- Äiti, voidaanko me mennä tänään kirjastoon?

Tuo kysymys lausutaan meillä nykyään harva se päivä. Aivan joka päivä tai edes joka viikko emme kirjastoon ehdi, mutta usein kuitenkin, ja voi että miten me rakastammekaan omaa lähikirjastoamme, Turun pääkirjastoa Linnankadulla. 

Itse olen ollut kirjaston palvelujen suurkuluttaja lapsesta lähtien, joten totta kai olen aivan superiloinen siitä, että omat lapsenikin nauttivat kirjastossa käymisestä. Aloin tässä oikein pohtia, että mikähän mahtaa olla se kirjaston suurin vetonaula leikki-ikäisten mielestä ja uskon osuvani ainakin aika lähelle totuutta väittäessäni, että lapset rakastavat kirjastokäyntiin kuuluvaa valinnanvapautta. Hyllytolkulla kirjoja - ja ihan minkä tahansa niistä saa viedä halutessaan kotiin!

Kirjastossa lapsille syntyy myös eräänlainen illuusio liikkumisen vapaudesta.  Vaikka pidänkin lapsiani - varsinkin kolmevuotiasta - tarkasti silmällä kirjastossa, saavat he kuitenkin liikkua kirjaston lastenosastolla itsenäisemmin kuin vaikkapa kaupassa. Kuopus varmaan luulee kuljeskelevansa vapaana kuin taivaan lintu valikoimassa mieluisia kirjoja, vaikka todellisuudessa olen valmis puuttumaan peliin hyvin herkästi. (Mielestäni kirjastossa voi puhua ihan normaalilla äänellä, mutta ei huutaa eikä juosta. Kunnioitamme toisten kirjastossa kävijöiden lukurauhaa ja toivomme, että hekin kunnioittavat meidän rauhaamme.)  

Uskon lasten myös arvostavan sitä, että tässä on tila, joka on heitä varten tehty. Pääkirjaston lastenosasto, Saaga, on taianomainen, mielikuvitusta ruokkiva, rauhalliseen oleskeluun ja lukuhetkiin kutsuva lastenkirjallisuuden aarreaitta. Kiireettömyys huokuu hyllyväleistä ja antaa luvan rauhoittua: valitaan kirja ja istahdetaan hetkeksi sen pariin katselemaan kuvia tai kuuntelemaan tarinaa. Kirjasto on ympäristönä turvallinen, ja hyllyistä voi valita mielialan mukaan jotain tuttua, jotain hassunkurista tai jotain niin jännittävää, että se vähän jo kutkuttaa vatsanpohjassa.

Tajusin muuten viime kirjastokäynnillä, että esikoisesta on tullut jo aika vaativa asiakas. Kolmevuotiaallemme lainaaminen on vielä se hauskin juttu, kirjan sisällöllä ei niinkään ole väliä. Esikoinen sen sijaan haluaa nykyisin pienen testikierroksen ennen lopullista lainapäätöstä. Enää ei riitä pelkkä takakannen lukeminen, vaan hän haluaa pienen näytteen kirjan alusta ennen kuin päättää, otetaanko kirja kotiin asti. Tämä tiukempi suhtautuminen lainattaviin kirjoihin taisi itse asiassa alkaa jo kesällä, kun hän sai oman kirjastokorttinsa. Hän huolehtiikin aina ennen kirjastoon lähtöä, että onhan oma kortti varmasti mukana, ja kirjat täytyy totta kai lainata omalla kirjastokortilla. 

Miten mahtava idea muuten on käkättävät lainausautomaatit! Vaadin sellaisia aikuistenkin puolelle.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat