Kirjoitukset avainsanalla blogiyhteistyö

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen tuoteyhteistyö Tacticin kanssa.

Sovin joulun alla tuoteyhteistyöstä, jonka tiesin ilahduttavan lapsiani kovasti: saisimme testailla erilaisia Lumo Stars -tuotteita! Kotimaisen Tacticin Lumo Stars on saanut innoituksensa Pohjolan luonnosta. Valikoimaan kuuluu paljon pörröturkkisia pehmoleluja, mutta myös Figuja, kuvakirjoja, palapelejä, väritys- ja puuhakirjoja, muistipelejä, yllätysmunia ja koulutarvikkeita.

Älypuhelimeen tai tabletille ladattavan Lumo Stars -sovelluksen myötä pääsee tutustumaan hahmoihin paremmin, joko valitsemalla jonkun ilmaisista hahmoista tai skannaamalla hahmosta QR-koodin.

Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi sekä Google Playsta että App Storesta. Hahmoa voi syöttää, sille voi pukea asusteita ja sen voi laittaa nukkumaan, jos sitä alkaa väsyttää. Sovelluksessa on myös muutamia pelejä, joita pelaamalla voi kerätä tähtipölyä pelivaluutaksi. Pelit ovat kuitenkin aika vaikeita, joten aivan pieniltä lapsilta pelaaminen ei välttämättä onnistu.

Kaikkein tervetullein testituote oli pienten raatilaisten mielestä lopulta Lumo Stars Värityskirja, ja tämä oli minunkin silmääni erittäin laadukas kivoine ja selkeine kuvineen. Myös puuhakirjat ja hellyttäviä kuvia sisältävä muistipeli saivat innostuneen vastaanoton. 

Lumo Stars -valikoima sisältää myös satukirjoja. Lumo Stars – Iltasatu on Kati Heljakan kirjoittama ja Pauliina Linjaman kuvittama herttainen satu, jossa Otso-karhun talviunille menon myötä pysähdytään pohtimaan talven ja ystävyyden tärkeyttä. Jemina Heljakan ja Pauliina Linjaman kädenjälkeä olevissa satukirjoissa, Pikkupandat päiväkodissa ja Uusi ystävä, keskitytään ystävyyden lisäksi erilaisuuden ymmärtämiseen ja jännittävistä tilanteista selviämiseen. Kirjat ovat ehkä hiukan liian opettavaisia ja siloiteltuja omaan makuuni, mutta kyllä viisivuotias niitä ihan mielikseen kuunteli ja tutkaili.

Lopuksi sitten se lupaamani arvonta: yhteistyössä Tacticin kanssa arvon alla olevassa kuvassa näkyvät tuotteet (kaksi pehmolelua, palapeli ja satukirja) kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken. Välitän voittajan yhteystiedot Tacticille, joka hoitaa paketin postittamisen voittajalle. Osallistumisaikaa on 2.2.2020 saakka.

Onnea arvontaan! :)

                        

 

Kommentit (7)

Nelliina
1/7 | 

Nuo Lumo Starsit ovat kyllä niin viehättäviä tuotteita kaikin puolin. Pikkuihmiset eivät pysty vastustamaan, eikä tarviikaan ;)Mukana.

Vierailija
3/7 | 

Meillä nämä Lumo starsit ovat tosi kovassa huudossa nyt😊🙏👌pehmoja on jo keräilty ja nyt tosiaan bongattiin myös tuo peli ja ollaan sitä opeteltu pelaamaan. Palkinto olisi siis erittäin mieluinen meidän kotiin🤗

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuoteyhteistyö Satukustannuksen kanssa.

Ajatella, että tässäkin perheessä on jo esikoululainen. Tulee taas mieleen se sanonta, jota mietin vauva-arjen pimeimpinä marraskuina: päivät pitkiä, vuodet lyhyitä. Heinäkuun viimeisenä päivänä esikoiselta irtosi ensimmäinen maitohammas, ja parin viikon päästä hän astelee reppu selässä eskariin. Pieni iso tyttö.

Vanhin lapsemme on kuitenkin niin valmis eskarilainen kuin olla voi. Hän odottaa innoissaan tulevaa vuotta ja ennen kaikkea tehtäviä, sillä kirjainten ja numeroiden kanssa puuhastelu on yksi hänen lempiajanviettotapojaan. Jos hän ei väkerrä tehtäväkirjojen parissa, hän ideoi erilaisia kirjain- ja numeropelejä itse muistivihkoihin. Hän kertoi taannoin isovanhemmilleenkin uudesta harrastuksestaan, joka liittyy kirjainten oikeaoppisen mallin arvioimiseen sydämillä ja kolmioilla.

Minäkin olen tulevasta vuodesta aika täpinöissäni. Itse astelin ensimmäiselle luokalle vuonna 1989 suoraan kotihoidosta, taustalla parit seurakunnan päiväkerhovuodet. Ei silloin taidettu vielä edes puhua mistään esikoulusta. Esikoinen puolestaan oli kotihoidossa viisivuotiaaksi ja sitten vuoden verran osa-aikaisesti päiväkodissa, samassa ryhmässä siskonsa kanssa. Nyt edessä on ihana ja jännittävä eskarivuosi tutuksi käyneessä päiväkodissa, mutta ihan omassa ryhmässä. Siellä saa turvallisesti harjoitella monia tärkeitä taitoja, joita sitten ekaluokkalaisena tarvitaan jo ihan eri tavalla. Esikoiseni tuntien hän on esiopetuksessa kuin kala vedessä. Mahtava vuosi luvassa uteliaalle, tiedonjanoiselle ja tekemistä kaipaavalle pikkuiselle!

Monia tämän syksyn eskarilaisia saattaa jo vähän jännittää uudet kuviot. Osa lapsista on kesäloman alkaessa hyvästellyt nuoremmat päivähoitokaverinsa. Jotkut astelevat esikouluun suoraan kotihoidosta. Osa perheistä miettii, saako heidän lapsensa varmasti kaiken sen erityisen tuen, jota tarvitsee. 

Satukustannuksen tutut kissahahmot, Miina ja Manu, ovat myös käyneet esikoulua. Tulevaan eskarivuoteen onkin hauska valmistautua nokkelan Miinan ja hassun Manun kanssa. Sain Satukustannukselta kattavan paketin eskari-ikäiselle sopivia tuotteita ja toisen vastaavan paketin arvottavaksi teidän kanssanne!

Esikoinen oli puuhapaketista tietenkin enemmän kuin riemuissaan. Ensimmäisenä hän otti työn alle Miina ja Manu 1 + 9 = 10 -laskukirjan, jossa on käytetty uusimpia mallikirjaimia ja -numeroita. Tähän asti esikoinen ei ole ollut niin kiinnostunut siitä, ovatko hänen piirtämänsä kirjaimet ja numerot oikein kirjoitettu vai vähän sinne päin sutaistu. Esimerkiksi numerot 4 ja 5 ovat olleet niin vaikeita tehdä, että usein ne ovat menneet iloisesti väärin päin. Miina ja Manu 1 + 9 = 10 -laskukirjassa harjoitellaan numeroiden piirtämistä mallin mukaan, mikä sai esikoisen innostumaan vaikeistakin numeroista tarjoamalla mukavia onnistumisen kokemuksia.

Kuopus puolestaan ihastui Miina ja Manu esikoulussa -kuvakirjaan, joka on taattuun Teutori-tyyliin hauska ja opettavainen yhtä aikaa. Manun kommellusten kautta kevennetään tunnelmaa ja välitetään tärkeää viestiä: ei haittaa, vaikka tekisi virheitä. Tästä kirjasta meille muuten tarttui Manun oivallinen laskutapa: "Sinulle, minulle ja itselleni, sinulle, minulle ja itselleni."

Kovakantinen Miinan ja Manun juhla-aapinen on nappivalinta tiedonjanoisille esikouluikäisille. Se on tavutettu ja ladottu uudistetuilla mallikirjaimilla ja sisältää neljä Teutorin kirjoittamaa ja kuvittamaa aapista: 

Aapinen, Liikenneaapinen, Laskentoaapinen ja Eläinaapinen.

Kuopusta kiehtoivat kirjan kaikki osiot, kun taas esikoisen silmät alkoivat loistaa Liikenneaapisen kohdalla. Liikennemerkkeihin tutustuminen on tuonut hauskaa sisältöä myös helposti tylsäksi käyviin automatkoihin, kun liikenteen seasta ja teiden varsilta voi bongailla Liikenneaapisesta tuttuja merkkejä. 

Kohta eskarilainen -tehtäväkirjan esikoinen halusi säästää viimeiseksi. Kuten Miinan ja Manun laskukirjassa, tässäkin puuhavihossa oli monta sellaista tehtävää, jotka saivat hänet kirjaimellisesti hykertelemään. Silmät loistaen hän kulki perässämme esittelemässä sekä jo tekemiään tehtäviä että niitä, joiden tekemistä hän odotti aivan erityisellä innolla. 

Tässä kuussa alkavan esikoulun kunniaksi arvon kaikkien tätä postausta kommentoivien kesken Miina ja Manu -tuotepaketin, joka sisältää seuraavat tuotteet: 

Miina ja Manu esikoulussa

Miina ja Manu 1 + 9 = 10

Kohta eskarilainen

Miinan ja Manun juhla-aapinen

Arvonta päättyy viikon päästä 9.8. klo 18. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen! Välitän voittajan yhteystiedot Satukustannukselle, joka on luvannut toimittaa paketin perille. :)

Onnea arvontaan ja iloisia eskaripäiviä kaikille uusille esikoululaisille perheineen!

 

 

 

 

Kommentit (38)

TeeJii
1/38 | 

Täällä myös innokas eskarilainen aloitti keskiviikkona uudessa päiväkodissa (vanha oli sen verran pieni, että siellä ei ollut eskariryhmää ollenkaan). Varmasti kirjapaketti olisi mukava yllätys!

Ja senkin takia piti tulla kommentoimaan, kun mainitsit tuo ekaluokalle menovuosi 80-luvun lopulla sattui vain vuoden päähän omasta :)

Poju
2/38 | 

Tämä olisi meidän tulevalle eskarilaisille tosi mieluinen yllätys, sillä Miina ja Manu -kirjat ovat muutenkin pojan yksiä lempparikirjoja.

Rooosa
3/38 | 

Oma lapseni tykkää kovasti Miinasta ja Manusta sekä kirjojen lukemisesta ja piirtämisestä (tunnistaakin jo aika monia kirjaimia ja numeroita), mutta on ehkä vielä vähän nuori tällaisiin eskariaiheisiin. Niinpä paketti menisi lahjaksi eskari-ikää lähestyvälle kummilapselleni :)

Järvlen
5/38 | 

Tytär aloittaa meilläkin eskarin pian ja kovasti se jo jännittää, vaikka päiväkotiuraa on useampi vuosi takana. Hän varmasti tykkäisi näistä!

Vierailija
6/38 | 

Keskimmäinen veli saa harvoin mitään uutta! Tämä olisi innokkaalle eskarilaisille tosi ihana yllätys.💙

Annaleena
11/38 | 

Miina ja Manu oli oma lapsuuden suosikki. Meidän toiseksi vanhin aloittaa tulevalla viikolla eskarin. Tyttö on intoa täynnä ja tämä Miina ja Manu-tuotepaketti olisi varmasti huippu juttu hänelle.

Marja-Liisa
12/38 | 

Ihanat Miina ja Manu! Aikoinaan näitä luettiin ahkeraan meillä, nyt lahjoisin sukulaislasta.

Vierailija
14/38 | 

Meillä eskari alkaa vasta ensi syksynä, mutta voisin laittaa nämä jemmaan esim. ensi kesää odottamaan :)

Juusto
16/38 | 

Täällä on yksi innokas pikkumies lähdössä eskariin, ja olisi varmasti innokas tekemään tehtäviä Miinan ja Manun seurassa. Hän on muutenkin tykästynyt Miinan ja Manun kertomuksiin. :)

Vierailija
17/38 | 

Kovasti tyttöä kiinnostaa jo kirjaimet ja numerot, vaikka eskariin menoa täytyy vielä pari vuotta odotella. Koulua leikkivät naapurin isompien lasten kanssa.

Njjr
18/38 | 

Esikoiselle tulisi tarpeeseen kyllä tämmöinen paketti. Hän on Miinan ja Manun fanipoika. <3

Niina S
19/38 | 

Antaisin lahjaksi kollegalle, jonka lapsi aloittaa eskarin! Olisi ihan huikea yllätys hänelle! <3

Asstrid
21/38 | 

Oma poika aloittaa eskarin ja pikkuveli on aivan mahdoton Miina ja Manu fani ! Voitosta olisi iloa molemmille!

Riiti
27/38 | 

Meidänkin lapsi menee eskariin ensi viikolla. Vaikka siellä onkin päiväkodista tuttuja kavereita, taitaa silti vähän jännittää. Meillä kaikki tehtäväkirjat ovat olleet nyt kovasti in, näistä varmasti pidettäisiin meillä paljon.

Tiina. T.
28/38 | 

Tyttäreni aloittaa esikoulun viikon päästä, ja tänään kun vein hänet päivähoitoon eskarilaisten osastolle oli sekä tyttären että äidin fiilikset ihan huipussaan! Tuntuu kuin olisi astunut uuteen maailmaan, vaikka perheessämme on aiemmin ollut kaksi eskarilaista. Tytön into näkyy silmien loisteena ja siinä että on innostunut pelaamaan eka peliä tietokoneella ja opetellut kirjainten äänteitä ja yhdistää ne oikeisiin kirjaimiin. Viikon päästä tämä jännittävä odotus palkitaan kun eskari alkaa!!!

Isoäiti
29/38 | 

Ilolla ja mielenkiinnolla seuraan blogiasi. Kirjoitat mukavasti kirja esittelyitä, joista olen saanut vinkkejä ostaessani kirjoja omille tyttären lapsilleni, kiitos. Miina ja Manu kirjoja olen omalle tyttärelleni lukenut ja ne säilyttänyt, nyt niitä lueskellut lapsenlapsilleni. Pikkuveikka Santtu aloittaa nyt eskarin, ja varmasti yhtä uteliaana ja tiedonjanoisena kuin Sinunkin omasi. Iloisia eskaripäiviä teille sinne.

Zeph
30/38 | 

Meilläkin lapsi aloittaa eskariin ensi viikolla ja veikkaan että on siellä kuin kala vedessä, koska kaikki kirjaimet ja numerot ovat juuri nyt maailman kiehtovampia ja kielellä on hauska leikkiä. Hänellä on tapana mm. kirjoitella tuntemiaan kirjaimia satunnaisessa järjestyksessä loputtomille aanelosille - kuulemma avaruusolioiden kieltä. 😄 Tämä olisi ihana kirjapaketti hänelle.

Barbamamma
32/38 | 

Tyttäreni joutuu odottamaan eskariin pääsyä vielä kaksi vuotta. Koska olen äiti, joka varautuu asioihin aina (tosi) hyvissä ajoin, olen jo alkanut kerätä eskariaiheisia kirjoja. Hyllystämme löytyy Anneli Kannon Veera Virtanen ja esikoulu sekä Hannu Hirvosen Sadan asteen eskarikuume. Miina ja Manu esikoulussa olisi hyvä lisä joukon jatkoksi.

santra
35/38 | 

Siskontyttö aloittaa huomenna eskarin ja olisi varmasti mielissään näistä Miina ja Manu -fanina :)

Tiia Aaltonen
Liittynyt2.1.2018
36/38 | 

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Random Name Picker pyöräytti voittajaksi nimimerkin Juusto, jolle on lähtenyt sähköpostia. Arvotaan taas pian jotain! :)

Vierailija
37/38 | 

Meillä eskarilainen tykkäisi kyllä kovasti ja tekee myös todella mielellään kaikkia tehtäviä. Miina ja Manu on muutenkin tuttu kirjasarja ja sen avulla on opeteltu monia asioita.

Vierailija
38/38 | 

Lapsenlapset rakastavat Miinaa ja Manua. Kaikki äänikirjat seuraavat lomille mukana. Mummi ja ukki sai uuden listan uusittavista, puhki kulutetuista äänikirjoista. Leo on nyt aloittamassa ensi viikolla eskarin ja hän olisi haltioissaan saadessaan taivaltaa Miinan ja Manun mukana oppimisen maailmaa 💛💛.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Kuvat: Saku Aaltonen Photography 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat

Instagram