ajatusten kruunua, Rauhallisten Unelmien kruunua... Lisäksi Rämäpäällä on taikasormus, jonka avulla pääsee mielikuvissaan haluamaansa paikkaan, ja erilaisia voimia antavia helminauhoja. Taustalla äiti hoputtaa ja alkaa lopulta laskea kolmeen, eikä totisesti ilahdu, kun näkee, mitä Rämäpäällä on yllään. Prinsessamekko, kruunu, helminauha, siivet ja sormus. Äiti komentaa Rämäpäätä vaihtamaan saman tien ylleen järkevämmät vaatteet, mutta Rämäpää ei usko, vaan alkaa kiskoa haalareita mekon päälle. Helma juuttuu kuitenkin kiinni haalareiden vetoketjuun ja kun pikkuveljen vaippaan pärähtää samalla hetkellä kypärämyssyyn asti yltävä jättiläiskakka, on äidin mitta täynnä. 

"Minä vihaan talvea, sanoo äiti."

Mikä nyt neuvoksi? Taikavoimat tietenkin! Vilauksessa Rämäpää taikoo olohuoneeseen rantalomaolosuhteet ja tekee äidille, Onnille ja itselleen hienot jäätelöannokset. Kun äiti kerran vihaa talvea, on ratkaisu tietenkin mielikuvitusmatka etelän lämpöön. Mutta kun äiti näkee, ettei Rämäpää ole vieläkään pukenut ja että pakastimen ovi on kaiken kukkuraksi jätetty auki, on äidillä "vihaisen karhun ääni".  Rämäpäätä meinaa itkettää siitä huolimatta, että hänellä on yllään valkoinen helminauha, jonka pitäisi auttaa olemaan itkemättä, jos ei halua itkeä. Tässä vaiheessa lukijan käy totisesti sääliksi Rämäpää-reppanaa. (Tuo äiti on ihan tyhmä! esikoinenkin tuohtui.) Onneksi Rämäpään äiti kuitenkin havahtuu hermoromahduksen partaalta ja lähtee mukaan Rämäpään mielikuvitusleikkiin. Äiti myös pyytää anteeksi huutamistaan ja selittää olevansa vain niin kamalan väsynyt. 

Ja taas hetken on kaikki hyvin.

Prinsessa Rämäpään talvitaika on toisaalta hyvin kevyt ja hassutteleva kirja, jonka vessahuumori naurattaa pieniä kuulijoita. Mervi Lindmanin kuvitus on aivan loistavan ilmeikäs ja sopii tähän tarinaan erinomaisesti! Toisaalta kirja piirtää viiltävän tarkan kuvauksen siitä kaaoksesta, jota elämä ihan pienten lasten kanssa on. Täytyy myöntää, että minulla ei ole yhtään ikävä niitä aikoja, jolloin hytisin parvekkeella nukuttamassa kuopusta vaunupäikkäreille marraskuun pimeässä parivuotiaan itkiessä parvekkeen ovensuussa vilttiin kääriytyneenä, kun ei halunnut päästää minua näkyvistään hetkeksikään. Saattaa olla, että noihin aikoihin aina välillä tämänkin äidin ääni kohosi. Nyt kun tytöt ovat viisi ja kolme, on elämä jo paljon helpompaa, vaikka molemmilla lapsilla uhmavaihe onkin. 

Lämmin suositus tälle kirjalle (ja Elina Hirvosen teoksille ylipäätään!). 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat