Kotimuskarointi on hauska ja vaivaton ajanviete, kun apuna on ammattilaisten tähän tarkoitukseen suunnittelemat välineet. Meillä on tällä hetkellä käytössä kaksi erilaista muskarikäyttöön suunniteltua laululeikkikirjaa. Nämä opukset ovat klassikoksi noussut Soili Perkiön ja Hannele Huovin “Vauvan vaaka” sekä alan uutuus, Tuuli Paasolaisen “Laula lelut laatikkoon”.

 

Vauvan vaaka - rakkautta ensikuulemalla

Sain ensimmäistä kertaa käsiini Vauvan vaaka -cd:n silloin, kun esikoinen oli noin yhdeksän kuukautta vanha. Se oli rakkautta ensikuulemalla. Voisinkin hehkuttaa Vauvan vaakaa loputtomasti, eivätkä mitkään ylisanat tekisi sille oikeutta. 

Vauvan vaa’an laulut on sävelletty Hannele Huovin suloista suloisempiin vauva-aiheisiin runoihin, jotka saavat hormonityrskyn vallassa olevan tuoreen vanhemman kyyneliin. Laulujen sovitukset ovat puolestaan uskomattoman kauniita ja hauskoja. Levyn lauluista onkin tullut perheellemme tärkeitä, ja niitä lauleskellaan meillä usein arkipuuhien lomassa.  

"Höpsöt pöksyt" on hyvä esimerkki Vauvan vaa'an laulusta, joka on jäänyt pysyvästi osaksi vauva-arkeamme. Kristiina Louhen kuvitukset ovat yhtä suloisia kuin Hannele Huovin runot!
"Höpsöt pöksyt" on hyvä esimerkki Vauvan vaa'an laulusta, joka on jäänyt pysyvästi osaksi vauva-arkeamme. Kristiina Louhen kuvitukset ovat yhtä suloisia kuin Hannele Huovin runot!

Cd:n lisäksi kotikutoisiin muskarituokioihin on hyvä hankkia Vauvan vaaka lauluja ja leikkejä vauvaperheille -ohjekirjanen. Nuottien ja sanojen lisäksi kirjasesta löytyy yksityiskohtaiset leikkiohjeet jokaiseen lauluun sekä yleisempiä ohjeita vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen.

Kirjasen leikkiohjeet on suunnattu pääosin vauvan kanssa touhuamiseen, ja vain parista leikistä on erilliset versiot taaperolle. Useimmat laululeikit sopivat kuitenkin myös hieman vanhemmalle lapselle, ja puuttuvat ohjeistukset voi aina korvata vapaalla tanssahtelulla ihanan musiikin tahdissa.

Vauvan vaa'an viehätys kantaa reilusti vauva-aikaa pidemmälle: se on edelleen yksi pian kolme vuotta täyttävän esikoiseni lempilevyistä. 

Korvamatopisteet: 

 

Laula lelut laatikkoon - erinomainen teos perheen omiin muskarihetkiin     

Laula Lelut laatikkoon on pikkulapsiperheille suunnattu laululeikkikirja. Kirjan kirjoittaja - sekä laulujen pääasiallinen sanoittaja ja säveltäjä - on kokenut musiikkikasvattaja Tuuli Paasolainen. Pakettiin kuuluu kauniin kirjan lisäksi cd, jonka musiikin saa tarvittaessa kustantajalta myös äänitiedostoina.

Kirja sisältää selkeät ohjeet laululeikkeihin niin vauvan kuin isommankin lapsen kanssa. Laulut ovat muskarista tuttuun tyyliin melko yksinkertaisia. Laulujen lisäksi kirjassa on muutamia muskarihetkeen sopivia runoja sekä teoriaa juuri sen verran, että lievästä univajeesta kärsivä vanhempi osaa sitä arvostaa.

Cd:ltä Paasolaisen laulut löytyvät kahtena versiona: laulun kanssa ja ilman. Säestys tapahtuu yksinkertaisesti pianolla ja yleisvaikutelma on muskarimainen. Tätä levyä ei siis tulisi otettua mukaan esimerkiksi pitkälle ajomatkalle, mutta perheen omiin muskarihetkiin se sopii erinomaisesti. 

Kirja toimii parhaiten siten, että valitsee sieltä muutaman laulun ja runon muskarihetkeen. Kirjasta löytyy helposti omat suosikit niin äidille (Tunnelaulu!, Siivousloru!) kuin lapsillekin (Mulla oma auto on). Leikit ja laulut omaksuu aika nopeasti, eikä kirjaa ole tämän jälkeen välttämätöntä vilkuilla. Kirjan ja levyn yhteiskäyttöä hieman hankaloittaa se, ettei kirjasta löydy laulujen kohdalta cd:n ääniraidan numeroa. Tämä tieto pitää kaivaa erikseen esiin kirjan lopusta.  

Laula lelut laatikkoon -kirjan kauniista kuvituksesta vastaa Erika Kallasmaa. Oma taaperoni jaksoi istuskella sohvalla kirjaa selaillen ja musiikkia kuunnellen pitkän tovin.
Laula lelut laatikkoon -kirjan kauniista kuvituksesta vastaa Erika Kallasmaa. Oma taaperoni jaksoi istuskella sohvalla kirjaa selaillen ja musiikkia kuunnellen pitkän tovin.

Korvamatopisteet: 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lastenkulttuuria, kulttuuria lasten kanssa sekä ilmiöitä lastenkulttuurin liepeiltä. Testiryhmänä toimivat -14 ja -16 syntyneet tenavat ja kirjoittajana kustannustoimittajana työskentelevä äiti. 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat