Kuva: Nikke Puskala
Kuva: Nikke Puskala

Nukketeatteri Sampo: Lennä lennä leppäkerttu

Taaperoiseni pääsi kutsuvieraaksi Nukketeatteri Sampon uuteen Lennä lennä leppäkerttu -esitykseen. Sampo on hänelle tuttu paikka entuudestaan, sillä vanhempainvapaani aikana vierailimme useaan otteeseen nukketeatterin mahtavassa maanantaimuskarissa.

Sampon varsinaisiin esityksiin pian kaksivuotias kuopukseni ei ollut aiemmin saanut kosketusta, eikä hän muistaakseni ole sitten vauvateattereiden edes Thalian pakeilla poikennut. Joten oli korkea aika istahtaa ensimmäistä kertaa ihan oikeaan teatterin penkkiin.

Vauvateatterihan poikkeaa monin tavoin perinteisistä teatteriasetelmista. Siellä yleisö mönkii yleensä osana esitystä, imuttelee ja koskettelee rekvisiittaa. Vauvoille suunnatuissa esityksissä tärkeintä ovat värit, muodot ja äänet – ei niinkään tarina, jota ei useimmiten edes ole.  

Kun lapsi kasvaa ulos vauvan roolista, nousee hän samalla teatterin lattialta katsomoon. Katsomoon siirtyminen merkitsee muutosta kohti klassista astelemaa, joka tekee selvän eron yleisön ja esityksen välillä.

Sampon Lennä lennä leppäkerttu on täydellinen esitys totuttaa ex-vauva isompien pikkulasten teatteriin. Esityksessä ei ole suoranaista selkeälinjaista tarinaa, mikä sopii hyvin perheen pienistä pienimmille. Se kertoo suloisen leppäkertun ja sen hyönteistovereiden touhuista: leppäkerttu oppii lentämään ja herttaisesta toukasta tulee kaunis perhonen. Etana osoittautuu eteväksi laulajaksi. Vuorosanoja on vain muutamia, ja pääasiassa esitys etenee rallatellen ja lallatellen.

Näytelmän visuaalinen ilme ja äänimaisema ovat koukuttavia aivan samaan tapaan kuin vauvoille suunnatuissa esityksissä. Puutarha, jossa ötökät seikkailevat, on suunniteltu huolella ja toteutettu todella kauniisti ja kekseliäästi. Esiintyjät Sofia Airas ja Satu Lankinen laulavat ja soittavat ihanan tarttuvasti.

Pikkulapsista koostunut yleisö, jonka vanhimmat jäsenet olivat arviolta neljävuotiaita ja nuorimmat sisarusten kanssa tulleita vauvoja, pysyi hyvin mukana koko esityksen ajan. (Yhden vauvan tosin nähtiin poistuvan salista äitinsä ja käninän saattelemana.) Moni asia sai lapset kikattelemaan ja hihkumaan. Kohokohta saavutettiin kohtauksessa, jossa esiintyjät soittivat hauskasti kilahtelevia kukkia ja sieniä: silloin nuori yleisö suorastaan hykerteli onnesta. Välillä saimme luvan kanssa yhtyä etanan ja leppäkertun lauluun. 

Lennä lennä leppäkertun ikäsuositus on "kaikenikäisille", mutta sanoisin, että se sopii kaikista parhaiten vaikkapa taaperon ensimmäiseksi teatterielämykseksi, siis noin 1–3-vuotiaille. Edellytyksenä toki on, että lapsi jaksaa istua puolisen tuntia aloillaan eikä pelkää teatterin pimeää.

Oma taaperoiseni selvästi piti näkemästään ja jaksoi katsoa näytelmän vaivatta alusta loppuun. Näytelmän päätyttyä tuleva teatterikriitikko kiteytti sen keskeisimmän sisällön osuvasti: "Tätit lauloi siellä. Leppäkerttu lauloi siellä."        

Lennä lennä leppäkertun esitykset jatkuvat tänä keväänä Sampossa 26.5. asti.

Rakkaani on jo taapero, mutta minulle ikuisesti myös vauva.
Rakkaani on jo taapero, mutta minulle ikuisesti myös vauva.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Intohimoni on kulttuuri ja saan paljon iloa kirjoittamisesta. Vielä palavammin rakastan -14 ja -16 syntyneitä lapsiani. Tämän blogin tekstit syntyvät siellä, missä nämä minulle tärkeät asiat kohtaavat. Kirjoitan blogiini lastenkulttuurista, siis kaikesta siitä, mikä kiinnittää tehotouhottajan huomion, saa pienet tähtisilmät loistamaan ja pumpulajalat tanssahtelemaan.

 

Olen koulutukseltani historioitsija, sydämeltäni laaja-alainen humanisti. Siviiliammatiltani olen oppimateriaalien kustannustoimittaja. 

 

Voit seurata blogiani myös Twitterissä ja Instassa

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat