Viikonloppu lähestyy ja menovinkkipohdinnat ovat täydessä käynnissä. Viime päivinä olemme saaneet, ainakin pääkaupunkiseudulla, nauttia ihanasta syksyisestä auringosta ja melko lämpimästä säästä. Kehoitammekin kaikkia nauttimaan leudoista syyskeleistä vielä tulevana viikonloppuna, sillä eivätköhän ne sateetkin sieltä vielä tule.

 

Kuva Sepän puistosta

Ulkoilla voi toki monella tapaa ja monessa paikassa. Yksi varteenotettava vaihtoehto on lähteä Kallioon Brahen leikkipuistoon viettämään Leikin juhlaa. Leikin juhla on osa tänä vuonna vietettävää Leikkipuistot 100 -vuotta juhlavuotta ja tarjolla on monenlaista puuhaa perheen pienimmille. Tapahtumassa voi kokeilla muun muassa juoksubenjiä, poniratsastusta ja koripallon heittelyä. Tapahtuma alkaa sunnuntaina Brahen leikkipuistossa osoitteessa Porvoonkatu 4 kello 10 ja kestää kello 15 asti. 

Meidän testaamia leikkipuistoja löytyy lisäksi vielä täältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram