Myönnetään, myönnetään.... Hampurilaiset ovat herkkuruokaamme. Nykyisin kaupunkikierrokset ovat sen verran harvinaista hupia, että siihen liittyvästä lounashetkestäkin haluaa tehdä mahdollisimman herkullisen. Niinpä suunnistimme taannoin koko testiporukan kanssa hampurilaisille uuteen Friends&Burgers -ravintolaan.

Huhtikuussa Helsingin Mikonkadulle auennut ravintola haluaa tarjota mahtavia burgereita. Raaka-aineet hankitaan laadusta tinkimättä pääosin paikallisilta tuottajilta, mahdollisimman lisäaineettomina. Ruoka valmistetaan paikan päällä itse ja se tarjoillaan hymyssä suin - aivan kuin omille ystäville.

Ja olihan se maukasta! Ranskanperunat aidon perunan makuisia ja hampurilaisen raaka-aineet tuoreen oloisia. Lapsille löytyi listalta oma ateria ja ruokajuomaksi maitoa. Junioriväessä pientä harmistusta aiheutti lelun puuttuminen ateriasta, mutta äidit huokaisivat helpotuksesta. Ruoka maistui kaikille erittäin hyvin, eikä moitteen sanaa kuulunut. 

Osoitteessa Mikonkatu 8 sijaitseva ravintola ei ole kooltaan liian suuri ja koska suosio on hurjaa, saattaa vapaata pöytää joutua joskus hieman odottelemaan. Meidänkin poppoo ahtautui ensin pieneen kahden hengen pöytään, mutta ennen ruokien saapumista pääsimme onneksi levittäytymään myös viereiseen pöytään. Syöttötuoleja ravintolassa oli useampia ja myös mikro löytyi. Hoitotasoa tai pottaa ei meidän käyttämässämme wc-tilassa ollut, mutta jälkikäteen saimme tiedon, että yhdessä vessassa on hoitotaso ja pian myös potta. Me olimme liikenteessä yksien rattaiden kanssa ja Aikatalon hissejä käyttäen saimme rattat hyvin sisälle. Kunhan ruuhka hieman hälvenee, on Friends&Burgers miellyttävä ruokapaikka myös junioriväelle. 

Edit. 14.7.2015 korjattu tieto hoitotasosta ja potasta wc-tiloissa.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram