Teksteistäni saattaa tulla sellainen käsitys, että kodissamme asuu kaksi mallikelpoisesti käyttäytyvää nuorta kulttuurikansalaista, joita vanhemmat lempeällä otteella johdattelevat kohti ylioppilasteatteriuraa ja estetiikan opintoja humanistisessa tiedekunnassa.

Aivan näin auvoisa ei tilanne tietenkään ole. 

Aika moni asia on mennyt erinäisissä kulttuuritapahtumissa ravatessa mönkään: olen saanut pissat päälleni kesken esityksen, koska lapsi ei ole suostunut käymään ennen näytöstä vessassa; tahmatassuinen taapero on useampaan otteeseen tavattu kosketusetäisyydeltä taideteoksesta (Apua!); olen kuullut mielettömän määrän marinaa aiheista "Koska lähdetään?", "Koska mä saan sen hampurilaisen?" ja "Miksei täällä ole leikkipaikkaa?". Lisäksi vanhempi lapseni on toistaiseksi selvästi kiinnostuneempi Disney-elokuvista kuin nykytaiteesta.  

"Olen saanut pissat päälleni kesken esityksen, koska lapsi ei ole suostunut käymään ennen näytöstä vessassa."

Supernoloa, eikö?

Ja kun tähän vielä lisätään se tosiasia, että kirjoitan blogiini vain mielestäni hyvästä lastenkultturista tai hyvistä kulttuurikokemuksista lasten kanssa ja olen nähnyt paljon keskinkertaista ja jonkun verran kehnoa lastenkulttuuria, herää kysymys: Miksi vaivautua? Eikö olisi viisainta luovuttaa ja jäädä kotiin katsomaan televisiota? Päästäis kaikki helpommalla. 

Ehkäpä. Mutta en itsekään jaksa istua kaiken aikaa kotona. Ja toisaalta: haluan kasvattaa lapsistani laajakatseisia aikuisia, jotka ymmärtävät, että hienoimmat asiat tapahtuvat ruutuajan ulkopuolella. Haluan opettaa heidät rakastamaan taidetta ja ymmärtämään, että parhaat jutut vaativat aina hieman pureskelua ja vaivannäköä.   

"Haluan kasvattaa lapsistani laajakatseisia aikuisia, jotka ymmärtävät, että hienoimmat asiat tapahtuvat ruutuajan ulkopuolella."   

Kun lasten kanssa menee mihin tahansa, on aina olemassa riski, ettei homma suju kuten aikuinen on suunnitellut. Jos lapsia on kaksi tai useampia, mahdollisuudet katastrofaalisiin käänteisiin moninkertaistuvat. Yhden lapsen kanssa on kohtuullisen helppoa käydä esimerkiksi taidenäyttelyissä – etenkin jos lapsi vielä istuu vaunuissa – mutta kahden alle kouluikäisen kanssa museovisiitti voi muistuttaa jo urheilusuoritusta.

Silti kulttuurikasvattaminen edellyttää vanhemmilta loppujen lopuksi vain samoja avuja kuin mikä tahansa muukin kasvatustyö: pitkää pinnaa ja armollisuutta niin itseä, lapsia kuin koko ympäröivää yhteiskuntaakin kohtaan.

Lisäksi olen huomannut, että yleensä asiat sujuvat kohtuullisen hyvin, jos vain muistan noudattaa muutamia itselleni luomia sääntöjä. Mutta nepäs taidankin kertoa vasta noin seuraavassa postauksessani.

Sitä odotellessa, käy tykkäämässä Lastujen Facebook-sivuista :)  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lastenkulttuuria, kulttuuria lasten kanssa sekä ilmiöitä lastenkulttuurin liepeiltä. Testiryhmänä toimivat -14 ja -16 syntyneet tenavat ja kirjoittajana kustannustoimittajana työskentelevä äiti. 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla