Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia, Otava 2017

Joku blogiani seurannut on saattanut huomata, että olen aika höpönä historiaan. Se on yksi suurista rakkauksistani, ja haluan kiihkeästi tartuttaa saman taudin lapsiini. Vaikka lapseni ovat vielä pieniä, olen jo etsinyt heille kirjastosta kirjoja, jotka käsittelisivät pikkulapsitasoisesti historiaa. Niitä ei – yllätys, yllätys – ole juurikaan löytynyt.

Onneksi on Mauri Kunnas! Koiramäkeläisten avulla kolmevuotiaani on perehtynyt siihen, miten entisaikaan Suomessa elettiin. (Kuten muuten minäkin aikoinaan.) Ovatpa Kalevalan tarinatkin tulleet niin tutuiksi, että Väinämöinen on hänelle "se setä Koiramäestä". 

Tällä kertaa Mauri Kunnas on ottanut melkoisen haasteen ja tuottanut oman tulkintansa Suomen historiasta koiramäkeläisten näkökulmasta. Projekti on ollut pitkä: sitä on hauduteltu yli kymmenen vuotta.

Kunnas on valinnut maamme historiasta itseään kiinnostavimmat tapahtumat ja sijoittanut Koiramäen lasten esi-isiä  ja -äitejä noihin käänteisiin. Urakka on ollut valtava ja valinnan tekeminen historian runsaudensarvesta varmasti hankalaa.

Mutta historia on aina kirjoittajansa näköinen. Niin nytkin.

Kirjan ensimmäiselle aukeamalle on painettu mielettömän yksityiskohtainen kuva Koiramäen sukupuusta, joka ulottuu aina 1500-luvulle asti. Kirjassa esiintyvät hahmot on merkitty sukupuussa sinisillä täplillä.
Kirjan ensimmäiselle aukeamalle on painettu mielettömän yksityiskohtainen kuva Koiramäen sukupuusta, joka ulottuu aina 1500-luvulle asti. Kirjassa esiintyvät hahmot on merkitty sukupuussa sinisillä täplillä.

 Ajallisesti kirja etenee 1500-luvulta 1800-luvun alkuun. Hallitsijat esitellään huolella, ja historiatietoa tulee ehkä vähän liiankin kanssa. Erityisesti ensimmäinen silmäys kirjaan sai minut kauhistumaan: tästä lastenkirjasta löytyvät muun muassa sanat "reformaatio", "säädyt" ja "puolueet" – kaikki sanastoa, joka pitää vääntää rautalangasta vielä yläasteikäisille, jopa lukiolaisille. 

Liiankin tiukan historiafaktan ohella kirjan toinen ongelma liittyy taustatarinan löyhyyteen: sitä olisi voinut selkeyttää. Kirja vaatii lapsilukijalta tässä mielessä paljon. Onneksi aikuinen voi aina auttaa pientä mäessä. 

Tiukan historiafaktan vastapainoksi kirjassa on todella paljon hauskoja yksityiskohtia ja tarinoita. Tässä 1500-luvun uutuutta, haarukkaa, käyttelee Koiramäen lasten mummonmummonmummonpapanmummonpappa Mortte.
Tiukan historiafaktan vastapainoksi kirjassa on todella paljon hauskoja yksityiskohtia ja tarinoita. Tässä 1500-luvun uutuutta, haarukkaa, käyttelee Koiramäen lasten mummonmummonmummonpapanmummonpappa Mortte.

Kritiikistä huolimatta kirjalla tulee olemaan vankka asema perheemme lukemistossa. Kirjan kuvitus on taattua Kunnasta: yksityiskohdissaan rikasta ja kertakaikkisen mahtavaa. Tarinanpätkät, joissa esitellään koiramäkeläisten esi-isien vaiheita, ovat oikein hauskoja. Jopa siinä määrin, että ne saivat esikoiseni hohottelemaan ääneen. Hän ilahtui myös suuresti joka kerta, kun pystyi bongaamaan Herra Hakkaraisen kirjan sivuilta.

Olemme viettäneet esikoisen kanssa kirjan parissa monta mukavaa hetkeä: hän on nauttinut kuvista ja tarinoista, minä siitä, että saan tarinoida hänelle historiasta. Valitsen kirjasta parhaiten lapseni ikätasolle sopivat palat ja luemme niitä. 

Kirjasta selviää muun muassa se, miten nykylapsille lähinnä mökiltä tuttu "huussi" saapui Suomeen.
Kirjasta selviää muun muassa se, miten nykylapsille lähinnä mökiltä tuttu "huussi" saapui Suomeen.

Silti luulen, että että Koiramäen Suomen historian kultakausi koittaa perheessämme vasta myöhemmin. Kirja soveltuu mielestäni parhaiten alakouluikäisille.

Tunnen useampia jo koulunsa aloittaneita nuorukaisia, jotka tutkisivat varmasti tuntitolkulla koiramäkeläisten sukupuuta ja etsisivät innolla kirjan tapahtumapaikkoja alkusivujen kartasta. Kirjan aikajanakaan ei ole hullumpi.

Koiramäen Suomen historia kannattaa ujuttaa myös historian läksyjen kanssa tuskailevan varhaisteinin käsiin.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Intohimoni on kulttuuri ja saan paljon iloa kirjoittamisesta. Vielä palavammin rakastan -14 ja -16 syntyneitä lapsiani. Tämän blogin tekstit syntyvät siellä, missä nämä minulle tärkeät asiat kohtaavat. Kirjoitan blogiini lastenkulttuurista, siis kaikesta siitä, mikä kiinnittää tehotouhottajan huomion, saa pienet tähtisilmät loistamaan ja pumpulajalat tanssahtelemaan.

 

Voit seurata blogiani myös Twitterissä ja Instassa

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram