Kirjat arvostelukappaleita.

Kun olin lapsi, sain joka syntymäpäivä ja jouluaatto lahjaksi ainakin yhden kirjan. Tätä äitini aloittamaa perinnettä olen vaalinut omienkin lasteni kohdalla, eivätkä he ole tainneet vielä juhlia sellaista syntymäpäivää tai joulua, jolloin paketista ei olisi paljastunut lastenkirjaa. 

Joskus voi kuitenkin olla vaikea tietää, mistä kirjasta lapset tykkäisivät. Etenkin jos on ostamassa lahjaa muille kuin omille lapsille. Silloin kannattaa hyödyntää esimerkiksi Lastenkirjainstituutin ylläpitämää Lukemoa. (Lukemo on uusi kirjaportaali, josta voi etsiä luettavaa muun muassa aiheiden, lajien ja hakusanojen perusteella.) Netti on muutenkin pullollaan kirjavinkkejä, ja ideoita voi käydä hakemassa myös kirjastosta. Kannattaa myös kiertää kirppareita hyvien lastenkirjalöytöjen varalta, sillä minäkin olen löytänyt monet lasten lempparit käytettyinä parilla kolikolla. Mielestäni lahjakirjan ei tarvitse kiillellä uutuuttaan, kunhan se on tarpeeksi siistissä lahjakunnossa.

Alla kaksikymmentä tänä vuonna julkaistua lasten- ja nuortenkirjaa, jotka ovat mielestäni oivallisia vaihtoehtoja joululahjoiksi. (Ikäsuositukset ovat hyvin suuntaa-antavia ja perustuvat omiin ajatuksiini, eivätkä edusta kustantamoiden tai tekijöiden mielipiteitä.)

#1 Eva Frantz: Osasto 23 (Kustantamo S&S 2019)

Dekkareistaan tunnettu kirjailija Eva Frantz on kirjoittanut menneeseen aikaan sijoittuvan, Runeberg Junior -palkitun nuortenkirjan Osasto 23, jossa tuberkuloosia sairastava Stiina lähetetään Vadelmarinteen keuhkoparantolaan syrjäiselle maaseudulle. Köyhälle perheelle Stiinan saaminen keuhkosairaalaan on kuin lottovoitto, mutta pian parantolasta alkaa paljastua omituisia piirteitä ja tunnelma käy hyvin pahaenteiseksi.

Luen paljon dekkareita, ja mielestäni Frantz on onnistunut annostelemaan jännityksen juuri sopivaksi nuorille lukijoille. Kirja ei ole liian pelottava, mutta kyllä sydän hiukan villimmin tykyttää kirjan loppuhuipennusta lukiessa!

Kenelle sopii? yli 10-vuotiaille 

#2 J. K. Rowling ja Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Tammi 2019)

Harry Potter ei esittelyjä kaipaa, mutta haluaisin vinkata näin joulun alla Jim Kayn kuvittamista, lähes henkeäsalpaavan tunnelmallisista Potter-versioista. Olen esitellyt sarjaa aiemmin (täällä), ja tänä syksynä jo neljäs Harry Potter -kirja on julkaistu Kayn kuvittamana. Kirjojen visuaalisuus tekee näistä täydellisiä lahjoja sekä niille, jotka ovat Harry Potterinsa jo lukeneet että niille, joilla on koko mahtava seikkailu vielä edessään. 

Kenelle sopii? Yli 7-vuotiaille 

#3 Hannele Huovi: Hiiri mittaa maailmaa (Tammi 2019)

Jos lähipiiriisi kuuluu vauva, taapero tai leikki-ikäinen, jolle haluaisit ostaa ajattoman lahjakirjan, Hannele Huovin mittavaa uraa juhlistava Hiiri mittaa maailmaa -kokoelmateos on loistava valinta! (Tarkempi esittely täällä.)

Kenelle sopii? Kaikille, erityisesti alle kouluikäisille

#4 Troll: Mestarietsivä Peppunen – Kuuttoman yön jättiläinen (Nemo 2019)

Niin hämmentävältä kuin se kuulostaakin, puhuva takapuoli eli Mestarietsivä Peppunen on oikeastikin toimiva konsepti lastenkirjalle. Sarjan avausosa (esitelty täällä) oli ilmestyessään suuri hitti, eikä jatko-osassakaan ole moittimista. Meillä ainakin tykätään kovasti siitä, jos lapsi saa osallistua arvoituksen ratkaisemiseen tarinan edetessä, ja näin on laita molemmissa Peppunen-mysteereissä. Kuuttoman yön jättiläinen sisältää kaksi salapoliisitarinaa.

Kenelle sopii? Alle 12-vuotiaille 

#5 Roope Lipasti ja Harri Oksanen: Lätkä-Laurin jääkiekkokirja (WSOY 2019)

Lätkä-Laurin jääkiekkokirjaa kelpaa käpertyä tutkimaan peiton alle aattoiltana. Hauska, käytännönläheinen ja paljon tietoa sisältävä opas ilahduttaa lätkäjunnuja varmasti! Tarkempi esittely täällä

Kenelle sopii? Kaikenikäisille jääkiekosta kiinnostuneille

#6 Gösta Knutsson ja Iben Clante: Pekka Töpöhäntä (Gummerus 2019)

Pekka Töpöhännän 80-vuotisjuhlajulkaisu (tarkempi esittely täällä) sisältää neljä tunnettua Töpöhäntä-tarinaa. Tämä kirja kannattaa paketoida kuusen alle jo nostalgiasyistä, sillä Pekka Töpöhäntä on niin ystävällinen ja huomaavainen olento, että sen upeaa elämää on syytäkin juhlistaa.

Kenelle sopii? Koko perheelle

#7 Veera Salmi ja Matti Pikkujämsä: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava 2019)

Haikea ja kaunis lukuelämys, joka koskettaa aikuistakin lukijaa. Rudolf Koivu -kuvituskilpailussa kunniamaininnan saanut kuvakirja kertoo arasta sorsasta, joka lopulta rohkaistuu kokeilemaan siipiään. (Kirjan tarkempi esittely täällä.)

Kenelle sopii? Kaikille, erityisesti alle kouluikäisille ja pienille koululaisille 

#8 Merja Jalo, Marvi Jalo ja Reetta Niemensivu: Onnenkepparit – Kadonnut raippa

Kaikkien alakouluikäisten keppariharrastajien unelma! Sarjan avausosaOlivia ja Onnentähti, oli erinomainen, ja ihastelin jo silloin Jalon sisarusten uudistumiskykyä. Kadonnut raippa -kirjassa koetaan dramaattisia hetkiä, kun kaverinsa raippaa kadehtiva Lilli varastaa raipan ja piilottaa sen kotiinsa. Onneksi lopussa päästään sopuun ja pyydetään kaverilta anteeksi. Mukavan helppolukuinen kirja!

Kenelle sopii? Alakoululaisille

#9 Petja Lähde ja Roosa Hepomäki: Taneli ja FC Mörlökit

Rohkeasta ja taitavasta Tanelista kertova, helppolukuiseen Kirjakärpänen-sarjaan kuuluva kuvakirja on täysosuma niin futisfaneille kuin muillekin lukutaipaleensa alussa oleville lapsille. (Tarkempi esittely täällä.)

Kenelle sopii? Yli 6-vuotiaille 

#10 Vuokko Hurme ja Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja kiero rakki (WSOY 2019)

Uusi Lukupalat-sarja kertoo Eläinhoitola Pehmosta ja sen hoitajista, Liljasta, Helmistä ja Sisusta. Kun he saavat hoitaakseen hylätyn pehmokoira Rakin, eläinhoitolan arki muuttuu kertaheitolla hankalammaksi. Eläinhoitola Pehmo ja kiero rakki -kirjaan on keksitty mielestäni tosi hyvä aihe, sillä pehmoeläinten hoitaminen on monen lapsen lempipuuhaa. 

Kenelle sopii? Yli 6-vuotiaille

#11 Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja Hopeinen amuletti (Myllylahti 2019)

Etsivätoimisto Mysteerin tuorein osa tarjoilee jännittävän tarinan lisäksi niin paljon pähkäiltävää erilaisten tehtävien muodossa, että tämän kirjan parissa kuluu mukavasti joulun välipäivät. Blogissa tuore sarjaesittely (täällä).

Kenelle sopii? Yli 7-vuotiaille

#12 Parhaat koululaisvitsit – Nakerrettu joulukuusi (Gummerus 2019)

Ekaluokkalaiseni ra-kas-taa koululaisvitsejä. Hän muistaa tusinoittain vitsejä ulkoa ja kertoo niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Olisikohan hän perinyt tämän taipumuksen isältäni, joka on kuuluisa erityisesti puujalkavitseistään? Nakerrettu joulukuusi -kirjan vitsit ovat oikeasti hauskoja, ja näille kelpaa nauraa yhdessä aattoiltana. Ja muinakin iltoina.

Kenelle sopii? Koko perheelle

#13 Raili Mikkanen ja Laura Haapamäki: Suomen lasten aarrelaivat (Minerva 2019)

Palkittu Raili Mikkanen on tehnyt huiman työn Suomen lasten aarrelaivat -kirjan parissa. Meren aalloille ja syvälle merenpohjaan asti vievä sukellusseikkailu esittelee entisaikojen merenkulkua ja vanhojen laivojen hylkyjä, jotka kutkuttavat lasten mielikuvitusta. Laura Haapamäen kuvitukselle kymmenen pistettä.

Kenelle sopii? Koko perheelle

#14 Taru Viinikainen ja Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu – Kadonneet puutarhatontut (WSOY 2019)

Tänä kesänä julkaistiin jo kolmas osa herttaisesta Tiltu ja Lettu -sarjasta, jonka pääosassa ovat kaksi toimeliasta sisarusta. Kesäisessä seikkailussa siskokset selvittävät yhdessä ikioman tonttunsa, Pertinjuntin, kanssa kadonneiden puutarhatonttujen tapausta. Tämä kirja tuo hyvän mielen, ja kuvitus on aivan hurmaavaa!

Kenelle sopii? Leikki-ikäisille ja alakoululaisille

#15 Ryhmä Hau – 5 minuutin iltasadut (Otava 2019)

Otava on julkaissut tänä vuonna monta Ryhmä Hau -kuvakirjaa, ja näistä uutuuksista suosittelisin joulupakettiin erityisesti tätä 5 minuutin iltasadut -kirjaa. (Se, onko lyhyys käypä mittari hyvälle iltasadulle, on asia erikseen, mutta luettiin näitä sitten iltasaduksi tai muuten-vaan-saduksi, niin tarinat ovat taattua Ryhmä Hau -kohellusta alusta loppuun.)

Kirja sisältää yhdeksän TV:stä tuttua tarinaa. (Ryhmä Hau -uutuuksia esitelty aiemmin täällä.)

Kenelle sopii? Yli 3-vuotiaille ja pienille koululaisille

#16 Erin Hunter: Soturikissat – Auringon polku (Art House 2019)

Supersuositusta Soturikissat-sarjasta kelpaisi mikä tahansa teos lahjasäkkiin, mutta tänä vuonna suomennettua Auringon polku -kirjaa ei välttämättä vielä löydy kaikkien kissafanien kirjahyllyistä. Auringon polku aloittaa uuden Klaanien synty -saagan, joka kertoo soturikissaklaanien syntymisestä. 

Kenelle sopii? Yli 7-vuotiaille

#17 Richard Scarry: Mato Matalan onnenpäivät (Tammi 2019)

Huck Scarry, eli Richard Scarryn poika, on ollut mukana työstämässä tätä juhlajulkaisua, joka julkaistiin kesäkuussa 2019 sata vuotta Scarryn syntymän jälkeen. Sen lisäksi, että kirja juhlistaa lahjakkaan Scarryn uraa ja on hieno lahjateos sinänsä, se on mukaansatempaava kokoelma niitä aiheita, joista Scarry eniten tykkäsi kirjoittaa: menopelejä, aakkosia, arkea ja juhlaa. (Scarryn tuotannosta enemmän täällä.)

Kenelle sopii? Leikki-ikäisille ja pienille koululaisille

#18 Elina Lappalainen ja Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi 2019)

Vuosi 2019 on ollut Minna Canthin vuosi, ja tuota upeaa naista voi hyvin juhlistaa joulunakin käärimällä pakettiin Elina Lappalaisen ja Ilona Partasen teoksen Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Tarinallinen tietokirja esittelee meille Minna Canthin lisäksi muitakin uraauurtavia suomalaisia naisia, esimerkiksi Armi Ratian ja Tarja Halosen. (Tarkempi esittely täällä.)

Kenelle sopii? Koko perheelle

#19 Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja paukkupakkanen (Tammi 2019)

Pikku hiiren arkisista puuhista on ilmestynyt jo monta kuvakirjaa, ja tässä tuoreimmassa Hiirusta on tullut jo eskarilainen. Kypärämyssy tuntuu vähän nololta, ja oma kännykkä olisi kiva. Tämä sarja kuuluu minun ja kuopuksen lemppareihin, ja Pikku hiiri ja paukkupakkanen ilahduttaa varmasti perheen pienimpien paketissa.

Kenelle sopii? Leikki- ja eskari-ikäisille

#20 Alex Haridi, Cecilia Davidsson ja Cecilia Heikkilä: Muumilaakson kertomuksia (Tammi 2019)

Ei joululahjalistaa ilman Muumeja! Ihana Muumilaakson kertomuksia on kokoelmateos, joka sisältää kolme jännittävää seikkailua Tove Janssonin alkuperäistarinoihin pohjautuen. Rakastan kirjassa erityisesti sitä, että muumit jos ketkä osaavat juhlia!

Matka muumilaaksoon on tarina tuhotulvan keskelle kadonneesta Muumipapasta, Muumipeikko ja taikahattu esittelee salaperäisen taikurin ja Hattivattien saari -tarinassa yövytään hiukan pelottavassakin paikassa.

Kenelle sopii? Koko perheelle

Toivottavasti tämä lahjavinkkilista hyödyttää ja ilahduttaa sinua! :) 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Kuvat: Saku Aaltonen Photography 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat