Kirjat saatu arvioitaviksi blogia varten.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää! Tämän postauksen aihe, tunnetaidot, sopiikin erityisen hyvin julkaistavaksi juuri tänään, kun saamme juhlia YK:n lasten oikeuksien 30-vuotista sopimusta. 

Olen kirjoittanut tunnetaidoista ja tunnetaitokasvatuksesta jo monta kertaa. Aihe on lähellä sydäntäni senkin vuoksi, että omassa lapsuudessani 80- ja 90-luvuilla ei tunnetaidoista tiedetty yhtikäs mitään, ja esimerkiksi koulukiusatut (itseni mukaan lukien) jätettiin kouluissa useimmiten täysin oman onnensa nojaan. 

Nyt näistäkin asioista vihdoin puhutaan ja lapsia kasvatetaan sekä tunnistamaan erilaisia tunteita että pärjäämään tunteiden kanssa. Kunpa minulla olisi ollut jokin tällainen kirjasarja käytössäni esimerkiksi ala-asteen viimeisinä vuosina ja yläasteella, kun kiusaaminen oli lähes päivittäistä. Ja näistä kirjoista hyötyy kyllä kuka tahansa lapsi, oli kiusattu tai ei, sillä pelkästään murrosiästä selviäminen tarkoittaa ajelua aikamoisella tunteiden vuoristoradalla. 

Mahtava mieli -kirjasarjan tekijätiimiin kuuluvat lastenkirjailijat Stephanie Clarkson (Hyvää mieltä!) ja Lily Murray (Ei hätää!) sekä lapsiin ja perheisiin erikoistunut psykoterapeutti Sharie Coombes. Coombes on kirjoittanut sarjan Sinä selviät! - ja Sinä uskallat! -kirjat sekä toiminut asiantuntijana Clarksonin ja Murrayn kirjoissa. Kirjoissa käsitellään muun muassa rohkeutta ja pelkoa, iloa ja surua, kiukkua, stressiä, murehtimista...tunteita on siis laidasta laitaan, mutta kirjojen ytimessä on hyväntuulinen, rohkaiseva asennoituminen erilaisiin tunteisiin ja niiden hyväksymiseen. 

Katie Abeyn kuvittamat, houkuttelevan värikkäät tehtäväkirjat sisältävät runsaasti eri teemojen mukaisia tehtäviä. Lapsi pääsee piirtämään ja värittämään sekä kirjoittamaan ja pohtimaan tunnetaitojen parissa. 

Sinä selviät! -kirjasta löytyy esimerkiksi vahvistavien asioiden purnukka:

Kirjasarja on suunnattu yli 7-vuotiaille. Tehtävien itsenäinen tekeminen vaatii kuitenkin hyvää lukutaitoa ja vaikeidenkin asioiden ymmärtämistä, joten pienimmät koululaiset hyötyisivät varmasti aikuisen avusta tehtävien tekemisessä. 

Lue myös:

Fanni-tunnetaitosarja: lempeästi ja oivaltavasti tunnetaidoista

Tunnetaitoja lapsille Ympyräisten avulla

Jukka Hukka -sarja opettaa lapsille tärkeitä tunnetaitoja

Kateus, kaveritaidot ja rauhoittuminen – Ympyräiset-sarjassa uusia osia!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Kuvat: Saku Aaltonen Photography 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat

Instagram