Usein muistelen kaihoisasti niitä aikoja, jolloin esikoinen oli vielä pieni vauva ja köllötteli sylissäni kuuntelemassa runoja. Sain riimitellä sydämeni kyllyydestä - ja usein myös lauleskella runoja Tuu tuu tupakkarullan sävelellä kanniskellen samalla koliikkimyttyä edestakaisin ahtaan opiskelijakaksion olohuoneessa - ja uskonkin, että tuo vauvavuoden aikana saatu lähes päivittäinen runokylpy on vaikuttanut siihen, miten paljon esikoinen tänäkin päivänä tykkää maistella sanoja ja ihastella kielen eri vivahteita. (Kuopus oli muuten aivan toista maata loruttelun suhteen. Auta armias, jos yritin lähestyä häntä lorukirja kainalossa, hän parahti heti protesti-itkuun!)

Koska runot ja lorut ovat aina niin sykähdyttäviä, ajattelin esitellä oman lastenkirjahyllymme kolme runokirjasuosikkia:

1. RUDOLF KOIVUN RUNOKIRJA (Wsoy 1991, toimittanut Sanna Jaatinen, kuvittanut Rudolf Koivu)

Tämän aivan ihastuttavan kirjan sain vanhemmiltani joululahjaksi ollessani yhdeksän. Muistan vieläkin ulkoa lapsuuden lempirunoni, Immi Hellénin kirjoittaman Aamukahvin ääressä, ja pystyn palauttamaan mieleeni jopa sen mahtipontisuuden, jolla lausuin runoa itsekseni ääneen: "AH, se on AIVAN liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni HUUMAA". Rudolf Koivun kuvat ovat järjestään kuin pieniä taideteoksia, aivan kertakaikkisen ihania. Tästä runokirjasta on muuten peräisin myös blogini nimi (Arvid Lydeckenin runosta Lasten laulu)!

2. PIKKU PEGASOS (Otava 1993, 13. painos, toimittanut Kaarina Helakisa ja kuvittanut Jori Svärd)

Lähtemättömän jäljen suomalaiseen lastenkirjallisuuteen jättänyt Kaarina Helakisa on toimittanut Pikku Pegasoksen, klassikon, joka melkeinpä pitäisi sujauttaa äitiyspakkaukseen mukaan. Tämäkin kirja on minulle tuttu jo lapsuudestani, tosin se kuului pikkusiskolleni. Omille lapsilleni tilasin tämän aikoinaan niinkin runollisesta paikasta kuin Huuto.net, kun tajusin lastenkirjahyllyssämme olevan Pikku Pegasoksen kokoinen aukko.

Kaarina Helakisa kirjoittaa äitienpäivänä 1980 saatesanoissaan näin:

"Ei ole liian pientä lasta kuulemaan kehtolaulua tai lorukielen äänneleikkiä. ... Rakkaat kunnon klassikot - niin Immi Hellénin, Arvid Lydeckenin kuin uudemmista Kirsi Kunnaksen ja Kaija Pakkasen tunnetuimmat runot - ovat minusta jokaisen lapsen oikeus; jopa 'yleissivistystä'."

Olen niin samaa mieltä! Pikku Pegasos on loistavien ja mielikuvitusta ruokkivien runojen koti, joka tarjoaa elämyksiä sekä lapsille että aikuisille. Esikoisen ylivoimainen suosikki on yllä olevassa kuvassa näkyvä Eeva-Liisa Mannerin runo Mirri voitti Kirrin. Itse tykkään ehkä eniten Kirsi Kunnaksen Kattila ja perunat -runosta, jota on erityisen hauska lukea ääneen:

"... ihan kiehun ja kihisen

ja puhisen, pihisen

syljen, sihisen

sähisen, kähisen

ja kiukusta rähisen,

sanoi kattila

ja nosti hattua

pshiih ..."

3. AI AI VEITIKKAA (Karisto 2008, 8. painos, toimittanut ja kuvittanut Marjaliisa Pitkäranta)


Tästä iloisen värikkäästä runokirjasta, jonka esikoinen sai mummilta ja ukilta ollessaan vasta reilun kuukauden ikäinen, löytyy monta koko perheen suosikkia. Näistä ison osan opin esikoisen vauvavuoden aikana ulkoa, sen verran usein jouduin tähän teokseen turvautumaan hänen armollisuuttaan viihdyttääkseni. Varsinkin Evert Suonion Hopoti Hoi, Immi Hellénin Äiti leipoo ja Vieraisilla tulivat tutuiksi, mutta kaikkein ylivoimaisin suosikki, jonka pystyn vieläkin loruttelemaan muistini varassa, on kuvassakin näkyvä Immi Hellénin Hiiriä pyydystämässä. Tätä lorua kertoessani minulla oli aina samat eleet mukana, ja loru huipentui koppakuoriaisen arvokkaaseen kumarrukseen.

Ihania, ihania runoja! Mitkä ovat teidän perheenne runosuosikkeja?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat