Kirjoitukset avainsanalla klassikot

Miltä kuulostaisi satu turhamaisesta jakkarasta, joka lähtee omille teilleen? Tai keittiöpyyhkeestä, joka rakastuu kermakannuun? Entäpä pölyhiukkasesta, joka pelkää kuollakseen pölynimuria? Nämä ja monta muuta mielikuvitusta kutkuttavaa tarinaa löytyy Marjatta Kurenniemen Pilvipaimenesta.

Tässä on nimittäin kirja, jonka arvoa ei pysty rahassa mittaamaan: kirja täynnä sellaista mielikuvituksen ja ilmaisun juhlaa, ettei paremmasta väliä.

Kurenniemi (jos joku) osaa loihtia tuikitavallisesta tavatonta ja muuntaa arkiset asiat mukaansatempaaviksi tarinoiksi. Olin onneni kukkuloilla, kun löysin Pilvipaimenen viime syksynä Turun Kirjamessujen vanhojen kirjojen osastolta. Tämä käytetty aarre maksoi muistaakseni 19 euroa, mutta en edes nikotellut rahoja ojentaessani. Tässä on nimittäin kirja, jonka arvoa ei pysty rahassa mittaamaan: kirja täynnä sellaista mielikuvituksen ja ilmaisun juhlaa, ettei paremmasta väliä.

Onnellinen kirjabloggaaja.
Käärin kirjan joululahjaksi kuopukselle, ja olemme lasten kanssa nyt lukeneet kaikki ne 56 satua, jotka Kurenniemi on iloksemme kynäillyt. Olen kehrännyt tyytyväisyydestä, kun myös ekaluokkalaiseni on ilta toisensa jälkeen pyytänyt jatkamaan näiden satujen parissa. Viisivuotiaan kasvoilta on puolestaan paistanut vuoroin ihmetys, vuoroin riemu, kun hän on tarkkaavaisena kuunnellut eri tarinoiden tapahtumia ja pohtinut, voisiko jokin asia oikeasti olla noin (hullunkurisesti).

On vaikea valita omia lemppareita teoksesta, jota rakastaa alusta loppuun, mutta tässä kuitenkin muutama suosikki:

Ympyriäinen-Pympyriäinen ja Hoikka-Soikka-Tilli-Pilli

Satu elefantista, joka ei tiennyt kumpi pää on kumpi pää

Mökki metsässä

Alli Ylösalaisin-maassa

Prinsessa Enkähuoli ja täti Oikkunen

Kun Kurenniemen taidokkaat tarinat on vielä kuvitettu Maija Karman lumoavilla kuvilla, on kyseessä yksi kaikkien aikojen parhaimmista satukirjoista. Ehkä jopa se kaikkein parhain.

Maija Karman kuvitusta kirjassa Pilvipaimen:

Kirja: Pilvipaimen

Teksti: Marjatta Kurenniemi

Kuvat: Maija Karma

Kustantaja: WSOY 1976

Lue esittelyt myös näistä Kurenniemen kirjoista:

Toivoisin että asuisin kuussa

Onnelin ja Annelin kootut kertomukset

Oli kerran Onnimanni

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihastuin viime syksynä kirpparilta löytämääni Beatrix Potterin vanhaan Petteri Kaniinin tarinat -teokseen ensisilmäyksellä. 1900-luvun alun hempeä kuvitus hiveli silmääni ja tarinoiden jännitys oli niin käsinkosketeltavaa, että molemmat lapset tuntuivat aivan sähköistyvän Petteri Kaniinin seikkailuja kuunnellessaan. 

Petteri Kaniini lempipuuhassaan herra Vänskän puutarhan antimia varastamassa:

Taannoin luimme lasten toiveesta tämän kirjan pitkästä aikaa iltasaduksi. Lapset ovat nimittäin kovin tykästyneitä Ylellä pyörivään Petteri Kaniini -animaatioon ja halusivat samaa kutkuttavaa vaaran tuntua iltasatuhetkiinkin.

Kun kirja oli luettu ja kaikki Yle Areenan saatavilla olevat Petteri Kaniini -jaksot katsottu (moneen kertaan), lupasin näyttää lapsille myös vuonna 2018 ilmestyneen Petteri Kaniini -elokuvan. 

Elokuvan juoni on helposti tiivistettävissä: sekopäistä väkivaltaa ja valtataistelua nuoriherra Vänskän ja Petteri Kaniinin välillä.

Huh millainen viihdepläjäys! Beatrix Potterin pastellinsävyinen maailma oli hailakka muisto vain, kun suulas ja itsevarma Petteri Kaniini posseineen rellesti Vänskän puutarhassa. Elokuvan juoni on helposti tiivistettävissä: sekopäistä väkivaltaa ja valtataistelua nuoriherra Vänskän ja Petteri Kaniinin välillä. Pakko myöntää, että vaikka aina välillä kurtistelin kulmiani elokuvan väkivallan vuoksi, koin animaation samalla hauskaksi ja viihdyttäväksi. Myös viisivuotias nauroi välillä ihan kippurassa hassuille läheltä piti -tilanteille. En kuitenkaan antaisi pienen lapsen katsoa tätä elokuvaa ilman aikuista, ja kouluikäisenkin kanssa on hyvä jälkikäteen keskustella elokuvan sisällöstä. Hyviä keskusteluvinkkejä löytyy muuten Media-avaimen Petteri Kaniini -arviosta

Ai niin, se otsikon kysymys. Kumpi voittaa, kirja vai elokuva? Itse liputan kirjan puolesta, mutta mitä sanoo varsinainen kohdeyleisö? 

Minä: "Hei, lapset, kumpi oli parempi, Petteri Kaniinin kirja vai elokuva?"

Lapset (yhdestä suusta): "Elokuva!"

Minä: "Ahaa. Miksi elokuva?"

Ekaluokkalainen: "Koska siinä saa ruutuaikaa!"

Minä (nielaisten kommenttini siitä, ettei ruutuaika ole mikään tavoiteltava itseisarvo): "Okei. No siinä tapauksessa, kumpi on parempi, elokuva vai se Yle Areenan Petteri Kaniini?"

Lapset (yhdestä suusta): "Yle Areenan!"

Minä: "Okei, miksi se?"

Ekaluokkalainen: "No se elokuvan Petteri Kaniini oli koko ajan jotenkin niin likainen."

***

KirjaPetteri Kaniinin tarinat

Teksti ja kuvitus: Beatrix Potter

Suomentanut: Raija Mattila

Kustantaja: Otava 1989

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kertomukset ovat varmaan suurimmalle osalle tuttuja, mutta miten on Oli kerran Onnimanni -kirjan laita? Siinäpä vasta ajaton ja ihana satu vähän kaikenikäisille!

Minulla kävi niin hyvä tuuri taannoin kirjaston poistotorilla, että monen muun ihanuuden lisäksi löysin aarrelaareista tuon pitkään himoitsemani Kurenniemen klassikon vuodelta 1953. Ei haitannut yhtään, että kirjan ulkoasu oli jo hieman nuhjuinen, sehän kertoo vain siitä, että satua on luettu monet, monet kerrat!

Oli kerran Onnimanni ei ollut itselleni tuttu kirja. Kuopukselle satu oli luettu päiväkodissa ja hän ei ollut välillä pysyä nahoissaan, koska suhtautui itseensä tärkeänä kokemusasiantuntijana tämän muulle perheelle tuntemattoman sadun suhteen. Esikoinen, joka ekaluokan aloitettuaan kuvittelee välillä astelevansa ihan aikuisen saappaissa, julisti takakansitekstin kuultuaan kirjan "aivan liian lällyksi". Myhäilin vaivihkaa itsekseni, että kuinkahan mahtaa käydä, kun alamme Onnimannia lukea iltasaduksi – enkä ollut yhtään yllättynyt, kun esikoinen oli lopulta kovimpaan ääneen vaatimassa, että luettaisiin vielä yksi luku. Puheet lällystä sadusta unohtuivat autuaasti, ja onpa Oli kerran Onnimanni inspiroinut koululaistamme piirtelemään metsäisiä maisemia ja hoivaamaan (pehmo)eläimiä muina onnimanneina.

Onnimanni on eräänlainen metsätonttu, pikkuruinen mies, joka hoitaa sairastuneita ja loukkaantuneita eläimiä pienessä tuvassaan Metsän Suloisimmassa Paikassa. Onnimanni on hyväksynyt sen luonnonlain, että saalistajat saalistavat, mutta hän pitää tiukasti kiinni säännöstään: hänen mökissään ja metsässään ovat kaikki eläimet turvassa. Jos häneltä hakee suojaa ja apua, hän sitä kyllä mielellään tarjoaa, mutta silloin vieraiden on hyväksyttävä se, että Onnimannin reviirillä ei syödä toisia. Kaikki eivät kuitenkaan tätä sääntöä noudata, ja tarinaan on saatu kutkuttavaa jännitystä Vaakkujien eli röyhkeiden varisten muodossa. Näistä pahin kiusanhenki on viekas Rikkosiipi, joka lopulta ajaa Onnimannin hengenvaaraan.

Onnimanni on samanaikaisesti mukaansa tempaava satu ja kauniisti kirjoitettu luontokuvaelma. Omaan makuuni luontoa ja vuodenaikoja kuvailtiin jo vähän turhankin yltäkylläisesti, mutta lapsia asia ei tuntunut häiritsevän. Kurenniemen kerronnassa on jotain yliluonnollisen vetoavaa, jotain sellaista, mistä sekä aikuiset että lapset pitävät. Oli kerran Onnimanni on kirjoitettu lähes 70 vuotta sitten, mutta kuten otsikossa sanoin, vanhakin satu kyllä tempaa lapset mukaansa, jos se on oikeasti hyvä. Lea Pennasen Pikku siili, joka on yksi lemppareitamme, muistuttaa kerronnaltaan ja juoneltaan hiukan Oli kerran Onnimannia, ja suosittelen lämpimästi näitä molempia ajattomia tarinoita yhteisiin lukuhetkiin!

***

KirjaOli kerran Onnimanni (1953)

Teksti: Marjatta Kurenniemi 

Kuvitus: Maija Karma

Kustantaja: Tammi 1990 (4. painos)

Lue myös:

Pikku siili

Piilomaan Pikku Aasi

Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Blogiani pidempään lukeneet tietävätkin jo varmasti, että meillä tykätään Pekka Töpöhännästä. Kovasti! Olen kirjoittanut tuosta rohkeasta ja empaattisesta kissasta jo useamman kerran ja palaan jälleen kerran täpinöitsemään Töpöhännästä, sillä Pekan 80-vuotisen taipaleen kunniaksi on koottu ihana juhlajulkaisu!

Olisi mahtavaa voida todeta, että nyt 80 vuoden jälkeen kiusaaminen ei ole enää ajankohtainen aihe lastenkirjallisuudessa, mutta kyllä se valitettavasti on. 

Kirjailija Gösta Knutssonin omiin kokemuksiin perustuvan kirjasarjan yksi kantavista teemoista on aina ollut kiusaaminen. Olisi mahtavaa voida todeta, että nyt 80 vuoden jälkeen kiusaaminen ei ole enää ajankohtainen aihe lastenkirjallisuudessa, mutta kyllä se valitettavasti on. Kuka Töpöhäntää sitten kiusaa? No, etunenässä Monni (joka on saanut nimensä Knutssonin latinanopettajalta ja – jos huhuja on uskominen – luonteensa Hitleriltä ja Mussolinilta) hölmöjen kätyreidensä Pillin ja Pullan kanssa. Välillä myös muut Pekan tuntemat kissat, kuten esimerkiksi Risto ja Rauha, menevät mukaan Monnin ilkeyksiin. 

Tämä onkin varmasti suurin syy sille, miksi kuopus rakastaa Pekka Töpöhäntä -kirjoja, sillä hänelle on aina ollut hyvin tärkeää se, että "paha tyyppi saa pitkän nenän". 

Pekka Töpöhännän tarinoissa on aina sama juoni: Monni yrittää tavalla tai toisella nolata Pekka Töpöhännän ja ennen kaikkea saada muut kissat nauramaan tälle. Mutta niin varmaa kuin on Monnin kierous, yhtä varmasti Pekka Töpöhäntä pääsee kerta toisensa jälkeen niskan päälle, ja hyvä voittaa pahan. Tämä onkin varmasti suurin syy sille, miksi kuopus rakastaa Pekka Töpöhäntä -kirjoja, sillä hänelle on aina ollut hyvin tärkeää se, että "paha tyyppi saa pitkän nenän". 

Juhlavuoden kunniaksi Gummerukselta on ilmestynyt kauniisiin kansiin puettu Pekka Töpöhäntä -kokoelmakirja, joka sisältää neljä alkuperäistä tarinaa Iben Clanten kuvituksilla: 

  • Pekka Töpöhännän seikkailut
  • Pekka Töpöhännän uudet seikkailut
  • Pekka Töpöhäntä Amerikassa
  • Mitenköhän Pekka Töpöhännän käy

Tarinat olivat meille entuudestaan tuttuja Lisbeth Holmberg-Thorin kuvittamina lyhyempinä kuvakirjoina, mutta oi että miten paljon syvyyttä ja kiinnostavia yksityiskohtia tässä juhlajulkaisussa on. Jos olette jo alkaneet pohtia, mitä sujautatte pukinkonttiin lapsille, niin tässäpä yksi ajaton vaihtoehto.

Lopuksi vielä menovinkki pääkaupunkiseudulla asuville: helsinkiläisessä Päivälehden museossa on vielä 15.9. asti esillä Pekka Töpöhäntä -näyttely! :)

***

Pekka Töpöhäntä // Gösta Knutsson // kuv. Iben Clante // Gummerus 2019

Lue myös:

Pekka Töpöhäntä päiväkodissa

Pekka Töpöhäntä viettää joulua

Pekka Töpöhäntä – Uskalla olla kiltti 

Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus

Pekka Töpöhäntä eri vuosikymmeninä – mikä on sinun suosikki-Pekkasi?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Hyvän mielen lastenkirjablogi.

Tiia Aaltonen / aaltiia@gmail.com

Kuvat: Saku Aaltonen Photography 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat

Instagram