En tiedä monesko flunssa on menossa päiväkodin aloituksen jälkeen, mutta tämä on ensimmäinen, joka nappasi koko perheen mukaansa. Taapero kurlaili räkäänsä yöllä pää mahani päällä ja äiti yski omalla puolellaan. Silitin vaimoni selkää toisella kädellä ja toisella pidin vauvan päätä ylhäällä, että henki kulkisi paremmin. Vaimolla on takanaan rankka leikkaus ja kaulassa 10 cm arpi muistuttamassa, että sisäelinten määrä on taas vähentynyt (tosin mukana lähti ei-toivottu iso kasvain). Aiemmin tänä vuonna rakkaaltani poistettiin myös sappirakko. Serkkuni puolestaan mainitsi, että häneltä on poistettu perna. Molemmissa tapauksissa lääkärit rauhoittelivat potilaita kyseisten elinten tarpeettomuudella. Evoluutio tai jumala ei tainnutkaan olla niin fiksu, kun laittoi ihmiset täyteen aivan turhia osia. Hyvä, että osia on voinut poistaa ja ongelmia korjata. Toisaalta pitäisin vaimoni ennemmin yhtenä kappaleena ja kaikki sisäelimet siellä, minne ne alun perin laitettiin.

Leikkauksen kuvaus vaikutti jännitysnäytelmältä. Yksi suurimmista riskeistä vastaavissa leikkauksissa on äänen menettäminen. Kuulin useampaan otteeseen värisevällä äänellä esitetyn huolen siitä, ettei lastamme enää ikinä nukutettaisi äidin laulamien tuutulaulujen säveliin. Jostain syystä vaimoani ei huolestuttanut niinkään vastaavan ongelman vaikutus digikonsultin ammattiin. Leikkauksessa kävi ilmi, että kasvain oli tietenkin kiinni juurikin äänihermossa, mutta saatiin onneksi pois ongelmitta.

Vaimoni haasteiden rinnalla StartUp -yrittäjän vastamäki ja taloushuolet tuntuvat sangen pieniltä, mutta yhteisvaikutus lapsen rokko- ja flunssaputken kanssa on aiheuttanut mm. sen, että minunkin luisevat hartiani ovat hieman taipuneet stressin alla. Olen esimerkiksi ajanut bemarimme samaan autohallin tolppaan jo kolme kertaa tänä vuonna. Autohalli ja bemari tietenkin kertovat omaa kieltään siitä, ettei tässä nyt vielä kovin kummoisista huolista ole kyse, mutta molempien myyminen on jo nostettu pöydälle. Voisimme hyvin liikkua metrolla ja hankkeen voisi piilottaa ylimielisen ekohippeilyn taakse. Koska nykyään on niin muodikasta tunnustaa vetävänsä kamaa (vrt. Siltsu ja Embuske) täytyy myöntää, että olen saattanut väärinkäyttää selkäkipuihin saatuja järeitä kolmiolääkkeitä. Välillä vaan pitää saada silmät kiinni ja pumpun kierrokset alas.

Muutenkin tämä syksy on tuntunut hieman Paha maa II –elokuvan käsikirjoitukselta. Lähelle osuu hermoromahduksia, syöpää ja kaikkea kamalaa. Oman talouden kanssa on ollut pientä vääntöä, koska olemme äidin hoitovapaan ajan olleet yhden heilahtelevaisen StartUp –palkan varassa. Esimerkkinä eräs aamu, kun olimme juuri saaneet maksettua kaikki laskut ja lyhennykset, jäi tilini plussalle hulppeat 1.70€. Avaan siihen päälle verottajalta tulleen kirjeen, jossa on karhukirje 4000€ mätkyille. Lopetin vanhan toiminimeni varmuuden vuoksi ja verottaja, niin ikään varmuuden vuoksi, päättää hieman sakottaa yrittämisestä (ok, verot olivat ihan aiheesta, tarkistin kirjanpitäjältä). Seison shokissa eteisessä, koska tiedän etten saa mätkyjä maksettua millään ilveellä ja puhelin soi. Läheisellä sukulaisella on aivoverenvuoto ja hän on Töölön neurokirurgisella. En siis ajakaan töihin vaan Töölön sairaalaan. Tämä vanhempi herrasmies on tippunut katolta jokin aika sitten, ja pikkuhiljaa toinen puoli vartalosta on lakannut toimimasta.  Sen sijaan, että hän soittaisi itselleen apua, hän soittaa eläinlääkärille, koska on huolissaan koirastaan. Onneksi tuttu eläinlääkäri tulee paikalle itse ja soittaa välittömästi ambulanssin. Miten ihana voikaan olla suomalainen vanhan kaartin jässikkä, joka ei muita vaivaa omilla ongelmillaan. Tämä herra nyt on ihana ihminen muutenkin, ja onneksi täysin kunnossa, kun muutama verihyytymä saatiin liukenemaan aivoista.  

Kriiseistä suurin on kuitenkin 45 –vuotissyntymäpäivä. Sen sijaan, että olisin päässyt ostamaan harrikkaa, rakas Vespakin on pitänyt myydä talouspaineiden alta. Se vasta syö miestä. Onneksi muutama miespuolinen ystävä vuosien takaa ja vähän lähempää tuli saunomaan. Ei sellaisia murheita olekaan, ettei niitä voisi puhumalla ja saunomalla parantaa.

Näissä tunnelmissa syksy on edennyt, enkä ole oikein saanut kirjoitettua. Vaimoni viimein päästessä sairaalasta tuntui kuin olisin pehmentynyt tai sulanut. Stressi ja huoli oli jäykistänyt koko kehoni. Henki kulkee taas. Myös kaikki läheiset, joita syksy on koetellut ovat hengissä ja porskuttavat eteenpäin. Vaikea tässä on mistään valittaa. Flunssakin odotti sen aikaa, että vaimoni ehti toipua pahimmasta ja flunssassa on se hieno puoli, että normaalisti valon nopeudella päin seiniä juokseva lapsemme tulee vapaaehtoisesti syliin. Mikä olisikaan hienompaa kuin katsoa kolmistaan loputtomiin Pipsa-Possua sohvalla peittojen ja nenäliinapinon alla? 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lellivauva kertoo StartUp-yrittäjän selviytymistaistelusta hänen pyrkiessään täyttämään vaimon, vauvan ja sijoittajien odotukset; kaikki tietenkin täydellisesti! Kirjoittaja Peter Lindberg on Apped-nimisen StartUpin toimitusjohtaja, kirjailija, suuri rakastaja ja ennen kaikkea pienen, ihanan tyttövauvan isä. 

Teemat

Kategoriat