Ota onnesta kiinni, tästä hyvä on jatkaa,

alat omin voimin jo taivaltaa matkaa.

Vuosi sitten vauvana aloitit sen, 

kuinka äsken - sitä sittenkään tajua en!

Tämän ihanan Lauri Lehtisen runon sanoin kutsuttiin meillä läheiset juhlimaan kuopuksen ensimmäisiä syntymäpäiviä. 

Minusta lasten synttäreiden järjesteleminen on hauskaa. Tykkään askarrella kutsukortteja, miettiä teemaa, ideoida ohjelmaa ja väkertää sokerimassakakkuja sekä muita tarjottavia. Aika monet ideat kyllä karsiutuvat syystä tai toisesta ennen toteutumisvaihetta, mutta jääpähän jotain haastetta tulevillekin vuosille ;)

Kolmevuotiaan esikoisen kanssa juhlasuunnitelmat tehdään jo yhdessä, mutta näihin kuopuksen juhliin sain vielä varsin vapaat kädet. Sinistä ja valkoista löytyi sankarin juhla-asusta, kakusta ja serveteistä. Kakkua koristi nalle ja nalleteemaa sovellettiin vähän muissakin tarjottavissa. Päivänsankari rakastaa ilmapalloja, joten niitä puhallettiin pussillinen koristeeksi ja lasten iloksi. 

Kesäjuhliin sattui kaunis, aurinkoinen päivä ja juhlatilaa päästiin jatkamaan ulos terassille. Ohjelmanumerona toimi äidin ja kummitädin teltanpystytysprojekti, saippuakuplien puhaltelu ja takuuvarma lasten suosikki, onginta. Sopivia ongintasaaliita löytyy esimerkiksi Tigerista. Tällä kertaa meidän ongintapusseista löytyi puiset marakassit, ilmapallot ja pienet rusina-askit. Muita toimivaksi testattuja yhteisleikkejä lastenjuhliin ovat vaikkapa valokuvasuunnistus tai aasinhännänkiinnitys-leikin eri sovellukset. 1-vuotissynttäreillä ohjelmaksi riittää toki rento yhdessäolo ja sankarin sylittely :)

Seuraavassa postauksessa luvassa on muutamia vinkkejä, mitä voisi viedä 1-vuotissynttäreitään viettävälle taaperolle lahjaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram