Kuten jo aiemmin kerroimme, saimme pyynnön tulla testaamaan myös Saimaalta löytyvän Angry Birds -puiston (aiemmin kävimme Kuusamossa täällä). Liput puistoon saimme siis blogiyhteistyön kautta.

Saimaan Angry Birds Activity Park sijaitsee kauppakeskus Caprissa, aivan Holiday Club Saimaan kylpylähotellin vieressä. Puitteet tuntuvat ensi silmäykseltä melko ahtailta, mutta käsitys muuttuu leikkien edetessä. Puisto sijaitsee nimittäin kahdessa kerroksessa, eikä koko tilaa pysty näin yhdellä kertaa hahmottamaan.

Vihaisen puiston alakerta on melko sokkeloinen ja siellä kiemurtelee iso kiipeily-/seikkailuteline. Lasten hallitseminen sokkeloisessa tilassa oli hiukan haasteellista, mutta onneksi aikuisia oli matkassa yhtä monta kuin oli lapsiakin, joten tästä haasteesta selvittiin. Polkuautot, vaahtomuovimeri, kiipeilytelineet ja liukumäet kaikki tuli testattua paikassa moneen kertaan. Lapset viipottivat otsat hiessä paikasta toiseen ja vanhemmat vesipullojen kanssa perässä.

Kun alakerta oli käyty läpi siirryimme puiston toiseen kerrokseen. Toinen kerros oli selkeästi väljempi ja siellä vallitsi rauhallisempi tunnelma. Jääkiekkoa, jalkapalloa, potkulautailua ja videopelejä sai testailla paikassa mielin määrin, sillä jonoja ei juurikaan kertynyt. Myös aikuiset löysivät paikasta mieleisiä lajeja ja muutaman tunnin peuhaamisen jälkeen koko porukka oli melkoisen nälkäinen ja väsynyt.

Leikkien jälkeen suuntasimmekin syömään Angry Birds -puiston aularavintolaan. Lounaslistalta löytyi niin makkaraperunoita kuin lohi- ja borssikeittoakin. Ruoka upposi hyvin nälkäisiin suihin.

Puiston vessassa on lastenhoitopisteet sekä miesten että naisten puolella, eli isätkin pääsevät vaipanvaihtopuuhiin. 

Joidenkin mielestä 18 euron sisäänpääsymaksu lasten leikkipaikkaan voi tuntua suurelta, mutta tosiaan Saimaan puistosta löytyi monia lapsenmielisiä aktiviteetteja myös aikuisille. Rahalle tuntui siis saavan aikuinenkin melko hyvin vastinetta ja lisäksi paikassa käy maksuvälineenä monet liikuntasetelit. Alle 4-vuotiaat peuhasivat puistossa ilmaiseksi.

Ovatko Angry Birds -sisäleikkipuistot teille tuttuja?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram