Milloin aloittaa vauvalle lukeminen?

Vauvalle lukemisen voi aloittaa heti, kun siltä tuntuu. Vaikka kohdussa. Tärkeintä on, että vauvalle puhuu paljon, sillä puhetta seuratessaan vauva omaksuu omaa äidinkieltään. Ääneen lukeminen on hyvä keino tuottaa puhetta, jos vauvan kanssa lörpöttely tuntuu muuten liian yksipuoliselta.  

Vauva kannattaa tutustuttaa lukemiseen varhain, sillä lukeminen on erinomainen tapa rauhoittua. Erityisen kiitollinen olin esikoisen kiinnostuksesta yhteisiä lukuhetkiä kohtaan silloin, kun odotin toista lastani. Olin raskausaikana työpäivien jälkeen niin väsynyt, etten olisi jaksanut leikittää puolitoistavuotiasta taaperoa. Vaivattomampaa oli ottaa taapero kainaloon ja köllähtää sohvalle kirjapinon kanssa lueskelemaan. 

Lukemisesta pitävää lasta on myös helppo viihdyttää, sillä kirjaa voi lukea lähes missä vaan. Esimerkiksi automatkat, kirkkohäät ja muut tilanteet, joihin liittyy lapsesta piinalliselta tuntuvaa paikallaan istumista ja odottamista, sujuvat kirjan kanssa jouhevammin.

 

Mikä on ensikirja?

Ensikirja on määritelmällisesti kirja, joka on tarkoitettu noin 0–3-vuotiaalle lapselle. Hyvissä kirjakaupoissa on ensikirjoille omat, valikoiman painosta painuneet hyllynsä.   

Monien ensikirjojen takakannessa on suositusikä yhdestä vuodesta ylöspäin, mutta käytännössä niitä voi alkaa lukea vauvalle vaikka heti, kun on synnytyksestä selvinnyt. Osa ensikirjoista vaatii vauvelilta motorisia taitoja, mikäli niitä aikoo käyttää kirjoittajien tarkoittamalla tavalla.  

 

Minkälainen on hyvä ensikirja?  

Vauva tutustuu maailmaan maistellen, niin myös kirjoihin. Lisäksi vauvuuteen kuuluu olennaisesti kaikenlainen paiskominen, repiminen ja asioiden paukuttelu. Siksi on hyvä, jos ensikirja kestää kovaakin käsittelyä.

Moni suosii ensikirjoissa pehmeitä laatuja, siis esimerkiksi kankaasta valmistettuja kirjoja. Itse ajattelen, että pienet purujäljet pahvikirjan kulmassa kuuluvat asiaan. Tärkeintä on, että kirja pysyy kovassakin käsittelyssä kasassa.  

Varhaisimmassa vaiheessa meidän perheen vaippaväen suosikkeja ovat olleet tunnustelukirjat. Siis kirjat, joissa on jotain kosketeltavaa ja tutkittavaa: pehmeitä ja karheita pintoja, jänniä koloja, eri tavoin valoa taittavia pintoja. 

Sitä mukaa kun vauveleiden motoriset taidot karttuvat, luukkukirjat nousevat arvoon arvaamattomaan. Ymmärryksen ja hahmotuskyvyn lisääntyessä kurkistuskirjat ovat hauskoja. Molemmat vauvelimme ovat olleet hulluina erilaisiin äänellisiin ensikirjoihin. Niiden pahimpana ongelmana on se, etteivät ne oikein kestä vaippaikäisen kovaa käsittelyä.

Äänikirjat on meillä rakastettu rikki. Erityisen kovia on kokenut "Kukkuluuruu, Puppe" -kirja, josta on revitty myös kurkistusluukut irti.
Äänikirjat on meillä rakastettu rikki. Erityisen kovia on kokenut "Kukkuluuruu, Puppe" -kirja, josta on revitty myös kurkistusluukut irti.

Tiitiäisten vanhempana arvostan itse ensikirjoja, joissa on loruja tai jonkinlainen tarina. Loruilla tai tarinalla varustettu ensikirja tekee lukuhetkestä mielekkäämmän, kun kirja tuottaa tarinoimiseen selvät sävelet pelkän “Katso, punainen omena!” -jutustelun sijaan.

Tarinalliset ensikirjat ovat erityisen toimivia silloin, kun vauvan lukuhetkessä on mukana vanhempi lapsi. Suosin myös alun perin suomeksi kirjoitettuja kirjoja, sillä tällöin kieli on parempaa ja rikkaampaa. Erityisesti käännöslorut ovat usein kauheita. Hyvässä ensikirjassa on tietysti kuvituskin kohdillaan.  

 

Ensikirjojen parhaimmistoa 

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen runolelu (WSOY)

Kunnaksen runoja ensikirjana, Christel Rönnsin kuvittamana. Tätä on luettu meillä niin paljon, että sekä esikoinen että vanhemmat osaavat jo runot ulkoa.  

Eric Carlen kirjat: Pikku toukka paksulainen ja Haluatko olla ystäväni? (Tammi)

Carlen kirjat ovat ensikirjojen klassikkoja, joissa mahtavat kuvitukset yhdistyvät veikeisiin tarinoihin. Pikku toukka paksulaisessa on myös tunnustelukirjan ominaisuuksia, sillä toukka on nakertanut kirjan sivuille juuri vauvan sormen mentäviä kolosia.   

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Pulmu keinuu ja Pulmu reissaa (Kustantamo S&S)

Pulmu-kirjat ovat ihastuttavia kotimaisia ensikirjoja. Niissä suomalaislapsen arjesta ponnistava tarina kytkeytyy hauskaan ja oivaltavaan kuvitukseen: Pulmun isä on esimerkiksi pesunkestävä hipsteri. Pulmu reissaa on erinomainen matkailukirja taaperolle.  

Kirjassa "Pulmu reissaa" matkustetaan lentokoneella etelään. Pulmu ei pidä turvavöistä eikä hotellin vieraasta sängystä.
Kirjassa "Pulmu reissaa" matkustetaan lentokoneella etelään. Pulmu ei pidä turvavöistä eikä hotellin vieraasta sängystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Jenkka
2/6 | 

Olen samaa mieltä tuosta ensikirjojen sisällöstä. Ihan karmean tylsiä sellaiset, joissa on sivulla yksi sana. "Omena. Kenkä. Auto." Ihan hyviä stooreja saa aikaiseksi lyhyilläkin lauseilla.
Meidän taapero oli hyvin huonosti itsekseen viihtyvä ja muutenkin aika vaativa vauva, siksi meillä on luettu paljon jo pitkään. Oli niin helpottavaa, kun ei tarvinnut puristaa univajeisista aivoistaan ideoita leikkeihin ja höpötyksiin, vaan kirja tarjosi valmiit tarinat. Ja kun olet lukenut saman kirjan riittävän monesti, voit "lukea" myös silmät kiinni - siinä tilanteessa lasketaan jo levoksi!
Monet tutut tuntuvan pitävän vaualle lukemista asiana, jota "pitäisi tehdä", mutta kyllä se meille oli alkuun yksi selviytymiskeino muiden joukossa ja arjen helpottaja. Ja miten tyytyväinen olenkaan nyt, kun parivuotias ahmii pitkiäkin kirjoja ja oppii niistä ihan valtavasti!

Lastut
Liittynyt19.1.2017

Juuri näin. Meillä taaperoinen oppi myös osan tarinoista ulkoa. Silloin ei tarvitse kuin kääntää sivua ja kysyä, että "mitäs tässä tapahtuu?" :D 

Vierailija
3/6 | 

Jos on tylsä yhden kuvan ensikirja niin lukija voi toki keksiä itse siihen jatkon. Jos on omenan kuva voi kertoa että omenat on hyviä ja hevosetkin pitää niistä. Toinen lapsenlapsistani 2,5v pitää eniten saduista joita keksin omasta päästä ilman kirjaa. Myöhemmin vähän vanhempana voi vuorotellen lapsi aikuisen kanssa kertoa tarinaa. Siitä mistä toinen lopettaa jatkaa toinen jne. Tästä tavasta pitivät aikanaan omat lapseni.

Lastut
Liittynyt19.1.2017

Just näin. Satuja voi keksiä itsekin, ja lapsen sadutus se vasta hurjan hauskaa hommaa onkin. Meillä kolmevuotias on taas pienen tauon jälkeen motivoitunut kertomaan omia tarinoitaan ja päikkäreille mennään äidin keksimän jatkokertomuksen voimalla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lastenkulttuuria, kulttuuria lasten kanssa sekä ilmiöitä lastenkulttuurin liepeiltä. Testiryhmänä toimivat -14 ja -16 syntyneet tenavat ja kirjoittajana kustannustoimittajana työskentelevä äiti. 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat