Meillä on tapana tehdä kerran kesässä vierailu Poriin. Perheen pää on viettänyt lapsuudessa kesiään Porin lähikunnissa, pääosin Nakkilassa. Porin reissun tarkoituksena on käydä isomummun haudalla, muistella tuttuja maisemia ja tietenkin leikkiä Kirjurinluodon hulppeassa puistossa.Porin matkastamme on tullut jo niin perinne, että pysähdymme menomatkalla aina samassa taukopaikassa, majoitumme Porissa samassa hotellissa ja ruokailemme keskustassa samassa ravintolassa. 

Taukopaikkana meillä toimii joka kerta Humppilan Lasitehdas. Paikka on jo hyvinkin parhaat vuotensa nähnyt ja varmasti miellyttävämpiäkin taukopaikkoja matkan varrelta löytyisi, mutta muistojen vuoksi valitsemme joka kerta Humppilan Lasitehtaan. Paikassa saa kuitenkin vatsaansa jotain murkinaa ja wc-toimetkin saa hyvin hoidettua. Lisäksi saman katon alta löytyy muutama myymälä, joista voi ainakin alennusmyyntiaikaan tehdä jotain löytöjäkin. Myös tuliaisten hankinnan voi helposti jättää hoidettavaksi taukopaikassa.

Majoituspaikkana meillä on jo usean vuoden ajan toiminut Porin Scandic-hotelli. Muitakin Porin hotelleja on testailtu, mutta jostain syystä olemme tykästyneet Scandic-ketjun hotelliin. Enää syytä ei kylläkään tarvitse miettiä. Porin Scandic oli nostanut selkeästi tasoaan edellisestä kerrasta mittavan remonttinsa ansiosta. Nyt huoneet olivat vaaleat ja siistit ja hotellin ravintolakin oli erittäin viihtyisä. Lisää pisteitä Scandicille heruu sen leikkipaikasta, jossa taapero ja leikki-ikäinen viihtyivät oikein mainiosti.

Perinteinen ruokailupaikka meillä on ollut Porin keskustassa sijaitseva, S-ryhmään kuuluva ravintola Torero. Ravintola on espanjalaistyylinen ravintola, josta saa esimerkiksi herkullisia Tapaksia. Ravintola on myös erittäin lapsiystävällinen. Varsinaista leikkipaikkaa ravintolasta ei löydy, mutta joka kerta tarjoilija on tuonut lapsille lelukorin pöydän viereen, jolloin naperot on saanut viihtymään ravintolassa hieman paremmin. Ravintolasta löytyy myös lapsille oma ruokalista, jonka toisella puolella on muutama väritystehtävä. Porin Torerossa on myös lastenhoitohuone, joka sijaitsee, päin vastoin kuin muut wc-tilat, ravintolan sisääntulokerroksessa.

 

Me vietämme aikaamme Porissa pääasiassa kaupungilla ja Kirjurinluodolla kierrellen. Kirjurinluodosta on tulossa ihan oma postauksensa, mutta tällä kertaa koimme myös keskustassa positiivisen yllätyksen, kun Porin torin laidalta löytyi uusi Angry Birds-leikkialue. Iso kiipeilyteline liukumäkineen oli taattu hitti lasten keskuudessa, eikä kaupungilta ollut lainkaan kiire hotelliin nukkumaan. 

P.S Avent-arvonta päättyi ja voittajat ovat selvillä. Heille on laitettu s-postia. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Oli mukavaa lukea teidän kesäretkistänne!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram