Kuva: © Tom Röllich
Kuva: © Tom Röllich

Helsingin kaupunginteatteri: Mörköooppera

Helsingin kaupunginteatterin versio Marjatta Pokelan musiikkinäytelmästä Mörköooppera tuli ensi-iltaan maaliskuussa ja on ehtinyt saada jo runsaasti kehuja eri medioissa. Minä en voi antaa siitä juuri aikaisemmasta poikkeavaa lausuntoa, sillä niin mahtava elämys musikaali oli.

Mörköooppera kertoo Möröstä, joka asuu Mökkyrän satumaassa pörisevien, hyönteisten kaltaisten tirriäisten kanssa. Mörkö päättää lähteä tutustumaan mölliäisten eli ihmisten maahan. Ensin Mörkö suuntaa Ouluun ja menee siellä kouluun. Sitten hän lähtee potkulaudalla Helsinkiin ja pyrkii siellä presidentin puheille ja vierailee eduskunnassa.

Siinä missä Marjatta Pokelan alkuperäinen kasari-Mörkö oli "poloinen pikku ressukka" (HS 13.11.1980), on 2000-luvun Mörkö kaikkea muuta kuin tätä. Mörkö on rohkea ja reipas, ponteva tyyppi, joka ei auktoriteetteja arkaile. Sanna Majurin Mörkö on lisäksi ihastuttavan androgyyni hahmo – siis täydellinen esikuva nykyajan lapsille.  

Mörkö on rohkea ja reipas, ponteva tyyppi, joka ei auktoriteetteja arkaile.

Paitsi asenteen puolesta, on kaupunginteatterin Mörkö päivitetty 2000-luvulle myös musiikillisesti ja visuaalisesti. Vaikka musikaalin näyttämöllepano lavasteineen ja puvustuksineen on häkellyttävän hieno, parasta siinä kuitenkin on multi-instrumentalisti Lauri Schreckin Pokelan lauluista muokkaama musiikki. Mörköoopperan laulujen uudet versiot ovat niin vetäviä, että niiden tahdissa tekisi mieli jorata ja laulaa. Laulujen sanathan ovat, ainakin minulle, jo entuudestaan tuttuja. 

Minä siis pidin näytelmästä kovasti. Nelivuotiaani suhtautumista Mörköoopperaan voisi sen sijaan parhaiten kuvata sanalla monipuolinen. Lapsen tunnelmat nimittäin vaihtelivat laidasta laitaan. Heti esityksen alussa tenava oli hyvin huolissaan suristen ääntelevistä tirriäisistä, joiden ilmeikkäiksi maskeeratut kasvot näimme paikoiltamme käsin ehkä liiankin hyvin.

Mörkö ja tirriäiset, jotka saivat lapseni polvet tutisemaan.  © Tom Röllich
Mörkö ja tirriäiset, jotka saivat lapseni polvet tutisemaan. © Tom Röllich

Mörön astuminen lavalle ei helpottanut tilannetta: lasta jännitti entistä enemmän. Hetken päästä huolen aihe selvisi, kun lapsi supatti korvaani kysymyksen: ”Äiti, onko tuo mörkö oikea?” Kun kerroin, että kyse on näytelmästä, eikä mörköjä ole oikeasti olemassa, pelko laantui hieman.

"Äiti, onko tuo mörkö oikea?” 

Sitten näyttämöllä alkoi tapahtua: tirriäiset poistuivat ja Musiikkimato eli Lauri Schreck asteli omenaansa. Jättiomenasta käsin musiikin näytelmään tuottanut mato oli nelivuotiaani mielestä jotain käsittämättömän hienoa. Lapsi oli innoissaan myös Mörön seikkailujen varrella tapaamista veikeistä hahmoista ja häkeltynyt näytelmään ympätyistä näyttämöteknisistä tempuista, kuten teatterilumesta ja pyörivästä lavasta.

Silti, koska tietyn asteista pelon tunnelmaa oli ilmassa, tarjosin väliajan alkaessa lapsoselle mahdollisuutta poistua teatterista. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti nähdä näytelmän loppuun asti. Toisessa näytöksessä kaikki sujui suhteellisen hyvin aina siihen asti, kunnes tirriäiset palasivat lavalle. Sitten seuralaistani alkoi taas pelottaa ja meidän oli pakko poistua teatterista noin viisi minuuttia ennen esityksen päättymistä. 

Mörköooppera oli lapselleni, kokeneelle teatterissakävijälle, selvästi hyvin voimakas kokemus. Osittain tämä menee varmasti väsymyksen piikkiin: olimme teatterissa päiväkotipäivän iltana, vaikka yleensä välttelemme arki-iltaisin kaikenlaisia normaali rutiineista poikkeavia aktiviteetteja. Intensiivisessä musiikissa ja häkellyttävän hienossa näyttämöllepanossa lienee ollut liikaa sulattelemista touhukkaan arkipäivän iltana. 

Musiikkimato, eli Lauri Scherck, oli lapseni mielestä parasta Mörköoopperassa. © Tom Röllich
Musiikkimato, eli Lauri Scherck, oli lapseni mielestä parasta Mörköoopperassa. © Tom Röllich

Toisaalta pohdin myös näytelmän äänentasoja: soiko musiikki ehkä hieman liian kovalla? Esikoiseni on jossain määrin ääniyliherkkä ja väsyy nopeasti, jos ääntä on liikaa. Lastenkonserteissa hän on pärjännyt kuitenkin vallan hyvin ilman kuulosuojaimia.

Kaikesta edellämainitusta huolimatta meille jäi Mörköoopperasta hyvät muistot. Jälkipuheissa lapsi oli näytelmästä todella innoissaan. Jo kotimatkalla hän totesi spontaanisti, että: "Oli se kyllä mukava esitys. Kiitos äiti, että järjestit minulle sen esityksen!" 

"Oli se kyllä mukava esitys. Kiitos äiti, että järjestit minulle sen esityksen!" 

Kotona olemme keskustelleet kokemuksesta monilta eri kanteilta ja lukeneet Mörköoopperan käsiohjelmaa ahkerasti. Kiehtovan teatteritekniikan lisäksi kamoittavat tirriäiset ovat pohdituttaneet esikoistani. Hän on esimerkiksi miettinyt, miten tirriäisiä esittävät ihmiset olivat oppineet niin hyvin niiden kieltä. 

Pienistä peloista huolimatta kaikki on jälleen hyvin mölliäisten maassa. Yksi asia tosin jäi kokemuksesta kaihertamaan: toivoisimme kovasti saavamme Lauri Schreckin vetäviä versioita Mörköoopperan lauluista kotikuunteluun. Toistaiseksi lienee kuitenkin tyytyminen Marjatta Pokelan alkuperäisiin versioihin. Ei hullumpi vaihtoehto sekään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lastenkulttuuria, kulttuuria lasten kanssa sekä ilmiöitä lastenkulttuurin liepeiltä. Testiryhmänä toimivat -14 ja -16 syntyneet tenavat ja kirjoittajana kustannustoimittajana työskentelevä äiti. 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla