Vähän vaihtelua vaipanvaihtoon

Nillitin taas väsyneenä turhasta kotona. Mies totesi, että menisit jonnekin itseksesi, niin saat muuta ajateltavaa. Ehdotti baletin Lumikuningatarta ja käski ottamaan kummitytön seuraksi. Näin outoon ehdotukseen oli tietysti tartuttava, vaikka liput jouduinkin ostamaan ihan itse.

Seuralaiseni, nuori neiti yksitoistavuotias, oli ensimmäistä kertaa oopperatalossa, joten siinäkin riitti ihmettelemistä. Ja minkälaisen vaikutuksen talo häneen tekikään! Lapsi oli heti valmis jäämään oopperaan töihin. Kehotin odottamaan muutaman vuoden ja keskittymään kuvataideopintoihin - jos vaikka lavastajaksi tai puvustajaksi sitten. Kerroin myös laveasti omista kariutuneista urahaaveistani teatterituottajana. Kun lopetin saarnan, huomasin, että neiti oli nukahtanut. Onneksi hän heräsi parahultaisesti esiripun noustessa.

 

Jäätävän upea Lumikuningatar

Tottuneesti, ja opiskeluaikojeni perinteitä kunnioittaen, olin hankkinut meille paikat piippuhyllyltä. Vaikka etäisyyttä lavaan olikin rutkasti, meni esitys ihon alle ja teki monella tasolla suuren vaikutuksen. Ovathan oopperan budjetilla toteutettuna jo pelkät lavastukset ja asut aivan omaa luokkaansa.

H. C. Andersenin Lumikuningatar-satuun oli saatu mahtavasti paikallisväriä. Liikkeelle lähdettiin (asuista päätellen noin 1800-1900-lukujen taitteen) Helsingistä ja päädyttiin Lappiin, missä Lumikuningatar asusti. Yhdessä hienoimman näköisistä kohtauksista saunottiin.

Musiikki ja tanssi oli luonnollisesti upeaa. Ne myös yllättivät, sillä en ole koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että tutu päällä tanssivat balleriinat voisivat olla pelottavia. Tässä esityksessä ne olivat juuri sitä - ihanan hyytäviä! Ja niitä oli niin paljon!

Suloista seuralaistani ilahdutti se, että lapsille jaettiin väliajalla vilkkuvat taikasauvat, jotka pyydettiin laittamaan päälle tietyssä vaiheessa esitystä. Näin tehtiin yhteistuumin selvää Lumikuningattaren valtakunnasta. Koska koko katsomo oli täynnä lapsikatsojia, näky oli hieno ylimmältä parvelta käsin.

Esitys olikin paitsi kaunis myös juuri sopivan pelottava. Etenkin loppuhuipennus sai jopa minut, kokeneen konkarin, pidättelemään hengitystäni.

 

Ja lopuksi nimmarijonoon...

Kummityttöni muikeasta hymystä päättelin, että hän oli pitänyt esityksestä. Myös väliajalla syödyt macaron-leivokset varmasti auttoivat asiaa. Koska itse olin lipitellyt vain kahvia, alkoi minulla olla jo nälkä ja kiire kotiin. Mutta korkeammat voimat pidättelivät meitä vielä oopperatalolla: esiteini oli kuullut mahdollisuudesta saada esiintyjien nimmareita.

Niinpä päädyimme oopperatalon lämpiöön taiteilijatreffeille, missä kolme esityksen tanssijaa pääsi vastaamaan lähinnä pikkutytöistä koostuneen yleisön kysymyksiin. Kysymykset olivat hurmaavia. Eniten kiinnostusta tuntui herättävän tanssijoiden asut ja meikit. Myös Lumikuningattaren tyylikkäästä, hopeanhohtoisesta Segwaystä kyseltiin. Toisia, balettia ehkä harrastavia, pikkutyttöjä puolestaan kiinnosti se, ovatko tanssijoiden jalat kipeät esityksen jälkeen. (Ovathan ne.)

Tämän jälkeen koitti odotettu mahdollisuus saada nimikirjoituksia käsiohjelman välissä olleeseen julisteeseen. Pienen jonotuksen jälkeen poistuimme oopperatalosta tyytyväisinä. Kyllä näillä eväillä taas jaksaa käydä koulua joululomaan asti - ja sinnitellä läpi muutaman huonosti nukutun yön vauva kainalossa.

Tanssijat pääsivät vastailemaan yleisön kinkkisiin kysymyksiin. Nimmariaarteen kuva on tämän postauksen pääkuvana.
Tanssijat pääsivät vastailemaan yleisön kinkkisiin kysymyksiin. Nimmariaarteen kuva on tämän postauksen pääkuvana.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lastenkulttuuria, kulttuuria lasten kanssa sekä ilmiöitä lastenkulttuurin liepeiltä. Testiryhmänä toimivat -14 ja -16 syntyneet tenavat ja kirjoittajana kustannustoimittajana työskentelevä äiti. 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat