Kirjoitukset avainsanalla Reetta Niemensivu

Kuopukseni on viime aikoina ollut hyvin innostunut riimeistä. Esikoisen kanssa olemme lorutelleet ja runoilleet aina, mutta kuopus suorastaan pahastui vauvana, jos lähestyin häntä lorukirja kainalossa. Toista se on nyt neljän vuoden kypsässä iässä: ei mene päivääkään, etteikö kuopus bongaisi riimejä kuulemastaan tai keksisi niitä itse. 

Aikaisemmin meillä on luettu aika perinteisiä runokirjoja Pikku Pegasoksesta Rudolf Koivun runokirjaan. Myös runomuotoiset kuvakirjat ovat olleet mieluisia. Nyt olemme saaneet riimeihin rakastuneen kuopuksen ja nokkelista sanaleikeistä innostuvan esikoisen iloksi kokoelmaamme uusia lorukirjoja: Hannu Hirvosen Hui hai hajamieli! ja Mariskan Määt ja Muut.  

Hui hai hajamieli! on huikaisevan hyvä kokonaisuus, jonka keskiössä on kummituskaupunki hassuine asukkaineen. Kummituskaupungissa ei tapahdu pelottavia vaan erikoisia asioita. Lorut muodostavat ilmavan kokonaisuuden, jota voi lukea kuin satua tai lorun sieltä, toisen täältä valikoiden.

Tuon toisen,

kummituskaupungin,

huomaa koira tai kissa tai lapsi,

ja sellainen aikuinen tietenkin,

jolla on siihen sopiva appsi.

Omia lemppareitani Hirvosen loruista ovat Rovasti Pulla ja Puustinna-Ruustinna lukuisten kahvisanojen ansiosta, Maustekaapin tarinoita ja Soikku Saikkuli. Parina iltana lasten kerrossängyn yläpediltä on kuulunut ilahtunutta kikerrystä ja huudahdus: "Äiti! Iskä! Teidän on pakko kuulla tämä, tämä on niin hauska!" ja sitten on seurannut pätkä milloin mitäkin lorua. Kuulemma kaikkein hauskin on Lääkäri pesee käsiään ja kakkosena tulee Robotti Pelti-Heikki Koppinen.

Mariskan Määt ja Muut on hullunkurinen runokokoelma varsin persoonallisista eläimistä, esimerkiksi alakuloisesta kyykäärmeestä, rakastuneesta hiirestä, ärhäkästä lampaasta ja rakkaudessa pettyneestä lehmästä. 

Lehmä jatkoi: "Ammuu,

sydämeni tummuu,

antakaa mä nukun koko kuun.

Uneni ei vielä

uutisia tiedä:

Sonni löysi viereen jonkun Muun.

Pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan Mariskaa Turun Kirjamessuilla. Show'n meinasi varastaa Mariskan hellyttävä lapsi, joka höpötteli välillä omaan mikrofoniin.

Tykkään myös kovasti molempien kirjojen kuvituksesta. Virpi Pennan kynänjälki kirjassa Hui hai hajamieli! on piristävää ja ilahduttavaa, ja Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin kuvituksessa tekee mieli piehtaroida, niin hyväntuulista ja iloista se on. Näistä kirjoista saa kivaa piristystä pimeisiin kaamosiltoihin!

Kuvitusta kirjassa Määt ja Muut:

Kuvitusta kirjassa Hui hai hajamieli:

Hui hai hajamieli! – Loruja lapsille, kissoille ja kummituksille

Teksti: Hannu Hirvonen

Kuvitus: Virpi Penna

Kustantaja: Karisto 2018, 2. painos (saatu arvostelukappaleena)

Tekstissä lainattu sitaatti on Hirvosen lorusta Kaksi kaupunkia.

Määt ja Muut – Runoja eläimistä ja ihmisistä

Teksti: Mariska

Kuvitus: Reetta Niemensivu & Aapo Ravantti

Kustantaja: Tammi 2018 (saatu arvostelukappaleena)

Tekstissä lainattu sitaatti on Mariskan lorusta Ammuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten.

Lukupalat on WSOY:n helppolukuinen sarja esi- ja alakoululaisille. Meillä on tykätty erityisesti Henna Helmen kirjoittamista ja Reetta Niemensivun kuvittamista Bella-kirjoista, joita on ilmestynyt jo kolme:

Bella saa pentujaBellan pentupoppoo (esitelty täällä) ja Bellan pennut muuttavat.

Tuota Bellan pentupoppoota meillä luettiin yhdessä vaiheessa ihan koko ajan, alkoi jo vähän kyllästyttää. Lapset myös kuuntelivat sitä alkuvuodesta Espanjan reissumme ajan Lasten Omasta Satukirjastosta monen monta kertaa. Kirjat kertovat esikouluikäisestä Juliasta, tämän vuotta vanhemmasta ystävästä, Annista, ja Julian Bella-koirasta pentuineen. Uusimmassa osassa on tullut aika etsiä pennuille uudet kodit, minkä Julia tavallaan ymmärtää ja sitten taas ei... mutta onneksi kirjan lopussa odottaa iloinen yllätys!

Bellan pennuista kertovat kirjat kuuluvat Lukupalat-sarjan Mukavan makeaa! -kategoriaan. Huvittavan hyvää! -kategoriaa edustaa Tuutikki Tolosen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama vauhdikas ja hauska sarja Auttamistoimisto Lunasta, josta on vastikään ilmestynyt toinen osa Auttamistoimisto Luna ullakolla

Auttamistoimisto Luna on Annikin, Yasminin ja Miron pyörittämä ryhmä, joka auttaa kaikkia avun tarpeessa olevia. Ryhmä on nimetty Yasminin Luna-hamsterin mukaan. Auttamistoimisto Luna ullakolla -kirjassa huoltomies Heikkinen pyytää lapsilta apua itsekseen avautuvan ullakon ikkunan takia. Kun lapset kiipeävät ullakolle, he huomaavat, että ikkuna ei todellakaan avaudu itsekseen. Seuraa eriskummallinen ajojahti, josta lapset kuitenkin selviytyvät kunnialla. Odotettua vaikeammasta tehtävästä Auttamistoimisto Luna kuittaa palkkioksi kupilliset kuumaa kaakaota ja porkkanan Lunalle.

Lukupalat on todella mainio ja viihdyttävä kirjasarja pienille lukijoille. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjan kirjoihin! Tarinat ovat kiinnostavia, kerronta napakkaa ja kirjojen kuvituskin on kertakaikkisen onnistunut. Lukupalat-sarjaa kirjoittaa ja kuvittaa joukko kotimaisen lastenkirjallisuuden kärkinimiä, ja lopputulos on erittäin laadukas. 

Helppolukuisista kirjoista myös näissä postauksissa:

Lätkäkuumetta? Lapsille ja nuorille suunnatut jääkiekkokirjat auttavat! 

Lukupalat-uutuus: 2A:n kamut ja Nuttura-Hulda

Onnenkepparit – Merja ja Marvi Jalon uutuussarja alakoululaisille

Viikon kirja: Kaiken Kadottajan arvoitus

Lukupalat – helppoa luettavaa alakoululaisille 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Löytyykö teiltä keppariharrastajia? Heppakirjakonkarit Merja ja Marvi Jalo ovat tarttuneet supersuosittuun keppihevosharrastukseen kokonaisella uudella Onnenkepparit-kirjasarjalla, jonka ensimmäinen osa julkaistiin alkukesästä. Kuvituksesta vastaa Reetta Niemensivu, jonka kädenjälkeä lapseni rakastivat esimerkiksi Bellan pentupoppoo -kirjassa.

Sarjan ensimmäinen osa, Olivia ja Onnentähti, kertoo tokaluokkalaisesta Oliviasta, jolla on niin paha eläinallergia, ettei tämä saa mennä lähellekään hevosia. Oliviaa harmittaa, kun hänen paras ystävänsä Valpuri saa harrastaa poniratsastusta Olivian vain haaveillessa omasta hevosesta. 

Sitten tapahtuu jotain yllättävää, suorastaan mullistavaa: Olivia löytää hylätyn, risan keppihevosen. 

- Voi, Olivia henkäisee. - Sairas keppihevonen!

Ojasta löytynyt keppihevonen, joka saa nimen Onnentähti, tuo iloa ja tarmoa Olivian kesään. Myös Valpuri innostuu keppareista, varsinkin kun tytöt saavat rakentaa Olivian takapihalla olevaan vajaan ihan oikean keppihevostallin. Pian myös tyttöjen kaverit Juuli ja Lilli liittyvät omien keppareittensa kanssa leikkiin, ja Olivian julistama "kaikkien aikojen kepparikesä" voi alkaa.

Välillä Oliviaa ärsyttää, kun Onnentähti on niin kulahtanut Valpurin ja Juulin upouusiin, kaupasta ostettuihin keppihevosiin verrattuna, mutta toisaalta Onnentähdestä on lyhyessä ajassa tullut Olivialle hyvin rakas. Kun Onnentähti loukkaantuu ratsastusonnettomuudessa ja muuttuu entistä rujommaksi, se lähetetään Olivian äidin siskon luo leikkaukseen. 

Herkullisiin kansiin puettu tarina kekseliäästä Oliviasta on aivan hurmaava. Toisin kuin Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjaOnnenkepparit on sisällöltään ja tyyliltään vahvasti kiinni tässä päivässä. Olivian esimerkki varmasti kannustaa monia kepparityttöjä ja -poikia harrastamaan rohkeasti ja luovasti, sillä hän osoittaa, että ainoa vaatimus keppihevosharrastukselle on hyvä mielikuvitus.

Kuusivuotias testilukija ahmaisi kirjan hetkessä ja odottaa jo innoissaan seuraavaa osaa. Lämmin suositus Onnenkeppareille!

Keppariharrastuksesta lisää esimerkiksi täällä.

***

KirjaOlivia ja Onnentähti 

Teksti: Merja ja Marvi Jalo

Kuvitus: Reetta Niemensivu

Kustantaja: WSOY 2018

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Asuuko teillä lukumatkansa alkutaipaleella olevia lapsia? Jos asuu, olette ehkä jo tutustuneet WSOY:n Lukupalat-sarjaan. Kyseessä on syksyllä 2016 lanseerattu helppolukuinen kirjasarja 6-8-vuotiaille lapsille. Kirjat, joita kirjoittaa joukko kotimaisia kirjailijoita, sisältävät paljon mukavia kuvia ja sopivan määrän tekstiä. Kirjojen kuvitus ja sisältö rohkaisevat kokeilemaan lukemista ihan itsekseen, mutta toki näitä kirjoja voi lueskella myös koko perhe yhdessä.

Lukupalat-sarja on jaettu hauskasti neljään kategoriaan, jotka ovat Mukavan makeaa! Huvittavan hyvää! Jäätävän jännää! ja Menevään makuun!

Sain WSOY:ltä yhden Mukavan makeaa -kategoriaan kuuluvan kirjan arvostelukappaleena. Henna Helmen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittama kirja nimeltään Bellan pentupoppoo kertoo nimensä mukaisesti Bella-koiran pienistä pennuista. (Bellaan ja pentuihin tutustutaan myös kirjassa Bella saa pentuja.) Esikoulua käyvä Julia ja hänen paras ystävänsä Anni järjestävät Bellan pennuille nimiäiset. Tytöt tarkkailevat pentujen luonteenpiirteitä ja päättävät nimet niiden perusteella: Villi, Unelias, Jörö, Urho, Tuittu ja Söpö. Mutta juuri kun Söpön olisi tarkoitus saada nimensä, Julia ja Anni huomaavat sen kadonneen! Tarvitaan Bellan apua ennen kuin Söpö saadaan takaisin. Helpottuneina lapset pääsevät jatkamaan kastejuhlan viettämistä. Karkuteille lähtenyttä koiranpentua ei lopulta nimetäkään Söpöksi, vaan se saa tyttöjen mielestä paremmin sopivan nimen Seikkailija.

Lukupalat-sarja on aivan mainio idea, juuri sellainen piristysruiske, mitä tarvitaan lukuinnostuksen herättämiseksi. Meidän viisivuotiaamme oppi hiljattain lukemaan ja vaikka lukeminen onkin vielä hyvin hidasta, on mahtavaa, että saatavilla on iloinen valikoima helppoja, tämän päivän lapsia kiinnostavia Lukupaloja!

***

KirjaBellan pentupoppoo

Teksti: Henna Helmi

Kuvitus: Reetta Niemensivu

Kustantaja: WSOY 2017 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Kuvat: Saku Aaltonen Photography 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat